Epätietoisuus kalvaa...

[X-Isä]

Ollaan seurusteltu emännän kanssa reilut 4v, tunnettu kyllä jo vuosia. Vajaan vuoden tiiviimmän yhdessäolon jälkeen emäntä tuli raskaaksi ja mietittiin yhdessä että tämä on nyt sitten se hetki kun meidän elämät tulevat muuttumaan, positiivisesti!Odotusaika meni mukavasti, vaikka armaijan jouduinkin siinä välillä suorittamaan.Kaikki lomat kuitenkin sain viettää oman rakkaan kanssa. Intti loppui ja lapsi syntyi, muutettiin tässä samassa rytäkässä myös uuteen asuntoon kotia ja perhettä perustamaan. Sen jälkeen hommat on mennyt hienosti vaikka kaikki mitä eteen tulikin oli meille kaikille uutta!Emäntä oli ensimmäisen vuoden lapsen kanssa kotona kunnes lähti opiskelemaan. Tämän ajan olin itse töissä 8 - 16 5pv viikossa kuten tapana on. Lapsi kasvanut, saanut hyvän hoitopaikan, emäntä on päässyt aloittamaan opinnot (unelmapaikassaan), itse käyn töissä. Suurimmat riidat tässä ajassa ovat johtuneet siitä ettei toisella osapuolella ole ollut haluja sängyssä rankan baari iltaman jälkeen, tästäkin kyllä selvitty seuraavana päivänä anteeksipyynnöllä .Sanoisin että normaalia elämää jossa kaikki on kohdallaan...Tai ainakin näin itse luulin. Tässä n 2kk sitten oli omalla kohdalla työpaikan suhteen pieniä paineita jotka sitoivat minua olemaan pidempiä päiviä töissä.Kuitenkin joka ilta pääsin tulemaan kotiin ja osallistumaan perheelmänään ja arkeen. Tämä siis henkisesti ja fyysisesti. Kerroin kyllä tilanteesta ja hän sanoi kyllä ymmärtävänsä. Kuitenkin kun työ paineet alkoi hellittämään iski uusi murhe, hän haluaa erota. :'( Syynä se että "meillä molemmilla on parempi jos erotaa." Itselleni tämä ei mennyt täysin ymmärrykseen jonka johdosta kysyin uudestaan eli siis MIKSI?... Vastaus tähän oli : "jos me emme eroa, en voi olla enää onnellinen"... tästä lisäkysymys: "Miksi et ole onnellinen?"... Tähän vastaukseksi sain: "Kyse ei ole sinusta vaan minusta. Välitän sinusta mutta en rakasta sinua niin kuin minun kuuluisi rakastaa"... En voinut sanoa muuta kuin että "en ymmärrä mutta tätä en halua!".

Noh, paha tuohon alkaa mitään sanomaan. Mitään ei voi hänen mukaansa tehdä. Jutella hän ei halua koska on päätöksensä tehnyt. Tämänkin asian hän oli selvittänyt ensin erään ystävänsä kanssa...

Itseäni eniten vaivaa se että olen ollut paikalla,välittänyt,vienyt SU koko porukan syömään, huolehtinut laskut, tukenut opiskeluissa antamalla lukemiseen mahdollisuuden (Muksuin hoidot, koiran lenkitykset) ollut uskollinen ja kaikenlisäksi tehnyt AINAKIN ylläolevat siten että hän sen huomaa. Lapsi rakastaa olla kanssani ja minä rakasta olla hänen kanssa. Rakastan myös naistani ja olen sen myös hänelle ilmaissut, niin arkena kuin myös vapaa-ajallamme.

Ymmärtäisin hänen kantansa jos olisimme "yrittäneet" jo vaikka 6kk ilman tulosta taikka että hän olisi löytänyt uuden rakkaan yms. mutta en sitä että minulle täysin toimivana suhteena, kaikin puolin, jossa molemmat arvostavat ja välittävät toisistaan sanotaan yhtäkkiä että "nyt se on loppu ja mitään ei voi tehdä"!

Itse epäilen syiksi "menetettyä nuoruutta" yms asioita joita varmasti päässä pöyriikin. Varsinkin kun opiskelija piireissä pöyrii.

Nyt hän asuu Isänsä luona ja lapsi on hänellä mukana. Itse olen hieman ihmeissäni siitä että "miten tässä näin kävi" koska en ole omasta mielestäni enkä myöskään hänen mielestään mitään sellaista tehnyt mikä olisi suhteen tappanut. Ihmeellisintä tässä on se että tämä kaikki tapahtui viikossa. Ennen sitä viikkoa, mikään ei antanut ymmärtää että joku on pielessä. Ainoa asia mistä hän suostuu puhumaan on se koska saan tavata lastani. Luonnollisesti harmittaa se että haluaisin että he olisivat tässä samassa huoneessa kanssasi kuten aikaisemminkin.

Paras kommentti häneltä syyksi oli mielestäni "Haluan etsiä jotain parempaa jonka myös ehkä löydän". Ei hirveen positiivista kuultavaa kun itse on kovin mukavaa ympäristöä ollut rakentamassa saman henkilön kanssa.

Seksiä on ja se on molemmista hyvää ellei Fantastista (Ainakin välillä) 2 - 5 kertaa viikossa

Jutellaan toistemme kanssa , nähdään kavereita tasapuolisesti ja käydään myös kavereittemme kanssa tasapuolisesti viettämässä iltaa. (Toinen siis kotona ja toinen vihteellä tyyliin). Välillä käyty myös jossain pelkästään kahdestaan. Hän pitää pienistä yllätyksistä ja niitä olen hänelle suonut. Itse olen pitänyt siitä että olen voinut tuottaa iloa pienillä jutuilla joita en itse hirveästi kaipaa

Mutta ikäväkseni hän haluaa erota, minä en! Itse kun olen luonut jo tulevaisuuttakin yhdessä olon ajatuksella...

Tiedän että en jää yksin missään suhteessa mutta enemmän rassaa se että en kaipaa muuta kun sitä onnellista yhdessä oloa jota se oli vielä 1kk sitten... ja siinä välissä ei ole tapahtunut tietääkseni mitään muuta kuin koulua/työtä/päivähoitoa/kotitöitä/viikonlopunrientoja.

Noh, en avaudu liikaa koska ei se homma tuosta selkeämmäksi muutu.
Kommentteja/kokemuksia/vinkkejä jos sellaisia löytyy.

ARGH! Jos kaikki naiset ajattelevat näin, en usko että haluan edes tavata enää ketään "näissä" merkeissä...

Huh, vähän helpotti mutta ei tarpeeks... :/

 

[taustalla]

No joapas on harmillinen tilanne :/ Mulla vaan tuli mieleen että oiskos vaimosi kenties ihastunut toiseen???? Ja haluaa kokeilla aidan toista puolta?? Mutta tuskinpa se onni ja autuus sieltäkään löytyy...
En kyllä osaa mitään järkevääkään sanoo, mut jaksamisia sinulle :hug:

 

[X-Isä]

Olisikin niin tietäisin ainakin missä mennään...

 

[harmailija]

Meillä on mieheni kanssa melko pahasti suhde pielessä tällä hetkellä ja olen asian takia keskustellut monen ystäväni kanssa. Yksi ystäväni kommentti tuli samantien mieleen, kun luin tarinaasi.
Nykyään mediasta tursuaa joka puolelta tietoa siitä, millainen suhteen pitää olla ja miten pitää rakastaa. Voi olla, että hän on tälläisen ajatelun "uhri" ja luulee löytävänsä jotain parempaa jostain muualta. Sen uljaan prinssin, joka ratsastaa valkoisella ratsulla ja jonka kanssa on aina auvoista ja ihanaa.
Voi olla, että hän on säikähtänyt ajatusta, että hän viettää kanssasi koko loppuelämänsä - että hänen oma elämänsä on nyt loppu - ja yrittää epätoivoisesti elää nuoruutta uudelleen. Tajuamatta, että vajaan 20v päästä lapsi/lapset muuttavat pois kotoa ja silloin on aikaa taas olla "villi ja vapaa".
Ole sinnikäs, yritä saada häntä kertomaan lisää syitä eroon. Hänen antamansa syyt kun ovat melko haperoita! Hän ehkä haluaa tietää, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella - anna hänen yrittää. Ehkä hän silloin huomaa, että on tehnyt virheen.
Yritä jaksaa!

 

[äippä84]

enpä voi muuta toivotella kun jaksamisia sulle :hug: Ja ensimmäisenä kyllä tulee mieleen, että olisiko naisesi kenties ihastunut toiseen...?
Itse olisin antanut vaikka kuun taivaalta, jos lasteni isä olisi ollut edes tippaakaan kuvauksesi kaltainen...Olihan se hänestä kivaa "tehdä vauvoja", mutta nyt kun nuorempikin on vajaa 2- vuotias napero, niin eipä se perhe-elämä ollutkaan enää niin auvoisaa.. paljon mukavampaa tuntui olevan baarit, ryyppääminen ja vieraat naiset...
No onneksi ei tarvii enää esittää sitä nukkekotia, pitäisi vaan jostain löytää voimat pyörittää tätä arkea yksin...

 

[taustalla]

Satavarmasti kuvioissa on kolmas pyörä mutta ei halua/uskalla sitä tunnustaa sinulle.

 

[riia]

En nyt ihan päässyt selvyyteen ap:n ja tämän vaimon iästä, mutta ilmeisesti jotain 20-35v.? Tuli vaan mieleen sellainen peikko nimeltään kolmenkympin kriisi, joka joillekin (kuten allekirjoittaneelle) voi iskeä jo reilusti alle kolmikymppisenä tai sitten paljon jälkikäteen. Ja vielä kun siihen yhdistää tuon vauva-ajan ja lapsiperhearjen. Nimittäin itse ainakin siinä vaiheessa elämää iski totaalinen pettymys: tätä tämä elämä nyt on. Ei mitään tämän ihmeellisempää. siitä tunnetilasta halusi pois, maksoi mitä maksoi. Syitä haki niin lapsista, itsestään kuin ennen kaikkea parisuhteestaan. Tuntui, ettei se nyt voinut olla tässä. Pakko on olla jotain muuta, jotain hienompaa. Aikani taisteltuani lienee pakko todeta, että ei, ei tästä tämän hienompaa tule.
Toivon koko sydämestäsni, että vaimosi tajuaa käyttäytyvänsä väärin. Siis siinä mielessä, ettei suostu asioista keskustelemaan. Sitähän en voi sanoa, että onko ero oikea tai väärä ratkaisu, mutta varmasti se on väärä niin kauan kun ei tuon enempää yritetä. VAikka kuinka tuntuisi pahalta, pitäisi vaan jaksaa avata se suunsa, setviä asiat toisen kanssa. Voihan olla että asumusero selventää vaimosi ajatuksia, on helpompi nähdä ympärilleen pienen välimatkan päästä. Mene ja tiedä. VAikea on varsinaisesti neuvoja antaa, niin kauan kun vaimosi ei yhteispeliin suostu, ei keskustelemaan eikä setvimään asioita, niin minkäs teet.

 

[taustalla]

Kolmenkympin kriisi on jotain paljon isompaa ja vaikeampaa kuin kriisi tuossa perinkympin tienoilla. Minulla itselläni ainakin oli kriisinpoikasta täyttäessäni 23 tai jotain ja se oli kova paikka. Ei mitään erityistä syytä ollut, kaikki tuntui vain niin jotenkin väärältä. Aika kului ja tunne meni ohi, kunhan ensin hyväksyi, että vuosia kertyy koko ajan.

Ehkä puolisollasi on vanhemeniskriisi ja tunne "menetetystä nuoruudesta"? Tämä tulee usein seuratessa opiskelukaverien bailausta. Uskoisin kuitenkin, että takana on mysö ihastus opiskelukaveriin tms, joka vauhditti päätöstä.

 

[Kyllä vain]

Kyllä toi kuulostaa siltä, että erittäin todennäköisesti naisellasi on toinen kiinnostuksen kohde , ei homma muuten lopu viikossa. Tunnusta ei tietenkään, koska hänellä on jo hyvä mies, johan menis häneltä maine. Mutta kyllä tuo vahvasti siltä vaikuttaa että toinen mies on kuvioissa...sori.

 

[browser]

Aina on jotain. Eroaminen on helppoa kun ei vaan elämä hotsita. Aina voi tehdä asiat paremmin seuraavalla kerralla, ainakin uskoo niin. Ehkä hän on ihastunut ja koittaa vaan luikerrella.
Taitaa olla käytännössä vaan että on annettava tilaa ja ymmärrystä. Eipä ketään voi pakottaa vaikka itse "oikeassa" olisikin.

 

[nainen]

Naisena sanon että hän on ihastunut toiseen mieheen,se on aivan varma.

 

[taustalla]

Voi harmi! Sinulle on vaikea mitään neuvoija antaa.Naisena kyllä veikkaisin ihastumista johonkin "opiskelia pojuun".Niissä piireissä tämä parisuhde ei ole kovin korkealla.Toinen homma voi olla meidän naisten kateus ja kavaluus.Jospa naisesi kaveripiirissä tai jopa paras ystävä on ollut pitkään kade teidän suhteenstanne? Ystävä aloitaa kieron pelin , miks sä tyydyt tohon mieheen kun kovempiakin äijiä oli tulossa, ilo irti elämästä yms.
Mietippä onko joku ystävättäristä yrittänyt joskus sinua? Jos ei itse ole kelvannut edes yhden illan juttuun, kosto voi olla suloinen.
Ajattelet ehkä että "salkkari" juttuja , mutta näi se menee tosi elämässäkin.

 

[voihan nenä]

Mullekin tuli mieleen toinen mies.. Ja se mulla oli omassa suhteessa pielessä, että kerroin aina kaiken ensin parhaalle likkakaverille ja ukko sai vain jotain lyhyttä kommenttia. Kun alkoi mulla tosi kriisi ja hain apua, tähän asiaan puututtiin ekaksi, oma mies on ykkönen ja tärkein ihminen, hänen kanssaan puhutaan ekaks tärkeistä asioista ja sit vasta kaverille, eikä hällekään tarvi kertoa kaikkea meidän liitosta. Meillä alkoi kummasti selkiytyä ja parantua tuon jälkeen, sullakin on tainnut emäntä puhua ja pohtia jo kaikki valmiiks kaverinsa kanssa ja sulle sit vaan ilmotettiin päätös. Me naiset ollaan tässä kyllä hakoteillä, mies on ykkönen ja bestis vasta kakkonen. Toivon, että tyttösi vielä tajuaa mikä aarre olet, voimia sulle ja siunausta.

 

[JenPen]

Mullekin tuli mieleen toinen mies, koska naisesi ei edes halua keskustella kanssasi eikä yrittää selvittää asioita. Vaikka kuinka olisit varma ettei ihastumista ole, se voi silti yllättää... Kiireessä et ole ehkä huomannut merkkejä vaikka niitä olisi ollutkin. No, asia ei välttämättä tosiaan ole niin, tuli vaan mieleen.

Voi myös olla tosiaan että naisesi haikailee sitä nuoruutta kun opiskelukaverit pyörivät baareissa eri miesten kanssa monta kertaa viikossa jne. Vaikka perhe-elämänne kuulostaa ihanalta ja sinä kaikin puolin loistavalta perheenisältä, ehkä naisesi ei vielä halunnutkaan perhe-elämää vaan jotain muuta. Ei sitä turvallista perheenisää. Silloin ehkä asialle ei voikaan mitään tehdä, eikä vika todellakaan ole sinussa silloinkaan. Jos kyse on tästä, voisin kuvitella että naisesi pyörii hetken sinkkuna ja haluaa sinut takaisin tajutessaan ettei se nuoren sinkkunaisen elämä niin juhlaa olekaan.

Sinun ei auta muu kuin yrittää puhua hänen kanssaan.

Jaksamisia, ja halusin vaan sanoa ettei vika varmasti ole sinussa, kuulostat ainakin juuri sellaiselta mieheltä mistä minä olisin suunnilleen valmis maksamaan! :hug: :flower:

 

[valitettavaa]

Sama vika, tulee väisätmättä mieleen toinen mies :/
Meillä oli hiukan samantapainen tilanne loppukesästä, vaimo vaan ilmoitti haluavansa eron.
Sitten selvisi että hänellä oli suhde työkaveriinsa, sekä henkinen että fyysinen, ja sitä oli kestänyt jo pari kuukautta.
Jotain "outoa" huomasin, mutta en oikeasti osannut epäillä mitään tällaista.
Ei siinä ilmeisesti lapset ja mies paljoa vaakakupissa paina... :headwall:

Voimia tarvitset, koita jaksaa.

 

[jorma]

En nyt muuta keksi....
kun kaikki on tapahtunut noin nopeasti. Olisiko syynä opiskelu ja ravintolaillat.

Onko tullut töppäiltyä? Eikä uskalleta kohdata tosiasioita vaan lähdetään karkuun?

Ihastus opiskelukuvioissa?

En muuta keksi kun kerran mieli noin äkkiä muuttuu.

 

[suoraan]

Minkäs teet. On toinen tai kolmaskin.
Mitkä on miehen vaihtoehdot? Koittaa vaan leikkiä kilttiä että saa itse edes tavata lapsia, saatikka isovanhemmat miehen puolelta.

Vedäppä miehenä itse samanlainen pesäero yht'äkkiä ja koko yhteiskunta hyökkää sua vastaan. Osaatkos heittäytyä niin uhriksi vajota niin naisten tasolle että saisit moraalin puolellesi? Epäilen.

Koita pärjätä!

 

[taustalla]

Otappa tosiaa naisesi ja hänen paras ystävänsa saman pöydän ääreen.Pyydä vaihka kahville, siinä sit kyselet vähän kuulumisia ym.Seuraappa kumpi vastailee innokkammin siihen miten menee, "entinen" vai hänen ystävänsä?
Meillä alkoi ystävä säätämään puolestani omia tarinoita.Se siitä ystävyydestä.

 

[X-Isä]

Epätietoisuutta jo kolmatta viikkoa. Kiitos vastauksistanne! Parantaa huomattavasti oloa että joku arvostaa sitä mitä itse pidän tärkeänä. Se mitä tuli paljon oli "joku toinen". Jos näin on, voin sanoa hänelle hyvästi ja keskittyä rakkaaseen tyttäreeni täysin rinnoin. Kuitenkin niin kauan kunnes tämä asia on selvitetty, pysyy aihe "epätietoisuus kalvaa.." Pidän tästä kaksplus paikasta... antaa toivoa jollei muuta! Toisaalta, en voi loppuelämääni viettää selvittäessäni mysteeriä.Toisaalta uuden elämän miettiminen vaatii varmasti vuoden tai enemmän, mutta varmasti jos tämä asia ei selviä, tulee se vaikuttamaan loppuelämääni. Eniten harmittaa se ettei viereisessä huoneessa ole enää lasta joka nukkuu tyytyväisenä ja joka kömpii yöllä viereen, puhisee ja on tyytyväinen kaikkeen... Onneksi lapsi rakastastaa AIDOSTI!

Ja tämä kaikki vain... ????? ... Ihmettä odottaessa.

 

[Marilyn Monroe]

Oletpa jotunut todella ikävään tilanteeseen. Voimia sinulle ja eiköhän ajan kanssa selviä miksi vaimosi lähti. Epävarmuus on kamalaa ja ihmetten sitä suuresti ettei hän kertonut sinulle mitään painavaa syytä.
Voimia kuitenkin uudelle elämällesi :hug:

 

[Sleepis]

Mä luulen, että sillä on jonkinlainen sinkkuelämän kaipuu... Iltariennot vie mennessään yms. ja se on olevinaan niin hohdokasta! Ei varmaan vaan käsitä, että viikonloppu rientojen keskelle tulee myös arki joka pitää sit yksin jaksaa vetää läpi ja se ei enää ookkaan niin hehkeetä.
Jotenkin tuntuu, että tää on sellainen "oikku" tai hetken mielijohde, kun ei kerran suostu asiasta puhumaan. Ehkä se on huomannut, että yhä enemmän tekee mieli päästä kylille viipottamaan ja silloin perhearki tuntuu kahlitsevalta. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä ja tää tyttöystäväsi tulisi järkiinsä! Voimia! :hug:

 

[MaMi-07]

Oih, mistä tuollaisen unelmamiehen löytäis itselleenki...

 

[taustalla]

Joskus vain alkaa suhteeseen "väärän ihmisen" kanssa. Vaikka tämä ihminen olisi miten hyvä ja huomaavainen, se ei riitä, jos tajuaa, että suurempaakin rakkautta on olemassa. Että itse kaipaa jotain muuta. Esim. oma mieheni erosi vaimostaan aikoinaan juuri siitä syystä. Eikä kyse ollut mistään ensihuuman haihtumisesta, oli vain valinnut itselleen sopimattoman puolison. Itsekin olen joskus ajatellut, että mitähän jos olisin alkanut suhteeseen sen ja sen kanssa. Kun piti niistä tyypeistä paljon, mutta jo silloin tiesin, että jotain enemmänkin on. Kuten olikin... pelkkää arkeakin on ihana elää, kun rakastaa toista niin, että odottaa kotiin malttamattomana. Omassa suhteessani en varmasti jaksaisi, ellei sitä tunnetta olisi, sillä mieheni ei ole läheskään niin huomaavainen kuin sinä.

 

[nanna]

voi :hug:
minä tavallaan voi samaistua "emäntääsi"
minä tuossa viime talvena täräytin, noh miehelle se tuli yllärinä että haluan erota, että näin ei voi jatkua.
mutta hän sai mut jäämään. lapsi sai mut jäämään.
mikään ei ole silti muuttunut.
kesä meni hyvin ja olin iloinen ja tuntui että asiat alkaakin sujua.
mutta ehkä ei sittenkään.
nyt olen alkanut taas miettiä asioita mielessäni :'(
mikään ei ole hyvin, kellekään ei voi puhua, ei edes miehelle.
on paljon asioita mitkä vaivaa.
tuntuu että, voi kun voisi aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä.
helpoin tie ei ole erota vaikka se tavallaan tuntuukin olevan.
se on vaikein ja siksi en uskalla. en halua olla yksin.
mutta, en pysty enää olemaan lähellä miestä, kyllä se taas kohta huomaa että joku vaivaa koska en vaan pysty seksiin enää.
me ei riidellä enää mistään.
ei jaksa välittää.
toivon vaan että pääsisin pois.
mekin on nuorena (tai minä) ja äkkiä kaikki saatu, koti ja lapsi.
mä en halua hillua baarissa tai mitään.
mä haluaisin vaan elää ihmisenkanssa joka arvostaisi mua edes vähän ihmisenä ja tekisi munkanssa kivoja juttuja yhdessä.
tuo mies vaan saa mut masentumaan aina
mä en osaa neuvoa sua yhtään, eikä kukaan pysty sanomaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
itse kun tässä on pohtinut ja pohtinut että mitä kannattaa tehdä?
kannattaako antaa periksi ja lähteä?
löytääkö ikinä ihmistä rinnallee jonkakanssa on hyvä olla?
vai junnaako tässä vaan paikallaan kun kaikki päällisin puolin on hyvin?

 

[peippo]

\

voi :hug:
minä tavallaan voi samaistua "emäntääsi"
minä tuossa viime talvena täräytin, noh miehelle se tuli yllärinä että haluan erota, että näin ei voi jatkua.
mutta hän sai mut jäämään. lapsi sai mut jäämään.
mikään ei ole silti muuttunut.
kesä meni hyvin ja olin iloinen ja tuntui että asiat alkaakin sujua.
mutta ehkä ei sittenkään.
nyt olen alkanut taas miettiä asioita mielessäni :'(
mikään ei ole hyvin, kellekään ei voi puhua, ei edes miehelle.
on paljon asioita mitkä vaivaa.
tuntuu että, voi kun voisi aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä.
helpoin tie ei ole erota vaikka se tavallaan tuntuukin olevan.
se on vaikein ja siksi en uskalla. en halua olla yksin.
mutta, en pysty enää olemaan lähellä miestä, kyllä se taas kohta huomaa että joku vaivaa koska en vaan pysty seksiin enää.
me ei riidellä enää mistään.
ei jaksa välittää.
toivon vaan että pääsisin pois.
mekin on nuorena (tai minä) ja äkkiä kaikki saatu, koti ja lapsi.
mä en halua hillua baarissa tai mitään.
mä haluaisin vaan elää ihmisenkanssa joka arvostaisi mua edes vähän ihmisenä ja tekisi munkanssa kivoja juttuja yhdessä.
tuo mies vaan saa mut masentumaan aina
mä en osaa neuvoa sua yhtään, eikä kukaan pysty sanomaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
itse kun tässä on pohtinut ja pohtinut että mitä kannattaa tehdä?
kannattaako antaa periksi ja lähteä?
löytääkö ikinä ihmistä rinnallee jonkakanssa on hyvä olla?
vai junnaako tässä vaan paikallaan kun kaikki päällisin puolin on hyvin?

Nyt ylös sieltä itsesäälin suosta! Mitään ei tapahdu, ellet itse tee jotain. Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa: joko puhut miehesi kanssa tai lähdet. Tietysti ensin kannattaisi puhua miehen kanssa. Ikävä sanoa näin, mutta nyt olet itse osittain syyllinen omaan pahaan oloosi.
Minä ainakin aloittaisin siitä, että kirjoittaisin ylös kaikki suhteen ja miehen hyvät ja huonot puolet. Sitten voisi miettiä suhteen ongelmiin ratkaisuja. Kun olet saanut näin omaa päätäsi hieman selvitettyä, voisit keskustella miehesi kanssa ongelmakohdista ja kysellä hänen ratkaisuehdotuksiaan.
Mutta yksi asia on varma: mitään ei tapahdu, ellet itse tee jotain!