H
"huolestunut"
Vieras
Heillä on tosi surkea mökki missä asuvat ja vintillä kun kävin niin ainakin ikkuna oli aivan mustana homeesta, mutta isäni sanoi että ei siitä tarvitse huolestua.
Nyt puoli vuotta on ollut niin että aina kun tullaan sieltä kotiin niin vaatteet haisee niin pahalle että pakko pestä ne ja mennä itsekin suihkuun. Vaikka olisi vaan käväisty siellä. Ja jos lapset ovat vähän pitempään ja tulevat kotiin niin heidän hiuksetkin haisee tosi pahalle. Ja myös vanhempani kun tulivat käymään jouduin ihan aukaisemaan ikkunan että pystyy olemaan samassa huoneessa. Haju muuttuu koko ajan voimakkaammaksi
Mutta ihmettelenkin että sinne mennessä ja siellä ollessa en haista mitään!
Miten sanon heille tästä kun en tahtoisi loukatakaan?Ei voi nuin vaan töksäyttää että haisette kamalalle :/ mutta olen huolissani heidän terveydestä!