Epätodellisesta olosta ja peloista...

Meitäpä näyttää täällä sitten olevan PALJON !! :ashamed: Minäkin olen taistellut epätodellisen olon ja lievien paniikkimaisten oireiden kanssa reilut 10v. , ennenkuin viime syksynä uskaltauduin vihdoin lääkäriin... Ensin oli diagnoosi ahdistus ja siihen rauhoittavaa tarvittaessa. Joulukuussa menin uusiksi kun huimasi koko ajan ja oli sitä epätodellista oloa melkein aamusta iltaan... :/ Alkoi jo mitta oman olon kanssa täyttyä...Sitten olikin perusteellisen keskustelun jälkeen diagnoosi paniikkihäiriö ja siihen Cipralexia ja rauhoittavaa tarvittaessa. Nyt kk:n tuota lääkettä syötyäni olo alkaa olla ihan ok, josta olen todella tyytyväinen !! Toisille siis lääkkeet sopii, toisille ei. Ja taisi minunkin kohdallani paikkansa pitää että jos asiaa pitkittää, se vain pahenee, ja lopulta on tarvis jo ihan lääkkeillekin... Mutta ihana huomata että noista todella on apua !! Välillä ei sitten ole mitään asiaa mihinkään ilman rauhoittavia ja toisinaan taas tuskin muistaa moisten nappien olemassa oloa ollenkaan !! Ja niistä hyvistä päivistä sitä sitten voimaa ammentaa, että "jes selätinpä sen taas toistaiseksi!!" ja voi miten se tuntuukin hyvälle !! Antaa rutkasti voimia taas huomiseen !! Jaksamisia kaikille !! :hug: :heart:

 

Nostelen :wave:

 

Heissan! Vertaistuki on kyllä ehdottomasti paras keino selvitä taas eteenpäin tällä "ahdistuksen taipaleella" =) ! Itse olen kärsinyt näistä oireista reilut 4 vuotta, ilman lääkitystä, välillä paremmin ja välillä sit ei ihan niin hyvin(=eli aika surkeesti). Lääkärissä oon rampannu miljoona kertaa, mut tää palsta on aina auttanu eteenpäin ja piristäny mieltä, ja sitte jaksaa taas kummasti eteenpäin... jotta KIITOS kaikille ahdistuneille, että ootte olemassa ...ei tarvi olla ihan yksin näitten asioitten kanssa !!! =) !

 

olen kärsinyt epätodellisesta ja paniikkihäiriöstä jo 4 vuotta.viimme vuonna helpotti mutta nyt se on taas takas..olen niin kyllästynyt tähän oloon että välilä masentaa nii paljon että on mielessä itsemurha yritykset :/ mut sit taas mietin että en voi tehdä sitä perheeni takia.olen nykyään töissä onneksi niin siellä pystyn unohtamaan sen paniikkipelon.mutta jotenki ku matkustan metrossa ni alkaa ahdistaa ja kun se pääsee alkuun se pelko ja sydämmen tykytys ja ahdistus ja veikee hengittää ni se on kauheet.välil teksi mieli juosta metrosta ulos ja johki vaa ja alkaa huutaa ja itkee.mä en ymmärrä mikä siin on en pelkää ihmisii mut jotai vaa kumminki.toivottavasti tää loppuu joskus :saint:

 

täällä sitä taas naputtelen. 3xon masennukseni nyt uusiutunut. ilman lääkkeitä kun haluan olla kun muutenkin tuntuu että kulkee sumussa, niin lääkkeiden kanssa tuntuu että unessa olisi jatkuvasti. nyt noita epätodellisuuden tunteita on ollut taas vähemmän mutta paniikkihäiriöitä ja pelkoa lähteä kaupungille sekä "ihmisten ilmoille" sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

sairaalahoidossa olin taas sekä sain tuota sähkähoitoa. lääkitystä on päällä mutta vähentelen sitä ihan lääkärin luvalla. sivuoireita kun tulee ja mikään valmiste ei tunnu sopivalta. odotankin tässä mahtavia vieroitusoireita kun tuota lääkettä en enää popsi. vitamiineja olen lisännyt sekä terveellistä ruokaa. sekä yritän nukkua, harmi vain että ilman unilääkkeitä sekään ei onnistu.

olen myös erittäin stressiherkkä ihminen. ja mulla on pelkoja mitä sukuuni tulee. he aiheuttavat jännitystä sekä pelkoa jatkuvalla häirinnällään. ihmisenä olen heikko enkä osaa sanoa vaan koetan kärsiä sekä vältellä minulle epämukavien ihmisten seuraa.

parantua yritän ja huomaan kuinka vuodenajat vievät masentunutta ja herkkää ihmistä. tämä kaamosaika saa mielen matalaksi ja kotona yritän sytytellä valoja kun taas mies sammuttelee niitä perässäni. yksinoloa pelkään eniten maailmassa ja kotoa en kuitenkaan uskalla/pysty lähtemään.

mietin kuinka paljon lapsuudella ja senaikaisilla traumoilla ja kuinka koskaan en ole kasvanut vahvaksi on tekemistä tähän olotilaan. musta ei vain koskaan tullut sitä vahvaa ja tilanteessa kuin tilanteessa pärjäävää ihmistä. vaan onneksi minulla on vahva mies sekä ihanat lapset. mutta kuinka haluaisinkaan olla terve ilman pakkoajatuksia ilman epätodellisuutta sekä pelkotiloja jotka saavat koko ihmiseen havisemaan kuin haavanlehden.

lääkkeet tai terapia ei tähän auta. ei se että peilikuva olisi mieleiseni. tuntuu ettei mikään tässä elämässä saa minua parantumaan. pelkään huomista pelkään tätäpäivää. pelkään että joskus jään yksin. mikä auttaisi minunkaltaiselle ihmiselle joka ei koe aitoa mielihyvän tunnetta. jonka nauru on pintanaurua, kuinka haluaisin iloita sydämeni pohjasta. kuinka haluaisin olla aktiivinen toimelias ihminen joka pärjäisi omillaan. nyt olen kuin nurkkaan ahdettu kaikkine pelkotiloineni. miehelle en halua puhua. en terapeutille, koska pelkään joutuvani sairaalaan. pelkään että saan lääkkeitä lääkkeiden päälle. onneksi nämä palstat on mihin voi purkaa itseään.

myötätuntoa ja sympatiaa kaikille jotka kamppailevat sen -suuren tuntemattoman- kanssa jota et tunne mutta joka kuitenkin on mukana jokapäiväisessä elämässäsi.

 

Mä olen raskaana 28v ja nyt on alkanut palaamaan yhtäkkiä nuo paniikki/ahdistusoireet.minulla oli synnytyksen jälk. masennus kun toinen lapsemme syntyi.Olin syömättä lääkkeitä n.vuoden kun aloin odottamaan.
onko ketään kuka olisi syönyt lääkkeitä odotusaikana?Onko niitä olemassa sellaisia mitä voi syödä?
Olo on todella epäonnistunut kun ei pysty elämään "normaalisti" ja aion kyllä sinnitellä ilman lääkkeitä mahdollisimman pitkälle.tietenkin jos ylivoimaiselta tuntuu niin sitten menen heti lääkäriin!

 

nosto

 

Minä en tunnista itsessäni masennuksen oireita enää. Viime talvena olin todella masentunut, huomasin sen jälkeenpäin. Mutta kun nyt avioero, sairaudet ym. on selvitetty ja elämä voittanut olen taas alkanut NAUTTIA elämästä täysin rinnoin. Elämä on-aivan oikeasti-todella ihanaa! Tätä tunnetta toivon kaikille teille!!
Masennus on siis voitettu, mutta, mutta pelko jäi.
Pelkään syöpää-tunnustelen itseltäni imusolmukkeita 100 kertaa päivässä ja pelkään ja pelkään. Lääkärillekään en oikein ilkeäisi enää mennä...On tullut pistäydyttyä näyttämässä milloin mitäkin suurentunutta imusolmuketta.
Oko teillä muilla tällaista että pelottaa sairaudet mutta ei masenna elämä lainkaan???Ei mua muu ahdista, vain sairauksien pelko, mutta se sitten ahdistaakin ihan urakalla...Pelkäänkö nyt sitten tämän hyvän elämän menettämistä kun olen sellaisen vihdoinkin saanut?
Voikohan tällaiseen olla lääkitystä!?Alan olla valmis mihin vain.
Tsemppiä kaikille!!

 

Hei ! Minulla on ollut ongelmia tasapainoelimissä ja just näitä epätodellisen olon merkkejä. Lääkärit eivät löytäneet mitään vikaa (onneksi). Kaikki vaakasuorassa liikkuvat esineet kuten esim. autot aiheuttavat oireita. Ei pelkotiloja eikä paniikkihäiriötä. Onkos kellään ollut vastaavia oireita?

 

Minulla tulee aina joskus päivisin sellainen olo että jotain ihan kamalaa sattu ja tuntuu että huippaa vaikka ei oikeesti edes huimaa.. :'( Ja kun mies on pitkää päivää töissä ja kaksistaan pienen vauvan kaa ja ei tunne oikeestaan ketään täältä paikkakunnalta.. :'(

 

\

Minulla tulee aina joskus päivisin sellainen olo että jotain ihan kamalaa sattu ja tuntuu että huippaa vaikka ei oikeesti edes huimaa.. :'( Ja kun mies on pitkää päivää töissä ja kaksistaan pienen vauvan kaa ja ei tunne oikeestaan ketään täältä paikkakunnalta.. :'(

justiinsa ku minun ajatuksia..tuo huimauksen tunne on mielestäni kaikkein ikävintä ku mie alan heti ajatella et sen taustalla on suunnilleen joku kasvain päässä :x mut heti ku asia unohtuu ni olotila helpottuu..tää on tosiaan välillä niiiiiiiin vaikeeta.......

 

Mulla kans on ollut näitä pelkoja jo vuosia, väliin tosin ihan lievinä. Nyt olen hypännyt lääkärissä ja sain ajan neurologille jossa selvitettään vielä ettei kyseessä ole ms-tauti tms. Mulla nimittäin koko oikea puoli kehosta on kipeä, polttelee jne. Nyt kaulan ja vatsan seutu on pahin, kaula magneettikuvataan jotta nähdään onko hermot puristuksissa. Nyt sain ajan mielenterveyshoitajalle jotta saan puhua näistä peloista jollekin ammatti-ihmiselle. Uskon sen auttavan. Mutta kipuja tuskin poistaa... kun ei ne lähde vaikka ajattelen kuin olevani vain luulosairas.

Kohti valoisampaa huomista.