entä kun äiti ei jaksa

["minoa81"]

olen 3:n lapsen äiti. p02, t 03 ja p09 äiti ja en jaksa enää elää. joku ihme minut on pitänyt hengissä itsemurhayrityksistä huolimatta. olen masentunut, ahdistunut joka ilta, pakko käyttää rauhottavia. ja nyt uutena vaivana paniikkikohtaukset kun jään "yksin", siis ilman miestäni. ryyppään. miten tästä voi selvitä? käyn a-klinikan kuntoutuksessa joka viikko,l ei mitään apua. löytyykö täältä muita näin pahasti ongelmallisia äitejä??

 

[toinen tässä]

En yhtään ihmettele, jos et jaksa. Mulla on yksi lapsi ja kyllä varsinkin alkuvuosina tuli niin hirveitä fiiliksiä, ettei niitä oikein edes muista. Jos meille olisi tullut 3 lasta, olisin vielä pahemmassa kunnossa kuin sinä - ellen olisi jo kuollut. Paniikkikohtaukset on mulle niin tuttua niin tuttua. Mulla oli jakso, jolloin valvoin vahvoista rauhoittavista huolimatta joka yö aamukuuteen, lukien yhtä ja samaa kirjaa ja vetäen ketjussa röökiä. - No, ihminen kasvaa vuosien mittaan ja mä olen varmasti sinua ainakin 15 v. vanhempi, joten mä selvisin. Mulle on elämässä ollut ratkaiseva apua siitä, että mulla on synnynnäinen eloonjäämisvietti: heti, kun mulla on hätä, alan kuumeisesti hakea apua. Aika hyvin sitä on Suomessa löytynytkin. - Haluutko sä kirjotella tällasen urpon kanssa, et varmaan, mut jos haluut, niin rekkaa joku nicki itelles, mä voin sit kans rekkautua.

 

["Sirkkeli"]

Täällä kolmas ahistunut eläjä. Minä en saa apua psykiatriselta, vaikka mielestäni meriitit avuntarpeelle on jo melkoiset.

 

[ihiohn]

Juuh, täällä on yksi vielä pahempi kilari. Oon työtön ja tän kesän oon lähinnä maannut sängyssä valvoen aamukuuteen ja nukkuen pitkälle iltapäivään, joskus jopa torkahdellen aina heti perään, kun saan silmät auki aina iltaan saakka.

1v3kk lapsi on ollut isänsä luona nyt 2kk, enkä osaa edes häntä oikeen kaivata. Ennemmin oon helpottunut, etten tartuta pahaa oloani häneen tai jotenkin pilaa hänen pieniä aivojaan.

Tänään sain sentään revittyä itseni 45 minuutiksi kuntopyörän selkään, mikä hieman helpotti ahdistusta, mutta päällimmäisenä on vaan mielessä, että kaikki loppuisi jo. Edessä tuntuisi olevan aivan mahdoton sotku selvitettävänä, että tästä elämästä enää mitään tulisi.

 

[toinen tässä]

Juuh, täällä on yksi vielä pahempi kilari. Oon työtön ja tän kesän oon lähinnä maannut sängyssä valvoen aamukuuteen ja nukkuen pitkälle iltapäivään, joskus jopa torkahdellen aina heti perään, kun saan silmät auki aina iltaan saakka.

1v3kk lapsi on ollut isänsä luona nyt 2kk, enkä osaa edes häntä oikeen kaivata. Ennemmin oon helpottunut, etten tartuta pahaa oloani häneen tai jotenkin pilaa hänen pieniä aivojaan.

Tänään sain sentään revittyä itseni 45 minuutiksi kuntopyörän selkään, mikä hieman helpotti ahdistusta, mutta päällimmäisenä on vaan mielessä, että kaikki loppuisi jo. Edessä tuntuisi olevan aivan mahdoton sotku selvitettävänä, että tästä elämästä enää mitään tulisi.

Tosi hyvä, että olet saanut relata. Mun lapsikin oli yhden kesän mökillä isänsä kanssa. Monet asiat paranee vuosien ja oman kasvun myötä, voin sanoa. Ei siihen usko silloin, kun on helvetti pääkopassa valloillaan, mutta totta se usein on. Aika parantaa monet haavat.

 

[toinen tässä]

[QUOTE="Sirkkeli";24432802]Täällä kolmas ahistunut eläjä. Minä en saa apua psykiatriselta, vaikka mielestäni meriitit avuntarpeelle on jo melkoiset.[/QUOTE]

Mä kävin n. 10:llä psykiatrilla, ennen kuin se oikea löytyi. Ne 10 ekaa itketti mua, siis pisti mut niin nurkkaan, etten mä jaksanut kuin itkeä. Kummallisia, sit ne oli niinku minussa olis ollut jokin vika. Kuten tuossa kerroin, mulla on tää eloonjäämisvietti, niin mä sit aina vaan etsin uuden psykiatrin. Nyt on ollut kaksi hyvää peräkkäin (eka jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten).

 

[idunnor]

Aika auttaa... Puhuminen...

 

[khbkjb]

Mä kävin joskus psykiatrilla muutaman kerran, mutta en kokenut saavani niistä käynneistä yhtään sen enempää kuin itsekseni pohdiskellessani asioita. Aina tapaamisen aluksi psykiatri kysyi, mitkä ovat mun sen käynnin tavoitteet ja mistä haluan puhua. Olin kuitenkin jo niin syvällä suossa, etten oikeen osannut aloittaa mistään. Pari kertaa oli sellaisia, etten saanut mitään suustani, kun tilanne oli jotenkin niin jäätävä.

Hyvät ystävät ja perhe ovat usein parantumisen kannalta tärkeämpiä kuin lääkäri, jolle et henkilönä ole mitään muuta kuin varattu aika kalenterissa sekä edellisen kerran potilaskertomus näytöllä. Harvalla on aikaa tai mielenkiintoa paneutua kenenkään elämäntilanteeseen siten, että oikeasti voisi auttaa. Samat mekaaniset kysymykset ja sisäisen dialogin johdattelun ohjeet jokainen voi lukea oppikirjasta.

 

[Bubblemachine]

toivottavasti pidätte lapsenne etusijalla vaikka oma maailma kovin synkältä näyttääkin.. En haluaisi mennä kouluun pikkutyttönä jota katsotaan säälien koska oma äiti hylkäsi tappaen itsensä.. Lapsiparat! Lasten lapsuus menee pilalle kun äiti käy hoidoissa koko sen ajan.

 

[Mummeliisa]

toivottavasti pidätte lapsenne etusijalla vaikka oma maailma kovin synkältä näyttääkin.. En haluaisi mennä kouluun pikkutyttönä jota katsotaan säälien koska oma äiti hylkäsi tappaen itsensä.. Lapsiparat! Lasten lapsuus menee pilalle kun äiti käy hoidoissa koko sen ajan.

Olen vahvasti eri mieltä.
Lapsen lapsuus EI mene pilalle siitä, että äiti hoitaa sairauksiaan, oli ne sitten lenssuja, poikkinaisia jalkoja, syöpää tai masennusta/ahdistusta kuten ap:llä.

 

["mievaan"]

toivottavasti pidätte lapsenne etusijalla vaikka oma maailma kovin synkältä näyttääkin.. En haluaisi mennä kouluun pikkutyttönä jota katsotaan säälien koska oma äiti hylkäsi tappaen itsensä.. Lapsiparat! Lasten lapsuus menee pilalle kun äiti käy hoidoissa koko sen ajan.

No toteamus tämäpä varmasti autaa! Eikö juurikin ole lasten edun mukaista että äiti koittaa saada apua masennukseensa, olkoonkin sitten että äiti kävisi hoidoissa koko lapsuuden ajan. Sulla ei taida olla omakohtaista kokemusta siitä kuinka synkältä se oma maailma voi oikeasti näyttää. Siinä ei enää jaksa aina ajatella lasten(kaan) parasta vaikka haluaisi.

 

["yks vaan"]

yhdyn mummeliisaan. Enemmän lapselle on haittaa siitä ettei äiti edes yritä löytää apua itselleen ja voimia arkeen.
olen kanssa painiskellut oman jaksamiseni kanssa. Nyt pitäisi paniikeista ja adistushäiriöstä huolimatta työpaikkaa etsiä kun lapsi täyttää 3v.. olo on todella sekava ja väsynyt pelkästä ajatuksesta.

 

[Mep]

Kun netti kerran on käytössänne, tutkikaas löytyykö omasta kunnasta/ kaupungista BabyBlues -terapeuttia. Omassa löytyi ensi- ja turvakotitoiminnan yhteydestä.

Keskusteluapu on parasta ja lepo. Ja syökää OMEGA3; kalanmaksaöljyä ja D vitamiinia (väh. 50 mikroa/pv).

 

[toinen tässä]

toivottavasti pidätte lapsenne etusijalla vaikka oma maailma kovin synkältä näyttääkin.. En haluaisi mennä kouluun pikkutyttönä jota katsotaan säälien koska oma äiti hylkäsi tappaen itsensä.. Lapsiparat! Lasten lapsuus menee pilalle kun äiti käy hoidoissa koko sen ajan.

Ilkeämielinen kirjoitus, joka ei lohduta niitä naisia, joilla ei ole lapsista huolehtivaa puolisoa ja jotka sen vuoksi joutuvat antamaan lapsensa toisten kasvatettaviksi.

 

[Bubblemachine]

joo anteeksi, aamuvitutus. Mutta katkennut jalka ja masennus on kaks ihan eriasiaa!!!! Hyvä että haette apua..