Tarina äidistä jota pelkään, ei osaa rakastaa ...- kertoako äidillekin vai hyssytellä yhä?

["hmmm"]

Sun pitäisi päästä irti siitä, että välität siitä mitä äitisi ajattelee. Hän ilmeisesti ajattelee sinusta joka tapauksessa negatiivisesti, mutta se ei määritä millainen sinä oikeasti olet. Ei sinun tarvitse ylläpitää mitään positiivista kuvaa äidillesi, anna hänen ajatella ihan mitä haluaa. Jos lähetät kirjeen sillä ajatuksella että "puhdistat" itsesi äitisi silmissä, tarkoittaa se yhä, että mielialasi on kiinni siitä mitä äitisi ajattelee. Se on väärin, se on yhä riippuvuutta.

Toihan on totta!

Katsopa elkuva Uusi Ihminen.
Muuttiko se mitään? Sehän on tositapahtumiin perustuva...

 

[uups]

Uppeliskuppelis

 

[Vaiettu lapsuus]

[QUOTE="hmmm";30222675]Toihan on totta!

Katsopa elkuva Uusi Ihminen.
Muuttiko se mitään? Sehän on tositapahtumiin perustuva...[/QUOTE]
Kiitos vinkistä, katson joskus kun on aikaa.

Olen lukenut kaikki vastaukset, vastaan tässä viestissä kaikkiin samalla.
Kiitos ymmärryksestä, erilaisista mielipiteistä ja vinkeistä.

Totta kai teen päätökset ja ratkaisut itse, mutta olin mielenkiintoinen kuuntelemaan, mitä ajatuksia tämä muissa herättää. Monesti ihminen ei näe liian lähelle ja saman kasvatuksen saanut ei ole oikea ihminen juttelemaan näistä. Lisäksi se on totta, että kun on hakenut hyväksyntää, tottunut kieroon kasvatukseen, hakee hyväksyntää, ajattelee kierosti. Kunnes tajuaa, että asioiden ei pidä mennä näin ja alkaa käymään niitä läpi, jotta voi joskus jättää se menneen taa ja elää omaa elämäänsä.

Ajatus takauksesta oli äidin, myös ehdotus tuli häneltä. Sehän tässä ristiriitaista onkin. En olisi itse kehdannut pyytää sitä häneltä.

Käyn terapiassa, kuten aiemmin jo mainitsin. Joku sanoi, että lopettaa menneiden murehtiminen jne. Käyn nämä läpi, koska se on terapiani tarkoitus. Vasta sielä olen pystynyt näistä puhumaan, käsitteemään näitä. Olen ollut melko sokea äitini suhteen, kunnes yksi siskoistani on joutunut ottamaan häneen tosi kovasti etäisyyttä ja puhunut ongelmista minulle. Olen ajatellut aina itsekin niin, mutta ensimmäistä kertaa tajusin, että joku muukin meillä miettii näitä samoja.

Perunkirjoitusten jälkeen heti vaadittiin äiditä (osa vaati suullisesti), että lakiosa jaetaan. Osa ei tiennyt tästä lakiasiasta (perunkirjoituksessa sanottiin mielestäni väärin, että testamentti tarkoittaa ettei lakiosaakaan jaeta). Valitusajasta ei mainittu. Ennen perunkirjoitusta äiti sanoi, että se on vain tiedonanto asiasta, siellä ei saa ottaa kantaa, kysellä. Ja häntä hävettää, jos todistajan kuullen kyseette mitään (oli hankkinut jonku todistajan).
Äiti uhkasi tosiaan perunkirjoitusten jälkeen itsemurhalla ja huusi, kuinka kaikki ovat oman osuutensa saaneet jne. Tämän jälkeen kiellettiin asiasta puhumasta.
Osa puhui kuitenkin, hän vetosi, että on niin väsynyt, jaetaan myöhemmin, välillä että ei jaeta. Hän sanoi, ettei tarvite kirjallisena hankkia lakiosan jakoa, vaan kyllä se jaetaan. Hän valehteli ottaessaan allekirjoituksia erinäisiin papereihin ja oli tosi vihainen jos esim. minäkin kyseenalaistin papereita ja soitin yhdestäkin maistraattiin, että onko minun pakko allekirjoittaa. (Mm. ei näyttänyt kaikkia liitteitä jotka niihin kuuluvat). Kiero paska minunkin mielestä.
Itsellä ei ollut voimavaroja ja uskallusta ottaa lakimiestä. Osa on katunut jälkeenpäin, kun ei otettu. Omaa äitiä vastaan? Minusta todella sairasta (siis äidin puolelta) jos näin pitkälle täytyy ylipäätään edes harkita mennä.

En kuvittelekaan, että kukaan vanhempi olisi täydellinen tai lapsia voisi suojella niin ettei mitään pahaa tapahdu. Mutta kun tapahtuu, lapsen kanssa voi jakaa pahan olon, antaa turvaa, kannustaa... En syytä äitiäni kaikesta, ennen syytin pelkästään itseäni. Sekään ei ole tervettä Kuitenkin itse äitinä pyrin olemaan hyvin erilainen, joskaan en ole täydellinen. Lapsenikin vuoksi käyn terapiassa ja nämä asiat läpi. Ja olen tosi iloinen, että olen hyvin erilainen kuin äitini. Isälle tas en katkera ole, kun joku sanoi, että vanhempiaan voi syyttää kaikesta. Hän ei puuttunut asioihini, vaikka näki (myöhemmin selvinnyt) kuinka huonosti voin jne. Hän ei sanonut minulle pahasti, ei loukannut (joskaan ei paljoa minulle puhunut). Ei ole syytä olla katkera hänelle.

 

[vierassss]

hyvä provo. ja taas mammoja viedään kuin pässiä narussa

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Ajatus takauksesta oli äidin, myös ehdotus tuli häneltä. Sehän tässä ristiriitaista onkin. En olisi itse kehdannut pyytää sitä häneltä.

Eihän se ole ollenkaan ristiriitaista! Mietipä hetki, mitä äitisi hyötyi takaamalla... Nii-in, erinomainen keino syyllistää sinua, pitää sinut liekassa, ja tuntea ylemmyyttä itsestään. Ei, ei ollenkaan ristiriitaista vaan sopii kuvioon erinomaisesti.

Suosittelen että jokaisen äitisi teon kohdalla mietit, kuinka HÄN hyötyy siitä. Lähes aina se vastaus löytyy kyllä sen kysymyksen takaa, viimeistään siitä, että teollaan hän saa ylläpidettyä hyvän äidin illuusiota ulkopuolisille.

 

[vierass]

Minä en ainakaan mitään kirjettä laittaisi.
Minulla ja äidilläni on juuri samoista syistä nyt jonkinlainen hiljainen, vaiettu kausi meneillään.
Minä kerroin ja huusin julmaa lapsuuttani äidilleni ja hän suuttui minulle, hänessä ei ole mielestään mitään vikaa ikinä vaan se olen MINÄ, se, ylimielinen kersa joka AINA JAKSAA vittuilla joka asiasta ja en koskaan arvosta mitään. Olen aina se paha j pahoin ajatteleva, elämäni pilannut ja katkera.
En ole saanut äidin rakkautta jota edelleen niin kaipaan. Tekisi mieli katkaista välit kokonaan mutta entä lapseni, he kaipaavat mummuaan ja mummu on hyvä aina heille. Ei minulle.

 

[ITKU.muuri]

hyvä provo. ja taas mammoja viedään kuin pässiä narussa

vierassss:

Sinun diagnoosisi on luulosairaus eliepäluuloinen persoonallisuushäiriö. Tee mieliksi ja hakeudu hoitoon -- ainiin, psykiatri olisi varmasti kans mielestäsi provo Olet itsekin provo Tämä on ainakin väärä palsta sinulle, nämä provoepäilyt oli muotia joskus 10 vuotta sitten.

Tällaisia on aina jotka kieltäytyvät uskomasta totuutta. Katselevat elämää ruusunpunaisten lasien takaa ja epäilevät kaikkea.


Voimia ap.lle.

 

[viera.s]

Perunkirjoitusten jälkeen heti vaadittiin äiditä (osa vaati suullisesti), että lakiosa jaetaan. Osa ei tiennyt tästä lakiasiasta (perunkirjoituksessa sanottiin mielestäni väärin, että testamentti tarkoittaa ettei lakiosaakaan jaeta). Valitusajasta ei mainittu. Ennen perunkirjoitusta äiti sanoi, että se on vain tiedonanto asiasta, siellä ei saa ottaa kantaa, kysellä. Ja häntä hävettää, jos todistajan kuullen kyseette mitään (oli hankkinut jonku todistajan).
Äiti uhkasi tosiaan perunkirjoitusten jälkeen itsemurhalla ja huusi, kuinka kaikki ovat oman osuutensa saaneet jne. Tämän jälkeen kiellettiin asiasta puhumasta.
Osa puhui kuitenkin, hän vetosi, että on niin väsynyt, jaetaan myöhemmin, välillä että ei jaeta. Hän sanoi, ettei tarvite kirjallisena hankkia lakiosan jakoa, vaan kyllä se jaetaan. Hän valehteli ottaessaan allekirjoituksia erinäisiin papereihin ja oli tosi vihainen jos esim. minäkin kyseenalaistin papereita ja soitin yhdestäkin maistraattiin, että onko minun pakko allekirjoittaa. (Mm. ei näyttänyt kaikkia liitteitä jotka niihin kuuluvat). Kiero paska minunkin mielestä.
Itsellä ei ollut voimavaroja ja uskallusta ottaa lakimiestä. Osa on katunut jälkeenpäin, kun ei otettu. Omaa äitiä vastaan? Minusta todella sairasta (siis äidin puolelta) jos näin pitkälle täytyy ylipäätään edes harkita mennä.

Jos perilliset testamentin hyväksyy eikä lakiosailmoitusta tee, silloin se tosiaan tarkoittaa sitä, ettei sitäkään jaeta. Tietysti on jossain määrin kyseenalaista, että mahdollisuudesta sitä vaatia ei anneta tietoa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että hyvin usein kuolinpesät jätetään jakamattomiksi jopa silloin, kun mitään testamenttia ei ole. Eli leski saa pitää omaisuuden elämänsä loppuun asti kokonaan, tai sitten jaetaan vain jotain "irtorahoja" perintöverojen maksua varten. Ja testamenttia eli vainajan tahtoa kunnioittaa myös useimmat, vaikka se merkitsisi lakiosasta luopumista, varsinkin kun se testamentin edunsaaja on oma vanhempi myös. On siis vain näkökulmakysymys, oletteko te lapset ahneita vaatiessanne testamentista poiketen omaisuutta jaettavaksi vai äitinne itsekäs, kun ei sitä ole halukas luovuttamaan.

Usein riitatilanteissa lakimiestä käytetään oikein tarkoituksella toisen provosoimiseen. Väitetään jopa että lakimies on palkattu, vaikka ei näin edes olisi. Mutta asian voi hoitaa myös tyylikkäästi, kysyä neuvoja ja niitä hyödyntää, julistamatta kuitenkaan sukulaisille että nyt olen hankkinut lakimiehen ja taistelen oikeuksistani vaikka korkeimpaan oikeuteen asti. Eihän usein tarvitse sentään käräjille mennä, tässäkin tapauksessa olisi todennäköisesti riittänyt, että lakiosailmoitus ja perinnönjakovaatimus olisi hoidettu asiallisesti.

 

["maijaliisa"]

On siinä aika sotku ja uskomattomia kokemuksia - ja ihan uskottavia. Me kauniissa maailmassa eläneet emme ymmärrä, mutta tosiaan kulissien takana on vaikka mitä. Itselläni oli myöhemmin huonot välit äitiini, joka suosi osaa lapsistaan. On valitettavaa, että jokaisen pitäisi olla lakiasioista hyvin selvillä ja toki esim. perunkirjoituksen pitäjän tulisi selittää huolellisesti, mitä tulee tehdä. Minulla kumminkin on kokemuksia, että perikunnan neuvotellessa äidin hankkiman juristin luona, tämä väitti esim. ettei paperilla, jonka tarkoitus oli siis saada virallisesti leskeltä pois koko omaisuuden hallintaoikeus (omakotitaloa ei tietenkään), olisi ollut merkitystä.
Mutta sekin on kokemukseni, että jostakin syystä leski saattaa tuntea itsensä turvattomaksi ja toimii osittain paniikissa, vaikka mitään syytä siihen ei olisi.
Ja tosiaan, jos on testamentattu kaikki leskelle, eikä kukaan vaadi lakiosaa, leski maksaa perimästään osuudesta verot.
Tasinkona saadusta ei.
Kaikenlaista meidänkin tapauksessa oli. Leski esim. vaati siirtämään vainajan puhelinosakkeen hänelle - mitä järkeä, kun hän sitä puhelinta muutenkin käyttää voi ? Kun ei siirretty (oli alaikäisiäkin perinjöinä, ei olisi ollut laillistakaan) , hän osti uuden osakkeen - suosikkilapsen nimiin.

 

["elida"]

Se, että äitisi on sallinut sinun pahoinpitelyn ja suhtautuu välinpitämättömästi sinuun kohdistuneeseen hyväksikäyttöön on psykologisilta vaikutuksiltaan samankaltaista kuin jos äitisi syyllistyisi näihin itse. Pahinta on se, että ihminen johon lapsi rakentaa perusturvaansa, särkee tämän turvan. Tämä siis terapeutin näkökulmana muistuttaakseni sinua, että sinun on päästävä ensin täysin irti ja omille jaloillesi myös henkisesti ennen kuin edes alat harkitsemaan mitään välien selvittelyä äidillesi. Et ole vielä siinä kunnossa, että kestäisit sen miten äitisi luultavimmin reagoi. Keskity itseesi, unohda äitisi ja hetkeksi myös muut häneen liittyvät ihmiset.