Ensimmäinen raskaus, nuppi sekaisin?

["vieras"]

onko täällä muita joilla raskaus ei olekkaan tuntunut täydelliseltä ja ihanalta?

Olen ensimmäistä kertaa raskaana, ja raskaus oli toivottu. Innoissani olin tasan siihen asti kunnes pahoinvointi alkoi. Nyt pahoinvointi on jokseenkin hellittänyt (orjallisella ruokavaliolla), mutta tuntuu että voin huonosti jo ihan pelkästä ajatuksesta että olen raskaana. En haluaisi ajatella koko asiaa. Tulen huonovointiseksi jos pelkästään näen vauvan vaatteita. Suoraan sanottuna olen kauhuissani.. kuinka rakaus on saanut tuntemaan itsensä kipeäksi ja suunnilleen syöpäsairaaksi vaikka en siitä mitään tiedäkkään ( jatkuva huonovointisuus, väsymys, säryt eri puolilla kroppaa ). Lisäksi pelkään kuinka paljon meidän elämä tuleekaan muuttumaan lapsen myötä, ajattelen koko ajan että sitten kun vauva tulee niin ei voida enään tehdä tätä eikä lähteä tänne näin jnejnejne. Mikä minuun oikeen on iskenyt? raskaus ei ole ollenkaan sitä mitä odotin....

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Voi harmi. Olisko kannattanu miettiä ennen. Ei se ole mitenkään välttämätön vaihtoehto nykypäivänä hankkia lapsia.

 

["vieras"]

Voi harmi. Olisko kannattanu miettiä ennen. Ei se ole mitenkään välttämätön vaihtoehto nykypäivänä hankkia lapsia.

mikä tässä naurattaa? lapsi oli ihan tarkkaan mietitty ja toivottu, en olisi voinut kuvitellakkaan tälläisiä tunteita vaikka olisin miettinyt pidempään.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Taidat olla aikamoinen tuuliviiri?

 

[kyllä]

No kuulostaa ihan siltä että olet raskaana. Millä viikoilla olet menossa? Tunteet kuuluu mennä laidasta laitaan raskaus aikana. Ei siis ole mitenkään tavatonta että tulevaisuus pelottaa ja tuntee todella kielteisiä tuntemuksia vauvaa kohtaan. Puhu neuvolassa noista tunteistasi.
Itse olen kans (ainakin toivottavasti) raskaana. Olo on tosi surkea ja eikä tilanne huvta yhtään. Voin pahoin, väsyttää, olen koko ajan vihainen ja turvoksissa kuin ei sellainen ihan pieni possu.

 

["vieras"]

Taidat olla aikamoinen tuuliviiri?

Aha. Antaa olla, sulla varmaan nyt ei ole käsitystä mistään muusta kuin yksinäisestä elämästä ja provoilusta.

 

["mamma"]

Juu, kuulostaa tutulta.

Meidän poika on 2½v, ja ihan totta on että elämä loppui siihenkun poika syntyi -> siis se minun oma elämäni. Tilalle on tullut perheenäidin elämä eikä ole ollut helppoa sopeutua. Meille tosin raskaus oli täysi yllätys. Edelleen yritän psyykata itseäni pitämään tästä uudesta roolista ja vaikka poika onkin aivan ihana juuri sellaisena kuin on eri kehtysvaiheissaan, odotan kuitenkin että tulisi esim. kouluikään niin kanssakäyminen ja asioista sopiminen olisi vähän erilaista.

Joten en voi sanoa muuta kuin että nauti nyt "vapaudestasi" kun vielä voit. Ja yritä löytää se kultareunus. Onhan uuden pienen lapsen syntymä kuitenkin melko hieno juttu

 

[hepulis]

Taidat olla aikamoinen tuuliviiri?

Ja sä oot kyl sellanen tampio et voi hyvää päivää.

 

["vieras"]

No kuulostaa ihan siltä että olet raskaana. Millä viikoilla olet menossa? Tunteet kuuluu mennä laidasta laitaan raskaus aikana. Ei siis ole mitenkään tavatonta että tulevaisuus pelottaa ja tuntee todella kielteisiä tuntemuksia vauvaa kohtaan. Puhu neuvolassa noista tunteistasi.
Itse olen kans (ainakin toivottavasti) raskaana. Olo on tosi surkea ja eikä tilanne huvta yhtään. Voin pahoin, väsyttää, olen koko ajan vihainen ja turvoksissa kuin ei sellainen ihan pieni possu.

Mulla on viikko 8 meneillään, ja vasta viikolla 10 menen ensimmäistä kertaa neuvolaan. Kukaan muu ei vielä tiedä raskaudesta paitsi mieheni, joka ei oikeen ymmärrä minun ahdistustani. En ole muille siis asiasta puhunut.

Minulla on ihan samanlainen olo, ja maha on toisinaan todella kipeä. Ihan turvoksissa ja pinkeä, koko ajan on kamala nälkä mutta mitään ei tee mieli syödä. Itkenkin vähän väliä. Toivottavasti olet raskaana, vaikka näitä oireita en kyllä toivoisi kellekkään!

 

["vieras"]

[QUOTE="mamma";25286913]Juu, kuulostaa tutulta.

Meidän poika on 2½v, ja ihan totta on että elämä loppui siihenkun poika syntyi -> siis se minun oma elämäni. Tilalle on tullut perheenäidin elämä eikä ole ollut helppoa sopeutua. Meille tosin raskaus oli täysi yllätys. Edelleen yritän psyykata itseäni pitämään tästä uudesta roolista ja vaikka poika onkin aivan ihana juuri sellaisena kuin on eri kehtysvaiheissaan, odotan kuitenkin että tulisi esim. kouluikään niin kanssakäyminen ja asioista sopiminen olisi vähän erilaista.

Joten en voi sanoa muuta kuin että nauti nyt "vapaudestasi" kun vielä voit. Ja yritä löytää se kultareunus. Onhan uuden pienen lapsen syntymä kuitenkin melko hieno juttu [/QUOTE]

Niin, ehkä siksi nämä tunteen yllätti niin kovasti koska olen aina ajatellut että meidän elämään kuuluu oleellisesti lapset. Nyt tuntuu että hyvä jos tämän yhden haluan, ennen raskautta haaveilin jopa kolmesta. En ennen ollut mitenkään huolissani vapaudestani tms, päivät vaan täyttyi niillä vauvahaaveilla. Olen muutenkin aina ollut hyvin lapsirakas ja huollettavia/ riippakiviä olen aina haalinut nurkkiini eläinten muodossa. työkseni hoidan lapsia 8 tuntia päivässä. Ehkä nämä tunteet tästä tasoittuu, toivottavasti.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

[QUOTE="vieras";25286910]Aha. Antaa olla, sulla varmaan nyt ei ole käsitystä mistään muusta kuin yksinäisestä elämästä ja provoilusta.[/QUOTE]

Kyllä se aina naurattaa kun ihmiset tekevät päätöksiä perustaen ne vaaleanpunaisiin unelmiin. Yleensä siinä elämän tosiasiat jossain vaiheessa iskevät vasten kasvoja.

Mut hei, monet ihmiset uskovat parantaviin magneetteihin ja muuhun hömppään.

Life is a bitch and then you get a child. opcorn:

 

[kyllä]

[QUOTE="vieras";25286942]Mulla on viikko 8 meneillään, ja vasta viikolla 10 menen ensimmäistä kertaa neuvolaan. Kukaan muu ei vielä tiedä raskaudesta paitsi mieheni, joka ei oikeen ymmärrä minun ahdistustani. En ole muille siis asiasta puhunut.

Minulla on ihan samanlainen olo, ja maha on toisinaan todella kipeä. Ihan turvoksissa ja pinkeä, koko ajan on kamala nälkä mutta mitään ei tee mieli syödä. Itkenkin vähän väliä. Toivottavasti olet raskaana, vaikka näitä oireita en kyllä toivoisi kellekkään![/QUOTE]

Niin ei niitä tunteita tahdo siitä vierestä ymmärtää Toivon todella olevani raskaana, vaikkei olo kaksinen olekkaan. Syönti on kyllä vähän niin ja näin, kun yököttää ajatuskin keittiöön menemisestä. Pitäs vaan syödä pieninä annoksina, ettei tulis pahaa oloa. Hommasin jopa pahoinvointi rannekkeet, kun en meinannu viikolla pystyä töihin keskittymään.

Yleensä tämä olo menee ohi ja tulee erilaisia oloja ja tuntemuksia. olin edellisessä raskaudessa ihan elämäni kunnossa kun käännyttiin toiselle kolmannelle. Eka kolmas meni pahoinvoidessa silloinkin.

Nyt on jopa väliin pelottanut miten selviän vauvan kanssa, vaikka lapsia on ennestäänkin.

Tsemppiä sulle eteenpäin ja valoisia päiviä väliin

 

["vieras"]

Kyllä se aina naurattaa kun ihmiset tekevät päätöksiä perustaen ne vaaleanpunaisiin unelmiin. Yleensä siinä elämän tosiasiat jossain vaiheessa iskevät vasten kasvoja.

Mut hei, monet ihmiset uskovat parantaviin magneetteihin ja muuhun hömppään.

Life is a bitch and then you get a child. opcorn:

No en mä nyt tiedä onko ne pelkkiä vaaleanpunaisia unelmia kun lapsia olen hoitanut monta vuotta, iältään 1 pvä - 12 v. Eikä kukaan voi tietää tarkalleen millaista on omien lasten kanssa, ennen kuin on omia. Miten ihmeessä voisi?

Eiköhän jokaiselle joskus joku elämän tosiasia iske päin kasvoja, ilman että olisi erityisen naiivi.

 

["vieras"]

Niin ei niitä tunteita tahdo siitä vierestä ymmärtää Toivon todella olevani raskaana, vaikkei olo kaksinen olekkaan. Syönti on kyllä vähän niin ja näin, kun yököttää ajatuskin keittiöön menemisestä. Pitäs vaan syödä pieninä annoksina, ettei tulis pahaa oloa. Hommasin jopa pahoinvointi rannekkeet, kun en meinannu viikolla pystyä töihin keskittymään.

Yleensä tämä olo menee ohi ja tulee erilaisia oloja ja tuntemuksia. olin edellisessä raskaudessa ihan elämäni kunnossa kun käännyttiin toiselle kolmannelle. Eka kolmas meni pahoinvoidessa silloinkin.

Nyt on jopa väliin pelottanut miten selviän vauvan kanssa, vaikka lapsia on ennestäänkin.

Tsemppiä sulle eteenpäin ja valoisia päiviä väliin

Jep, ymmärrän kyllä miestäkin. Olisi vaan kiva että olisi joku jolle puhua asiasta, joka ehkä olisi käynyt saman läpi. Äidilleni ajattelin asian paljastaa jouluna, siis raskauden. Ehkä hän ymmärtäisi paremmin kuin mieheni.

Luin kyllä jostain että yleensä toisella kolmanneksella moni raskaana oleva on elämänsä kunnossa, alku ja loppu olisivat vaikeimmat. Täytyy toivoa niin, en kestä jos voin huonosti koko 9 kuukautta.

Kiitos samoin

 

["äitee"]

Kyllä noi ajatukset normaalilta hormoonihöyryiltä kuulostaa.... juttele jonkun naispuolisen kanssa asiasta. Kyllä se pahoinvointi yleensä helpottaa ja alat nauttia raskaudesta, mutta silti niitä epätoivon ajatuksia tulee, normisettiä. Puhumattakaan kun lapsi syntyy ja alat jo murehtia miten hän selviää koulumatkasta ykisn vaikka on vasta syntynyt

 

["vieras"]

[QUOTE="äitee";25287116]Kyllä noi ajatukset normaalilta hormoonihöyryiltä kuulostaa.... juttele jonkun naispuolisen kanssa asiasta. Kyllä se pahoinvointi yleensä helpottaa ja alat nauttia raskaudesta, mutta silti niitä epätoivon ajatuksia tulee, normisettiä. Puhumattakaan kun lapsi syntyy ja alat jo murehtia miten hän selviää koulumatkasta ykisn vaikka on vasta syntynyt[/QUOTE]

kiitos

 

["mamma"]

Niin ja muista sitten vielä se että ne vaaleanpunaiset/-siniset lasit ei välttämättä heti synnytyksen jälkeen asetu siihen nenänpäähän vaan voi tuntua tosir askaalta ne alkuajat kotona. Se pieni nyytti, niin ihana kuin se onkin, voi siinä hormonimyrskyssä tuntua vieraalta ja on vaikea käsittää että se on siinä aina. Minulta meni monta kuukautta ennekuin rakastuin poikaani ja sillonkin hyvin vähitellen. Ihmettelin kauan miksi kaikki menee aivan mykkyrälle kun näkevät sen pienen käärön, itse olin vaan jatkuvasti huolissani siitä että kaikki varmaan menee hyvin, en pystynyt nauttimaan lankaan. Nyt jälkikäteen ihailen lukuisista kuvista sitä miten suloinen poika oli aivan pienenä.
Muista että kaikki tunteet ovat sallittuja mutta ne on hyvä keskustella auki, varsinkin jos on paha olla.

 

["Abc"]

Niinpä... Raskaudet ja lasten kanssa kotona olo ovat olleet tähänastisen elämäni kovimmat jutut. Vanhin lapsista on nyt 4v. ja vieläkään en ole loksahtanut perheenäidin rooliin. Raskaus ja lapsen saaminen on iso juttu, ja siihen liittyy paljon raskaita tunteita ja ahdistusta, ei vain niitä vaaleanpunaisia. Se on vain hyväksyttävä.

 

["vieras"]

Kun raskaus etenee, ajatuksetkin muuttuu. Eteenpäin vaan.
Meillä lasta ihan tekemällä tehtiin jo, ja silti oli noita samanlaisia ajatuksia. Oliko tässä mitään järkeä ja kuinka tästä selvitään. Hyvin on selvitty ja päivääkään en vauvan kanssa vietetystä ajasta antaisi pois. Tsemppiä.

 

[kyllä se siitä]

Ihan normaalia raskausaikaan kuuluvia tuntemuksia.Minulla on ollut niitä joka raskaudessa,kaikki ovat olleet toivottuja.Varsinkin kolmosen odotusaikana olin ihan "mielipuoli",tunteet heitteli joka päivä..itkua,pelkoa,iloa jne..

 

["vieras"]

Hyvä kumminkin tietää että ne ahdistuksetkin kuuluu asiaan. Esim. ystäväni eivät ole ikinä kertoneet että olisivat olleet ahdistuneet tai kauhuissaan raskausaikana, joten en edes ajatellut että ahdistuisin. Pahoinvoinnista olen toki kuullut ja lukenut, mutta en sitäkään osannut odottaa näin hirvittävänä, 24/7 kestävänä kuvotuksena.