Ensimmäinen lapseni sai pienenä ( n. 1-v. ) ollessaan lievästi kuumeinen pienen itkun jälkeen kohtauksen, jossa lysähti veltoksi, lakkasi hengittämästä ja alkoi sinertämään ( suun ympärys ja huulet ja silmäluomet )... Kerkesin kiidättää lapsen jo makuuhuoneen sängyltä olohuoneen lattialle ( olkkarissa enemmän tilaa ) ja meinasin jo aloitella elvytystä, kun lapsi sitten henkäisi kerran ja taas pitkä tauko hengityksessä ennenkuin sitten alkoi henki kulkemaan ( hengittämättä oleminen tuntui kestävän älyttömän kauna, tosin siinä tilanteessa ei aika-arviot ehkä kovin tarkkoja ole )...kohtauksen jälkeen lapsi itki vaimeasti ja silmät vedätti oikeaan ylänurkkaan, ei tajunnut puhetta tms. No, siinä vaiheessa olin jo sen verran kauhuissani, että en keksinyt muuta kuin soittaa ambulanssin paikalle ( pelkäsin, että kohtaus uusii tai kyseessä jokin äkillinen aivoperäinen ongelma ). No, lapsi oli melkoisen veltto vielä päivystykseen mentäessäkin, mutta rupesi sitten virkkumaan yllättävän nopeasti ja kohta jo pomppi tyytyväisenä sängyllä... ja itseäni nolotti kun tuntui, että ambulanssin tilaaminen oli reipasta ylireagointia...Mutta oli se sen verran kamala kokemus, että luulin, että lapsi tosissaan kuolee. Lri oli sitten sitä mieltä, että kyseessä luultavimmin affektikohtaus, mutta kehotti tarkkailemaan hengitystä seuraavan yön ajan ( oli kyllä valmis laittamaan keskussairaalaankin tarkkailtavaksi, jos meitä pelottaa lapsi kotiin viedä ). No, uskallettiin kuitenkin ottaa kotio tarkkailtavaksi, mutta voin todellakin kertoa, että sinä yönä ei meidän perheessä juurikään äippä ja iskä nukkunut ( eikä äippä uskaltanut tarkkailultaan nukkua monena seuraavanakaan yönä ). Onneksi kohtaus ei enää uusiutunut, mutta todella raju homma oli ja säikäytti meikäläisen perusteellisesti. :/
