Ensimmäistä lastaan odottavat yli 35v

Iltaa täältä sängyn pohjalta!
Tässä taas lempiasennossani sängyllä torkkupeiton alla läppärin kera....
Tänään rv7+2, huomenna eka ultra klinikalla. Fiilikset: minimaalisen etova väsymys ja samanaikaisesti hiljaisilla "kierroksilla käyminen" huomiseen liittyen..."Tulisilla hiilillä" olis ehkä oikee sana kuvailemaan tätä olotilaa...

Mä oon yrittäny helpottaa tätä odotusangstiani" ahmimalla 4 vrk:n aikana 3 tähän meidän kaikkien yhteiseen aiheeseen liittyvää kirjaa, joita voin kyllä suositella...niiden kaikkien kolmen tekijöitä yhdistää hiukan vanhempana äidiksi tuleminen sekä "skeptisesti" kaikkeen äitiys-ja raskaus"hössötykseen" suhtautuminen. Eli Anna-Leena Härkösen "Heikosti positiivinen", Helin/Pakemanin "Ra(s)kas raskaus" sekä Minna Kiistalan "Minä en sitten muutu".....Opusten nimetkin kertovat ehkä jo aiheen lähestymistavasta
Eniten näistä tykkään Härkösen ja seuraavaksi Kiistalan tyylistä. Kummallekaan äitiys ei ollut itsestäänselvä haave, vaan kypsyminen projektiin tapahtui pikkuhiljaa, itse asiassa vielä koko raskauden ajan...mikä on mulle ainakin tosi lohdullista luettavaa..
Toi Helin/Pakemanin kirja sisältää eniten faktatietoa, lähinnä ravitsemukseen liittyen, mikä oli tosi mielenkiintoista, mutta hiukan liian tiukkapipoista makuuni. Kirjasta opin mm. , että nauttimani kofeiinitonkaan kahvi ei ole "sallittujen" listalla joidenkin kofeiininpoistossa käytettyjen kemikaalien takia...yms.yms..

ei vielä: voi ei, todella ikävältä kuulostaa nuo yölliset kohtaukset, toivottavasti ovat ohimenevä juttu, varmasti toi kuumuus on iso tekijä siinä...sä varmasti tiedät paremmin näistä jutuista, mutta voisko auttaa, että nukkuma-asento ei olis ihan vaakatasossa vaan lievästi yläkroppa koholla...ainakin mun ystävä, joka kärsi yöllisistä närästysvaivoista (joihin liittyi myös hengitysvaikeudet) sai avun tuosta...sori, että ehdottelen tällaisia varmaan ihan "itsestäänselviä" juttuja:ashamed:
Mitä tulee tuohon rintavarustukseen, niin ne tuntuu edelleen elävän omaa elämäänsä...esim. rintsikoiden poisottaminen nukkumaan käydessä vaatii ihan äärimmäistä helläkätisyyttä, niin kipiänä ovat...ostamiani isompia liivejä en oo vielä uskaltanut ottaa käyttöön ennen tota huomista ultraa, just in case...

Susirouva: meidän aivoilla taitaa olla niin paljon suurempia asioita pähkäiltävänä, ettei ihan kaikkea kykene huomioimaan ympäristössään, tota on liikkeellä....
Mikäli sinne asti pääsee; odotan jo kauhulla loppuraskauden aikaa, jolloin pää alkaa kunnolla kuulemma "pehmenemään"....mulla on esim. työhommat sellaisia, jotka vaatii todella pikkutarkkaa keskittymistä...mihinköhän asti sitä kykenee töitä tekemään? Lähinnä toivon, että loppukuukausina tajuaisi ajoissa oman "pehmentyneen" tilansa ja tajuaisi ajoissa siirtyä sivuun....no joo, taas sitä mieli karkailee tulevaisuuteen, vaikka ei pitäis kun päivä kerrallaan...just joo

 

Mun on pakko nain ystavanpaivana hehkuttaa tota mun aviomiesta...
Se on kyl niin ihku!! Se lukee naita raskausajan opuksia ja kannykka sovelluksia
puolet enemman ku mina ja hossottaa koko ajan mita kaikkee mun pitas syoda ja tehda, hih hih. Eka lapsi/lapset hanellakin ja yhdessa opiskellaan tata uutta ihmeellista elamaa. Ja sit se ei anna mun kantaa mitaan kotona ja suunnittelee koko ajan tulevaa, miten koti jarjestetaan ja minkalaiset vaunut pitaa hankkia jne. (!!!!) Uskomaton mies:heart:
Eilen puhuttiin vauvojen nimista ekaa kertaa! Olipas aika jannaa, meidan pitaa keksia ainakin 2 tyton ja 2 pojan nimea varalle. Taalla pitaa lapsella olla nimi ennen kun paasee sairaalasta kotiin...

 

Onnea, Dreamer, kaksos"uhasta"! On noi outoja noi Jenkkilän tavat... Mullahan myös alkoi kaksosraskautena, ja vaikka se olisi tiennyt tiukempaa seurantaa ja ties mitä muuta, olen kyllä harmitellutkin sitä, ettei se sellaisena jatkunut. Oltais saatu lapsiluku täyteen kerralla, kun ikääkin on (36/54) jne.

Ei vielä, jotkut keuhko-oireet voi tietysti juontua raskaudestakin, vaikka helteestä kärsivänä syyttäisin tietysti säätäkin. Keuhkojen tilavuus lisääntyy kuulemma parillakymmenellä prosentilla. Olen opettaja, ja huomasin syksyllä selvästi, miten palkeissa ei ilma riittänyt puhua huoneelliselle ihmisiä. Mun piti lopettaa tarina kesken kaiken, pitää hengitystauko ja jatkaa sen jälkeen. Tuntui tosi höntiltä. Samoin yksien portaitten nouseminen hengästytti, vaikka olen aina ollut suht hyvässä kunnossa. Tosin minään kohtauksina tällainen ei tullut, ja viikkojakin oli vähän enemmän kuin sulla nyt.

Joku ihmetteli, kun tulee niin vähästä ruuasta täyteen. Tää on myös mun varhaisimpia muistoja. Söin lounaaksi pienen lautasellisen kasviskeittoa ja olo oli kuin olisin istunut kaveriporukalla kolme tuntia pitkällä illallisella etu- ja pää- ja jalkiruokineen, massiivinen ähky. Yhä tässä vaiheessa ihmettelen, että miten "kahden edestä syöminen" ylipäätään voisi olla mahdollista, kun yhdenkään ihmisen annos ei edelleenkään mahdu sisään kunnolla. Just tänään yksi työkaveri ihmetteli, miten vähän mä eilenkin söin.

Mä aina pelkäsin, että raskaana olis koko yhdeksän kuukautta kamala yllyke syödä valtavia määriä ja lihoa, mutta on yllättävän helppo syödä kohtuudella, kun maha on muutenkin täynnä koko ajan

 

Aleksa, vähän samat pelot , mulla on nimittäin koko ajan ruoan nälkä. Nytkin tuolla porisee kukkakaalit hellalla ja kala on uunissa. Ihan mieletön himo siis tuollaiseen kummalliseen tavalliseen ruokaan, ja karkkia tai makeeta ei taas tee yhtään mieli vaikka vähän sitä välillä syökin. Mutta parista karkista tulee sellainen olo kun joku olisi kaatanut kilon sokeria mun kurkkuun, ja tulee vähän paha olokin. Nyt olen kuitenkin syönyt kaikkea kohtuudella ja terveellisesti, eikä annokset kyllä ole olleet mullakaan edes normaaleja, vaan siitä pienempiä. Saas nähdä mihin suuntaan tämä mun ruoan himo tästä kehittyy .

Dreamer ihanan kuuloinen sun mies . Meillä kyllä tulisi pari Oskari Olematonta varmaan jos noin monta nimeä pitäisi keksiä . Yhdenkin kanssa on jo pähkimistä. Onnea teille siis sen suhteen. Ameriikassahan on vaikka mitä kivoja nimiä, jotka sopii suomalaistenkin suuhun .

Susirouva 6+2

 

Aleksa :hug: Mulla on mennyt ihan ohi toi sun kaksosraskaus... pahoittelut siita. Itseakin jannittaa kovasti ensi viikon perjantaina tehtava ultra, etta ovatko molemmat viela pelissa mukana... toivon niin kovasti etta ovat....

Susirouva Meilla olis tarkoitusena valita kansainvaliset nimet, niin etta ne sopii molempiin kulttuureihin. Mut ei oo mikaan helppo tehtava, kun molemmilla niin eri maku.

 

Mangu76: Kiitos kirjavinkeistä! Täytyy varmaan tilata Suomesta nuo kaksi. Se ruoka-aiheinen ei kauheasti kiinnosta. Menen nutritionistille, niin sieltä tulee varmaan liiankin kanssa ohjeita. Täällä siis käydään gynellä ja nutritionistilla ennen synnytystä ja vasta sen jälkeen neuvolassa.

Aleksa: Ei voi olla totta! Sinulla on miehesi kanssa sama ikäero kuin minulla ja miehelläni! Meillä minä olen 37 ja mieheni 55. Luulin olevani lähes ainoa tällainen näin paljon vanhemman miehen kanssa oleva ja lasta odottava Onko teilläkin eka lapsi tulossa? (anteeksi, etten muista). En ole vielä oppinut "tuntemaan" teitä muita nimimerkkien perusteella. Meillä on eka lapsi tulossa. Jännittääkö sinua, miten "pappaikäinen" miehesi tulee jaksamaan vauvan kanssa? Onko muita ajatuksia koskien ikäeroa? Ja toinenkin juttu: Mikäkin olen opettaja Jätin kyllä sen homman Suomesta muutettuani.

Tuo keuhkojen tilavuuden kasvu onkin mielenkiintoinen teoria näihin hengitysongelmiin. Ehkä se on vain sitä kasvua? Niiden kohtausten jälkeisenä päivänä tuntuu vähän siltä kuin silloin, kun on juossut liian kovaa ja sen jälkeen keuhkot ovat tulessa, mutta ei niin voimakkaasti. Nyt kun ilmat onneksi viilentyivät, ongelmia ei enää ole! Eli ilmeisesti johtui tuosta kuumasta ilmasta kuitenkin.

Susirouva: Minullakin tekee mieli tavallisia ruokia! Mitkään maustetut, joista tykkään normaalisti, eivät oikein mene alas. Normaalisti lotraan soijakastikkeen kanssa älyttömästi ja nyt se lähes ällöttää minua. Sushit eivät maistu lainkaan, kaikki maustepurkit seisovat hyllyissä koskemattomina. Liha eikä kanakaan maistu. Mieluiten söisin yhäkin ekojen viikkojen tapaan perunamuussia, kypsennettyjä vihanneksia ja aika mauttomia ruokia, kuten muroja maidon kanssa, juustoa jne. Riisi myös ällöttää, vaikka se niin perusruokaa onkin.

Dreamer: Meillä mies vei minut ystävänpäivänä syömään lähiseudun ainoaan kivaan ravintolaan. Mieheni suunnittelee myös uuden isomman talon tekoa, vaikka saimme juuri tämän uuden talomme valmiiksi! Ongelmana vaan on se, että hän ei tajua, että ei tässä enää olen niin kauheasti aikaa, jos hän tahtoo saada sen valmiiksi ennen vauvan syntymää.

Meillä on mietitty hieman nimiä ja tytölle jo onkin nimi, sillä se on ollut minulla selvänä jo lapsesta saakka. Vain toinen nimi on hieman hakusessa. Pojalle taas emme ole keksineet nimeä. Meilläkin on se tilanne, että pitää sopia molempien suuuhun, eikä saa kuulostaa oudolta tässä maassa niin, että siitä väännettäisiin joku pilkkanimi.

Vaunujen osto yms jätetään varmaan siihen, kun lapsi on syntynyt. Täällä ei ole kauheasti valikoimaa, emmekä ymmärrä niistä mitään. Suomesta taas en taida ostaaa, kun ne ovat niin kalliita siellä. Lisäksi täällä maasti on niin kamalaa, että en tiedä, minkä verran tulee lykittyä, busseihin ei vaunut mahdu, eikä yleensä kauppoihinkaan. Täytyy tosiaan miettiä, mitä sitä oikeasti tarvitsee.

Mitään emme ole vielä vauvalle hankkineet, sillä en vieläkään oikein usko, että sellainen on tulossa. Hankinnat tehdään vasta ihan lopussa. Ensimmäisten kuukausien vauvasängyn jo kyllä ostin, sillä olisin ostanut sen joka tapauksessa vanhoille nalleilleni, vaikkei vauvaa koskaan tulisikaan. Se on rottinkia. Sanoin miehelle, että jos ultrassa kaikki näyttää olevan hyvin, niin sitten hän saa luvan maalata sängyn valkoiseksi. Siihen asti sen on piilossa varastossa.

Minulla on toinen ar-ultra perjantaina, sitten tiedetään, onko katkis yhä olemassa! Jännittää!

 

En minäkään vielä muista mikä tarina minkäkin nimimerkin takana oli. Eiköhän nimet ja tarinat vielä ajan kanssa jää päähän.

Dreamer, mun kaksosraskaus todettiin ultrassa viikolla 7+3 siinä vaiheessa, kun toinen alkio oli jo jättänyt leikin sikseen. Eli varmuus kaksosista tuli vasta, kun tilanne olikin sitten jo ohi. Kaksi alkiota siirrettiin ja hCG nousi hurjiin lukemiin, joten osattiin tietysti kaksosia odottaa.

Toisaalta tämä yksösraskaus oli se, mihin pyrittiin: Suomessa siirtävät äärimmäisen pitkin hampain kahta alkiota, tässäkin tapauksessa vain siksi, että alkiot olivat niin kehnolaatuisia, ettei toista olisi voinut pakastaa kuitenkaan. Ja vaikka tämä oli jo toinen samasta syystä tehty kaksossiirto, niin myös jälkimmäisellä kerralla lääkäri puhutti minua vakavasti ja varmisti, että olen tietoinen kaksosraskauden riskeistä. Ekalla kerralla, vaikka alkio oli ihan samaa laatua, ilmoittivat ihan yksiselitteisesti jo etukäteen kirjallisesti ja alleviivauksen kanssa, että "siirretään yksi alkio", ettei kukaan rupeaisi edes kinuamaan useampaa.

Toisesta alkiosta näkyi ekassa ultrassa vielä sikiöpussi ja pienen istukanalun se oli myös ehtinyt kehittää, eli hormoneja sain nautittavakseni kuitenkin vielä kahden edestä : / Luulin, että se tulisi vuotona pois, mutta lääkäri sanoi, että se koteloituu sinne. Kohtu on bakteeriton tila, ja se ikään kuin muumioituu paikalleen. Parissa seuraavassakin ultrassa se näkyi. Vähän oudolta tuntuu sitä ajatella.

ei vielä, tää on mun ensimmäinen lapsi ja myös ensimmäinen yhteinen meillä - tosin siis lapsen perimä tulee siltä tuntemattomalta lahjoittajalta, kun mies ei syöpähoitojen jälkeen voinut enää lapsia saada. Miehellä on onnekseen yksi nyt jo 25-vuotias biologinen tytär ex-vaimonsa kanssa.

Mun suurin tuskani hoitojen venyessä oli kilpajuoksu miehen tyttären kanssa, ettei se ehtisi tehdä lapsia ennen kuin mä ehdin niitä saada. Mietin, missä asemassa mun lahjasolulapseni tulisi olemaan, jos samaan aikaan miehen tytär synnyttäisi sille lapsenlapsen, joka nimenomaan on sille biologista sukua.

Ex-vaimon kanssa lapsenteko oli työn takana myös, tekivät tätä yhtä tytärtä kuulemma seitsemän vuotta kellon kanssa, ja sen suhteen intiimielämä tyssäsikin sitten siihen vuosikausien pakkopupuiluun.

Jännähän tää maailma siltä osin on, että kun mun miehestä tulee toistamiseen isä, sen kavereista tulee isoisiä ties kuinka monetta kertaa, ja varmaan siitäkin viiden vuoden sisällä. Mut niin on ollut ennenkin maailmassa. Tietysti mua huolettaa jaksaminen, sekä oma että miehen, mutta mies toisaalta lohduttaa, että kyllä lapsen kanssa pärjää, että monet jutut on liioittelua ja pelottelua. Yritän luottaa sen sanaan.

 

Varmaan tuo ikaero tuo omanlaisensa jannityksen teidan odotusaikaan ja vanhemmuuteen. Mutta eiko ole tarkeinta etta on hyva parisuhde ja etta on onnellinen!
On tullut itsekin seurusteltua vaikka minkaikaisten miesten kanssa, mutta ei niista ollut aviomiehiksi tai isiksi. Vasta kun loytyi nykyinen mies, tuntui etta nyt on kaikki oikein ja haluaa perustaa perheen....

 

Aleksa: Luuletko ihan oikeasti, että miehellesi teidän yhteinen lapsi (vaikkakin lahjasolusta) voisi olla jotenkin vähäarvoisempi kuin hänen tyttärensä lapsi? Vaikkakin tyttären lapsi on biologisesti "lähempänä" miestäsi, mutta kuitenkin se lapsi olisi TYTTÄREN ja hänen miehensä lapsi. Sinä kuitenkin olet miehesi valittu ja olette yhdessä päättäneet "tehdä" tämän lapsen. Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta ja siitä, miten tämä kokee sen? Oletko sinä itse sujut asian kanssa?

Minun miehelläni eikä minulla ole lapsia ennestään. Emme ole kumpikaan aiemmin elämässämme tahtoneet lapsia. Nytkin olisin mielelläni odottanut vielä viitisen vuotta, mutta ikäni puolesta en enää uskaltanut. Ajattelin, että nyt se on pakko tehdä, jos joskus meinaa. Olimme varautuneet ikiemme takia odottamaan ainakin kaksi vuotta tärppäämistä, mutta se kävikin sitten heti ekasta kerrasta. Nyt vaan sitten toivotaan, että sikiö pysyy oikealla paikallaan ja kasvaa ja kehittyy normaalisti. En tiedä, miten psyykeeni kestäisi tällaista jännitystä monta kertaa turhaan.

Minun miehelläni ei ole juurikaan kavereita, sillä ne jäivät hänen entiseen asuinmaahansa USA:aan. Täällä hänen synnyinmaassaan ei enää ole oikein kavereita, sillä ne ovat olleet lapsuusajan kavereita, eikä mieheni koe intoa niiden suhteiden uudistamiseen. Hänestä heillä on ollut niin erilaiset elämät ja jo niitä lapsia jne. ettei enää ole yhteisiä asioita, mistä puhua. Kaikki meidän kaverimme ovat siis minun hankkimiani ja minun ikäisiäni tai nuorempia, joten kavereillani ei ole lapsia tai sitten on ihan pikkuisia. Mieheni ikäisillä olisikin jo lapsenlapsia tässä maassa, jossa lisäännytään hyvin nuorina.

Miehelläni on monta siskoa ja heillä on kaikilla jo lapsenlapset. Eli mieheni elää ihan eri tahtia kuin muut ikäisensä ihmiset tässä kulttuurissa. Saas nähdä, tuleeko jotain hassuja tilanteita. Esim. silloin kun asuimme vielä USA:ssa, minua luultiin usein mieheni tyttäreksi! Siltikin, että mieheni on hyvin tumma ja minä hyvin vaalea ja selvästi olemme aivan eri rotua! hih!

HUOMENNA toinen ar-ultra ja sitten saan tietää, milloin voin mennä siihen oikeaan ultraan! Pitäkää peukkuja, että sydän lyö ja sikiö on kasvanut sen verran kuin kuuluukin!

 

Heips!
Tosiaan meillä oli se varhaisultra keskiviikkona, rv7+3, ja saatiin todistaa pienen sydämen sykettä... Kokokin, 12mm, vastasi kuulemma täsmälleen ajankohtaa... oli kyllä aika pöllämystynyt olo, en edes itkeny vastaanotolla, vaikka olin varma, et padot aukee...Sitä oli yrittänyt varustautua henkisesti kaikenlaisiin uutisiin, mut kyllä odotushuoneessa meinas niin tulla pupu pöksyyn...nyt on sitten pari päivää yrittäny sulatellu näitä tämän hetkisiä uutisia.
Tavallaanhan tällaiset uutiset on helpompi ottaa vastaan, mutta kuitenkin sitä koko ajan miettii, kuka mä oon, kun tuo uusi elämä sykkii tuolla sisällä...Jännä juttu, mutta pitkästä aikaa en tunne itseäni enää potilaaksi /koekaniiniksi, vaan "normaaliksi" naiseksi....Niin, ja sen verran omaa napaa, että ultran jälkeen on ollut selkeästi enemmän sellaista epämääräistä pahaa oloa kuin aikaisemmin ja väsymyskin lisääntynyt...näinkö sitä olisi keho ikäänkuin antanut "periksi" raskaudelle, kun ultrasta sai hyviä uutisia? Mene ja tiedä...

Tällä viikolla on jotenkin myös ollut selkeesti vaikeempaa toteuttaa "terveellistä" ruokavaliota, on tehnyt herkkuja mieli ja täytyy myöntää, että olen niitä syönytkin....Ekaan neuvolaan vielä 2 vkoa, aarghh! Vitsi, kun se olis aikaisemmin, niin ehkä neuvolatäti sais iskostettua vielä lisää tän ruokavalion tärkeyttä...

Mielenkiintoista on ollut lueskella kirjoituksianne tukiverkoista ja perhekuvioista yms, kiitos niistä teille kaikille! Me jos ketkä täällä ymmärretään, että jokaisella ihmisellä ja pariskunnalla on juuri se oma tiensä ja oma aikansa, mitä tulee lapsiin....

Meillä on sellainen tilanne, että näillä näkymin mitä todennäköisimmin joudumme muuttamaan uudelle paikkakunnalle pariksi vuodeksi miehen töiden takia vajaa pari kuukautta ennen laskettua aikaa...plussatessani elättelin vielä toiveita, että muuttoa voisi myöhäistää synnytyksen jälkeen tapahtuvaksi, mm. sen takia, että voisin synnyttää Naistenklinikalla, mutta tällä hetkellä se näyttää epätodennäköiseltä.. No, uudessa kaupungissakin on kyllä tosi hyvä synnytyssairaala, mutta itse olen lähinnä kauhuissani tällaisista yhtaikaisista suurista muutoksista. Muuton myötä käytännössä kaikki ystävät ja sukulaiset jäävät satojen kilometrien päähän...
Mies ei tunnu ihan ymmärtävän tätä tilannetta minun kannaltani....
No joo, mutta jotenkin noi asiat tuntuu kaukaisilta (vaikka ne ei ookaan), kun tässä menee päivä kerrallaan oman vointinsa kanssa.

ei vielä: uutisia ultrasta odotellen

Mangu 7+5

 

Aleksa hyvin varmasti jaksatte . Ja nythän olet raskaana, ja varmasti tuo lapsi on miehellesi yhtä tärkeä kuin että olisi biologiseti oma. Yhdessä olette hänet tehneet, ja yhdessä tulette kasvattamaan alusta asti.

Ei vielä, pidetään peukkuja . Mutta eiköhän siellä ole kaikki hyvin . Me taas ollaan luonnostaan vähän erakkoja, joten tarkoituksella ei haluta pitää mitään laajaa piiriä ramppaamassa ovista ja ikkunoista. Joskus on kiva nähdä kavereita ja sukulaisia, mutta emme välitä sellaiseta joka päivä. Liekö ikä kasvattanut tuonkin piirteen voimakkaammaksi meille.

Mangu voi miten ihanaa :heart:. Ajattelin että voi harmi kun muutatte, olin meinaan ajatellut että olisi ollut kiva tavatakin joskus kun näinkin lähekkäin asustellaan. Mutta ehkä vielä ehdittäisi, vai mitä olet mieltä? Esim. kesällä tms. Onko hölmö idea?

Eilen mulla oli valkovuodon seassa vähän rusehtavaa, ja yöllä heräsin mahakipuihin. Sen verran pelästyin että varasin ultran yksityiselle. Sielläpä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitää, ja näkyi se pikkuisen sykekin :heart:! Alkio oli 4,6mm pitkä, ja kohtuontelo siinä ympärillä vastasi viikkoja 7+2. Että tilaa on ainakin polskia.

Susirouva ja sudenpentu
6+4

 

Susirouva, pikaisesti vaan oli pakko tulla onnittelemaan, kun luin ilouutisesi...aivan mahtavaa, että asiat niinkuin pitääkin, eikä tarvii enää epätietoisuudessa olla:heart:
Olis kyllä kiva tavata, syksyyn on vielä aikaa...
Työt loppujust ja olen hiukan kauppoja kiertelemässä. Ja olen antanut itselleni luvan ostaa jotain masukkiin liittyvää, jos siltä tuntuu...

 

Toivottavasti liityn tähän ketjuun ensi viikolla kun saan piinailun päätökseen.
36 vuotta mittarissa, ensi kuussa 37.
Nyt olen niin häkellyksissäni, etten oikein osaa kunnon esittelyäkään tehdä.
Oudon, puhtaasti henkisen, tuntemuksen vuoksi tein tänään extempore-testin, iltapäivänäytteestä. Haaleaakin haaleampi viiva tikkuun ilmestyi ja roskiksesta tongittuna puolta tuntia myöhemmin viiva oli vahvistunut oikein selväksi..

Yritän hillitä itseni testailujen kanssa, vaan tiedän että tulen epäonnistumaan surkeasti itseni tuntien tiedossa siis jokapäiväistä testailua ensi viikkoon asti..

Yritän nyt rauhoittua, lukea ketjun ja sitten kommentoida muutakin kuin omaa (kasvavaa???) mahaa

 

Jeeeeeee! Katkis on hengissä! Kuulemma kaikki on loistavasti. Sydän sykki hienosti ja tyyppi heilui mahassa. Se liikkui aivan koko ajan! Näimme jalat ja kädet viuhtomassa. Ne jalat näyttivät ihan oikeilta vauvan jaloilta Tyyppi oli kai jotain kuuden sentin paikkeilla ja ikää tuli viikko enemmän kuin mitä se oikeasti on. MITEN ihmeessä sitä ikää voi noin vain koon perusteella lisätä? En tajua! Olen aivan varma, että tänään olisi ollut 10 viikkoa ja yksi päivä ja näin sen pitäisi ollakin ekan ultran perusteella. Nyt kuitenkin tokan ultran perusteella viikkoja on jo 11+2. Hedelmöittyminen ei ole millään oikeasti voinut tapahtua viikkoa ennen, sillä emme harrastaneet petipuuhia kuin vain yhden kerran, joten tiedän tarkalleen oikean hedelmöittymispäivän.

Tämä ultra otettiin siis "sisäkautta" ja gyne näytti tarkasti kaikki kehonosat ja sitten hän läpsäisi yhtäkkiä 3D:n ruudulle ja näimme vauvan jo nyt kolmiuloitteisena! Kyllä oli hienoa, eikä tuo käynti maksanut kuin noin 15 euroa. Joskus sentään on hyötyä asua tässäkin maassa, jota niin usein parjaan...

Maaliskuun ekalle päivälle sain sen nt-ultran ja samalla lääkärikäynnin, jossa otetaan paino yms. Sinne pitää myös viedä verikoetulokset. Sinne asti ajattelin yrittää pitää tämän jutun vielä salaisuutena omalta ja mieheni perheeltä. Jos siinä ultrassa kaikki näyttää olevan hyvin, niin sitten paljastetaan perheille suuri salaisuus, jota ei kyllä luullakseni kukaan osaa odottaa

 

Heips!
Onpas ihanaa olla taas kotosalla, kun joutui lähtemään tänään liikenteeseen tonne järkky lumipyryyn...enpä muista, milloin olis ollu noin surkee keli! Kaiken huipuks meidän auton etupuskuriin peruutettiin oikein vauhdilla...ite oltiin paikallaan vielä taskuparkissa, ja joku peruutti meidän eteen, niin ettei ilmeisesti edes tajunnut meidän olevan siinä (tutka ei kuulemma toiminu).. no, onneks oli kuitenkin suhteellisen pieni töyssy, eikä tuntunu missään; luojan kiitos:|

ei vielä: mahtiuutisia ultrasta! Hyvää vauhtia tuntuu tuo teidän pienokainen kehittyvän...ja vaan 15 egee siitä ilosta!

Henna-Riikka: lupaavalta kuulostaa testailut, toivottavasti viiva vaan tuosta vahvistuu bd Onko vielä monta piinailupäivää edessä?

Oirerintamalta kuuluu uutta: ystävämme kuvotus tuntuu vaan haluavan päivä päivältä tehdä enemmän tuttavuutta meikäläisen kanssa...Samaa vauhtia herkistyy myös toi hajuaisti: tänään teki ruokakaupassa jo hiukan pahaa kävellä eri osastojen läpi: kalat ja juustot oli pahimmasta päästä:O.
Oltiin ystävien luona syömässä ja ruoka maistui muuten ERITTÄIN hyvin, mutta ekaa kertaa kahvi ei tahtonutkaan mennä alas.....tähän asti oon pystynyt juomaan, vaikka se tosi vähäistä on ollutkin...
Tähän päälle vielä kolmas uusi tuttavuus, ilmavaivat, niin ei tarviikaan enää piinailla oireettomuutta. Juu, ei

Mangu & Pingu 8+0

 

Moi pitkästä aikaa.
Kolmen yövuoron viikonloppu melkein päätöksessään, huh huh... Kyllä vapaapäivinä taas lepo maittaa!
Mangu mulla on myös kuvotusta tullut mukaan kuvioihin. Pari kertaa on oikeen yököttänyt, mitään ei tuu vielä ylös onneksi. Kaikki ruoka vähän tökkii mutta oon pakottanut itseni syömään. Mehujäät on ihan POP! Niitä imeskelen aina ku on paha olo...

Hennariikka tervetuloa joukkoon!

Ei vielä ja susirouvakin!! onnea ultrakuulumisien johdosta. Kumpa meilläkin perjantaina sitten näkyisi ne ihanat sydämen sykkeet... Snif....

 

Joo, niin siinä kävi että lopetin piinailut.
Perjantaina alkanut pahoinvointi jatkui vaan ja testejäkin ehdin tehdä.
Sunnuntai-iltapäivänä oli pakko toimia oman mielenrauhan vuoksi, ja saadakseni miehelle kerrottua
Kävin apteekista hakemassa CB:n digitestin, menin kotiin ja sanoin että tällasen aion kohta tehdä. Mies kysyi että mikä se on, kuumemittari? Vastasin että tavallaan joo, vauvakuumemittari
No, tein testin ja ajattelin että kerron sitten kun kysytään (hani on vähän sellainen omaa aikaa tarvitseva, jos sen yllättää se menee lukkoon, mutta jos sen antaa vähän itse pähkäillä, se on rakastettava :heart: )
Kolmen tunnin päästä se sitten kysyi. Digitesti näytti, iltapäiväpissasta, viimeisistä menkoista laskettuna 3+4, dpo n. 12, "Raskaana 2-3" (aikamoinen hormonimyrsky sitten vissiin valloillaan, kun mun mielestähän sen olis pitänyt näyttää raskaana 1-2..)
Oltiin sitten ihan että wau Ja mies sanoi että hänestä tulee sitten koti-isä ( on nyt työtön)

 

Hennariikka, toivottavasti + vahvistui .

Wow ei vielä! Mieletöntä varmasti nähdä jalat ja kädet ja kaikki :heart:. Käsittääkseni alkiot kuitenkin kasvavat vähän eri tahtiin, ja sitä aikaa aika usein joudutaan sitten muuttamana ultrassa nähtyjen mittojen perusteella. Luin ainakin netistä että monille on näin tapahtunut, mutta kannattaahan sun vielä tuosta asiantuntijoilta kysyä jos se hämää.

Myös mulla on ollut kuvotusta. Eilen sitten enemmänkin, mistä avauduin tuonne toiseen ketjuun. Muuten olen vielä kohtalaisen oireeton.

Dreamer, en kyllä ymmärrä miten jaksat tehdä noita yövuoroja. Huh. Haluatko tehdä niitä ja onko sulla mahdollista tehdä pelkkää päivää jossain vaiheessa? Mä muuten koko ajan haen että mitä sitä pystyisi syömään. Kaikki tuntuu niin tunkkaisilta, esim. leipä. Olen syönyt aika paljon hedelmiä, mutta nyt tuntuu ettei oikein mitään tee mieli enkä pysty syömään esim. murojakaan enää. Loppuu syömis vaihtoehdot kesken.

Mieli tekee vain kirsikkatomaatteja ja fetaa, mutten niitä oikein uskalla syödä kun kotimaisia tomaatteja on huonosti saatavilla ja fetankin kanssa vähän jännittää vaikka tiedän että pastöroitu on ok.

Tulisi jo kesä niin voisi syödä kaikkia ihania mansikoita ja tuoreita kotimaisia kasviksia ja juureksia .

Susirouva ja sudenpentu 7+0

 

Susirouva. Mulla on yövuoro virka, joten en pysty vaihtamaan työpaikkaa ainakaan toistaiseksi. Tosin ei se muo haittaa, yöt on yleensä helpompia ja niistä maksetaan enemmän kuin paivävuoroista, joten...

 

Heippa

Tulin kertomaan tannekin ketjuun surulliset uutiset. Mulle kavi nyt samalla tavalla kuin Aleksalle. Ultrassa todettiin molemmat vauvat ja molemmilla sykekin, mutta vain toinen on kasvanut normaalisti. Isompi vastasi rv kokoa ja kehitysta ja silla oli hyva syke, mutta pienempi on jo alkanut hidastumaan pain. Se laakarin mukaan kuolee pois tassa parin viikon sisalla ja meille tuleekin nyt sitten todennakoisesti vain yksi vauva...

Yhdesta olemme edelleen iloisia ja kiitollisia, mutta tanaan itketaan viela tuon toisen pikkuisen puolesta.

 

Dreamer :'( :hug:. Voimia teille kummallekin!

 

Heippa!

Olin koko viime viikon lomalla niin intensiivisesti, että tää nettimaailmakin jäi kokonaan....nyt sitten pitäis päästä takasin työmoodiin ja ei hirveesti hotsita...

Vaikka viime viikolla oli aikaas paljon ohjelmaa loman takia, niin myös oireita oli ihan kunnolla. Melkoisen väsynyt olin, epämääräistä pahoinvoinnin tunnetta, närästystä, ilmavaivoja, you just name it
Mikään niistä yksinään ei olis kovin ihmeellinen, mutta pakettina kyllä ihan riittävä muistutus, että jokin tuolla kropassa muuttuu kovaa vauhtia...Kortisoni jäi myös viime vkolla pikkuhiljaa pois kuvioista; luulen, että sekin saattoi lisätä väsymyksen tunnetta, kun sillähän on tunnetusti piristävä vaikutus: /



Dreamer: tosi ikävää oli lukea sun uutiset; tuntemukset on varmasti tosi ristiriitaiset
Mutta hyvä kuulla, että toinen tyyppi on voimissaan ja porskuttaa eteenpäin

Mangu & Pingu 9+1

 

Tama meidan "ikaihmisten" ketju on hiukka hiljentynyt naemma.
Kirjoittelen tanne viela kuulumiset kuitenkin.

RV 8 alkamassa, ja olo hieman helpottunut. Kova oli pettymys siina viime ultrassa toisen vauvan keskenmenon vuoksi (tai uhkaavan keskenmenon), mutta hyvaksyttavahan se on... Pahoinvointi on hiukka helpottanut ja ruoka alkaa taas maistua. Muita oireita ei oikeammin ole, valilla vahan turvottava olo iltaisin, mutta siina kaikki. Paino ei ole viela noussut, mutta semmoinen taytelainen olo on koko ajan.
Meidan lahipiiri ja tyopaikkakin tietaa jo meidan tilanteen. Toivotaa nyt sitten etta kaikki jatkuu normaalisti tasta eteenpain...
Viikon paasta (9+1) viimeinen ultra lapsettomuusklinikalla ja sitten siirrytaan "normaalien odottajien" piiriin.


Mita muille kuuluu?

 

Tämä ketju on nyt jäänyt vähän jalkoihin . Yritetään kuitenkin pitää tämä kasassa .

Nyt kun alku ihmetys on vähän laantunut, ja raskausoireitakin "riittävästi", on ehkä vähän sellainen seesteisempi kausi menossa, kun ei tapahdu oikein mitään. Ei henkisesti eikä fyysisesti.

Pahaa oloa on minulle tullut vähän enemmän, ajoittuu yleensä ouduosti iltapäivään. Vatsaa on alkanut taas nipistelemään enemmän, että kai sitten on taas joku venymisaika menossa?

Dreamer, teillä on kyllä ollut paljon enemmän käyntejä lapsettomuusklinikalla kuin täällä Suomessa on. Plussan jälkeen käyntejä oli vain se yksi varhaisultra. Neuvolassakaan ei tarvitse kovin tiheästi tässä alussa käydä. Eilen mulla oli ensimmäinen, ja olisiko seuraava vasta joskus huhtikuussa? En nyt muista tarkaan minkä ajan sain. Ensi viikolla saanen kutsun siihen np ultraan ja seuloihin. Nehän tehdään rv 11-13. Ensi viikko meillä onkin jo rv 10, eli niitä ei onneksi enää tarvitse pitkään odotella.

Neuvolassa pyysin että saisin sen synnytystapa-arvion. Haluaisin vain tietää että mahtuuko vauva tulemaan ala kautta, koska mm. kahdella siskoistani on ollut vaikeita synnytyksiä. Toinen laitettiin punkemaan 16h, jonka jälkeen jouduttu kuitenkin tekemään keisarileikkaus. Toisella on ollut imukuppisynnytyksiä jonka jälkeen vauva sai yhden pisteen , ja sen semmoista. Terveydenhoitaja hassusti kysyi että haluanko perhetyöntekijän kertomaan lisää synnytyksestä. No en. Vaan haluan vain sen synnytystapa-arvion. Mutta sitähän ei tietenkään noin vain saa, vaan pitää mennä kalliimmin pelkopolin kautta. Kai se sitten on kulutettava turhaan veronmaksajien rahoja ja mentävä kiertoteitse sinne....Alakautta haluaisin kuitenkin synnyttää jos vaan mahdollista.

Ensi viikosta on luvattu tänne aurinkoista, joten pitää yrittää vähän ulkoilla, että vauvakin saa raitista ilmaa . Eipä tässä tosin ihmeitä ehdi kun olen päivät töissä ja illat koulussa. Arvatkaa vaan miten raskasta se on tällä hetkellä!! Eilenkin nukahdin sohvalle klo 22.00, ja oli aivan täyttä tuskaa raahautua siitä vielä sänkyyn.

Nomutta, sen päätin että kaikki kestän suuremmin valittamatta mitä tulee. On tämä vaan silti miljardi kertaa parempi kuin että ei saisi olla raskaana .

Susirouva ja sudenpentu 8+3

 

Hei kaikki pitkästä aikaa!

Olimme miehen kanssa viikon lomalla viileämmässä ilmanalassa naapurimaassa ja nyt täällä mielläkin alkaa syksy kolkutella ovelle. Lomamatkalta tuli ostettua vauvalle eka body, missä on muistoksi paikan nimi. Voidaan sitten kertoa, että hän oli käymässä siellä äidin vatsassa

Edellispäivänä oli kolmas ultra, yhäkin sisäkautta tehty. Niskaturvotusta ei ollut lainkaan. Pelkäsin ultraa ihan kauheasti, kun ajattelin, että sieltä tulee se tuomio. Onneksi kaikki oli hyvin. Saimme myös tietää sukupuolen. Meille on tulossa poika. Kaikki värkit näkyivät niin selvästi, ettei siinä jäänyt arvailujen varaa.

Kuvittelin olevani ultran jälkeen helpottunut, kun saisin kuulla, että ainakin tällä hetkellä tervettä lasta odotellaan, mutta olenkin ollut aivan lamaantunut. Vaikka en ole varsinaisesti odottanut tyttöä tai poikaa, niin poika kuitenkin on jonkinasteinen järkytys. En nimittäin ole koskaan kuvitellut olevani pojan äiti! Olen aina lapsesta saakka ajatellut, että joko minulle ei tule yhtään lasta tai sitten tulee yksi ja se on tyttö. No, nyt tulee poika ja olen näinä parina päivänä yrittänyt sopeutua ajatukseen. (Tämä muuten oli syy, miksi tahdoin tietää sukupuolen heti kuin mahdollista - eli että ehtisin tottua ajatukseen, jos se ei olekaan tyttö.)

Ultran jälkeen soitin skypellä Suomeen äidille ja reaktio oli seuraava: ensin ei uskonut, sitten ei tajunnut, sitten alkoi säälitellä itseään, koska on niin kaukana ja sen jälkeen oli aivan onnessaan. Tosin hänkin oli tyrmistynyt, että poika on tulossa, sillä hänkin oli aina "nähnyt" minut tytön äitinä. Äiti kyllä itse pitää enemmän pojista, vaikkei koskaan ole sitä minulle myöntänytkään.

Nyt olemme miettineet nimeä pojalle, kun meillä oli vain tytölle. Onko tyhmää antaa raamatullinen nimi, jos ei ole kovin uskovainen?

Ajattelin, että vaikka en tahdo alkaa ostella vielä vaatteita, mutta ommella voisin alkaa. Lainaan ensi viikolla kaverilta lastenvaatelehtiä.

Minulla on paino noussut jo 4-5 kiloa!!! Normaalipainoni on 47-48 kiloa ja nyt on jo 52,8. Ja muka vielä painon ei pitäisi nousta! Minulla on myös jo aivan selvä vauvamaha! Piti käydä ostamassa kahdet äitiyshousut, kun mitkään muut eivät enää mahdu.

Etominen on vähentynyt, mutta oksennus meinaa tulla iltaisin (mut ei tule). Mitään ei tee mieli syödä, mutta nälkä kuitenkin on.

ei vielä ja katkis 13+jotain