Ensi viikolla keskustelu äitipolilla lääkärin kanssa tulevasta synnytyksestä ja edelleen mietin myös

sitäkin, kun en vain pysty mitenkään mielessäni käsittelemään edellistä - ei niin häävisti loppumetreillä mennyttä - synnytystä, että mitä jos kuitenkin keho muistaa ne kivut / tuskat ja saan esim; mahd. alatiesynnytyksessä vaikka paniikkihäiriökohtauksen? Miten sitten toimitaan?

Yhä enemmän mielessä pyörii ajatus, että jos kuitenkin suosiolla pyytäisin saada suunnitellun sektion. Olisi jotenkin varmempaa. Ei tarvitsisi sitten alkaa miettimään, että milloin synnytys mahtaa käynnistyä ja miten se siitä sitten etenee? Vaan olisi sovittuna tietty päivä milloin pieni leikataan ulos ja sitten eletään sen mukaan.

Koen, että olisi todella noloa saada jonkin sortin hätäpaniikkikohtaus mahd. alatiesynnytyksessä, kun ne kivut kuitenkin menevät yhtä lujiksi, mitä ekassakin synnytyksessä kävi loppupuolella. Koen, että en pystyisi tuollaisessa tuska-aallokossa alkaa mitään lasta ulos punnertamaan.

 

Ei olisi varmaan kannattanut hankkiutua raskaaksi toistamiseen. Itsellä ekan synnytys oli kamala. Tokan synnytys oli ekaan verrattuna ihan helppo nakki, vaikka toinen olikin suurempi. Et voi nyt jänistää, kun raskaaksi hankkiuduit.

 

Ei niitä sektioita noin vaan saada. Se on pitkä prosessi pelkopolilla. Tietysti jos pelko menee ihan yli, niin tietysti silloin sektio olisi parempi, mutta tuolla sinun paniikkipelolla sitä tuskin saa.

 

Tänä päivänä ihmisillä on ihan käsittämättömän paljon kummallisia ja turhia pelkoja. Pelko hallitsee ihmistä eikä päinvastoin.

 

Onpas näitä aloituksia täällä ollut viimeaikoina, onko kukaan enää kykenevä synnyttämään normaalisti?

 

Onpas näitä aloituksia täällä ollut viimeaikoina, onko kukaan enää kykenevä synnyttämään normaalisti?

Kai minä olin sitten jotenkin kummallinen kun itkin viikon kun kuulin, että kolmas lapsi oli perätilassa ja joudun leikkaukseen jos ei saada käännettyä tai käänny itse. Onneksi kääntyi itse. Mikään ei olisi ollut niin hirveää kuin tuo leikkaus minun mielestäni.

 

Ihme tarve ihmisilä vähätellä toisten pelkoa.
Jos kehossa on muistijälkiä, voi paniikki syntyä, eikä siihen pysty vaikuttaan tahdonvoimalla. Niin kuin ei reflekseihin muutenkaan. ihminen on eläin, jos joku (tuntemus, haju, ääni) muistuttaa sitä vaarasta, se reagoi siihen. Jos kokee olevansa hengenvaarassa, niin on luonnollista mennä paniikkiin.

Ap, kysy äitipolilla asiasta. Kannattaa ehkä kuitenkin koittaa synnyttää alakautta, mutta on hyvä kertoa asiasta. Osaavat sitten toimia, jos alkaa näyttää pahalta. Luultavasti kyselevät tuntemuksiasi synnytyksen aikana.

 

Ei niitä sektioita noin vaan saada. Se on pitkä prosessi pelkopolilla. Tietysti jos pelko menee ihan yli, niin tietysti silloin sektio olisi parempi, mutta tuolla sinun paniikkipelolla sitä tuskin saa.

ja hyvä niin, ettei niitä ihan helposti saada

 

Mullekin oli kova paikka kun yhdessä vaiheessa oli uhka et joudutaan sektioon (istukka oli aika loppuun asti kohdunsuulla, onneks sit lopulta siirty että sai synnyttää normaalisti). Mutta asiaan, ainakin tiedän että Tampereella saa sektion pyytämällä kun käy pelkopolilla, mun tuttavapiirissä kaks on saanut ns pelkosektion eli on synnytys pelottanu, kummallakaan ei oo edes ollu mitään tollasia pelkoja että vois tulla paniikkihäiriö ym. ovat vaan vaatineet sektion ja saaneet aika helpolla mun mielestä.

Itte oon sitä mieltä että aina kun se on mahdollista niin alatiesynnytys on paras ratkasu, mutta ymmärrän kyllä jos joku ei uskalla, siihen kyllä pystyy jos vaan haluaa.

 

Mulla takana kaksi sektiota, tosin ei omasta pyynnöstä, mutta kummiskin. Ja ovat menneet niin hyvin ja olen toipunut nopeasti. Lapsi on vain otettu ulos, terveenä ja hyvävointisena. Ja itse olen parantunut nopeaa.

Joten en ymmärrä miten tässä nyky-yhteiskunnassa ei nainen saisi itse valita synnytyskeinoa, jos valinnanvaraa on? Miksi pitäisi kärsiä ja kärvistellä jos ei halua? Kuitenkin loppupeleissä suurin osa valitsisi edelleen alatiesynnytyksen vapaaehtoisesti, kuten vastauksistakin ilmenee.

Ap: sulla on takana inhottava synnytys. Ei sun tarvi olla rohkea ja yrittää taas jotain mitä et halua. Pelkosektion saa ihan varmasti, kun sanot, ettei muuta sinun kohdallasi tule. Että sinulla on päätäntävalta. Pidä pääsi. Itke vaikka siellä, niin johan tepsii. Minun mielestä sinulla on oikeus valita synnytystapa ja tee niin.

 

Ei vittu mene jakeluun, että miten joku ihan oikeasti voi pelätä jotain luonnollista normlisynnytystä enemmän kuin todella epäluonnollista isoa ja tuskallista leikkausta, siis mitä vittua!? Jo on nykyajan ihmisillä kummat jutut. Ärsyttää että tällaista yhteuskunnan varoilla maksellaan. Ilmeisesti jotenkin kuvitellaan, että ihmisen silpoaminen on iah normijuttu, sinne oikein itkemällä vaaditaan.

 

Mulle sektio oli kaikista kamalin kokemus ja pidän ihmistä tyhmänä sekä hulluna joka ihan vartavasten sellaiseen teurastukseen haluaa normaalit alatiesynnytyksen sijaan kun vielä saisi valita. HUH! :O

Alatiesynnytys on lastenleikkiä verrattuna sektioon, mieti mitä teet kropallesi. Altistat sen tahallaan silvottavaksi! :O Eikö kuulosta sairaalta?

 

Onpas näitä aloituksia täällä ollut viimeaikoina, onko kukaan enää kykenevä synnyttämään normaalisti?

Nykyaikana ajatellaan että itsensä silvottaminen on ihan tavallinen juttu. Ihan sama ku yhyy mua pelottaa normaali synnytys! Se sattuu ja kaikkee kummallista.

Leikkaushan onkin kropalle pikkujuttu, nelisen kerrosta leikataan läpi ja lihakset auki, ei mitään väliä MÄ HALUUN JIPPII!

Mäki haluun sydänleikkaukseen!

 

Jännä miten erilaisia ajatuksia tuo sektio herättää. Itsellä on kaksi alatiesynnytystä ja kaksi sektiota. Sektiot olleet todella "helppoja" tapoja saada vauva maailmaan. Molemmista toivuin nopeasti. Toki kaikille se ei mene niin ja sektio voi olla todella kivulias kokemus. Normaalissa synnytyksessa kuitenki ne kivut päättyy suunnilleen sillä sekunnilla kun vauva on maailmassa, sektiossa ne vasta alkaa siitä... ite tosiaan en kuitenkaan oo sektion jälkeen kipeä ollut.

Muuten..satuin tässä viimeisessä sektiossa näkemään sen leikkurin lampun kautta, mitä siellä verhon takana puuhataan....aika rajun näköstä touhua...

 

[QUOTE="huhhuh";28205048]
Alatiesynnytys on lastenleikkiä verrattuna sektioon, mieti mitä teet kropallesi. Altistat sen tahallaan silvottavaksi! :O Eikö kuulosta sairaalta?[/QUOTE]

Oletko synnyttänyt pieniä vauvoja ja onko synnytyksesi olleet helppoja? Esikoiseni oli syntyessään 57cm ja 4940g ja synnytys alateitse oli järkyttävä luomuna. Meni 6 vuotta ennen kuin uskalsin edes haaveilla toisesta lapsesta koska synnytys oli jättänyt niin kauheat traumat. Onneksi toisen lapsen synnytys oli helpompi ja vauva oli pienikokoisempi (49cm ja 3100g).

 

Uskomatonta, että joillekin näyttää edelleen tulevan yllätyksenä se, että SYNNYTTÄMINEN SATTUU!! Jos ei sitä kipua ole valmis kohtaamaan, niin ÄLÄ TEE LAPSIA. Prkl.

Itselläni oli toisessa synnytyksessä pahin kammo se, etten ehdi saada epiduraalia kun ekasta muistin sen avautumisvaiheen tuskan ja helpotuksen, kun sen puudutuksen sain. Alateitse synnytin. Noh, tokassa en sitten ehtinyt saada kuin Panadolin ja alteitse punnersin nopeasti vauvelin pihalle, elikkäs LUOMUNA. Kipeäähän se teki, mutta ponnistusvaiheessa tunsin vain suurta helpotusta kun tiesin sen lopettavan ne avautumistuskat kun vauveli tulee pihalle. Ja hengissä selvittiin, 1 asteen nirhauma tuli ja kympin tyttö.

Jos kolmannen lapsen haluaisin, niin ehdottomasti haluaisin edelleenkin alatiesynnytyksen. Toipumiset erittäin nopeat, vauva saa parhaat lähtökohdat elämälle ja luonnollinen tapa on muutenkin aina parempi kuin luonnoton, jos se fysiologisesti on mahdollista.

 

Mitähän pentuja täällä oikein kirjoittelee.. hyvä, hyvä, 10 pistettä niille, jotka ovat pönkineet kersansa maailmaan ihan omin voimin, liput liehuen. Kyllähän se kokemus antaakin teille eväät kommentoida muiden synnytyskokemuksia ja -pelkoja yllä nähtävillä tavoilla. Itse kuulun niihin, joilla ensimmäisessä synnytyksessä meni ns. kaikki pieleen päivystävän gynen hoitovirheen takia, ja lopulta se meni hätäsektioon. Kun tulin uudelleen raskaaksi, olin paniikissa ja varma siitä, että vauva tulee ulos suunnitellulla sektiolla. En edes voinut harkita ensimmäisen kokemukseni perusteella muuta. No, äpolin lääkäri otti asian tosissaan, kävin hänen kanssaan pitkät keskustelut, sekä sitten pelkopolin kätilön kanssa. En missään vaiheessa kokenut painostusta, mutta sain paljon tukea ja eväitä sille, että lopulta synnytystapa-arviossa päädyin yhdessä lääkärin kanssa siihen, että HALUAN kokeilla alatiesynnytystä. En ole vielä sekuntiakaan katunut tuota päätöstä, ja raskauden viimeiset päivät ovat menossa (käynnistys keskiviikkona). Nyt pelkään enemmän sitä, että jouduinkin sektioon, mutta koetan pitää mieleni avoinna. Sitä siis halusin sanoa, että pelkopoli ja äpolin lääkärit ovat auttamassa pelkääjiä. Se on heidän hommansa. Tuntuu, että monet menevät sinne vain siksi, että voisivat todistella kuinka paljon pelkäävät, että saisivat sektion. Pitäkää mieli avoinna, niin saatatte hyötyä käynneistä kuten minä, ja lopulta huomaatte päässeenne ajatusprosessissa ihan toiseen lopputulokseen. MUTTA se ei ole kenenkään täydellisen palstaäidin ja supersynnyttäjän asia arvioida, onko sinun pelkosi aiheellinen, ja pitäisikö sinun saada sektio vai ei. Kehotan vain tekemään työtä sen eteen, et lopputulos on harkittu, ei tunteiden sanelema. T. Tricks

 

Mulla oli eka synnytys pitkä ja vaikea, ja vaikka en mitenkään "aktiivisesti pelännyt" toista synnytystä, pieniä paniikkiaaltoja alkoi tulla sitten kun se läheni, kun esim. kävin polilla jossa todettiin että synnytys täytyy taas käynnistää. Kun synnytys alkoi, se ei tuntunut sietämättömältä kun olin osastolla omassa huoneessani, mutta kun jouduin saliin ja käyrille makaamaan (olisin halunnut liikkua) kiinni kaikenlaisiin johtoihin, mulle iski ihan kamala pelko ja paniikki. Tuntui etten osannut hengittääkään kunnolla ja sain sitäkin varten neuvoja, kun kätilö pelkäsi että pyörryn kun hengitän väärin Mieskään ei ollut ehtinyt siinä vaiheessa paikalle. Tuntui että kipu tuntui paljon kovemmalta mitä se oikeasti oli (näin jälkikäteen ajateltuna) kun mieleen vyöryi kaikkia edellisen synnytyksen kauheuksia. Sopersin kätilölle jotain ja se onneksi huomasi mun "hädän" ja pyysi välittömästi mulle kivunlievitystä vaikka aluksi puhuttiin että voisin pärjätä ilman. Edellisellä kerralla epiduraali vei kaiken tunnon enkä tuntenut ponnistuksen tarvetta, nyt sain spinaalipuudutuksen, ja mielialakin synnytystä kohtaan muuttui heti kun kivut väheni ja mieskin pääsi paikalle. Sen jälkeen synnytys oli alle kahdessa tunnissa ohi ja meni ihan naurettavan helposti. Näin jälkikäteen kun ajattelen, se olisi ollut ihan siedettävä kokemus ilman puudutustakin ja ehkä otin sen "turhaan", mutta eipä siitä mitään haittaakaan ollut. Toivuin synnytyksestä nopeasti, tai oikeastaan siinä ei ollut mitään toipumista, olin heti ihan kunnossa

En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta vaikka joutuisit synnytyksessä paniikkiin, niin uskon että se saadaan kyllä siellä hallintaan, varsinkin jos voisit käydä etukäteen juttelemassa peloistasi ja siellä tiedetään etukäteen niistä.