Ens kesänä mekin sit voidan hakea pienempää asuntoa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rollolainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="jep";24318917]
Mä en tajuu, miks kaikkien nuorien kotoa muuttavien odotetaan sössivän asiansa, ellei vanhemmat avusta pullamössösukupolven odottamalla tavalla. Minusta siinä tehdään nuorelle karhun palvelus. Osaapa arvostaa työllä ja hiellä ansaitsemia lantteja. Ja harkiten niitä sitten käyttää.[/QUOTE]

En mä ajattele ainakaan noin. Ajattelen, että kotoa lähdössä olevalle nuorelle pitää sanoa, että mene ja tee, luota itseesi! Osaat ja pärjäät kyllä! Mutta muista, että tapahtuipa mitä tahansa, olen olemassa sinua varten jos ja kun tarvitset. En puutu asioihisi, ne osaat hoitaa kyllä itsekin, mutta olen olkapäänä kun sellaista tarvitset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;24318912:
Ei välttämättä noinkaan. Meillä ilmeni Rollon kuvailemaa tyttärensä käytöstä kummallakin lapsella, kun lapset olivat about 12-13 v. Silloin alkoivat kyseenalaistaa mun sääntöjeni järkevyyttä ja tarpeellisuutta. Mutta se vaihe meni nopeasti ohi, kun mietittiin yhdessä säännöt sellaisiksi, että ne kaikkien mielestä on ok. Ja yksi niistä oli juuri tuo, että oman huoneensa siisteystasosta vastaa jokainen itse. Alussa teinien huoneet olivat välillä melko pöyristyttävässä kunnossa, mutta varsin nopeasti oppivat sen, että mitä sekaisempi huone, sen kauemmin huoneen siivoamiseen menee.

Se varmasti auttaa paljon tilanteessa, kun tekee kompromisseja ja sopii yhdessä ne yhteiset pelisäännöt. Diktaattorimainen ja ehdoton kasvatus saattaa lisätä sitä kapinaa. Ja jokaiseen ikävaiheseen kuuluu se rajojen kokeilu.
 
  • Tykkää
Reactions: Rieputarallaa
Se varmasti auttaa paljon tilanteessa, kun tekee kompromisseja ja sopii yhdessä ne yhteiset pelisäännöt. Diktaattorimainen ja ehdoton kasvatus saattaa lisätä sitä kapinaa. Ja jokaiseen ikävaiheseen kuuluu se rajojen kokeilu.
Näinpä. Mä aikoinaan ajattelin teinien "oman reviirin" kasvattavat lapsiani itse huomaamaan, milloin on tarpeellista siivota. Jos huone on ihan siisti, miksi pitäisi siivota kerran viikossa? Tai jos tekee jotain likaa aiheuttavaa, miksi pitäisi siivota vain kerran viikossa? Samalla tavalla he oppivat arvioimaan omaa vaatevarastoaan, että milloin on syytä pestä pyykkiä, jotta puhtaita vaatteita on kuivanakin seuraavana päivänä. Milloin on syytä vaihtaa lakanat, imuroida tai pestä lattiat. He itse saivat päättää, kuinka pitkään mukista läiskynyt kahvitahra voi olla lattialla. Jos he halusivat juoda lempimukistaan kahvia, muki oli aika ajoin järkevää pestä..varsinkin, kun käyttää maitoa kahvissaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Rieputarallaa
Silloin kun ei luota lapsen pärjäämiseen omillaan, ei varmaankaan luota itseensä kasvattajana. Kaikki, mitä lastemme kanssa teemme, viimekädessä tähtää siihen, että lapsi selviää itsenäisessä elämässä. Siihen tarvitaan monenlaisia tietoja ja taitoja, mutta ennen kaikkea itseluottamusta. Niiden antaminen on vanhempien tehtävä.
 
[QUOTE="vvv";24317325]Jos se pyytää rahaa ruokaan niin älä anna. Vaan osta sille sitä ruokaa. Rahat menee muuten ryyppäämiseen ja tupakkaan.[/QUOTE]

Säästyvät rahat voi joka tapauksessa käyttää ryyppäämiseen. Eipähän tarvitse sitten itse ostaa ruokaa, vaan ne rahat voi laittaa viinaan.
 
riepu ja muut idiootit ei kaikilla vanhemmilla ole rahaa maksaa kotoa pois muuttavien vuokria, autokouluja jne. minäkin aikoinaan maksoin kaiken itse ja niin tekee myös lapseni. täytyy heidän oppia että jos kotoa lähetään niin itse kaiken joutuu maksamaan ( ja kotoa ei pakoteta muuttamaan ikinä) mutta jos omilleen haluaa pitää ottaa vastuu itsestään jne, kotiinki saa palata jos ei maailmalla pärjää
 
[QUOTE="vieras";24319626]riepu ja muut idiootit ei kaikilla vanhemmilla ole rahaa maksaa kotoa pois muuttavien vuokria, autokouluja jne. minäkin aikoinaan maksoin kaiken itse ja niin tekee myös lapseni. täytyy heidän oppia että jos kotoa lähetään niin itse kaiken joutuu maksamaan ( ja kotoa ei pakoteta muuttamaan ikinä) mutta jos omilleen haluaa pitää ottaa vastuu itsestään jne, kotiinki saa palata jos ei maailmalla pärjää[/QUOTE]

Äläs nimittele.

Ei ollut minunkaan äidilläni varaa maksaa yhtään mitään, itse olen kaikki maksanut. Siksi sanoinkin, että on tapana antaa ESIMERKIKSI taloudellista tukea sen lisäksi, että kannustaa ja on henkisenä tukena.
 
Ei jeesus sentään. Kyllä huomaa kuinka kermaperse porukkaa palstalla pyörii, aina käsi mamman ja papan taskussa ku tilanne vaatii. Tavan perheellä ei ole noin vaan varaa elätellä paria 18-20 vee lasta omiin asuntoihinsa..:headwall:

Mä kyllä enemmän peräänkuuluttaisin sitä, että opetetaan lapselle järkevää rahankäyttöä. Ei vanhemmat tietenkään aina pysty rahallisesti auttamaan, mut esim. talousneuvoja voi antaa.
 
Mä kyllä enemmän peräänkuuluttaisin sitä, että opetetaan lapselle järkevää rahankäyttöä. Ei vanhemmat tietenkään aina pysty rahallisesti auttamaan, mut esim. talousneuvoja voi antaa.

En mäkään oikein nyt ymmärrä, miksi taloudellisesta avusta (tai kyvyttömyydestä antaa sitä) piti nostaa meteli. Kun en näe yhtään kommenttia tässä ketjussa, jossa se olisi mitenkään keskeinen.
 
Itsenäistyminen on välttämätön kehitystehtävä, joka jokaisella nuorella on edessään. Siihen vaiheeseen kuuluu ehdottomuus ja varasuunnitelmien puute, koska itsenäistymisikään kuuluu tietyllä tapaa samanlainen kaikkivoipaisuuden tunne kuin pienillä, kävelemään opettelevilla lapsilla. Ei kukaan uskaltaisi lähteä lapsuudenkodistaan minnekään, ellei voisi luottaa, että vanhemmat seisovat selän takana ottamassa (henkisesti) vastaan, jos ja kun tulee kupsahduksia.

Tämä on ihanasti kirjoitettu ja täyttä asiaa, mistä kiitän ja kopsaan tämän viestisi itselleni muistiin, kiitos! :flower:
 
mä muutin 17-vuotiaana omilleni kaupungin vuokra asuntoon.Opiskelin,otin opintolainat,valmistuin ja menin töihin.Aloitin lainan maksamisen heti takaisin.
Vanhemmilla kävin silloin tällöin syömässä,rahaa ei tullut mieleenkään pyytää.Hyvin sitä pärjää.
 
Huh ei voi muuta sanoa..
Rollo hei,en näin ounasrinteellä itse asuessa ja sinun lapsesi tuntien ihmettele halua pois kotoa.
Jätät kertomatta sitä omaa käytöstäsi kotona ja sen että miehesti on joissain asioissa aivan erimieltä kasvatuksessa kuin sinä.
Tekisi mieli näyttää aamulla tämä teksti omalle tytölle ,että voisi avata sinun tyttösi silmiä kun näkevät seuraavan kerran kuinka hänestä puhut vieläkin!
 
Huh ei voi muuta sanoa..
Rollo hei,en näin ounasrinteellä itse asuessa ja sinun lapsesi tuntien ihmettele halua pois kotoa.
Jätät kertomatta sitä omaa käytöstäsi kotona ja sen että miehesti on joissain asioissa aivan erimieltä kasvatuksessa kuin sinä.
Tekisi mieli näyttää aamulla tämä teksti omalle tytölle ,että voisi avata sinun tyttösi silmiä kun näkevät seuraavan kerran kuinka hänestä puhut vieläkin!

Mitä se Rollon tyttöä hyödyttää pahoittaa mieltänsä ilmeisesti lisää?
 
Huh ei voi muuta sanoa..
Rollo hei,en näin ounasrinteellä itse asuessa ja sinun lapsesi tuntien ihmettele halua pois kotoa.
Jätät kertomatta sitä omaa käytöstäsi kotona ja sen että miehesti on joissain asioissa aivan erimieltä kasvatuksessa kuin sinä.
Tekisi mieli näyttää aamulla tämä teksti omalle tytölle ,että voisi avata sinun tyttösi silmiä kun näkevät seuraavan kerran kuinka hänestä puhut vieläkin!

Et ole yhtään Rolloa parempi kun tällaista kirjoitat tänne.
 
[QUOTE="hipp";24319806]mä muutin 17-vuotiaana omilleni kaupungin vuokra asuntoon.Opiskelin,otin opintolainat,valmistuin ja menin töihin.Aloitin lainan maksamisen heti takaisin.
Vanhemmilla kävin silloin tällöin syömässä,rahaa ei tullut mieleenkään pyytää.Hyvin sitä pärjää.[/QUOTE]
Mä muutin 18-vuotiaana silloisen poikaystäväni vanhempien luokse. Olen saanut aika tiukan ja autoritäärisen kasvatuksen eikä vanhemmilleni aikoinaan välähtänyt mieleen, että 18-vuotiaan elämä on hieman erilaista kuin yli viiskymppisten vanhempiensa. Mun olisi pitänyt kotona asuessani tanssia heidän pillinsä mukaan ja lopulta isäni sanoi, että joko jätän avaimet pöydälle tai jätän kaveriporukan, jossa liikuin. Jätin avaimet pöydälle enkä takaisin heidän luokseen asumaan mennyt.

Omien lasteni kohdalla olen muistanut tuon ja lasteni tultua täysi-ikäisiksi meillä on toiminut ihan hyvin se, että eri sukupolvea olevat aikuiset asuvat saman katon alla. Menemisistä ja tulemisista ilmoitellaan puolin ja toisin sen verran, ettei kenenkään tarvitse olla huolissaan ja alkaa sairaaloita soittelemaan läpi. Kunnioitetaan toisen yksityisyyttä, unta ja yhteistä kotia niin, ettei olla puolin eikä toisin häiriöksi.
 
Ei jeesus sentään. Kyllä huomaa kuinka kermaperse porukkaa palstalla pyörii, aina käsi mamman ja papan taskussa ku tilanne vaatii. Tavan perheellä ei ole noin vaan varaa elätellä paria 18-20 vee lasta omiin asuntoihinsa..:headwall:

Elättely on eri asia kuin taloudellinen tuki, mikä voi olla myös kannustamista esim. säästäväisyyteen tai neuvoja liittyen oman talouden hallintaan. Toisekseen, kyllä nykypäivänä aika monilla perheillä on varaa muutama kymppi tiukan paikan tullen omilleen muuttaneille lapsilleen heittää. Aika monille nuorille maksetaan ajokortit kun täyttävät 18 vuotta. Miksi se on järkevämpää kuin vaikka takuuvuokran maksaminen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;24319981:
Menemisistä ja tulemisista ilmoitellaan puolin ja toisin sen verran, ettei kenenkään tarvitse olla huolissaan ja alkaa sairaaloita soittelemaan läpi. Kunnioitetaan toisen yksityisyyttä, unta ja yhteistä kotia niin, ettei olla puolin eikä toisin häiriöksi.

Tällaiseen minäkin aion pyrkiä oman lapseni kanssa. :)
 
[QUOTE="öö";24319996]Sä käyt hitailla! Millälailla se tyttöä auttaa että joutuu lukemaan/ kuulemaan äitinsä nettikirjotteluja? Järkeä voi käyttää,jos sulla sinisulka sellasta on![/QUOTE]

Ei löydy sinisiä sulkia täältä. :cool:

Mut kyllä mä ainakin haluisin tietää mitä musta netissä kirjoitellaan.
 

Yhteistyössä