En uskalla lähteä vauvan kanssa minnekään. Piitäisikö edes uskaltaa?

[broilerinkoipi11]

Mekin on ihan melkein syntymästä asti pyöritty siellä sun täällä, kylässä, kaupoissa, puistoissa missä vaan milloin sattuukin kävellen tai autolla.
Mutta eikai se sen erikoisempaa ole jossei mihinkään menekään, kai se on vain äidinvaistoa.

 

["vieras"]

Minusta siinä ei ole mitään vikaa, ettei paljon kulje pienen lapsen kanssa ympäriinsä, jos ei halua kulkea. Mutta tuo, ettei uskalla kulkea, se kuulostaa vähän huolestuttavalta, jos oikeasti on kyse siitä, ettei uskalla.

 

["mona"]

Liikuttiin paljon, mutta kyllä se välillä oli tosi stressaavaa kun rytmit meni sekasin yms. Esim. kylpylässä oltiin eka kerran ku vauva oli alle puoli vuotta, mutta siis oltiin kaksi yötä ja lapsen ehdoilla mentiin. Usein pidempien reissujen tai hankalien ravintola/vierailukäyntien jälkeen ajattelin ettei enää mihinkään, koskaan.. Mutta taas ne ajatukset unohtui, kun tylsistyin hetken vauvan kanssa kotona..

 

[foodia]

Kuulostaa hippasen hysteeriseltä kyllä, mut itse olenkin sit ihan eri kastia ollut. Me on käyty kaupoissa heti syntymästä lähtien ja reissattu siellä ja täällä. Vauvalle varattiin mukaan aina oma tuttu peitto jotta olisi turvallinen olo ja niin tuo näkyy oppineen reissaamaan mukana.

Mä olisin huolissani onko lapsesi jotenkin aisti herkkä tai jotain minkä takia et koe luontevaksi lähteä liikkeelle, vai oletko itse vaan niin hermostunut ja jännittynyt ettei päiväunetkaan onnistu mummolassa?

 

[Madicken04]

Vauvat on siitä helppoja ettei niiden takia tarvi vielä mennä oikein minnekään ja siksi se vauvavuosi mielestäni kannattaakin mennä itseä kuunnellen. Jos viihtyy rauhaisassa kotipuolessa niin kannattaa nauttia tuosta mahdollisuudesta. Jos taas tykkää liikkua niin vauva kulkee helposti mukana. Tietty parisuhdetta kannattaa myös vähän miettiä, eli jos mies toivoo jotain yhteistä menemistä mihin vauvankin voi ottaa mukaan niin mksei lähtisi. Vauvan syntymä voi muutenkin olla kriisi parisuhteelle ja jos se lukitsee vielä äidin ja lapsen kokopäiväisesti kotiin niin miehen voi olla vaikea ymmärtää.

Mutta jos kyse on siitä ettei vauvan kanssa uskalla liikkua vaikka haluaisi niin sille kannattaa tehdä jotain. Miksei voisi sopia että mies siellä ulkona hoitaa vauvan rauhoittelun? Mitä rytmeihin tulee, helpompi kun vauva tottuu likkumaan, syömään ja nukkumaan eripaikoissa. Hankalampi sitten taaperon tai leikki-ikäisen kanssa harjoitella noita.

 

[pha]

On se niinkin, että vauvan hoito on helpointa kotona päivärytmin ollessa aina samanlainen. En itsekään olisi lähtenyt vauvan kanssa mökille tms. jos sen seurauksena olisi mennyt seuraava yö ja päivä pilalle kiukkuisen/väsyneen vauvan takia. Kun vauva on isompi, vaikka nyt vuodenkin ikäinen on jo paljon helpompaa.

Tuntuu, että tosi moni rajoittaa elämäänsä pelätessään tulevaa. Pelätään itkuista iltaa, yötä, seuraavaa päivää ja koko viikon rytmin menetystä ihan kuin hetkellinen hankaluus olisi maailmanloppu. Ei nyt tietenkään tositositosi rutiineihinsa jumahtanutta vauvaa tarvitse väkisin kiusata häiritsevällä ohjelmalla, mutta väitän, että tuollaiset vauvat ovat oikeasti harvassa.

Eräs tuttu veti kauheat stressit siitä, kun vauva itki 10 min. vieraassa paikassa ennen nukahtamista. "Nyt se nähtiin, ei oo meidän pienestä vielä reissaamaan, voi kauhee millanen päivä meille huomenna tulee!" Mietin että voi haloo, 10 minsan väsymysitkut, onpa "vakavaa". Seuraavana päivänä lapsi oli ihan normaali, mutta äitinsä oli jo lyönyt huono reissaaja -leiman otsaan.

 

["hmmm"]

Me oltiin 6kk ikäisen vauvan kanssa kylpylässä niin, että vauvalla oli sisävaatteet päällä ja minä ja isä vuorottelimme vauvan pidossa ja vuorotellen käytiin esikoisen kanssa pulikoimassa. vauva ihan tykkäsi olla lämpimässä kylpylässä, kun oli hyvin syönyt ja nukkunut ennen menoa. En itsekään laittaisi pientä niihin altaisiin, mutta tolleen onnistui ihan hyvin.

 

["Neiti"]

Itse olin samanlainen. Toisaalta viihdyin hyvin kotonakin, tein käsitöitä, askartelin ja leivoin paljon. Omat harrastukset ol paljon kotona toteutettavia. En ole koskaan lukenut niin paljon kirjoja kuin vauva-aikana (imettäessä ym.). En kaivannut paljon ravintolailtoihin tai festareille.

Käytiin vauvoille sopivissa paikoissa, muskarissa, jumpassa ym. Vauvakinossa käytiin pari kertaa, mut en tykänny siitä, kun akat vaan juoruili, eikä kukaan keskittynyt elokuvaan (=kamala melu). Mun vauvallisia kavereita nähdään keskimäärin kerran viikossa. Sekin on välillä ihan ylistressaavaa, kun 4-5 kakaraa huutaa ja juoksee ympäri kämppää ja siinä pitäis keskustella sit fiksuja muiden kans, kun jokaisen keskittymiskyky on n. 15 sekuntia.

Helpompaahan sitä on olla kotona, pystyy heti reagoimaan itkuun. Ja rutiinit pyörii, niin tietääkin kellon tarkkuudella, että mitä on milloinkin tiedossa (nälkä, kakka, väsy tms.). Hiukan haasteellisempaa on hoitaa imetys autossa esim. talvella 30 asteen pakkasella tai vaihtaa vaippaa... Kesällä tietty auringonpaiste ja helle voi aiheuttaa omat hankaluutensa. Kaikesta toki selviää, mutta ite olin niin mukavuudenhaluinen, että tykkäsin olla vauvan kans myös kotona.

 

[pha]

oletko itse vaan niin hermostunut ja jännittynyt ettei päiväunetkaan onnistu mummolassa?

Vai olisko kyse juuri mainitsemastani leimaamisesta? Jos ei unet kerran tai pari ole menneet putkeen, niin päätetään, ettei vauva nuku muualla kuin kotona ja piste. Eli ei anneta edes mahdollisuutta tottua eri ympäristöihin, kun pieleen menee kumminkin.

 

["Vieras"]

Kyllä mä sanoisin että olet hiukan hysteerinen.
Me ollaan vauvan kanssa ihan pienestä saakka, kierretty missä milloinkin. Ravintolat, risteilyt, kylpylät, kauppakeskukset, junat, bussit yms.
Kuopus oli 5 kk ja esikoinen juuri 2 v, kun oltiin etelän lomalla. Hyvin on aina mennyt, ehkä siksi että tosiaan ovat tottuneet kulkemaan, enkä ole turhia stressannut. Jos joskus harvoin on tullut huutoraivareita, on niihin reagoitu tarvittavalla tavalla. Ruokittu, vaihdettukuiviin, otettu syliin, jaloiteltu tai laitettu nukkumaan. Yritän reissatessakin pitää rytmistä hiukan edes kiinni, mutta en niin että se rajoittaisi liikumista, vaan niin että se on huomioitu. Päikkärit nukuttu jos tarvetta jne. Aina ei toki uni tule niin helposti vieraassa paikassa, mutta sekin helpottuu kun " harjoittelee"
Ja meillä ainakin lapset huutaa/ kiukuttellee paljon vähempi kun ollaan liikenteessä, kuin vaan kotona ollessa. Viihtyvät hyvin kun on katseltavaa.

Reippaasti vaan, aloita vaikka sillein että lähdette hyvissä ajoin ennen väsyä tai heti päikkäreiltä herättyä, niin ei lapsi väsymystä kiukkua. Jos nukkuu vaunuissa, niin sittemhän ongelmaa ei ole.
Oman jaksamisen kannalta on tärkeää, ettei jumitu kotiin.

 

["harmaa"]

Vaistookohan se vauva sun ressaamisen?!? Ota relas ja menkää sinne ravintolaan syömään.. EIhän se lapsi opi ikinä sitte ihmisten ilmoille jos sitä ei sinne viedä!!

 

[kjgcj]

[QUOTE="harmaa";26745927]Vaistookohan se vauva sun ressaamisen?!? Ota relas ja menkää sinne ravintolaan syömään.. EIhän se lapsi opi ikinä sitte ihmisten ilmoille jos sitä ei sinne viedä!![/QUOTE]

Mutta ehtii kyllä loistavasti oppia vaikka aloittaisi treenamisen vähän myöhemminkin, jos (!) perheestä siltä tuntuu. Tässä aloittajan tapauksessa perheen kanta ei ollut ihan yksimielinen

 

[Anatolia]

Jos olet ihan tyytyväinen nykytilanteeseen, niin ei kai siinä mitään ongelmaa ole

Jos taas haluaisit mennä sinne sun tänne, mutta et voi, kun et uskalla, niin...no, sitä pidän jo ongelmana ja minusta pitäisi uskaltaa.

Teitä on 2 aikuista, sinä ja miehesi. Kyllä te yhden vauvan handlaatte! Eikä lähteminen ainakaan helpotu kun vauvasta tulee taapero ja uhmis, joka ei enää vaunuissa makaakaan tai istu, joten olisi mun mielestä parhainta treenata nyt heti sitä menemistä.

Minä oon mennyt aina vauvojeni kanssa. Tämä huomenna 4 viikon ikäinen nuorimmaiseni oli ennen 2 viikon ikää jo ollut mökillä, ostoskeskuksissa, Ikeassa, rannalla, pari kolme krt ravintolassa...huomenna hän lähtee ruotsinlaivalle. Tällainen menevämpi vauva-arki sopii mulle, pää lahoaisi kotioloissa pysyessä. Joo, joskus vauva saa kunnon itkukohtauksen tms mutta saakoon, maailmaan mahtuu ääntä ja äidin sylissä on turvallista itkeä, oltiin sitten missä tahansa

 

[foodia]

Vai olisko kyse juuri mainitsemastani leimaamisesta? Jos ei unet kerran tai pari ole menneet putkeen, niin päätetään, ettei vauva nuku muualla kuin kotona ja piste. Eli ei anneta edes mahdollisuutta tottua eri ympäristöihin, kun pieleen menee kumminkin.

Voi olla ja tuo totuttelu muuhunkin kun kodin hiljaisuuteen helpottaa asioita aikalailla.

 

["Satu"]

Mulla samanlaiset fiilikset olleet myös vauvan kanssa. Olenkin tällä hetkellä jäädyttänyt kaikki vierailut puolin ja toisin, koska ne eivät vaan näytä onnistuvan ja mulle tulee niistä mieletön stressi. Ei miehillä ole samaa vastuuta vauvasta ja tilanteista kuin meillä äideillä, jotka olemme vauvan kanssa kellon ympäri ja me tiedämme tarkasti mitä missäkin tilanteessa saattaa tapahtua. Sen vuoksi miehet saattavat ehdottaa jos jonkinlaisia menoja. Joidenkin vauvat vaan ovat helpompia. Mua itseäni harmittaa, että en voi ottaa vieraita vastaan. Mun vauva on todella huono nukkuja ja syöjä. Niissäkin on stressiä kerrakseen.

Tsemppiä sinulle, kyllä tästä vielä selvitään!

 

[Myry vaan]

Kenenkään ei ole PAKKO mennä mihinkään. Mutta suosittelisin muistamaan, että mitä vähemmän vauva tapaa ihmisiä ja kokee uusia tilanteita, sitä vaikeampi hänen on niitä myöhemminkään kohdata. Jos arki pyörii vain vauvan rytmien ja mahdollisten itkujen ympärillä, vanhemmat väsyvät helpommin, lapsi oppii että universumi pyörii hänen ympärillään tai hän voi oppia hyvin araksi.

Erimerkki: ystäväni muutti pikkupaikkakunnalta isoon kaupuunkiin eikä tuntenut ketään. Lapsi oli vuoden ikään saakka lähinnä kotona äidin ja isän kanssa, lähellä ei ollut sukua ja kavereitakin oli vähän. Sitten perhe muutti meidän naapurustoon ja lapsi kohtasi samanikäisiä lapsia, ensimmäiset lapsivieraatkin kävivät kotona tässä kohtaa. Aluksi lapsi jännitti ja oli vetäytyvä hiekkalaatikolla, mutta nyt asuttuaan 1,5 vuotta keskellä seurallista härdelliiä jossa on ikätovereita ja meitä vanhempien uusia kavereita lapsesta on tullut rohkea ja iloinen tenava joka halii ystävät ja tutkii uteliaana ympäristöään.

Oma lapseni oli koliikkivauva, silti kuljin hänen kanssaan vaikka ja missä, kyläilimme toisten vauvaperheiden luona alvariinsa, kävimme vauvajumpassa, kahviloissa ym. Kun itku tuli, se oli helpompi kestää ymmärtävässä ympäristössä ja lapsikaan ei jotenkin keskittynyt minusta niin voimakkaasti mahakipuihinsa, itku oli vaimeampaa. Lapsesta kasvoi supersosiaalinen vilpertti joka on ennakkoluuloton eikä ole koskaan vierastanut mitään eikä ketään, tuntuu että perusturvallisuus ja luottamus maailmaan on vankka. Toki tämä on ensisijaisesti temperamenttikysymys, mutta uskon että osuutensa on sillä että olemme olleet paljon menossa ja hän on kohdannut paljon ihmisiä joista jäänyt positiivinen kokemus. Hän myös vauvana nukahti helposti uusiin paikkoihin ja tuntui selvästi kaipaavaan uutta nähtävää. Jos emme lähteneet mininkään, lapsi oli levottomampi ja kärttyisempi.

Jos lapsesi on todella arka ja pelokas, ymmärrän että ei huvita viedä häntä ihmisten ilmoille, mutta minusta asiaan voi myös itse vaikuttaa ja niitä piirteitä vahvistaa pysymällä neljän seinän sisällä. Lapsi ei mene rikki siitä että hänen tahdissaan katsellaan vähän maailmaa ja käydään uusissa paikoissa.

 

["vieras"]

Ei ole pakko mennä minnekään. Mutta jos haluaa, eikä uskalla, se on huolestuttavaa.

Epävarmuuttahan tuo alkuun on, niin se on aika monella. Nyt kun meillä on seampi lapsi, olen tottunut siihen, että lähes aina joku on äänessä, isommassa tai pienemmässä äänessä. Ja jos hermostun, kaikki leviää käsiin.

Tyynen rauhallinen touhuaminen kotona ja kylillä toimii. Lapset luottaa vanhempiiin, kun vanhemmat luottaa itseensä ja pärjäämiseensä. Epävarman aikuisen kanssa lapsi on turvaton ja se näkyy käytöksessä. Testaa rajoja, hakee selkeyttä jne...

Uskon siihenkin, että lapsi on hyvä totuttaa vieraisiin, ääniin ja erilaisiin tilanteisiin. Tutun vanhemman kanssa se onnistuu turvallisesti ja luontevasti.

Kyllä se siitä, tsemppiä.

 

["Vieras"]

Ootko sä ajatellut tehdä joskus lisää lapsia?
Kun sitten sun on vaan liikuttava, kun ei se isompi lapsi enää vain kotona viihdy. Tai ehkä viihtyy jos sä et sitä ikinä mihinkään vie?
Mutta varmasti on helpompaa opetella sitä liikkumista nyt, kun sitten taaperon/uhma-ikäisen kanssa, koska ne ei enää tyydykään sylissä oloon ja rattaissa olemiseen.

 

[AikaKaukanaTäydellisestä]

En tajua tollasta hysteerisyyttä,ihan järkyttävää. Et tolla ainakaan palvelusta lapsellesi tee.

 

["Vieras"]

Sitäpaitsi, niitä pöpöjä tulee jokatapauksessa. Ja herkemmin, jos ei ole yhtään saanut immuniteettiä, joskus sun on kuitenkin pakko jonnekin lähteä ja sitten se lapsi ainakin imuroi kaikki pöpöt kun ei mitään kontaktia kodin ulkopuolisiin bakteereihin ole saanut.
Musta ainakin tuntuu, että lapset jotka ovat paljon liikkuneet ja saanet vapaasti möyriä ja tutkia, ovat vähemmän myös sairaana?

 

[er mieltä]

Kenenkään ei ole PAKKO mennä mihinkään. Mutta suosittelisin muistamaan, että mitä vähemmän vauva tapaa ihmisiä ja kokee uusia tilanteita, sitä vaikeampi hänen on niitä myöhemminkään kohdata. Jos arki pyörii vain vauvan rytmien ja mahdollisten itkujen ympärillä, vanhemmat väsyvät helpommin, lapsi oppii että universumi pyörii hänen ympärillään tai hän voi oppia hyvin araksi.

Mun täytyy olla tästä vähän eri mieltä. Vauvan kehitystehtävä ei ole oppia maailmankansalaiseksi, vaan rakentaa minuutta, ja vaikka toki vauvat tottuu jossain määrin meluun/hiljaisuuteen/rauhalliseen oleiluun/väenpaljouteen (ja jossain määrin tämä on todellakin synnynnäistä eikä sitä karaisemalla muuteta), niin se ei millään tavalla ennakoi hänen myöhempiä sosiaalisia taitojaan. Alle puolivuotias ei myöskään "opi että universumi pyörii hänen ympärillään", sen ikäistä ei todellakaan voi hemmotella pilalle. Sen ikäinen viestii tarpeistaan spontaanisti ilman manipuloinnin häivää, ja käsitys maailmasta ja itsestä rakentuu sen mukaan miten niihin viesteihin vastataan oltiin sitten kotona tai kylillä - vastaamattomuus tai odotuttaminen ei ole "opettavaista" tai kehittävää millään tapaa.

Jos se perheen elämäntyylin kannalta on hyödyllistä niin minäkin kannatan sitä että lapsi totutetaan vaihtelevaan ympäristöön mikäli se käy suuremmitta tuskitta, mutta siinä on kyse vain sen hetken tottumuksesta, ei mistään sosiaalisen kompetenssin pohjasta, persoonan kehityksestä saati itsekeskeisyyden / yhteisöllisyyden oppimisesta. Niihin vaikuttaa se vauvan viesteihin vastaaminen, jonka voi yleensä tehdä ympäristössä kuin ympäristössä, eikä ihmisten ilmoille pakottautuminen ole millään tapaa tarpeen.

 

["KääKKä"]

Mä taas sanon kaikille jotka odottaa esikoistaan, että alle 4 kk:n kanssa on helppo tulla ja mennä, kun siitä rytmistä ei ole tietoakaan. Siitä eteenpäin vi sitten ruvata luomaan rytmiä ja systeemiä, joka kyllä onnistuu useimmiten myös reissussa. Ja mitä siitä rytmistä? Jos sitä ei edes ole?!

 

[pha]

[QUOTE="Satu";26746074]Ei miehillä ole samaa vastuuta vauvasta ja tilanteista kuin meillä äideillä, jotka olemme vauvan kanssa kellon ympäri ja me tiedämme tarkasti mitä missäkin tilanteessa saattaa tapahtua. [/QUOTE]

Niin, mitä _saattaa_ tapahtua. Ehkä monen miehen (ja itsevarman naisen) pelastus on se, etteivät he vatvo etukäteen kaikkea mahdollista, vaan osaavat mennä tilanteen mukaan. Kannattaa kyllä luovuttaa sitä vastuuta miehellekin, koska äidin tapa rauhoittaa lapsi ei ole se ainoa oikea, rintaruokinta poislukien.

 

["Vieras"]

Mun täytyy olla tästä vähän eri mieltä. Vauvan kehitystehtävä ei ole oppia maailmankansalaiseksi, vaan rakentaa minuutta, ja vaikka toki vauvat tottuu jossain määrin meluun/hiljaisuuteen/rauhalliseen oleiluun/väenpaljouteen (ja jossain määrin tämä on todellakin synnynnäistä eikä sitä karaisemalla muuteta), niin se ei millään tavalla ennakoi hänen myöhempiä sosiaalisia taitojaan. Alle puolivuotias ei myöskään "opi että universumi pyörii hänen ympärillään", sen ikäistä ei todellakaan voi hemmotella pilalle. Sen ikäinen viestii tarpeistaan spontaanisti ilman manipuloinnin häivää, ja käsitys maailmasta ja itsestä rakentuu sen mukaan miten niihin viesteihin vastataan oltiin sitten kotona tai kylillä - vastaamattomuus tai odotuttaminen ei ole "opettavaista" tai kehittävää millään tapaa.

Jos se perheen elämäntyylin kannalta on hyödyllistä niin minäkin kannatan sitä että lapsi totutetaan vaihtelevaan ympäristöön mikäli se käy suuremmitta tuskitta, mutta siinä on kyse vain sen hetken tottumuksesta, ei mistään sosiaalisen kompetenssin pohjasta, persoonan kehityksestä saati itsekeskeisyyden / yhteisöllisyyden oppimisesta. Niihin vaikuttaa se vauvan viesteihin vastaaminen, jonka voi yleensä tehdä ympäristössä kuin ympäristössä, eikä ihmisten ilmoille pakottautuminen ole millään tapaa tarpeen.

Jaa, kyllä meillä jo alle puol vuotiaat on osanneet " kiukutella", ehkäpä meidän lapset vaan on jotenkin tosi kehittyneitä?

 

[hmmmm]

No tuolla tyylillä on ainakin vaikea houkutella miestä toisen lapsen hankintaan. Jos kerta jo ensimmäinen lapsi aiheuttaa sen että linnoittaudutaan kotiin ja noudatetaan pilkuntarkkaa rytmiä - kuulostaa hiukan ankealta elämältä. Mutta eipä se mitään jos ei enempää lapsia haluakaan, vai haluaakohan ap?