Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:Alkuperäinen kirjoittaja törkeä äiti :Alkuperäinen kirjoittaja huh:siis jos tulet puistoon rattailla niin saako toiset lainata niitä?
tai jos tulet eväiden kanssa, voivatko toiset ottaa sen peiton jonka päälle ajattelit kattaa eväät?siis lainata
minusta on aivan sikamaisen törkeää mennä ottamaan toisten tavaroita ilman lupaa. vaikka se tavaran omistaja olisi lapsikin, pitäisi sinun aikuisena kunnioittaa hänen tavaroitaa kuten ehkä kunnioitat muiden aikuisetnkin ihmisten tavaroita.
joten kyllä menisin sinuna käytöskouluun. käytöksesi törkeää.
Voisiko joskus käydä näin:
minä menen hiekkalaatikolle puistoon ja kippaan sinne pussillisen aivan ihania leluja ja te olette silloin täällä kyläilemässä, läpikulkumatkalla, eikä teillä ole omia leluja.
Minun lapseni meneekin liukumäkeen ja kiipeilytelineeseen.
Sinun lapsesi haluaisi mennä hiekkalaatikolle, mutta minä kailotan isoon ääneen, että "ne on meidän miialotan lelut, niillä ei saa muut lapset leikkiä, te rikotte ne"
ja miialotta menee jossain ihan muualla.
Sinun lapsesi sitten päättää tutustua minun kultamussukkaani ja menee samaan liukumäkeen, minä ilmoitan, että minun muksuni oli siinä ensin, ja vieraat lapset voi odottaa vuoroaan sivulla penkillä.
Minun lapsi menee sitten hiekkalaatikolle jonne sinun lapsesi voi mennä kaivelemaan käsipelillä kuoppaa, tai istua ja katsoa kun minun lapsi leikkii, meidän leluihin ei saa koskea.
Toisiinsa HE eivät voi tutustua eikä toistensa kanssa leikkiä, koska meidän leluilla ei muut saa leikkiä.
huom... kyse ei ollut siitä että meidän leluilla ei saa leikkiä vaan siitä, että toisten tavaroihin ei kosketa ilman lupaa. meidän leluilla saa leikkiä luvan kanssa.
Mutta onko asiallista levittää omat romunsa pitkin yhteisiä tiloja, jos niihin ei muut saa kajota?
Puoli hiekkalaatikkoa on vääränään Rauno-Mielikin leluja, eikä kukaan saa niihin koskea, eikä oikeastaan voi kysyä lupaakaan kun Rauno-Mielikki painelee jossain toisessa päässä puistoa.