En tienny että vauvan synnyttyä sosiaalinen elämä muuttuu sodanikäynniks kasvatusasioista

["nanna"]

Vauva on nyt 4kk ja mä oon huomannu että oon ruvennu jo välttelemään ihmisten tapaamisia. Oon muutenkin ollut väsynyt niin tuntuu ettei jaksa enää kuunnella kaikkia neuvoja ja viisauksia miten tulee kasvattaa lasta. Serkku toi 3paksua kirjaa imetyksestä ja paheksuu ihmisiä jotka lopettaa imetyksen alle vuoden ikäisenä. Anoppi taas kehottaa antamaan lapselle perunamuusia aina ku vähänki inahtaa koska se johtuu siitä että lapsi ei saa mahaansa täyteen näin pienirintaisen äitin maidosta. Ihan kiva muutenki että lapsen synnyttyä ihmistä saa sanoa pienirintaseks vaikka olohuone on täynnä sukulaisia joita harvemmin näkee, ei ollenkaa kiusallista. Tädin mielestä on naurettavaa lähteä makuuhuoneeseen imettämään koska kyllähän kaikki miehet on tissit nähny joskus. Oma äiti sanoo että on aina ihmetelly naisia jotka hukkaavat aikansa ja koulutuksensa jäämällä kotiin äitiysloman jälkeen ja mulla pitäis olla tohon joku mielipide että varmana mäkin meen töihin heti vaikka tuntuu että on vasta tullu laitokselta.
Miks ei vaan saa olla rauhassa äiti ja tehdä omia valintoja rauhassa. Miks pitää tuputtaa neuvoja. Oon oikeesti alkanu tuntemaan et oon huono äiti ku en oo tajunnu ottaa paineita vaan oon edenny niinku asiat on vaan menny, nukkunu päikkärit ku lapsi nukkuu, pyykit välillä tursuaa korista. Anoppi oli kerran laittamassa pyykkejä muovikassiin ja viemässä pesulaan omatoimisesti ku en ollu jaksanu pestä toista koneellista. Nyt sit pyykkään aina heti ku stressaa et joku tulee tänne katsomaan miten hienosti suoriudun äitiydestä ja kodinhoidosta.. En esimerkillisesti, tiedetään.

 

[Kerpele]

Nii-i...

En mä oikein tiiä mitä muuta sanoisin. Jotenkin järkyttävää miten vahva pitäisi vastikään synnyttäneen äidin olla että pystyisi pitämään puolensa kaikenmaailman paheksujien ja tyrkkyjen ja "eläisin sinun elämäsi paljon paremmin"-ihmisten kanssa...

Se on ihan huuhaata sellanen lepponen ilo ja onni ja vilpitön apu..

 

["Vieras"]

No toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Aika saman tyyppisiä kommentteja sain minäkin, mummoilta sun muilta. Huvittavimpia oli ehkä ihan täysin tuntemattomat mummelit kylillä ku tulivat kyseleen että imetänkö ja miten synnytys meni. Jälkikäteen ajateltuna olis pitäny vastata että laps on adoptoitu ja juotan sille kokista
Eivaan oikeesti, sanot seuraavan kerran että sinä teet asiat niinku parhaaksi näät.

 

[hengessä mukana]

Et ole huono äiti! minuakin rassaa tuo ohjeiden tuputtaminen, vaikka niitä ei edes kysy. Lapsi on meillä hyvin kehittynyt ja onnellinen, nukkuu hyvin ja syö, miksi ihmeessä siihen vielä neuvomaan??? ja vaikka ei oliskaan, niin en minä
ainakaan jaksaisi neuvoja maallikoilta, ei millään pahalla. Yritä jaksaa! samassa junassa on moni meistä mammoista, mutta ei välitetä noista rasittavista tyypeistä!

 

[Glorinha]

Ikävää, mutta näin se on. Äitinä olo olosta on tehty täysin arvosteluvapaata. Teet niin tai näin, teet sen kuitenkin väärinpäin.

Voimia ap! Onneksi sen kanssa oppii hiljalleen elämään.

 

["jaa"]

Sun on vaan luotettava siihen että itse parhaiten tiedät miten lapsesi kasvattaa ja antaa muiden puheiden mennä toisesta korvasta ulos. Ei niihin kannata edes kauheasti vastailla, koska nämä asiat ovat usein niin vahvoiksi muodostuneita ettei toisen mielipide siihen mahdu.

 

["sipsuli"]

Nyt sanot topakasti tuputtajille ja arvostelijoille että meillä eletään meidän perheen tavalla, älkää sekaantuko! Te teette kuten itse näette ja koette parhaaksenne. Ja pienirintaisuuskommenttiin vain rohkeasti takaisin jotain napakkaa Mulla olisi monta hyvä... Tsemppia!

 

["vieras"]

Mun mielestä kenenkään ei pitäis sanoa muuta kuin että kysy neuvoja ja apua, jos tarvitset ja että kannattaa levätä, kun vauva nukkuu. Noita kahta ohjetta ja maalaisjärkeä käyttämällä selviytyy kunnialla.

 

[blah]

Mä olen onneksi kehittänyt sellaisen suoran putken korvien väliin, kaikki tyhjänpäiväsyydet menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Meillä vasta viikon ikäinen vauva mutta olen satavarma että ainakin anoppi yrittää tuputtaa kaikenmaailman ohjeita jossain vaiheessa mutta aion kyllä tehdä muorille selväksi että kysyn neuvoa silloin kun tarvin sitä. Enkä tosiaankaan aio stressata siivoamisesta tai muusta (vrt ap:n pyykkijuttuun), pitäkööt huolen omista asioistaan

 

["nanna"]

Lapsi on meillä hyvin kehittynyt ja onnellinen, nukkuu hyvin ja syö, miksi ihmeessä siihen vielä neuvomaan???!

Näin mäkin oon ajatellu ja olin aluks aina tyytyväinen ku kaikki on menny näinkin hyvin mut kummasti tuntuu että fiilikset on aina laskusuuntaisia ku joku ihana ystävä/sukulainen piipahtaa. Mä oon luullu aina et oon onnekas ku mulle on osunu kiva anoppi ku ei puutu asioihin ja voi jutella kaikesta mut näköjään tää vauvan syntymä herättää kaikissa niin suuria tunteita eikä kukaan usko et mun kaltanen hissukka vois osata huolehtia vauvasta. Kerran anoppi jopa kertoi et näki unta et mä en saanu lasta hiljaseks ja heti ku se otti syliin niin sai heti rauhoittumaan. Ja lisäs siihen vaan ettenhän mä voikaan osata kaikkea kun oon keskittynyt aina vaan kirjoihin ja kaikkeen ei niin käytännönläheiseen. Mies kyllä oli jo vähän hiilenä ja käski pitää typerät unet omana tietonaan. Pitäis selkeesti panostaa enemmän puolustautumiseen eikä ystävällisyyteen koska se ei näytä enää äitiyden myötä olevan kannattavaa.

 

[romano]

onneks meidän piireissä nuo ei ole keskustelu aiheita ja kaikki tekee niin kuin itse parhaaksi katsoo.

 

[Phoebsi]

Minun kohdalla tuo alkoi jo ennen kuin esikoinen oli syntynyt. Raskauden loppuun mennessä olin jo oppinut olemaan hiljaa, vaikka sekin otettiin loukkaavana, kun en vastaillut painonnousun kyselyihin tai siihen, miten ajattelin synnyttää D).

Jos ihan vain puhelin, että sitten kun vauva syntyy olisi kiva tehdä niin tai näin, niin aina jostain tuli joku, joka kumosi sen saate sanoin: odotahan vain. Jos en puhellut mitään, en välittänyt vauvasta. Jos en nauttinut raskaanaolosta, en välittänyt vauvasta.

Esikoisen synnyttyä sitä sitten jotenkin kovetti itsensä muiden jutuille, ja vähän kuin pakotin itseni luottamaan siihen, että me miehen kanssa osataan, kun vähän tutkaillaan tilannetta ja vauvaa ja itseämme. Kysyimme neuvoa, kun siltä tuntui mutta valikoivasti.

Joskus äitinä olo on kyllä vähän ikävää, sillä sitä tuntuu olevan vapaata riistaa kenelle vain. Kuka vain sukulaismies saa taputella mahaa samalla, kun joku täti kysyy, että oliko vahinko?

 

["äitix4"]

Huh! Onneksi en ole kokenut tuollaista. Meillä päin kukin tekee niinku parhaaksi näkee.

 

["Minttu"]

MInulla meni kaksi vuotta, kun jaksoin taistella mummin neuvoja/touhotusta vastaan. Sitten päätin, että jos ihmiselle ei millään muulla ole mitään väliä, kuin sillä, että kämpppä kiiltää ja pyykit on pesty, niin se on hänen ongelmansa. Nykyään kun hän tulee, lähden uimaan, tms. lasten kasnssa. Mummu saa siivoilla rauhassa. Eikä siinä ole mitään ongelmaa. Hän ei vaan uskalla pysähtyä, vaan on tottunut hyvän äidin (tai tässä tapauksessa mummin) kriteerinä on kiiltävä koti.

 

[evita]

Onneksi minulla ei ollut lähelläni ihmisiä, jotka olisivat tyrkyttäneet omia ajatuksiaan.

Äitien pitäisi enemmän luottaa itseensä ja ohittaa kylmästi tarpeeton neuvominen ja arvosteleminen. Toisaalta minusta oli kiva kuulla muiden ajatuksia, verrata niitä omiini ja joistakin jopa ottaa opikseen.

 

[narnia]

kai sä sentään kestovaippailet? Jos et niin ymmärrän kyllä läheistesi huolen.

 

[fifiia]

Onneksi hoitoalan koulutus suojaa turhilta neuvoita, ihmiset luulee että tiedän asioista enemmän kuin he. En muista koskaan joutuneeni tilanteeseen että neuvot olisivat jääneet ahdistamaan mieltä.

 

[jadex]

kai sä sentään kestovaippailet? Jos et niin ymmärrän kyllä läheistesi huolen.

No justhan se sano et se antaa asioiden mennä omalla painollaan joten ei taatusti välitä mistään maailmanpelastamisista. Muutoinkin taidat olla vähän laiskaa sorttia, kyllä mä ainaki jaksoin pyykätä jo heti laitokselta tulon jälkeen.

 

["nanna"]

Onneksi hoitoalan koulutus suojaa turhilta neuvoita.

Mies on sairaanhoitaja mutta se ei oo riittänyt ihan mun suojaksi asti. Ehkä se johtuu että on psykiatrinen sairaanhoitaja niin se ei takaa että tietäis käytännön hoitotyöstä mitään =)

 

[Sarjavamma]

Kuuntelin ite kans noita neuvoja, millon kenenkin suusta. Pikkuhiljaa alko riittään ja loppujen lopuks osasin jo sanoo neuvojille, että kiitos vaan, mutta pyydän kyllä neuvoja JOS niitä tarvitsen.

 

[anoppimyös]

kyllä mun miniä osaa ainakin arvostaa mun neuvoja. Mulla on kuitenki itellä kolme aikuista hyvin pärjäävää lasta niin onhan mulla siten myös ihan hyväksi todetut keinot lasten hoitoon. Kokemuksessa on viisautta.

 

["vieras"]

Ketjua sen kummemmin lukematta.. jos pyykkikori tursuaa ja anoppi haluaa viedä pyykit pesulaan.. vinkki: anna viedä =) pääset helpolla.

 

[ok]

Mulla 3 kk vauva ja inhokkilistan kärjessä tällä hetkellä oma äiti ja anoppi... Muut vielä menettelee. Tai no yksi kaveri ei, laitoin vauvan sitteriin niin laukaisi heti "sitterissä ei saisi pitää pitkiä aikoja" ärh...

 

["vieras"]

Mulla 3 kk vauva ja inhokkilistan kärjessä tällä hetkellä oma äiti ja anoppi... Muut vielä menettelee. Tai no yksi kaveri ei, laitoin vauvan sitteriin niin laukaisi heti "sitterissä ei saisi pitää pitkiä aikoja" ärh...

Niin.. kaikki ei sitä taida tietää, varmaan ajatteli lapsesi parasta.

 

[ok]

[QUOTE="vieras";25155871]Niin.. kaikki ei sitä taida tietää, varmaan ajatteli lapsesi parasta.[/QUOTE]

No mä tiesin, ärsyttää että heti pitää olla valistamassa. Kun ärsyttää niin ärsyttää.