ois niin paljon kirjotettavaa että saisin koko kuvan kerrottua, mut yritän nyt jotenkin lyhennettynä kertoa.
meillä menee tosi huonosti mun miehen kanssa ja mä oon ihan kypsä tähän meidän suhteeseen.
me riidellään lähes päivittäin jostain, ihan uskomattomista asioista. tässä suhteessa on ollut vaikka miten paljon kaikkea #&%?$!*, mitä tosiaan en jaksa kaikkea edes kirjottaa. mies on useat kerrat lähteny olevinaan käymään jossain nopsaa ja tullut takaisin joskus yömyöhillä. ei tietenkään vastaa puhelimeen jos yritän soittaa, yleensä lyöny puhelimen kiinni. on monet kerrat ryypänny kaikki mein rahat. tai pelannut( hänellä on/oli peliongelma, joka olevinaan nyt kunnossa). valehdellut ties mitä tarinoita siitä mihin ne rahat olevinaan ois menny, kun ei siis kehdannut totuutta kertoa. ja tää valehtelu on jotain ihan älytöntä. saattaa keksiä jotain omia juttuja, ihan käsittämättömiä mitä sepittelee. viimeeseen asti yrittää valehdella, vaikka mä oisin jo tajunnut että valehtelee, mut ei kun keksii vielä jotain. mulla ei ole enään mitään luottamusta jälellä. mä epäilen kaikkea mitä hän puhuu, ja sit hän kehtaa ihmetellä miks mä en luota häneen, ja suuttuu kun epäilen häntä.
tää mies on ehkä maailman sotkusin ihminen. jättää kaiken lojumaan sikin sokin, mitään kotitöitä ei voi tehdä, tai jos mä sit tosiaan suutun ja sanon et nyt on tehtävä, suuttuu älyttömästi ja hirveitten manailujen jälkeen menee jotain tekemään. aina sama homma. sit hän kehtaa siihen vedota, että kun hän käy töissä, ni hän ei jaksa. mä olen siis kotona meidän 9kk lapsen kanssa. mies on sitä mieltä että kun hän käy töissä niin hänen ei kuuluisi joutua tekemään mitään kotitöitä/ auttamaan lapsen hoidossa.
meidän lapsen hoito tavat on kun yö ja päivä. mä olen tosi tarkka ja huolehtivainen äiti, hän ei taas välitä mistään. hän on tosi vähän hoitanut/viettänyt aikaa meidän lapse kanssa. poika on ihan äitin poika. ei hän suostu isän syliin ees rauhottumaan jos hätä tulee. miehen käsitys lapsen kanssa olemisesta tai leikkimisestä on se että lapsi leikkii lattialla ja hän ite kattoo telkkaria tai on tietokoneella. tai sit lähetään autolla ajelee, vaik kauppaan tai jotain jos rupee vähänkää lapsi hermostumaan. jos mä en olis vahtimassa saattas vaikka polttaa tupakkaa autossa kun lapsi on kyydissä, tai ulkona lapsen vieressä. hänestä siinä ei oo mitään pahaa. aina jos mä pyydän vahtimaan lasta, ett'ä tekisin vaikka ruokaa tai kotihommia, ei mene kun 15min, ni hänen pitää jo mennä tupakalle, tai rupeaa ite tekemään kans jotain, että loppupeleissä se lapsen hoito jää sit kuitenkin mulle. ja ylipäätään kun mun kuulemma pitäis tehdä kaikki päivällä, kun tosiaan hän kun köy töissä ni ei hän jaksa lasta vahtia. tai sit ne kerrat kun vahtii, ni innostus on sanoin kuvaamaton.
no toki meillä on hyviäkin hetkiä, joskus. mut tää suhde vaan kuluttaa mut loppuun. mä oon jotenkin ihan täynnä. mutta mä en uskalla erota.
mua jotenkin kauhistuttaa ajatus siitä, että jos me erottais ja lapsi menis vaikka joka toinen viikonloppu isälleen. mua oikeesti pelottaa se niin paljon. jos hän ei kotona jaksa ½tuntia vahtia, miten hän jaksais viikonlopun. ja tosiaan ne hänen tavat ja tyyli. mä en ihmettelis sitäkään vaikka ryyppäilis siinä samalla kun hoitaa lastaan. ja kun lapsi ei rauhoitu isän kanssa edes nukkumaan. mulla ei yksinkertaisesti ole mitään luottamusta tuohon mieheen, ni miten mä voisin uskoa lapsen hoidon sille!? ja mä tiedä myös sen että jos mä hänet jättäisin, hän luultavasti rupeis tosi #&%?$!* mua kohtaan. saattais ihan piruillessaan vaikka olla vastaamatta puhelimeen kun lapsi onhänellä tai jotain. hän on tosi kostonhimoinen ihminen.
mä varmaan kuulostan vaan ylihysteeriseltä äidiltä teidän mielstä, ja välillä tunnenkin itteni sellaseks. mut jos oisitte eläny tätä meidän elämää ymmärtäisitte ehkä enemmän. mut mä en mitenkään saa kirjotettuu tähn kaikkea. miten mä voisinkaan uskoa lapsen hänelle kun en voi tippaakaan luottaa hänen tekemisiin tai sanoihin.
mua ahdistaa ihan sikana,kun mä en tiedä mitä tehdä. tai tiedän mä sen että mä haluisin muuttaa lapsen kanssa kahdelleen, mutta kun en vaan pysty.
taitaa olla tosi sekava kirjotus. kiitos jos joku ehkä jakso lukea loppuunasti!!pakko vaan oli saada kirjotettuu, josko vaikka löytyis kohtalotovereita!!
meillä menee tosi huonosti mun miehen kanssa ja mä oon ihan kypsä tähän meidän suhteeseen.
me riidellään lähes päivittäin jostain, ihan uskomattomista asioista. tässä suhteessa on ollut vaikka miten paljon kaikkea #&%?$!*, mitä tosiaan en jaksa kaikkea edes kirjottaa. mies on useat kerrat lähteny olevinaan käymään jossain nopsaa ja tullut takaisin joskus yömyöhillä. ei tietenkään vastaa puhelimeen jos yritän soittaa, yleensä lyöny puhelimen kiinni. on monet kerrat ryypänny kaikki mein rahat. tai pelannut( hänellä on/oli peliongelma, joka olevinaan nyt kunnossa). valehdellut ties mitä tarinoita siitä mihin ne rahat olevinaan ois menny, kun ei siis kehdannut totuutta kertoa. ja tää valehtelu on jotain ihan älytöntä. saattaa keksiä jotain omia juttuja, ihan käsittämättömiä mitä sepittelee. viimeeseen asti yrittää valehdella, vaikka mä oisin jo tajunnut että valehtelee, mut ei kun keksii vielä jotain. mulla ei ole enään mitään luottamusta jälellä. mä epäilen kaikkea mitä hän puhuu, ja sit hän kehtaa ihmetellä miks mä en luota häneen, ja suuttuu kun epäilen häntä.
tää mies on ehkä maailman sotkusin ihminen. jättää kaiken lojumaan sikin sokin, mitään kotitöitä ei voi tehdä, tai jos mä sit tosiaan suutun ja sanon et nyt on tehtävä, suuttuu älyttömästi ja hirveitten manailujen jälkeen menee jotain tekemään. aina sama homma. sit hän kehtaa siihen vedota, että kun hän käy töissä, ni hän ei jaksa. mä olen siis kotona meidän 9kk lapsen kanssa. mies on sitä mieltä että kun hän käy töissä niin hänen ei kuuluisi joutua tekemään mitään kotitöitä/ auttamaan lapsen hoidossa.
meidän lapsen hoito tavat on kun yö ja päivä. mä olen tosi tarkka ja huolehtivainen äiti, hän ei taas välitä mistään. hän on tosi vähän hoitanut/viettänyt aikaa meidän lapse kanssa. poika on ihan äitin poika. ei hän suostu isän syliin ees rauhottumaan jos hätä tulee. miehen käsitys lapsen kanssa olemisesta tai leikkimisestä on se että lapsi leikkii lattialla ja hän ite kattoo telkkaria tai on tietokoneella. tai sit lähetään autolla ajelee, vaik kauppaan tai jotain jos rupee vähänkää lapsi hermostumaan. jos mä en olis vahtimassa saattas vaikka polttaa tupakkaa autossa kun lapsi on kyydissä, tai ulkona lapsen vieressä. hänestä siinä ei oo mitään pahaa. aina jos mä pyydän vahtimaan lasta, ett'ä tekisin vaikka ruokaa tai kotihommia, ei mene kun 15min, ni hänen pitää jo mennä tupakalle, tai rupeaa ite tekemään kans jotain, että loppupeleissä se lapsen hoito jää sit kuitenkin mulle. ja ylipäätään kun mun kuulemma pitäis tehdä kaikki päivällä, kun tosiaan hän kun köy töissä ni ei hän jaksa lasta vahtia. tai sit ne kerrat kun vahtii, ni innostus on sanoin kuvaamaton.
no toki meillä on hyviäkin hetkiä, joskus. mut tää suhde vaan kuluttaa mut loppuun. mä oon jotenkin ihan täynnä. mutta mä en uskalla erota.
mua jotenkin kauhistuttaa ajatus siitä, että jos me erottais ja lapsi menis vaikka joka toinen viikonloppu isälleen. mua oikeesti pelottaa se niin paljon. jos hän ei kotona jaksa ½tuntia vahtia, miten hän jaksais viikonlopun. ja tosiaan ne hänen tavat ja tyyli. mä en ihmettelis sitäkään vaikka ryyppäilis siinä samalla kun hoitaa lastaan. ja kun lapsi ei rauhoitu isän kanssa edes nukkumaan. mulla ei yksinkertaisesti ole mitään luottamusta tuohon mieheen, ni miten mä voisin uskoa lapsen hoidon sille!? ja mä tiedä myös sen että jos mä hänet jättäisin, hän luultavasti rupeis tosi #&%?$!* mua kohtaan. saattais ihan piruillessaan vaikka olla vastaamatta puhelimeen kun lapsi onhänellä tai jotain. hän on tosi kostonhimoinen ihminen.
mä varmaan kuulostan vaan ylihysteeriseltä äidiltä teidän mielstä, ja välillä tunnenkin itteni sellaseks. mut jos oisitte eläny tätä meidän elämää ymmärtäisitte ehkä enemmän. mut mä en mitenkään saa kirjotettuu tähn kaikkea. miten mä voisinkaan uskoa lapsen hänelle kun en voi tippaakaan luottaa hänen tekemisiin tai sanoihin.
mua ahdistaa ihan sikana,kun mä en tiedä mitä tehdä. tai tiedän mä sen että mä haluisin muuttaa lapsen kanssa kahdelleen, mutta kun en vaan pysty.
taitaa olla tosi sekava kirjotus. kiitos jos joku ehkä jakso lukea loppuunasti!!pakko vaan oli saada kirjotettuu, josko vaikka löytyis kohtalotovereita!!