en tiedä mitä tehdä

ois niin paljon kirjotettavaa että saisin koko kuvan kerrottua, mut yritän nyt jotenkin lyhennettynä kertoa.
meillä menee tosi huonosti mun miehen kanssa ja mä oon ihan kypsä tähän meidän suhteeseen.
me riidellään lähes päivittäin jostain, ihan uskomattomista asioista. tässä suhteessa on ollut vaikka miten paljon kaikkea #&%?$!*, mitä tosiaan en jaksa kaikkea edes kirjottaa. mies on useat kerrat lähteny olevinaan käymään jossain nopsaa ja tullut takaisin joskus yömyöhillä. ei tietenkään vastaa puhelimeen jos yritän soittaa, yleensä lyöny puhelimen kiinni. on monet kerrat ryypänny kaikki mein rahat. tai pelannut( hänellä on/oli peliongelma, joka olevinaan nyt kunnossa). valehdellut ties mitä tarinoita siitä mihin ne rahat olevinaan ois menny, kun ei siis kehdannut totuutta kertoa. ja tää valehtelu on jotain ihan älytöntä. saattaa keksiä jotain omia juttuja, ihan käsittämättömiä mitä sepittelee. viimeeseen asti yrittää valehdella, vaikka mä oisin jo tajunnut että valehtelee, mut ei kun keksii vielä jotain. mulla ei ole enään mitään luottamusta jälellä. mä epäilen kaikkea mitä hän puhuu, ja sit hän kehtaa ihmetellä miks mä en luota häneen, ja suuttuu kun epäilen häntä.
tää mies on ehkä maailman sotkusin ihminen. jättää kaiken lojumaan sikin sokin, mitään kotitöitä ei voi tehdä, tai jos mä sit tosiaan suutun ja sanon et nyt on tehtävä, suuttuu älyttömästi ja hirveitten manailujen jälkeen menee jotain tekemään. aina sama homma. sit hän kehtaa siihen vedota, että kun hän käy töissä, ni hän ei jaksa. mä olen siis kotona meidän 9kk lapsen kanssa. mies on sitä mieltä että kun hän käy töissä niin hänen ei kuuluisi joutua tekemään mitään kotitöitä/ auttamaan lapsen hoidossa.
meidän lapsen hoito tavat on kun yö ja päivä. mä olen tosi tarkka ja huolehtivainen äiti, hän ei taas välitä mistään. hän on tosi vähän hoitanut/viettänyt aikaa meidän lapse kanssa. poika on ihan äitin poika. ei hän suostu isän syliin ees rauhottumaan jos hätä tulee. miehen käsitys lapsen kanssa olemisesta tai leikkimisestä on se että lapsi leikkii lattialla ja hän ite kattoo telkkaria tai on tietokoneella. tai sit lähetään autolla ajelee, vaik kauppaan tai jotain jos rupee vähänkää lapsi hermostumaan. jos mä en olis vahtimassa saattas vaikka polttaa tupakkaa autossa kun lapsi on kyydissä, tai ulkona lapsen vieressä. hänestä siinä ei oo mitään pahaa. aina jos mä pyydän vahtimaan lasta, ett'ä tekisin vaikka ruokaa tai kotihommia, ei mene kun 15min, ni hänen pitää jo mennä tupakalle, tai rupeaa ite tekemään kans jotain, että loppupeleissä se lapsen hoito jää sit kuitenkin mulle. ja ylipäätään kun mun kuulemma pitäis tehdä kaikki päivällä, kun tosiaan hän kun köy töissä ni ei hän jaksa lasta vahtia. tai sit ne kerrat kun vahtii, ni innostus on sanoin kuvaamaton.

no toki meillä on hyviäkin hetkiä, joskus. mut tää suhde vaan kuluttaa mut loppuun. mä oon jotenkin ihan täynnä. mutta mä en uskalla erota.

mua jotenkin kauhistuttaa ajatus siitä, että jos me erottais ja lapsi menis vaikka joka toinen viikonloppu isälleen. mua oikeesti pelottaa se niin paljon. jos hän ei kotona jaksa ½tuntia vahtia, miten hän jaksais viikonlopun. ja tosiaan ne hänen tavat ja tyyli. mä en ihmettelis sitäkään vaikka ryyppäilis siinä samalla kun hoitaa lastaan. ja kun lapsi ei rauhoitu isän kanssa edes nukkumaan. mulla ei yksinkertaisesti ole mitään luottamusta tuohon mieheen, ni miten mä voisin uskoa lapsen hoidon sille!? ja mä tiedä myös sen että jos mä hänet jättäisin, hän luultavasti rupeis tosi #&%?$!* mua kohtaan. saattais ihan piruillessaan vaikka olla vastaamatta puhelimeen kun lapsi onhänellä tai jotain. hän on tosi kostonhimoinen ihminen.

mä varmaan kuulostan vaan ylihysteeriseltä äidiltä teidän mielstä, ja välillä tunnenkin itteni sellaseks. mut jos oisitte eläny tätä meidän elämää ymmärtäisitte ehkä enemmän. mut mä en mitenkään saa kirjotettuu tähn kaikkea. miten mä voisinkaan uskoa lapsen hänelle kun en voi tippaakaan luottaa hänen tekemisiin tai sanoihin.

mua ahdistaa ihan sikana,kun mä en tiedä mitä tehdä. tai tiedän mä sen että mä haluisin muuttaa lapsen kanssa kahdelleen, mutta kun en vaan pysty.

taitaa olla tosi sekava kirjotus. kiitos jos joku ehkä jakso lukea loppuunasti!!pakko vaan oli saada kirjotettuu, josko vaikka löytyis kohtalotovereita!!

 

No kohtalotoveri löytyy täältä. Meillä melkein samat hommat, mies pelaa, valehtelee ja ties mitä muuta mukavaa ja kotitöitä ei voi tehä just ku käy töissä. Että muuta apua en voi sulle kyllä antaa, koska en tiiä miten nen tapaamis jutut menee erotessa, mutta vertaistukea löytyy ja ymmärrän ehkä vähän miltä susta tuntuu. Voimia kovasti!
:hug:

 

Ota yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, tapaamiset voi järjestää niin,että heistä joku paikalla. Kerro elämästäsi ja miehestäsi heille, asiat kyllä järjestyvät ja saat apua.

Jääminen suhteeseen ei todellakaan ole hyväksi sinulle tai lapsellesi. Lapsesi ei nähtävästi koe oloaan turvalliseksi isän läsnäollessa ja millaisen mallin isä muutenkin lapselleen antaa...

Voimia! Mieti haluatko tulevaisuudessa elää tässä tilanteessa vai haluatko jotain muuta itsellesi ja lapselle. Siitä se päätös lähtee...

Pyydä apua tarvittaessa vaikka neuvolasta, ohjaavat eteenpäin mm. lapsen huoltajuusasioissa.

 

Muuta neuvoa en voi antaa, kuin että lähde mahdollisimman pian.
Sillä mitä kauemmin suhteessa olet sitä vaikeampi on lähteä.. mulla siinä meni kymmenen vuotta elämästä hukkaan. Älä enää mieti vaan toimi. ota yhteyttä sos.viranomaisiin , he kyllä auttavat.

 

Älä ainakaan eroa! vastaan ihan päinvastaisesti kuin edellinen. Ei asiat sillä ratkea et jätät miehesi, joka jostain syystä on peliriippuvainen..? Oletteko puhuneet asiasta ja oletko hakenut hänelle apua? Hän tarvitsee myös välittäjän ja lapset sen isän, oli se sitten huonokin välillä! Niin olemme me äiditkin toisinaan. Hakekaa apua. Ja anna miehesi ymmärtää että haluat hänen parastaan. Laheiseni oli aikoinaan alkoholisti, vaimo jaksoi vuosia olla hänen vierellään, tukenaan ja hoitaa lapset, perheen ja jopa toimeentulonkin. Miehellä meni kauan ennen kuin hän ymmärsi, halusi muuttua. Vaimo rakasti, oli rinnalla, yritti parhaansa. Nyt absolutisti vuosia on jo monia. Ja miten mies rakastaa perhettään. Ja perhe isäänsä. Ei kannata katkeroitua. Anna paljon anteeksi! Minun mieheni on tämän entisen alkoholisti isän poika. Miten hyvät välit heillä on.

 

\

Älä ainakaan eroa! vastaan ihan päinvastaisesti kuin edellinen. Ei asiat sillä ratkea et jätät miehesi, joka jostain syystä on peliriippuvainen..? Oletteko puhuneet asiasta ja oletko hakenut hänelle apua? Hän tarvitsee myös välittäjän ja lapset sen isän, oli se sitten huonokin välillä! Niin olemme me äiditkin toisinaan. Hakekaa apua. Ja anna miehesi ymmärtää että haluat hänen parastaan. Laheiseni oli aikoinaan alkoholisti, vaimo jaksoi vuosia olla hänen vierellään, tukenaan ja hoitaa lapset, perheen ja jopa toimeentulonkin. Miehellä meni kauan ennen kuin hän ymmärsi, halusi muuttua. Vaimo rakasti, oli rinnalla, yritti parhaansa. Nyt absolutisti vuosia on jo monia. Ja miten mies rakastaa perhettään. Ja perhe isäänsä. Ei kannata katkeroitua. Anna paljon anteeksi! Minun mieheni on tämän entisen alkoholisti isän poika. Miten hyvät välit heillä on.

Sinä oletkin sitten todella hyvä neuvomaan, jos et itse ole kokenut vastaavaa?? :kieh:
Itse olen alkoholisti perheestä tai siis tarpemmin isäni oli/ on alkoholisti ja samalla peliholisti, joten tiedän ehkä enemmän asiasta kun sinä! Ja meillä ei ole isä pahemmin meitä lapsia saatikka kotia hoitanut, hyvä kun on itsensä "hoitanut". Joten sanonkin ihan yli 30vuoden katkeruudella että, lähde hyvä ihiminen ja äkkiä pois tuommoisen ihmisen luota!!! Lapsesi siinä kärsii ihan niinkuin sinä itsekkin!! :attn:
Äitini on edelleen isäni kanssa, koska EI OSAA LÄHTEÄ ja jättää miestään yksin, pelkää ettei tämä pärjää yksin...! Joo, totta... hän ei varmaan pärjäisi ihan näin hyvin kun ei ole koko ajan "lapsenvahtia" katsomassa perään!! Äitini on todella katkera ihminen, yrittää vieraille näyttää että tässä nyt on kaikki hänen/heidän elämässään hyvin, ei ole mitään ongelmia, hänestä on tullut isäni kaltainen valehtelija, kulissien ylläpitäjä!!
Haluatko sinä samanlaisen elämän? Sinä olet kumminkin vasta nuori ihminen, kaikki ovet ovat sinulle avoinna, miksi haluaisit tuommoisen elämän jolla ei ole mitään arvoa??!! :/
Vaikka lähteminen onkin raskasta, niin tee se sinun ja lapsesi takia. Huomaat että tässä maailmassa on vielä niitä hyviäkin ihmisiä ja löydät taatusti paremman miehen kun tämän hetkinen on (sitten kun on sen aika, anna ajan kulua rauhassa!) !!!!!

Paljon voimia päätöksen tekoon, oli päätöksesi sitten kumpi tahansa, toivottavasti se oikea!! :hug: :hug:

 

Niin kauan kuin itse jaksat hoitaa lapsesi ja muut velvollisuutesi ei ole pakko tehdä hätiköityjä päätöksiä. Toisen sietäminen ottaa ajoittain voimille, melkein kaikissa suhteissa, uskoisin. Mutta vaikka pysyisi saman katon alla, voi opetella elämään enemmän omaa elämää, tehköön toinen mitä lystää. Siis olemaan itsenäinen ja riippumaton, silloin toisen tekemiset ei niin paljon hetkauta.
Jos muutenkin jo hoidat lapsen miltei yksin, voitko asennoitua niin, että lapsesi parhaaksi tyydyt yksinhuoltajan rooliin, et edes odota miehesi osallistuvan. Taloudellinen riippumattomuus voi olla hankalampaa, mikä lie tilanteesi. Jos sitten oikeasti ero tulee, ei hyppäys enää pelota, kun on jo opetellut kaikesta selviämisen. Samoin miehen puolelta ei kai ole odotettavissa kostoa, jos et ole erottamassa häntä lapsesta.
Minä sanoisin että jos ei tarvitse pelätä väkivaltaa tms, niin älä pidä kiirettä. Rakenna turvalliset puitteet lapsen kasvaa, roikkuu mies mukana tai ei. Pidä itsestäsi huolta niin että jaksat hoitovastuusi kantaa, jos ei mies auta, niin yleensä apua löytyy muista läheisistä. Käy lapsesi kanssa missä mieli tekee jne, irrottaudu kodin kuvioista jos liikaa ahdistaa. Pidä yllä omia ystävyyssuhteitasi, mitä enemmän niitä on tarjolla, sitä pienempi painoarvo on hankalalla miehellä. Ja lapsen kasvaessa hän palkitsee vaivannäön siitä, kuka on hänelle aikaansa antanut, se on oma kokemukseni.

 

Aika erikoisia neuvoja täällä annetaan; siedä miehesi temppuilua ja elä odottaen jos joskus hän paranisi riippuvuuksistaan ja alkaisi hyväksi isäksi. Itse en katselisi sellaista miestä hetkeäkään. Minusta omasta hyvinvoinnista ja erityisesti lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole sitä että perheessä raahataan mukana ilman myrkyttäjää joka hyväksi käyttää muita perheenjäseniä ja itsekkäästi tuhlaa rahoja ja varsinkin muiden perheenjäsenten henkisiä resursseja. Miehesi on epäkypsä eikä kanna vastuuta perheestään. Itse haluan kumppanikseni sellaisen henkilön joka on aikuinen ja tuntee vastuunsa niin kumppaniaan kuin lapsiaankin kohtaan ja onneksi olen tällaisen miehen rinnalleni löytänyt.

Valehtelijat harvoin pääsevät tavastaan ja noista riippuvuuksista paraneminen on myöskin yksin miehesi vallassa. Älä tyydy elämässäsi marttyyrin osaan, meillä on vain yksi elämä eikä sitä pidä uhrata toiselle ihmiselle, (lapselleni kyllä uhraisin, mutta en miehelle). Löydä oma sisäinen voimasi ja vaadi miestäsi kantamaan vastuunsa ja olemaan isä lapselleen nyt ja heti. Ja jos hän ei ole siihen valmis pärjäät varmasti lapsesi kanssa kahdenkin...

 

Kiitos kaikille vastanneille!!

Jos mä jään tähän suhteeseen mulle tulee itelleni joku henkinen burn out. Mä olen yrittänyt auttaa miestäni, mä jo kerran sain hänet menemään hoitoon tuon peliongelman takia, ongelma on siinä, että mä en pysty pakottaa häntä siellä käymään, mä en pysty vahtimaan käykö hän siellä vai ei. mulle hän on sanonut käyneensä, ja hoito on saatu jo päätökseen. mä epäilen, mutta en voi olla varma. mulle on mahdotonta käydä mukana lapsemme takia. Siinä se ongelma tuleekin kun mihinkään mitä mies suustansa päästää ei voi uskoa. sieltä tulee valheita valheiden perään. mä joudun piilottamaan rahapussiani kotona. aina kun miehelläni on tilipäivä, mun on heti aamulla ensimmäisenä mentävä siirtämään rahaa omalle tililleni ettei hän kerkeä käyttämään niitä. ja silti joudun elämään pelossa ettei hän vaan kerkeä ennen mua. ettei hän vaan keksi keinoa huijata mua ja saa niitä rahoja käsiinsä. mä olen taloudellisesti riippuvainen mieheni rahoista koska olen tällä hetkellä kotihoidon tuella. mä olen tosiaan yrittänyt häntä auttaa ja antanut hänelle jo liian monia mahdollisuuksia. se vaan turhauttaa niiiin paljon että eikö edes oman lapsen takia hän ole valmis muuttumaan. ja tämä peliongelma on tosiaan vaan yksi meidän ongelmista. jos peliongelma on hallinnassa, on silti miehelleni kaikki muu tärkeämpää kuin minä ja lapsemme. jos mä annan hänelle vaihtoehdot tiskata tai vahtia lastamme, hän mieluummin valitsee sen tiskauksen!! mä välillä ihmettelen että onko meidän lapsemme hoitaminen hänelle niin vastenmielistä. jos miehelläni on vapaapäiviä, ei tule kuuloonkaan että hän viettäisi koko päivän perheensä kanssa. aina on jotain menoa. jos ei muuta niin pitää mennä vaikka kioskilla käymään, ihan sama mitä, kunhan vaan pääsee kotoonta pois. hänellä ei yksinkertaisesti riitä mielenkiinto perhe-elämään tai lapsenhoitoon. välillä mä oon miettinyt et onko hänellä joku tarkkaavaisuushäiriö tai jotain kun ei hetkeäkään voi rauhoittua paikoilleen.
mun energia menee kaikki tähän stressaukseen. ja koko ajan mulla on jotain siivottavaa. meidän kämppä on ihan hujan hajan aina, vaikka mä miten siivoa. mies jättää kaiken siihen mihin sattuu kädestään laskemaan. mä olen yrittänyt sanoa hänelle, että jotkut asiat on oikeasti vaaraksi meidän lapselle, niitä ei voi jättää lojumaan, mutta kun on niin laiska viedäkseen niitä paikalleen. miehelläni on sokeritauti. insuliinikyniä saattaa löytyä mistä vaan. mä vaan joudun kauhulla oottamaan millon sattuu joku vahinko, että lapsemme vaikka löytää jostain sen kynän ja pistää itseään. meidän etupiha(asumme rivitalossa) on aina kun mikäkin kaatopaikka. tuhkakuppeja täynnä. tyhjät kaljapullot koristavat rappusia, oikein ulospäin huomaa että tässä asuu lapsiperhe. mutta kun käy tupakalla ja kaljapullo sattuu tyhjenemään sillävälin, eihän sitä jaksa korjata pois vaan pakko jättää siihen. sitten joskus ehkä jos vanhempansa ovat tulossa käymään, äkkiä siivoaa pihan, ettei ne vaan näe.
oma-alotteisuutta ei löydy yhtään. jos olen esim jättänyt rattaat pihaan, niitä hän ei voi nostaa katokseen ilman käskyä, edes iltamyöhällä kun varmasti tietää että enää en lähde mihinkään. ja sittenkin jos pyysän nostamaan ne sisään, vastaus on enhän minä niitä oo jättänykkään sinne. sitten taas kauheella manailulla menee hakemaan ne sisään. jos pyydän roskia viemään samalla kun käy tupakalla, yleensä seuraavana päivänä löydän kuitenkin ne roskapussit siitä rapulta.
tässä taas hieman esimerkkejä elämästämme, ja tämä vaan pieni osa siitä.

me asumme paikkakunnalla missä mulla ei ole juuri lainkaan ystäviä, ja sukulaisiani ei asu täällä ollenkaan. olen muuttanut tänne äitiyslomani alussa, kun mieheni on täällä töissä. eli tukiverkkoni on nolla. omat sukulaiseni ovat täysin tietämättömiä tilanteestani, koska en vaan halua huolestuttaa ketään.

nyt mä olen tosiaan ihan täynnä. ja jos mä jään tänne mä saan jonkun hermoromahduksen.

mutta mä pelkään kertoa neuvolassa tai sossuun tästä tilanteesta, koska mä pelkään että mua ei uskota. mieheni on ammattivalehtelija, ja hän pystyy esittämään jotain ihan muuta kun on. siksi kukaan ulkopuolinen ei mitään aavistakkaan. tottakai sillon kun on vieraita, hän hoitaa lasta ja esittää niiiin hyvää isää. hän pystyy oikeasti huijaamaan vaikka ammattilaisia. siksi mä pelkään, että kukaan ei usko mua. eihän mulla ole edes todistaa mitään, vain minun sanani. tai jos joku vaikka menisi seuraamaan tapaamista, nehän pitäis mua ihan hulluna, kun mieheni esittäisi taas hyvää isää. sitä on ulkopuolisen oikeasti mahdoton ymmärtää miten hyvin hän osaa huijata ja manipuloida ihmisä. ja esittää niin reppanaa ja säälittävää ja kaltoinkohdeltua. en mä muuten enää tässä olisi, mutta niin hyvin hän on aina saanut mutkin heltymään ja uskomaan.
mä tiedän sen itse,että hänellä ei riitä mielenkiinto, eikä kestä edes hermo olla vaikka viikonloppua lapsemme kanssa. kun kotona hän ei pysty ½tuntia olla. mutta itse hän ei sitä myönnä. hän ei millään tavoin tiedosta tai myönnä omaa käyttäytymistään. mä olen yrittänyt puhua ja kertoa hänelle millainen hän on, mutta ei hän tajua. omasta mielstään hän on tosi hyvä isä, ja vahtii lastaan ihan yhtä paljon kuin muutkin isät. minulla vaan kuulemma on liian korkeat kuvitelmat millaisia isät oiekasti on.

no se taas tällä erää. tosiaan mä en pysty mitenkään kuvailemaan kaikkea meidän elämästä. tää on vaan hyvin pieni osa, mikä näistä teksteistä välittyy. ja tätä todellista kuvaa ei pysty kukaan käsittämään ennen kun joutuu itse tätä elämään.

 

Hei Kikka ! Puhuit kuin minun suullani !

Olen tasan samaa mieltä, kuten jo aiemminkin kirjoitin, niin mulla on kokemus tuollaisesta miehestä, ihme on jos muuttuu parempaan, mä odotin sitä tosiaan 10 vuotta.. 10 VUOTTA ! Ajatellen sitä kyllä harmittaa todella, että odotin ja siedin ja odotin ja siedin huonoa kohtelua. Itsetuntoni romahti täysin tuona aikana, ja meni yli viisi vuotta ennenkuin uskoin,että joku voisi minua rakastaa. Se oli henkisesti niin raskasta aikaa, että nousee aina kyyneleet silmiin kun sitä ajattelen...

Toivon sydämestäni sinulle voimia tehdä viisas päätös. Tukeudu vanhempiisi, uskonvaikken heitä tunnekkaan, että he auttavat.

Kannattaa tunnustaa että liitto on epäonnistunut. Olet ainut aikuinen tällä hetkellä joka tuntee vastuuta lapsestanne, joten on ajateltava häntäkin, sillä jos sinä palat loppuun , mitä tapahtuu lapsellenne ?

Olen samaa mieltä "Kikan" kanssa siitä, että on tosi tyhmää sanoa tuollaisessa tilanteessa elävälle, että odottele vaan kyllä se siitä.. hohhoijaa....

Minä kyllä sanon, että älä odota enää viikkoakaan.
Kun olet tehnyt ensi askeleen kohti itsenäistä elämää niin aivan varmasti huomaat kuinka helpottava tunne se on, ja loppu kyllä sujuu , kunhan sen on alulle saanut.

Mene vaikka kotipaikkakuntasi sos.virastoon tai ota vanhempasi tueksi sinne, asia järjestyvät varmasti ja saat viettää onnellisen joulun jo omassa kodissa !


:hug:

 

voi teitä! en osaa sanoa mitään mitä sun pitäs tehdä, mutta ymmärrän että varmasti tilanne ja yleensäkin elämä ahdistaa. sinulle ja vauvallesi paljon :hug: ja voimia selvetä kriisistä.
itellä on oma liitto hajalla ja huonossa jamassa ettei osaa neuvoa kun en osaa hoitaa omaa liittoakaan.
toivon että löytyy ratkaisu ongelmiinne!

 

Tämän ketjun aloittajalle: me sosiaalityöntekijät "sossussa" ollaan kyllä aika kokeneita ja monenlaisia isiä ja äitejä nähneitä. Hyvin äkkiä tulee esille se, miten vanhempi kykenee oikeasti hoitamaan lastaan. Jo ihan keskustelemalla tulee helposti esille se, miten esim. hyvää isää esittävä mies on tosiasiassa ihan ulalla esim. pikkulapsen tarvitsemasta hoidosta, kasvatuksesta ja kehityksestä. Kuvaavaa on jo pelkästään se, että isä ei lainkaan osaa kuvailla lastaan (millainen lapsi on luonteeltaan, lapsen päivärytmi, ruokailutottumukset jne.). Ja myös vuorovaikutusta havainnoimalla tulee esille helposti se, miten isä/äiti lapsen kanssa toimii, miten reagoi lapsen viesteihin, tarpeisiin jne. Tällöin esim. jo yksinkertainen leikkitilanne voi muodostua mahdottomaksi kun vanhempi ei osaa oikeasti olla lapsen kanssa. Ja peliriippuvuuden hoidosta: miehesi voi laatia hoitopaikkansa kanssa sellaisen kirjallisen sopimuksen, että sinulla on tiedonsaantioikeus hänen terapeutiltaan eli voit olla yhteydessä terapeuttiin ja saada siten tietoa siitä, miten hoito oikeasti etenee. Hae apua, älä jää yksin tilanteeseesi

 

\

mutta mä pelkään kertoa neuvolassa tai sossuun tästä tilanteesta, koska mä pelkään että mua ei uskota. mieheni on ammattivalehtelija, ja hän pystyy esittämään jotain ihan muuta kun on.

.....

hän pystyy oikeasti huijaamaan vaikka ammattilaisia.

Usko pois, ei pysty huijaamaan ammattilaisia. Neuvolassa yleensä on lääkäri, joka on tottunut etsimään sairauksia kierojen potilaiden selityksien takana ja sosiaaliviranomaiset tuskin koskaan kuulee totuutta vaan työkseen valheita joutuu kuuntelemaan. Kuten ylläoleva Sosiaalivirkailija osasi jo kertoa muutama metodia, niin usko pois, muitakin keinoja on.