Mäkin seison tänä aamuna vähän surullisena peilin edessä.
Olen pudottanut 16,9 kg ja kovin tyytyväinen siihen lukemaan toki olen, mutta matkaa lopulliseen tavoitteeseen on vielä jälellä...ja vaikka kropassa on tapahtunut positiivisia muutoksia, niin valitettavasti melko paljon näkyy myös negatiivistä tapahtuneen.
Ja juuri eilen sanoin miehellekin, että näytän jo melko kivalta vaatteet päällä, mutta että ilman vaatteita on näky melkosen karu.
Toisaalta ajattelen, että ei kannata turhaan surkutella sitä rumaa kroppaa, koska onhan se nyt kuitenkin ihan hiton hienoa, että läskiä on niin paljon vähemmän, kuin mitä ennen.
Mutta toisaalta tuntuu vähän "katkeralta" tehdä kova työ kropan eteen vain huomatakseen, että vaikka kovasti duunia kilojen eteen tekeekin, ei sitä unelmakroppaa, tai edes jotakin sinnepäin vaan voi kertakaikkisesti saada.
Vaihtoehdot on olla läski ns. kiinteällä iholla ja isoilla tisseillä, tai hoikka ylimääräisellä höllyvällä vatsanahkapussilla sekä reisillä ja ajokoirankorvarinnoilla.
Mieluiten toki olisin jotakin muuta, mutta sitä vaihteohtoe ei valitettavasti nyt ole.
Mä pohdin tämän asian sitten niin, että mä ennemmän näytän hyvältä edes vaatteet päällä. Lihavana kun en näyttänyt hyvältä milloinkaan.
Sitä unelmakroppaa en voi saada, mutta voin silti saada lisää lihaksia ja hoikistua vielä jokusen kilon.
En mä harrastuksissakaan aseta tavoitteita MM-kisoihin, joten miksi sitten kropankaan suhteen pitäisi vetää ihan vimpan päälle?
