En tajua!!?

[vieras]

Joo, mä aloin oottamaan esikkoa 3 kk seurusteluajan jälkeen, mutta en oo yksinhuoltaja. =)

Etkä myöskään enää yhdessä esikoises isän kanssa, että sikäli... vaikka eihän se tähän kuulu :/

Mä arvasin että joku tiimarivihostaan kaivaa tämän.


Aloituksessa puhuttiin ainoastaan yksinhuoltajista.

Ja kysymys toisinpäin: vaikka me oltaisiin oltu 10 vuotta yhdessä ennen lasta, luuletko, että olisin jättänyt paremman ottamatta jos mahikset oli päästä eroon väkivallasta? B)

täytyy nyt tähän sanoa että tätähän se ap juuri tarkoitti sillä että pitäis tutustua paremmin! tuskin sinäkään tiesit seurustelun alussa että mies on väkivaltainen, mutta useimmiten jos jaksaa edes jonkun aikaa rauhassa tutustua niin kyllä se todellinen luonne sieltä tulee esille sen alkuhuuman jälkeen. Harva pystyy kovinkaan pitkään esittämään jotain muuta kuin on.
Enkä nyt väitä että ihminen ei voisi muuttua sen 20 vuoden jälkeenkin, mutta kuten sanoin, useimmiten..

 

[nöppönen]

ja mä uskoin ne ylityöt.. :/ mut meillä se elämäntilanne silloin sellainen etten ajatellut miehen edes ehtivän missään välissä sellaisia touhuamaan. rakennettiin kotia, toinen lapsi oli tulossa. mies oli käytännössä aamu seitsemästä ilta kahdeksaan poissa kun meni töistä tontille jne. hieroinnoissa kävi kun hartiat oli jumissa.. ainut vaan ettei ikuna ollut käynyt missään hieronnassa, mut hitostako mä tosta olisin osannut mitään epäillä. ja uskokaa vaan miten tyhmältä mä itseni tunsin..

:hug:
Mun ystävällä oli samantapainen tilanne. Kaikki sanoi, että hänen ei ainakaan tarvitse pelätä miehensä pettävän, kun mies oli niin paljon töissä ettei sillä (mukamas) riittäisi aikaa ja energiaa pettää.
Riittipäs. Petti jo silloin, kun ystäväni oli synnärillä. Vastasyntyneen lapsen kummitädin kanssa. Ja asia tuli ilmi vasta kun suhde oli kestänyt jo vuosia.
Sairas, sairas mies.

näillä suhde oli kestänyt vuoden.. miehellä ja mun parhaalla ystävällä joka muuten oli samaisen sairaalan keittöllä töissä missä mies työskenteli. mä oon aina miettinyt et on ukolla oikeasti ollut pokkaa.. eka painanut mun parasta ystävää sit tullut kotiin ja ollut mun kaa niin. eikä tää "ystävä" ole yhtään sen parempi.. poti ahdistusta ja käytti mun ystävyyttä siten hyväks kun pyysin hänet meille useiks viikoiks ettei hänen tarvii olla yksin |O

 

[Kowalski]

ja mä uskoin ne ylityöt.. :/ mut meillä se elämäntilanne silloin sellainen etten ajatellut miehen edes ehtivän missään välissä sellaisia touhuamaan. rakennettiin kotia, toinen lapsi oli tulossa. mies oli käytännössä aamu seitsemästä ilta kahdeksaan poissa kun meni töistä tontille jne. hieroinnoissa kävi kun hartiat oli jumissa.. ainut vaan ettei ikuna ollut käynyt missään hieronnassa, mut hitostako mä tosta olisin osannut mitään epäillä. ja uskokaa vaan miten tyhmältä mä itseni tunsin..

:hug:
Mun ystävällä oli samantapainen tilanne. Kaikki sanoi, että hänen ei ainakaan tarvitse pelätä miehensä pettävän, kun mies oli niin paljon töissä ettei sillä (mukamas) riittäisi aikaa ja energiaa pettää.
Riittipäs. Petti jo silloin, kun ystäväni oli synnärillä. Vastasyntyneen lapsen kummitädin kanssa. Ja asia tuli ilmi vasta kun suhde oli kestänyt jo vuosia.
Sairas, sairas mies.

näillä suhde oli kestänyt vuoden.. miehellä ja mun parhaalla ystävällä joka muuten oli samaisen sairaalan keittöllä töissä missä mies työskenteli. mä oon aina miettinyt et on ukolla oikeasti ollut pokkaa.. eka painanut mun parasta ystävää sit tullut kotiin ja ollut mun kaa niin. eikä tää "ystävä" ole yhtään sen parempi.. poti ahdistusta ja käytti mun ystävyyttä siten hyväks kun pyysin hänet meille useiks viikoiks ettei hänen tarvii olla yksin |O

Prkl |O .
No, mä uskon karman lakiin. Maailmankaikkeus iskee jossain vaiheessa takaisin ja tasaa tilit :kieh: .

 

[lumihiutale82]

minunkin ex mies,kenestä kukaan ei olisi koskaan uskonut,jätti minut kun odotin kuopusta.niin se mies vaan voi muuttua.siinä rytinässä meni myös lapsuuden ystäväni joka alkoi seurustelemaan ex:n kanssa tai he pelehtivät jo selkäni takana ennen eroamme.
Niin sitä ihmiset muuttuu ja tekee sellaisia mitä ei koskaan uskoisi.

 

[nöppönen]

minunkin ex mies,kenestä kukaan ei olisi koskaan uskonut,jätti minut kun odotin kuopusta.niin se mies vaan voi muuttua.siinä rytinässä meni myös lapsuuden ystäväni joka alkoi seurustelemaan ex:n kanssa tai he pelehtivät jo selkäni takana ennen eroamme.
Niin sitä ihmiset muuttuu ja tekee sellaisia mitä ei koskaan uskoisi.

niimpä. eikä mun tilannetta auttanut yhtään se et olin tuntenut miehen viis vuotta ja ystävän eka luokalta.. kumpikaan ei todella ollut sitä mitä luulin :|

 

[Vieras]

Sellaselle ei sitten voi mitään jos on noin käynyt mitä Nöppönen sanoo, mutta luulen että ap tarkoittikin niitä tapauksia joissa ei oo edes yritetty tutustua ennenkuin on alettu lapsia tekemään. Niitäkin tapauksia on paljon. Ja sit niitä, joissa nainen on keksinyt että hänpä yrittää pitää rakastamansa miehen itsellään tekemällä sille lapsen. Sellanenhan on jo alkuunsa ihan tuhoon tuomittua, ja siitä kärsii sit se lapsikin.

 

[pohjantähdenalla]

Mut oikeesti,eihän ap:n tarvitse edes tajuta :saint: :hug: :hug:

 

[NeitiNasu]

Joo, mä aloin oottamaan esikkoa 3 kk seurusteluajan jälkeen, mutta en oo yksinhuoltaja. =)

Etkä myöskään enää yhdessä esikoises isän kanssa, että sikäli... vaikka eihän se tähän kuulu :/

Mä arvasin että joku tiimarivihostaan kaivaa tämän.


Aloituksessa puhuttiin ainoastaan yksinhuoltajista.

Ja kysymys toisinpäin: vaikka me oltaisiin oltu 10 vuotta yhdessä ennen lasta, luuletko, että olisin jättänyt paremman ottamatta jos mahikset oli päästä eroon väkivallasta? B)

täytyy nyt tähän sanoa että tätähän se ap juuri tarkoitti sillä että pitäis tutustua paremmin! tuskin sinäkään tiesit seurustelun alussa että mies on väkivaltainen, mutta useimmiten jos jaksaa edes jonkun aikaa rauhassa tutustua niin kyllä se todellinen luonne sieltä tulee esille sen alkuhuuman jälkeen. Harva pystyy kovinkaan pitkään esittämään jotain muuta kuin on.
Enkä nyt väitä että ihminen ei voisi muuttua sen 20 vuoden jälkeenkin, mutta kuten sanoin, useimmiten..

Aivan joo...

Aika harvoin jos haluaa lapsen nuorena, on takana vuosikausia yhdessä lapsen tulevan toisen vanhemman kanssa. Ja kun mä sanon nuorena, en puhu mistään 25 vuotiaasta, en edes 20: stä, vaan siis nuoresta, sellaisesta 16-18 vuoden iästä. Eli jostain pitää silloin tinkiä, ja toivoa parasta. Täytyy sanoa, ettei tämä elämä hullummin ole näinkään mennyt, vaikka esikoisen isän kanssa eri osoitteisiin tuli muutot. Toisaalta, nykyinen mieshän ei ollut sillon maisemissa millään tavalla, enkä todellakaan olisi päälle kaksikymppiseksi ensimmäistäni odottanut, joten jonkun kanssahan se oli vauva oli siinä vaiheessa tehtävä.
:xmas:

 

[Vierailija]

Eihän tässä ole kyse siitä kuinka kauan toisen on tuntenut, vaan kuinka hyvin. Eikä tuokaan pointtisi kovin viisas ole, että ihan samahan se on kenen kanssa sen vauvan tekee, kunhan sen vaan nuorena saa!!?

 

[NeitiNasu]

Eihän tässä ole kyse siitä kuinka kauan toisen on tuntenut, vaan kuinka hyvin. Eikä tuokaan pointtisi kovin viisas ole, että ihan samahan se on kenen kanssa sen vauvan tekee, kunhan sen vaan nuorena saa!!?

Oliko tämä mulle?

Juu, en mä tehnytkään "kenen tahansa kanssa" vaan sellaisen, jonka olin nähnyt tykkäävän lapsista, osaavan toimia lasten kanssa, hoitavan mielellään lapsia, ja haluavan niitä itselleen. Ajatus ei koskaan ollut aluksi se, että tämä olisi mun elämäni mies. Ajatus oli ainoastaan saada lapselle hyvä isä, ja senhän mä sain. Ja sen sai myös lapsi. Myöhemmin vasta syntyi pakkomielle niin sanottuun ydinperheeseen, josta onneksi pääsin eroon suunnilleen samalla sekuntilla kun tapasin nykyisen mieheni.