E
epätoivoista touhua
Vieras
Velkaa on paljon, yhteensä noin 15000 euroa, kaikki yhteenlaskettuna. Ulosotossa ja luottotiedotkin on menneet.
(Syitä velkaantumiselleni en lähde tässä sen enempää erittelemään, mutta sanotaan näin, että oli elämässä vaihe, jolloin tuntui siltä, että millään ei ole mitään väliä ja ei vain jaksanut huolehtia mistään, yhdistettynä pitkähköksi venyneeseen työttömyysaikaan sotki asiat lopullisesti)
Nyt sitten olen saanut töitä ja koitan tässä saada raha-asioitani järjestykseen, ja ainoa, mitä olen onnistunut tekemään on tajuta, kuinka mahdotonta siinä on onnistua.
Eli teen keikkatöitä, ja tämän takia en voi koskaan olla varma seuraavan kuukauden tuloistani, joten en pysty/uskalla tehdä minkäänlaisia maksusuunnitelmia laskuilleni. Ja samoin myös kaikki velkajärjestelyt ovat poissuljettu mahdollisuus.
Ainoa keino onnistua velkojen maksussa olisi saada suht hyväpalkkainen kokoaikainen ja pysyvä työsuhde, ja siinä en tule onnistumaan ikinä. Sillä jos 35-vuotias ihminen ei ole kyennyt saamaan ko. työsuhdetta tähän mennessä, ei sellaista takuulla saa koskaan.