en saanut pelkosektiota

\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 12:07 synnyttänyt kirjoitti:
No huh huh ja huh. Kaikkeahan sitä ihminen aina haluaa ja tietyt asiat veroista maksetaan. Turha alkaa siitä sen kummemmin vääntämään kättä, mutta en minä kehtaisi alkaa vaatimaan silikonitissejäkään toisten rahoilla. En myöskään pelkosektiota muiden rahoilla. Hienoa, että sektio onnistuu, mutta olisin valmis maksamaan joka ikisen sentin itse. Jos se olisi mahdollista. En mä sitä muilla maksattaisi ja lukisi "hyvinvointiyhteiskunnan" etuihin, että saa pelkosektion. Mitenkäs sitä muuten synnytettiin joskus satoja vuosia sitten? Hienoahan todellakin on se, että pelkosektio ylipäätänsä on mahdollista! Ei siitä pitäisi pahastua, jos siitä jotakin joutuisi maksamaan.

On taas täysin "asiallista" verrata lapsen syntymää - siis äidin ja vauvan elämän suurinta riskiä - ja silikonitissejä toisiinsa! Kukaan sektion haluaja ei varmasti ole kiinnostunut pätkääkään siitä, kuka sen lopulta maksaa, siis olisi täysin valmis maksamaan itse jos se mahdollisuus vain suotaisiin, mutta kun sitä mahdollisuutta ei ole joten se siitä.
Ja mikäli kommentoija olisi riskeerannut vauvansa, repinyt elimistönsä synnytyksessä hajalle (voi kuvitella repivänsä sitten vaikka pippelin tai peräsuolen tunkemalla siitä vaikka pottusäkkiä), niin suhtautuminen voisi olla varsin eri.

Oma synnytykseni oli niin sairas ja järjetön tapahtuma, josta jäi pysyvät vammat, etten halua että kukaan nainen joutuu samanlaista kärsimään. Muut tietysti paitsi minut alatiehelvettiin pakottanut lääkäri, hänelle sen mielelläni soisin. Mutta ei ole eikä saa olla oikein että synnytyksen jälkeen oman lapsen syntymä on asia, jota katuu koko loppuelämänsä siitä yksinkertaisesta syystä, että vammat tuntuvat joka päivä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja satoja vuosia sitten vauvat ja äidit kuolivat huomattavasti useammin luonnolliseen alatiesynnytykseen joten eiköhän sekin voida jo pikkuhiljaa unohtaa täysin pätemättömänä puolustuksena alatiesynnytyksen luonnollisuudesta.

Miksi niin monien naisten täytyisi kärsiä koko loppuelämänsä täysin järjettömästä synnytyskokemuksesta ja sen seurauksena itselle/vauvalle tulleista vammoista, kun kuitenkin eletään jo 2000-lukua? Pelkosektiota haluavat eivät ole kiinnostuneita vaatimaan kaikille synnyttäjille sektiota ainoana mahdollisena synnytystapana ja pakollisena toimenpiteenä, vaan pelkästään itselleen oikeaksi tuntemaa synnytystapaa, ja alatiesynnytyksen itselleen oikeaksi kokevat saavat toki tehdä niin kuin parhaaksi näkevät.

Mikäli pelkosektio olisi todella helpompi saada, saattaisi vain käydä niin että pikkuhiljaa ne kuitenkin alkaisivat yleistymään kun tieto niiden (suunniteltujen) onnistumisista myös leviäisi.
Niin, jos lukisit tekstin kunnolla, niin tuossahan sanottiin, ettei se maksaminen on mahdollista. Turha siitä vouhottaa. Pointti oli se, kun täällä alettiin vertaamaan veroeurojen kohteita ja puolustelemaan sillä sektiota.

Sen verran olen yksityisellä asiasta jutellut, ettei se ole jatkossa poissuljettu, että sektioita voisi tehdä rahalla yksitysiellä. Siihen varmasti vaikuttaa kysyntä.
 
joo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 12:07 synnyttänyt kirjoitti:
On taas täysin "asiallista" verrata lapsen syntymää - siis äidin ja vauvan elämän suurinta riskiä - ja silikonitissejä toisiinsa! Kukaan sektion haluaja ei varmasti ole kiinnostunut pätkääkään siitä, kuka sen lopulta maksaa, siis olisi täysin valmis maksamaan itse jos se mahdollisuus vain suotaisiin, mutta kun sitä mahdollisuutta ei ole joten se siitä.

Ja mikäli kommentoija olisi riskeerannut vauvansa, repinyt elimistönsä synnytyksessä hajalle (voi kuvitella repivänsä sitten vaikka pippelin tai peräsuolen tunkemalla siitä vaikka pottusäkkiä), niin suhtautuminen voisi olla varsin eri.

Oma synnytykseni oli niin sairas ja järjetön tapahtuma, josta jäi pysyvät vammat, etten halua että kukaan nainen joutuu samanlaista kärsimään. Muut tietysti paitsi minut alatiehelvettiin pakottanut lääkäri, hänelle sen mielelläni soisin. Mutta ei ole eikä saa olla oikein että synnytyksen jälkeen oman lapsen syntymä on asia, jota katuu koko loppuelämänsä siitä yksinkertaisesta syystä, että vammat tuntuvat joka päivä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja satoja vuosia sitten vauvat ja äidit kuolivat huomattavasti useammin luonnolliseen alatiesynnytykseen joten eiköhän sekin voida jo pikkuhiljaa unohtaa täysin pätemättömänä puolustuksena alatiesynnytyksen luonnollisuudesta.

Miksi niin monien naisten täytyisi kärsiä koko loppuelämänsä täysin järjettömästä synnytyskokemuksesta ja sen seurauksena itselle/vauvalle tulleista vammoista, kun kuitenkin eletään jo 2000-lukua? Pelkosektiota haluavat eivät ole kiinnostuneita vaatimaan kaikille synnyttäjille sektiota ainoana mahdollisena synnytystapana ja pakollisena toimenpiteenä, vaan pelkästään itselleen oikeaksi tuntemaa synnytystapaa, ja alatiesynnytyksen itselleen oikeaksi kokevat saavat toki tehdä niin kuin parhaaksi näkevät.

Mikäli pelkosektio olisi todella helpompi saada, saattaisi vain käydä niin että pikkuhiljaa ne kuitenkin alkaisivat yleistymään kun tieto niiden (suunniteltujen) onnistumisista myös leviäisi.
Kirjoitat "vähän mutta asiaa" !!! Eihän se voi johtua kuin kateudesta sektion saaneita kohtaan tuo lynkkausmeininki :eek: Lapset on ihania ja sitä näin äitinä ollessaan varmaan jokainen syöksyisi rekan alle pelastaakseen lapsensa hengen, mutta mikä ihme siinä on, ettei hyväksytä pelkoa sitä synnytystapahtumaa kohtaan. Se on kuitenkin aika pieni, joskin merkittävä osa koko siitä lapsen saannin, hoidon ja kasvatuksen kakusta. Miksi siinä vaiheessa pitäisi olla jo valmis ottamaan vastaan todellakin mahdollisesti loppuelämään vaikuttavat vammat, ei liene kovinkaan hohdokasta kulkea kolmekymppisestä lähiten tenat tai jopa vahvemmalle tavaralle tarkoitetut vaipat housuissa. Ja itsellä ainakin elämää on myös äitiyden ulkopuolella, olen edelleen vaimo, puoliso ja rakastaja.
Ennenkuin joku viisas taas heittää, että mahtaa sulla olla ankee mies kun ei pilalle mennyttä tavaraa huolisi, niin sanon, että ihan oman itseni ja oman itsetuntoni takiakaan en voinut ottaa alatiesynnytyksen monia riskejä. Ja todellakaan tuo ei ollut se yksi ja ainoa syy. Se kuka haluaa kokea tai kokeilla alatiesynnytystä ja haluaa siitä hienon kokemuksen, se hänelle suotakoon ja tottakai suodaankin. Miksi siis pelkosektiota ei tunnusteta yhtälailla kunnollisena syntymänä?
On täysin liioiteltuja esim. riskit vauvalle suunnitellussa sektiossa, toki ne ovat erilaisia kuin alatiesynnytyksessä, mutta luulisin, että takuulla niitä on vähemmän... Täällä kun vieläkin jotkut luulevat että automaattisesti sektiolla syntyneet joutuvat lämpökaappiin, niiltä joudutaan imemään limaa jne, jne. Oma lapseni syntyi sektiolla täysin terveenä 9 pisteen lapsena, eikä se ole mikään poikkeustapaus.
Ja aivan hassua on jeesustella tyyliin; milläs tavalla naiset on synnyttäneet kautta aikojen! Jokainen varmaan tietää myös kuolleisuuden entisaikaan synnytyksissä. Ihmiselo kehittyy, käytetäänhän nykyään autoja, sähköä ja lukemattomia muita elämää helpottavia asioita, mutta on se kumma homma että synnytys pitäisi edelleen olla mahdollisimman kivuliasta ja pelottavaa vaikka muitakin vaihtoehtoja halutessaan saa.
Ette te hyvät pelkosektioiden vastustajat saa sillä alatiesynnytyksellä yhtään kirkkaampaa kruunua, valitettavasti.
 
mielipide
Mitä olen vähän sivusta seurannut näitä pelkosektioihin liittyviä tekstejä, niin tulee sellainen olo, että kun pelkopolille lähetetään, niin nämä synnytyspelkoiset eivät yleensä edes viitsi kuunnella mitä heille siellä sanotaan...eivät siis ajattele, että se pelkopolilla käynti voi olla hyvästä ei pahasta. Menevät sinne siis jo sillä mielellä, että aivan sama mitä sanovat, mutta alakautta en lähde synnyttämään.
 
Tunneli
Tuonpa oman korteni kekoon...
Kyllä olen sitä mieltä, että ensisynnyttäjille ei tulisi sektiota myöntää pelkän pelon takia. Mitä sitten pelätään, pyllyn hajoamista vai kipua... Pelko, että vauvalle käy synnytyksessä jotain, on myös normaalisti alateitse synnyttävillä ja sektioäideillä, kummassakin kun on riskinsä. Itse olen kolme lasta synnyttänyt ja viimeinen oli niin #&%?$!* kipeä ja jälki mainingit oli myös semmoiset, että voisin sektiota vinkua seuraavaksi, mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön...
En väheksy sektiolla synnyttäneitä mutta mun mielestä syy täytyy olla joku muu kuin kivun pelko tms.
Sinä jolla lapsi oli vammautunut alatie synnytyksessä, ymmärän täysin sinun syyn haluta sektiota seuraavalla kerralla. Näin minäkin haluaisin.
Eli kyllä sektioon on minun mielestäni oltava "oikea" syy, koska kyllä se leikkaus häiritsee loppupeleissä luonnon omaa kulkua.
 
Mullakaan ei ole varsinaisesti mitään pelkosektiota vastaan, kun se tehdään todellisista syistä eli äiti pelkää synnyttämistä kuollakseen eikä pääse pelostaan eroon hoidon avulla. Silloin alatiesynnytys käy hankalaksi. MUTTA se on väärin että näillä palstoilla ihmiset oikein lietsovat synnytyspelkoa ja kauhutarinoita ja suosittelevat sektioita kertoen täysin vääriä faktoja sektion riskeistä! Ei sektiolla tarvitse pelotellakaan, mutta miksi pelotella alatiesynnytyksellä kun se kuitenkin yleensä menee hyvin. Suunnitelluista sektioista juuri pelkosektioiden osuus viime vuosina on noussut ja on koko ajan nousussa. Suomessa sektiolla syntyy keskimäärin 15-20% lapsista sektiolla. WHO:n suositus on korkeintaan 15%. Lapsen ja äidin vuoksi, ei rahan.
 
HMM
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 13:28 Lulu kirjoitti:
Ei se puhuminen tee alatiesynnytyksestä yhtään miellyttävämpää.
Eikös se nyt pitäisi olla jo tiedossa, ettei synnytys ole miellyttävää, kun siihen leikkiin ryhtyy. Siinäkään asiassa eli synnytyksessä ei pitäisi mennä sieltä, missä aita on matalin...tuo ylläoleva lause saa ainakin minut tuhahtamaan, siis täysin naurettava kommentti...ja tuonko takia pitäisi sektio sitten saada vai!?!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 15:10 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 13:28 Lulu kirjoitti:
Ei se puhuminen tee alatiesynnytyksestä yhtään miellyttävämpää.
Aina on mahdollisuus käyttää ehkäisyä ja luopua lasten hankinnasta, jos synnyttäminen pelottaa.

Älyvapaa vastaus. Harvapa sitä tietää tarkalleen, kuinka reagoi, kun se raskaus on sitten tosi asia ja synnytys edessä. Raskauspelko ei kunnolla voi iskeä päälle, jos ei ole raskaanakaan. Ja toisaalta, osalla pelko hälvenee raskauden edetessä ja pelkopolia ei tarvita.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 15:35 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 15:10 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 13:28 Lulu kirjoitti:
Ei se puhuminen tee alatiesynnytyksestä yhtään miellyttävämpää.
Aina on mahdollisuus käyttää ehkäisyä ja luopua lasten hankinnasta, jos synnyttäminen pelottaa.

Älyvapaa vastaus. Harvapa sitä tietää tarkalleen, kuinka reagoi, kun se raskaus on sitten tosi asia ja synnytys edessä. Raskauspelko ei kunnolla voi iskeä päälle, jos ei ole raskaanakaan. Ja toisaalta, osalla pelko hälvenee raskauden edetessä ja pelkopolia ei tarvita.
Ei ole älyvapaa vastaus. Mahdollisuus se on sekin. Jos täällä just keskustellaan siitä, että kaikki eivät ole pelkosektiota saaneet, niin ennen kuin se on Suomessa täysin varmaa, niin aina on mahdollisuus pidättäytyä lasten hankinnasta. VALINTA se on sekin.
 
Tunneli
Sitä piti vielä sanoman, että kaikkea ei voi poistaa mitä pelkää. Jos ihminen pelkää kuolemaa, ei kuolemaa voi vaihtaa johonkin. Ihminen voi joutua ohitusleikkaukseen ja pelkää. Sitäkään ei voi vaihtaa toiseen juttuun. Eihän pelossa mitään pahaa ole ja pelkopoleissa, sillä puhuminenhan auttaa mutta kun joilleikin on selvää jo ennen raskautta, että sektio, kun pelottaa... Mun mielestä ei alatiesynnytystä tule vaihtaa sektioon vain sillä, että pelottaa. KAIKKEA EI VOI HALLITA JA SE JUURI TÄMÄN ELÄMÄN RIKKAUS ON. Minun mielestä on luonnollisempaa mennä laitattamaan esim. kierukka nukutuksessa, koska se kipu on epänormaalia kipua, kun ylimääräistä värkkiä väsätään kohtuun. Synnytys kuitenkin on luonnollista kipua ja siihenkipuun ei kukaan kuole, harva menettää tajuansakaan. Ja mikä kaikkein parasta, se unohtuu. Ja tällä tarkoitan sujunutta synnytystä missä kaikki on osunut kohdalleen eli lapsi ei ole vammautunut tai äiti ei ole esim. revennyt pirstaleiksi. Hyvät ensisynnyttäjät, älkää menkö vaatimaan sektiota vain muiden kertomusten perusteella kuinka kauheaa synnytys on. Ette voi periaatteessa pelätä mitä ette ole kokeneet paitsi tuntematonta...
 
oikeasti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.10.2006 klo 14:37 vieras kirjoitti:
Ainakin siltä osin, että jos on tiedossa jo ennen raskautta, että pelkää alatiesynnytystä, niin hoitaisi ongelmansa ennen raskautta. Ja kun joku sanoi, että miten se sinun p.ersettäsi kaivelee, niin sektiot (jotka ovat paljon kalliimpia kuin alatiesynnytys) maksetaan veronmaksajien rahoista, joten kyllä se minun veromaksajan varoista lähtee nuo ns. turhat sektiot.
Mistäs sä luulet että se maksetaan jos joku käy esim. 10v kunnallisella psykologilla selvittämässä synnytyspelkoaan? Veronmaksajien rahoilla tietenkin.... Joten älytöntä tollanen p-skanjauhaminen.
 
joo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 13:27 Tunneli kirjoitti:
Itse olen kolme lasta synnyttänyt ja viimeinen oli niin #&%?$!* kipeä ja jälki mainingit oli myös semmoiset, että voisin sektiota vinkua seuraavaksi, mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön...
En väheksy sektiolla synnyttäneitä mutta mun mielestä syy täytyy olla joku muu kuin kivun pelko tms.
Noin voi puhua vain ihminen, joka ei todellakaan tiedä mistä puhutaan, eli et ole pelännyt mitään "kunnolla". Ja tuskin ketään hetkauttaa tuo sun kommenttis siitä, et kipeetä tekee, mut so what, kaikkien ei ole pakko kaikkea sietää. Mutta toivottavasti itse tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi sitten, kun olet suuren suuren kärsimyksen kautta lapsesi maailmaan saattanut, mutta usko pois, ei se sinusta sen hyväksyttävämpää ihmistä tee... :whistle: Kateutta, kateutta....
 
joopa joo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 18:19 joo kirjoitti:

Just, kateutta, heh heh. Ehkäpä. Mutta sinullekin happamasti kirjoittava, että ei tarvitse hankkiutua raskaaksi, sittenpä ei tarvi pelätä! :LOL:
 
joo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 18:37 joopa joo kirjoitti:

Kiitos neuvosta, mutta en hankkiudukkaan. Halusin vain yhden lapsen ja sen sain mahtavalla sektiokokemuksella =) Eli turha teidän pelätä että enää tuhlaisin omia ansaitsemiani verovaroja... :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 18:41 joo kirjoitti:

Hyvä :)
 
Kiukutelkaa vaan
Sen kun kiukuttelette, että teidän mielestänne pelko ei ole riittävä syy sektioon. Polkekaa vaikka vielä jalkaa jos se helpottaa :-D

Kuitenkaan ette mahda sille tosiasialle mitään, että elämme sivistyneessä yhteiskunnassa, jossa sektio on mahdollista saada.

Minun itsetuntoni kestää teidän kiukuttelunne vallan hyvin. Tiedän mitä haluan ja sen myös saan. Minun ei myöskään tarvitse pönkittää itsetuntoani mollaamalla muita, eräiden näemmä tarvitsee...

Onneksi meitä ajatteleviakin ihmisiä riittää. Muutenhan kuolisimme sukupuuttoon, jos itsekeskeiset tavikset määrittelisivät ketkä täällä saavat tehdä lapsia. Ei lapsettomuudesta kärsiville hoitoja, ei lesbopareille luovutettuja siittiöitä, ei sektioita muilla kuin niillä kriteereillä jotka täyttävät MINUN tarpeeni, ei yhteiskunnan tukea mihinkään muuhun kuin sellaisiin hoitoihin joita MINÄ tarvitsen..blaa blaa...

Avaisi teidänkin tuomitsijoiden silmiä olla vähän aikaa vaikka huostaanotettujen lasten parissa töissä. Näkisitte vähän millaista on oikea välinpitämättömyys omasta lapsesta. Ehkä ei tarvitsisi sitten kiukutella siitä että joku saa sektion...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 18:57 Kiukutelkaa vaan kirjoitti:

Itsehän sä siinä kiukuttelet! Vedä ihmeessä henkeä hyvä nainen! :LOL:
 
näin on

PEESI :wave:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.10.2006 klo 13:10 minäkin kirjoitti:
Jos joskus toisen lapsen saamme, tahdon EHDOTTOMASTI sektion. Rukoilin sektiota tuon ekan synnytyksen pitkittyessä, mutta ei.... Lapsemme vammautui synnytyksessä, pitkittynyt synnytys--->hapenpuute--->laaja vaurio aivokudoksessa--->cp-vamma.
Niin että älkää tulko jeesustelemaan sektion haitoista ainakaan mulle.
Täällä myös äiti, jolla tismalleen samalainen synnytys, eli synnytys pitkittyi, ponnistusvaihe kesti useita tunteja,yritettiin imukuppisynnytystä. Synnytys oli tosi raju ja päättyi hätäsektioon ja ehdin revetä myös alapäästä pahasti..hapenpuutteen vuoksi lapsen aivot vaurioutui laajasti ja seurauksena cp-vamma.Tämä oli ensimmäinen lapsemme ja pelko on niin voimakas, etten todennäköisesti edes toista enää tee. Jos toisen tekisin, niin vaatisin ehdottomasti sektion. Kaikille ei ole mahdollista edes synnyttää "normaalisti"..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.10.2006 klo 18:57 Kiukutelkaa vaan kirjoitti:
Sen kun kiukuttelette, että teidän mielestänne pelko ei ole riittävä syy sektioon. Polkekaa vaikka vielä jalkaa jos se helpottaa :-D

Kuitenkaan ette mahda sille tosiasialle mitään, että elämme sivistyneessä yhteiskunnassa, jossa sektio on mahdollista saada.

Minun itsetuntoni kestää teidän kiukuttelunne vallan hyvin. Tiedän mitä haluan ja sen myös saan. Minun ei myöskään tarvitse pönkittää itsetuntoani mollaamalla muita, eräiden näemmä tarvitsee...

Onneksi meitä ajatteleviakin ihmisiä riittää. Muutenhan kuolisimme sukupuuttoon, jos itsekeskeiset tavikset määrittelisivät ketkä täällä saavat tehdä lapsia. Ei lapsettomuudesta kärsiville hoitoja, ei lesbopareille luovutettuja siittiöitä, ei sektioita muilla kuin niillä kriteereillä jotka täyttävät MINUN tarpeeni, ei yhteiskunnan tukea mihinkään muuhun kuin sellaisiin hoitoihin joita MINÄ tarvitsen..blaa blaa...

Avaisi teidänkin tuomitsijoiden silmiä olla vähän aikaa vaikka huostaanotettujen lasten parissa töissä. Näkisitte vähän millaista on oikea välinpitämättömyys omasta lapsesta. Ehkä ei tarvitsisi sitten kiukutella siitä että joku saa sektion...
Niin, maailman väestöluku kasvaa aivan liian kovaa vauhtia, joten jossain vaiheessa ekosysteemi ei enää muutenkaan jaksa pitää tätä kaikkea kasassa, vaan varmasti tulee uusia kuolettavia sairauksia. Luonto pitää omistaa huoleen. Joten ihan hyvä olisi, jos joitain asioita säännöstellään ja jotkut lajit kuolisivatkin sukupuuttoon. ;)
 
lusikka soppaan
itse pelkäsin alatiesynnytystä ja olin melko varma että leikataan lopulta kuitenki ku lantio (ainaki ulkomitoiltaan!!) on melko kapea..lisäks äidille tehty sektio pitkittyneen synnytyksen vuoks ja mummulla molemmat synnytykset vaikeita ja pitkiä..
Kun neuvolassa oli synnytystapa-arvio, lääkäri tunki vaan nyrkkiä lantioon ja sanoi että iahn normaalin tuntunen..eiköhän me lähetä alakautta yrittämään!Olin sen jälkeen vähän ettäö tuskinpa sinä mitään lähet yrittämään vaan MINÄ!!
Mut loputlta kun synnytys käynnisty ja eteni normaalsiti, jopa oikeestaan melko kivutomasti(epiduraalin sain)poika synty nätisti alakautta. Tosin episiotomia tehtiin mut haava parani hyvin. Tuli itelle jotenki voittajafiilis ku en ollu kuitenkaan alkanu panikoimaan jostain mitä en tiiä, vaan annoin asioiden edetä omalla painollaan ja luotin kätilöiden ja lääkäreiden ammattitaitoon..
Kun toista meen synnyttämään toivon saavani synnyttää alakautta kun viimekskin toivuin siitä niin nopeesti! Tietty perätilat ym asia erikseen..

Mut mun pointti on että ainakaan eikoista oottavan ei mun mielestä kannata vaatia sektiota kun ei oikeesti voi tietää miten synnytys menee! ja kaikki synnytykset on erilaisia..Ja kivutkin kestää kun saa kunnon mömmöt ja ajattelee sen kivun kuitenki olevan luonnolllista ja että lapsellakin on kuitenki kova homma syntymisessä!!
Tsemppiä kaikille kanssasisarille, luottakaa itseenne!!

ps. toisten synnytys(kauhu)kertomuksia ei tod kannat lukee ennen omaa synnytystä!!
 
Yhteistyössä