En ota miestä mukaan synnytykseen!

Jos sitä pelkäät että mies ei kestä nähdä niitä intiimejä paikkoja tai jos näkee, menettää lopullisesti halunsa, voin kertoa että mies ei yleensä istu synnytyksessä siellä edessä aitiopaikalla kätilön kanssa.
Ja voihan miehelle sanoa että menee vaikka ponnistusvaiheen ajaksi odottamaan ulkopuolelle.. ;)
 
Kyllä mäki tuolle miehelleni tuumasin, että en mitenkään ota nokkiini tai loukkaannu, jos ei tuu synnytykseen mukaan. Kyllä se pentu siellä ilman miestäki maailmaan tulee...
Tämänkin totesin lähinnä sillä, että läheskään aina niistä miehistä ei välttämättä ole hyötyä/apua synnytyssalissa ja ovat enemmänki vaan tiellä ja mun perusolettamus ei oo se, että mies on siinä vieressä kattelemassa ku mä huidon ja kiroan kuin pientä sikaa piestäis.
Tähän vain totesi takaisin, ettei oo ajatellukkaan semmosta muka-vaihtoehtoa, ettei olis mukana synnytyksessä. Enkä mä sitä epäilekään, että tiellä olisi tai olisi muuten vaivaksi... tuntuu vain, että nykyaikana on enemmän sääntö kuin poikkeus se, että se mies oikeasti on mukana.
 
Meillä ei ekassa kukaan muistanu hakeen miestä paikalle,ku sydänäänet hävis...Kaks kertaa joutu poistumaan siinä vaiheessa ku mua kursittiin kasaan,teki pahaa vaikka yrittikin keskittyä poikaan.Oon sanonu,et saa tulla jos haluaa,mut ei oo mikään pakko.Tuskin meille ois toista tulossa,jos ois ekan synnytyksen nähny.Parempi siinä vaiheessa on,jos ei taho kestää ni olla huoneen ulkopuolella,saapahan ite keskittyä olennaiseen kaikessa rauhassa!Toivottavasti erittäin pian,huomenna laskettu
Vimpula
 
SEE
Itse en taas voisi kuvitellakaan synnyttäväni meidän yhteistä lasta ilman miestäni. Onhan se hänenkin lapsen syntymä ja mun mielestä hirmu tärkeää myös miehelle olla läsnä. Itse myös koen että tarvitsen miehen tuen tilanteessa. Ollennaista minun mielestä siinä on yhteisen lapsemme saattaminen maailmaan, vaikkakin minähän siinä sen työn teen mutta jotenkin tuntuu että haluan miehen kokea niin paljon kuin mahdollista raskaudesta ja syntymästä ja näin ottaa mies mukaan alusta asti lapsen elämään.
Mutta jokainen tekee niinkuin itse parhaakseen näkee ja kokee.
 
Noh, mulle se on periaaatteessa se ja sama...tulee jos haluaa ja ei jos ei halua...tai ei ehdi :LOL:

Ekassa ja tokassa oli mukana ihan alusta asti. Ihan ok...eipä siitä juur apua siellä ollu, muttei haittaakaan =)
Kolmannessa mies ehti olla mukana viimeiset n. 15 minuuttia...ajattelin jo, ettei ehdi ollenkaan =)
Nyt neljättä olisin tammi-helmikuussa menossa tekemään ja kunhan lapsi maailmaan turvallisesti saadaan, niin se ja sama, onko mies mukana :D
 
Pyysin äitiäni mukaan synnytykseen koska mieheni ei päässyt. Äitini oli suureksi avuksi ja varmastikkin osasi auttaa enemmän saman kokeneena. Nyt kuitenkin jälkeenpäin olen harmitellut sitä, että mieheni jäi paitsi esikoisemme synnytyksestä. Olisin todella halunnut kokea elämäni järisyttävimmän asian yhdessä mieheni kanssa. Isukki ehti kuitenkin sairaalalle pian synnytyksen jälkeen ja pääsi kylvettämään poikaamme =)
 
Odottaessani esikoistamme, alkuraskaudessa sovittiin että mies ei tule mukaan synnytykseen. Oli ihan ok mulle. Sitten loppuraskaudessa miehen mieli muuttui ja tahtoikin tulla mukaan! täytyy sanoa että olen kiitollinen siitä näin jälkeenpäin ajateltuna, jouduin kiireelliseen sektioon ja hänen tukensa koko synnytyksen ajan oli korvaamatonta. Olisin varmaan selvinnyt siitä yksinkin, mutta kaksin aina kaunihimpi :D
 
Minusta on jotenkin hassua että nykyään oletetaan että mies automaattisesti tulee synnytykseen mukaan ja jopa neuvolassa pidetään puheita että mies PITÄÄ olla mukana. Ja täälläkin monet pohtivat että mistä saadaan esikoiselle lapsenvahti kun miehen pitää päästä synnytykseen. Ei tuosta nyt niin kauaa ole kun miehiä ei edes huolittu synnytyshuoneisiin, hyvä kun sairaalaan. Kyllä minusta se on ihan jokaisen oma valinta synnyttääkö yksin vai ei. Omalle miehelleni olen sanonut että hän saa tulla mukaan jos itse haluaa, mutta mikään pakko ei ole tulla. Mies kuitenkin haluaa tulla mukaan ainakin sairaalaan. Arvostan tätä suuresti koska en ole ennen sairaalassa ja se hermostuttaa minua. Jos kuitenkin siltä tuntuu miehelläni on täysi oikeus poistua käytävälle jos tekee pahaa (en voisi itsekään seurata vierestä jos mieheeni sattuisi enkä voisi tehdä mitään tai jos miestäni pistettäisiin minuun sattuisi todennäköisesti enemmän kuin häneen) ja myös minulla on oikeus pyytää häntä poistumaan jos minusta tuntuu että hän on vain tiellä. Mitään tekemistä tällä asialla ei ole kyllä sen kanssa että muuttuisin mieheni silmissä vähemmän haluttavaksi tms. En vain itsekkään tahtoisi olla mukana jos miestäni operoitaisiin sairaalassa. Jos mieheni ei lähtisi mukaan, en pyytäisi ketään muutakaan mukaani. Napanuoran leikaaminen tai muut tuollaiset ei tee hänestä yhtään enempää isää kuin istumalla odottamassa ulkopuolella. Kyllä se kätilö ja opiskelija (joita vähintään yksi todennäköisesti tulee huoneessa olemaan) riittävät.
 
mua kanssa jännitti ekassa synnytyksessä se että miten mies kestää sen kaiken kun on aika herkkä.sovittiin myös että pysyy poissa alapäästä.
kyl mun täytyy sanoa että vaikka hän ei hirveesti siellä mitään tehnyt niin ponnistusvaiheessa hän oli korvaamaton tsemppaaja!mun piti saada rutistaa sen kättä kun oli tiukat paikat ja tuntui etten enää kestä.

jälkeenpäin mies sanoi että teki häijyä kun näki vahingossa kaikki paikat yhdessä vaiheessa mutta ei se ole mihinkään vaikuttanut sen kummemmin.siis seksiin tai halukkuuteen.hän muistaa loppujen lopuksi vaan sen kun sai tyttären ekaa kertaa syliinsä.kaikki muu unohtui...

ollaan menossa synnyttämään jälleen tammikuussa ja mies tulee mukaan.en haluais mennä ilman miestä.
 
Minua ei mietitytä se että mies näkee mun paikat synnytyksessä. Tähän on syynä ihan muut jutut.

Oon lukenut paljon synnytyskertomuksia joissa ihana mies kannustaa, pyyhkii hikeä otsalta, tuo juotavaa, hieroo ja silittelee. Mun mies ei kuitenkaan oli sellainen. Voisin kuvitella sen istuvan hiljaa jossain nurkassa sanomatta sanaakaan. Sit se ajattelis varmaan että olis nyt ämmä hiljaa, tämä on niin noloa kun se tuolla tavalla huutaa. Mun mies ei vaan ole sellainen ihana ja huomaavainen vaikka muuten hyvä mies onkin. Se on niin ujo ja hiljainen ettei uskaltais sanoa kätilöllekään juuri mitään.

Joo,ei kiitos. En halua siina tilanteessa tressata et mitä se mies nyt ajattelee. =)
 
Mieti nyt vielä tai juttele ainakin asiasta ensi miehesi kanssa, onhan oman lapsen syntymä tärkein tai ainakin tärkeimpiä asioita elämässä, harva sitä haluaa varmaan missata. Jos mies ei halua tulla tai jännittää, niin sitten odottaa vaikka ulkopuolella mutta mielestäni asia pitäisi olla miehen päätettävissä. Varsinkin jos on hiljaisempaa sorttia eikä uskalla sanoa asioista, voi näin iso asia jäädä kaihertamaan aika lailla.
Saattahan siinä synnytystilanteessa miehesikin käytös muuttua.. ;)
 
Mä haluan ehdottomasti mieheni mukaan, vaikka tiiän, ettei se niin "huolehtivainen" mies ookaan. Tai en vois ainakaan kuvitella, että se tois juotavaa (ainakaan omasta päähän pistoksestaan), pyyhkis hikeä otsalta tai mitään muutakaan. Vois kuvitella, että se lähinnä silmät kiinni istuis vieressä. :D Mutta sen takia haluan sen mukaan, että saan kokea elämäni yhden tärkeimmistä hetkistä oman rakkaan kans. Ja myös senki takia, että saan puristaa omaa miestäni kädestä sillon ku tekee kipeää jne. Niin teen nytki, jos pelkään tms. :) Vaistomaisesti tarttuu miehen käteen ja puristaa lujasti.

Ja uskon, ettei siinä synnyttäessä tuu paljo aateltua, että "mitähän tuo mies musta nyt aattelee.." Aatelkoot mitä hyvänsä, mutta ite siinä tilanteessa toimii just niinku siltä tuntuu! Ihan sama mitä muut aattelee! :D Kyllä munki mielestä pitää kysyä mieheltä, haluaako se tulla. (ite en kyllä ees kysy. Sen on tultava. :) Mä en halua "yksin" synnyttää, enkä halua ketään muutakaan vierelle kattomaan ku synnytän. Ja mies on kyllä mun intiimit paikat nähny muutenki, että ihan sama vaikka näkee synnytyksessäkin)
 
Nii ja musta mieluumminki tuntuu, että mies kunnioittaa vaimoaan enemmän synnytksen aikana/jälkeen mitä aiemmin... Kuitenki nainen näkee niin suuren vaivan ja kokee niin suuret tuskat yhteisen lapsen vuoksi, että kyllä se enemmän kunnioitusta herättää, mitä halujen lopahtamista tai häpeämistä vaimon puolesta... Näin oon ainaki kuullu/lukenu monen monen miehen kirjottamana/kertomana.

(Kunnioitan silti niitä, jotka uskaltaa yksin synnyttää tai jotka antaa miehen jäädä tilanteesta pois, jos mies sitä haluaa! Kunnioitan sitä todella paljon ja te ootte siinä suhteessa hyvin rohkeita! Mä oon niin pelkuri, että haluan miehen rinnalleni siinä tilanteessa...)
 
Minä olisin halunnut kaksi tukihenkilöä, elikkä siis lapsen isän ja sitten vaikka oman äitini. Uskon, että äitini osaisi paremmin esim. hieroa ja muutenkin olla tukena kuin puolisoni, ja olisi äitini myös puolisoni tukena. Miehellä on sairaalakammo, ja jotenkin pelkään ettei se kestä tuota synnytystä.
Aluksi mies oli ihan myöntyväinen tähän toisen tukihenkilön mukaanottamiseen, mutta yhtäkkiä heittäytyi ymmmärtämättömäksi eikä enää suostu siihen, että synnytykseen tulisi mukaan joku kolmas, joka tukisi meitä kumpaakin. Hän ei kuulemma suostu tulemaan synnytyssaliin jos siellä on yksikin ylimääräinen.
Mua harmittaa ja rehellisesti sanottuna vituttaa se, että vaikka hän tasan tarkkaan tietää kumpi meistä tulee kärsimään, kokee hän oikeudekseen alkaa latelemaan sääntöjä. Itse kyllä tiedän, että minä synnyttäjänä olen se, jolla on viimeinen valta asiassa, mutta en haluaisi mitään perheriitaa aiheuttaa ennen synnytystä (tai sen aikana). Tuntuu vaan ikävältä, että mulla oli suunnitelma johon luotin ja jonka avulla osasin olla jännittämättä tulevaa koitosta, ja nyt saan heittää sen suunnitelman romukoppaan siksi, että mies niin vaatii.
 
Mulle kyllä kävisi muutkin kuin mun äiti kolmanneksi pyöräksi, vois olla vaikka miehenkin äiti, mutta miehelle ei kelpaa kukaan. Mutta loppujen lopuksi kyse on juurikin siitä, että hän varmasti kuvittelee tilanteen jotenkin romanttisemmaksi kuin minä, joka varaudun vaan siihen että tulee sattumaan.
 
meillä esikon synnytyksessä oli mies mukana, tosin enemmän hänestä haittaa oli kun apua.
mies makasi avautumisvaiheeni ison huoneen vesisängyssä ihan merisairaan näköisenä, voi oikeasti pahemmin kuin minä.
kun tositoimet alkoivat, mies oli aikeissa poistua huonesta pikaisesti mutta pyörtyi keskelle lattiaa.. :LOL: :kieh: siihen sitten 2 hoitajaa/kätilöä juoksi miestä vetämään huoneen läpi ovesta ulos selviytymään :LOL:
mies kuulemma siinä vaiheessa oli elävien kirjoilla kun karjasin kun vetivät esikoisen ulos ja kätilö juoksi sanomaan että onnea pojasta.
21 min kesti ponnistusvaihe joten oli mies ollut aika kuutamolla :heart:
joten on mulla miehet täällä :heart: :heart: :heart:

toisen kanssa lähdin yksin, mies jäi esikoisen kanssa kotiin. jälkeenpäin mies pahoitellut että ei ollut mukana. :D :whistle: mutta tosi asia on että mä tykkäsin olla ihan yksin siinä tilantessa.

nyt kolmatta odotan rv 17 ja mies tulee mukaan kuulemma ihan varmasti. sanoi kuulemma kuvaavansa koko tapahtuman, suostuin sillä tiedän että hänestä ei ole kuvaajasi sillä hetkellä :LOL: :D

itse olen siis henk.koht tykännyt olla yksin synnyttämässä, en silti kieltäisi miestä tulemasta- =)
 
Meilläkään mies ei ole todennäköisesti tulossa mukaan koska esikoiselle ei ole ketään hoitajaa siksi aikaa. Esikoinen syntyi sektiolla ja silloin mies oli mukana. Täytyy kyllä sanoa ettei mua haittaa vaikka mies ei mukaan pääsisikään, mut pelkään et synnytys kestää tosi kauan ja silloin olis kiva olla joku seurana.
 
Mies oli mukana esikoisen synnytyksessä, ja hauskaa oli - oikeasti =) Tämän toisenkin synnytykseen on tulossa, ja hyvä niin. Musta se tuntuu, että en voisi kieltääkään isää näkemästä lapsensa syntymää, jos vain haluaa, ja toisaalta olisin vähän nyreissäni, ellei hän haluaisi tulla mukaan. Kuitenkin jos kävisi niin, ettei hän syystä tai toisesta pääsisi, se ei olisi maailmanloppu - synnytys olisi hauska kokea jonkun muunkin kanssa tarvittaessa, vaikka äitini tai hyvän ystävän.

Ystäväni ensimmäisessä synnytyksessä huonovointinen mies kärvisteli mukana aina ponnistusvaiheeseen asti, jolloin poistui paikalta lapsen syntymään asti. Toisen synnytyksestä jättäytyi suosiolla pois, ja ystävän lääkäri-isä oli sen sijaan tukena. Hyvin meni ja kaikki olivat tyytyväisiä. :)
 
Minusta tuossa ei oo mitään outoa jos yksin haluaa synnytyksen "hoitaa", minä olin kans esikoisen aikana yksin (tosin ei ollu sillon miestäkään) synnyttämässä ja sitte oli kaksi ihanaa kätilöä siinä apuna. Nyt nykynen haluaisi päästä mukaan katsomaan oman esikoisensa syntymää, mutta en oo vielä luvannu sille mitään että mukaan ottaisin,ku tuntuu että ensimmäinen kerta meni niin mukavasti ku ei ollu ketään tuttuja/sukulaisia siinä häärimässä..
 

Yhteistyössä