En osaa olla onnellinen..

Voiko joissain ihmisissä vaan asua ikuinen suru? Olen ollut nuoruuteni masentunut. On ollut päihdeongelmaa jne. Nyt olen nuori aikuinen, yhden lapsen äiti ja kaikki on näennäisesti hyvin. Silti tunnen olevani aina jotenkin hukassa ja surullinen. Iloitsen lapsesta ja mikään ei sillä tavalla ole huonosti. Menneisyydessä on asioita joita en ole päässyt purkamaan. En haluaisi mennä mielenterveystoimistoon, olen yksinhuoltaja ja pelkään että lapsi otetaan multa pois jos alan valittamaan. Miten asennettaan saisi muutettua..!? Olen jatkuvasti jotenkin stressaantunut ja allapäin. Mä en jaksa jos masennus uusiutuu taas.. nyt kun on vielä lapsikin. lapsi on mulle kaikki kaikessa, pelkään niin kovin että hänet viedään multa jos mussa ilmenee jotain heikkouksia.

 

ei lasta sulta viedä,suomessa saa olla aika pahakin tilanne eikä viedä. Mut ite olen käyny yksityisellä,sulla varmaan yrittää masennus uusia.Läy lääkärissä saat apua.Varmaan lääkkeet tms.

Itsellä masennus 21vuotiaana söin siitä lääkettä 5v. Nyt masennus uusi kun oon 32v ja sain toisen lapsen ja olen aika tiukilla henkisesti. Mutta puhu neuvolassa jos haluat. Mä olen puhunut yksityisellä lääkärillä...

 

onko sulla ystäviä? vanhemmat? siskoa, veljeä? puhu niiden kanssa, aika varmasti auttaa. ala harrastamaan liikunta saa ihmiset onnellisemmiksi, hyvänolon hormoonit aktivoituu. mistä nautit? ja eivät vie sun lastas jos apua pyydät. lapset pyritään pitämään aina bio-vanhemmillaan kunnes tilanne on mahdoton mutta siihen asti vaalitaan äiti-lapsi suhdetta. älä pelkää, puhu :hug:

 

Sama mullakin, olen kahden lapsen yksinäinen äiti ja pahasti velkaantunut myös. Lääkitys on mutten uskalla käydä puhumassa missään tunteistani saman pelon takia. Varsinkaan nuoremman lapsen levottomuudesta en uskalla puhua, ties vaikka otettas huostaan.

 

:hug:Ei lasta missään nimessä viedä sinulta pois, jos menet jonnekin puhumaan huolistasi. Kaikilla ihmisillä on inhimillisiä heikkouksia, se ei mitenkään tee sinua kenenkään silmissä kelvottomaksi vanhemmaksi. Kannattaa itsesi ja lapsesi takia hakea apua. Ei siitä koskaan haittaakaan voi olla.

 

On kyllä ystäviä ja vanhemmat, ja samoja juttuja heidän kanssa olen jauhanut vuosikaudet, tuntuu vaan että tarvis ammatti-ihmisen näkemystä.

Minäkin olen velkaantunut ja sekin ahdistaa ihan hitosti.

Miksei sitä vaan voi antaa menneen olla. Elin tosi hurjaakin päiihteiden täyttämää elämää ennen lasta, sillon kuljin epämääräisissä porukoissa, ja mun ystävät ja perhe eivät ole olleet asiasta tietoisia. Tavallaan mulla oli kaks elämää; se mitä elin ulospäin ja sitten se toinen.

Päälle päin olen iloinen, nauran paljon ja kuten sanoin niin päällisin puolin kaikki hyvin. Mua vaan pelottaa että alan taas turruttamaan ahdistusta päihteillä kuten viimeks kävi kun masennus uusiutui. Nuorempana kävin terapiassa monta vuotta ja oli masennuslääkkeet ja kaikki.

Pitää varmaan puhua asiasta neuvolassa. Siellä ne onkin kyselleet, mutta oon sanonut että kaikki on ok..

 

Ja sitä kun niin haluaa olla onnellinen, että kaikki olis ok. Tavallaan musta tuntuu että nyt elänkin elämäni onnellisinta aikaa tähän mennessä. Niin miksi en osaa nauttia siitä. Menneisyys painaa..

 

Tuntuu, että aina ei oteta lapsia huostaan edes silloin, kun siihen olisi aihetta. Bio-vanhempien "oikeuksia" suojellaan viimeiseen pisaraan asti, lapsen kustannuksellakin. : / Tuo pelko on varmasti yleinen, että lapsi vietäisiin pois, mutta yleensä ihan turha. Ammattilaiset erottavat yleensä kyllä, milloin huostaanotto on tarpeellinen. Uskon, että huolesi/ajatuksesi eivät ole mitenkään ainoaa laatuaan vaan moni painii samantyylisten ongelmien kanssa. Tuskin ammattilainen niitä hätkähtää. Avun hakeminenhan on fiksun ja vastuuntuntoisen vanhemman merkki.

 

Haethan apua, ap? Asiat ovat ilmeisesti kuitenkin vaivanneet sinua jo pitkään?