En olisi uskonut, että tällaiseksi menee.

[vieras]

Olen aina pitänyt itseäni hauskana ja rentona ihmisenä, samoin muutkin näkevät minut niin. Nyt olen puoli vuotta saanut nukkua todella huonosti, kiitos lasten, ja huomaan olevani stressaava, hermoheikko, kaikkea kokoajan kontrolloiva, rytmihäiriöinen ja hengenahdistuksesta melkein 24/7 kärsivä. En jaksa mitään ylimääräistä ajatella ja nytkin vedän ihan tajuttoman stressin siitä, että mies ei ole viikonloppuna kotona vaan sukuloimassa YHDEN YÖN. Eli kaikki mikä poikkeaa tavallisesta aiheuttaa aivan yli menevän reagoinnin. Jotenkin kai se, että en tiedä etukäteen miten menee lasten kanssa ja joudun heitä hoitamaan yksin, kun mies on yleensä hyvin osallistuva. Järki sanoo, että maailma on pystyssä vielä viikonlopun jälkeenkin, mutta olen tätä silti päässäni pyöritellyt jo kaksi viikkoa ainakin. Kaikki kai alkoi keväällä jo kasautua, kun kuopus syntyi ja samaan syssyyn läheinen joutui huonoon jamaan ja aiheuttaa stressiä, minkä vuoksi kai välttelen häntä, vaikka en haluaisi edes... En halua nähdä miten hänellä menee? Myöskin jotenkin inhottaa, että hänelle sattunut asia pilasi koko hohdon lapsen syntymästä. Sen olisi pitänyt olla yhtä ihanaa aikaa kuin muidenkin lasten kanssa oli. En osaa ajatella, että olisin masentunut, kai enemmän ahdistunut. Tavallaan menee ihan hyvin, mutta sitten tulee päivän varrella noita kohtauksia.

 

[ap]

Niin ja onkohan normaalia, että nuo rytmihäiriöt välillä pistää rintaa? Häiriöitä on ollut jo jokunen vuosi sitten univelan yhteydessä ja silloin ne todettiin vaarattomiksi, mutta silloin ei tuota kipua ollut.

 

[Pena]

Olet nyt ihan oikeasti väsynyt ja stressaantunut. Olet niin pitkällä, että jo pienetkin vastoinkäymisen MAHDOLLISUUDETKIN aihettavat kohtuuttoman stressireaktion (esimerkiksi mies yhden yön sukuloimassa). Lisänä nuo psykosomaattiset tuntemukset. Tilanne on vielä hallittavissa, koska kykenet tunnistamaan syyt ja seuraukset. On vihoviimeisiä hetkiä saada apua tilanteeseen, hae sitä nyt.

 

[ap]

Olet nyt ihan oikeasti väsynyt ja stressaantunut. Olet niin pitkällä, että jo pienetkin vastoinkäymisen MAHDOLLISUUDETKIN aihettavat kohtuuttoman stressireaktion (esimerkiksi mies yhden yön sukuloimassa). Lisänä nuo psykosomaattiset tuntemukset. Tilanne on vielä hallittavissa, koska kykenet tunnistamaan syyt ja seuraukset. On vihoviimeisiä hetkiä saada apua tilanteeseen, hae sitä nyt.

Jotenkin vaan tuntuu turhalta ja pelottavaltakin hakea apua, kun on vielä kuitenkin kaikki "hyvin" Langat lähtisi käsistä tms...

 

[täällä!]

Minä vastaavassa tilanteessa. Mutta mitä apua voi hakea/saada? Mikä siis auttaisi?

 

[Pesky Pixie]

Olet nyt ihan oikeasti väsynyt ja stressaantunut. Olet niin pitkällä, että jo pienetkin vastoinkäymisen MAHDOLLISUUDETKIN aihettavat kohtuuttoman stressireaktion (esimerkiksi mies yhden yön sukuloimassa). Lisänä nuo psykosomaattiset tuntemukset. Tilanne on vielä hallittavissa, koska kykenet tunnistamaan syyt ja seuraukset. On vihoviimeisiä hetkiä saada apua tilanteeseen, hae sitä nyt.

Jotenkin vaan tuntuu turhalta ja pelottavaltakin hakea apua, kun on vielä kuitenkin kaikki "hyvin" Langat lähtisi käsistä tms...

No ennemmin kannattaa hakea apua ENNEN kuin ne langat lähtee käsistä, ei vasta sitten kun kuuppa on ihan sekaisin. Sillä ne langat pysyy käsissä kun antaa jonkun auttaa. =)

 

[ap]

Olen aina halunnut ison perheen ja nauttinut lapsista. He ovat olleet aina henki ja elämä minulle. Se että he yhtäkkiä ovatkin rasite, tuntuu hirveältä. Jaksan kyllä hymyillä, leikkiä ja hassutella, mutta olo on kyllä aika hurja sitten toisaalta.

 

[Joxu]

Hae apua, eihän sen tarvii olla mitään muuta kun et käyt vaikka sillon tällön juttelemassa jonkun ammattiauttajan kanssa. säähän hallitset sillon sun elämää ja otat vastuuta itestäs kun huomaat et kaikki ei oo sulla hyvin ja haet apua. Antaa susta sillon vastuullisen kuvan. Mut jaksamisia ja hyviä vointeja sulle todella paljon :hug: .

 

[ap]

Olet nyt ihan oikeasti väsynyt ja stressaantunut. Olet niin pitkällä, että jo pienetkin vastoinkäymisen MAHDOLLISUUDETKIN aihettavat kohtuuttoman stressireaktion (esimerkiksi mies yhden yön sukuloimassa). Lisänä nuo psykosomaattiset tuntemukset. Tilanne on vielä hallittavissa, koska kykenet tunnistamaan syyt ja seuraukset. On vihoviimeisiä hetkiä saada apua tilanteeseen, hae sitä nyt.

Jotenkin vaan tuntuu turhalta ja pelottavaltakin hakea apua, kun on vielä kuitenkin kaikki "hyvin" Langat lähtisi käsistä tms...

No ennemmin kannattaa hakea apua ENNEN kuin ne langat lähtee käsistä, ei vasta sitten kun kuuppa on ihan sekaisin. Sillä ne langat pysyy käsissä kun antaa jonkun auttaa. =)

Kunnon yöunet voisi korjata paljon. Sukulaisia tms ei paikkakunnalla ole muita kuin tuo huonossa jamassa oleva, joten ei saada lapsia koskaan minnekään. Pienin ei menisikään, kun imetän vielä ja 2v ei myöskään varmaan yöksi vielä minnekään. Ennen ei ikinä ole ollut mitään tarvetta edes toivoa mitään hoitoa kenellekään. Lapset aina mukana kaikkialla ja aina olen siitä nauttinut kuten myös mies.

 

[ap]

Hae apua, eihän sen tarvii olla mitään muuta kun et käyt vaikka sillon tällön juttelemassa jonkun ammattiauttajan kanssa. säähän hallitset sillon sun elämää ja otat vastuuta itestäs kun huomaat et kaikki ei oo sulla hyvin ja haet apua. Antaa susta sillon vastuullisen kuvan. Mut jaksamisia ja hyviä vointeja sulle todella paljon :hug: .

Kiitos! Nyyh!

 

[Pena]

Minä vastaavassa tilanteessa. Mutta mitä apua voi hakea/saada? Mikä siis auttaisi?

Jos asiaa ajattelee siitä näkökulmasta, että kyse on levon ja rentoutumisen puutteesta, voisi apua kysyä lähipiiristä. Toisaalta ei näissä asioissa parin päivän vapaa viikonloppu kesää tee, ellei ole systemaattista suunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Edessä oleva raskas arki painaa jo pelkällä olemassaolollaan. Pitäisisi siis saada apua tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Jos taakkaa olisi mahdollista jakaa lähipiirissä, voisi olla hyvä. Jos sellainen ei ole mahdollista, voisi tiedustella esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Sieltä varmasti saa neuvoja, kuinka menetellä.

 

[ap]

Mies vie kyllä lapsia pihalle ym töiden jälkeen, mutta silloin en osaa nukkua, kun haluan mieluummin nauttia hiljaisuudesta, enkä "hukata" sitä hetkeä nukkumiseen. Kuulostaa varmaan fiksulta?

 

[Pesky Pixie]

Kunnon yöunet voisi korjata paljon. Sukulaisia tms ei paikkakunnalla ole muita kuin tuo huonossa jamassa oleva, joten ei saada lapsia koskaan minnekään. Pienin ei menisikään, kun imetän vielä ja 2v ei myöskään varmaan yöksi vielä minnekään. Ennen ei ikinä ole ollut mitään tarvetta edes toivoa mitään hoitoa kenellekään. Lapset aina mukana kaikkialla ja aina olen siitä nauttinut kuten myös mies.

Mulla on ollut ihan samaa, vaikka periaatteessa saan kyllä hoitoapua, niin lapset eivät missään yökylässä olleet noina aikoina kun yöunet olivat vähänä. Pienikin aika auttaa... aloin viemään lapsia srk:n hoitoparkkiin kun nuorempi tuli 10kk. Sitten nukuin sen väliajan, en siivonnut, vaikka mieli teki. Nyt mä olen tuntenut itseni taas tosi stressaantuneeksi, mutta kyllä antoi tänään virtaa kun menin tänään reiluksi tunniksi kylpylään lillumaan poreammeeseen! Tosin mä olen koko tuon vaikean ajan saanut ihan "ammattiapuakin", ensin kävin perheneuvolassa ja myös terapiassa, se on auttanut tämän pikkulapsiarjen jaksamisessa.

Ja ennen kuin joku kysyy, perheneuvola ja terapia siksi että jäin hyvin pienten lasten kanssa yh:ksi kun jätin väkivaltaisen mieheni.

 

[Pesky Pixie]

Mies vie kyllä lapsia pihalle ym töiden jälkeen, mutta silloin en osaa nukkua, kun haluan mieluummin nauttia hiljaisuudesta, enkä "hukata" sitä hetkeä nukkumiseen. Kuulostaa varmaan fiksulta?

Kuulostaa ihan fiksulta. Mulla oli ennen hillitön tarve aina syödä lämmintä ruokaa ja katsoa telkkaria kun hetkeksikin pääsin eroon lapsista.

 

[ap]

Kunnon yöunet voisi korjata paljon. Sukulaisia tms ei paikkakunnalla ole muita kuin tuo huonossa jamassa oleva, joten ei saada lapsia koskaan minnekään. Pienin ei menisikään, kun imetän vielä ja 2v ei myöskään varmaan yöksi vielä minnekään. Ennen ei ikinä ole ollut mitään tarvetta edes toivoa mitään hoitoa kenellekään. Lapset aina mukana kaikkialla ja aina olen siitä nauttinut kuten myös mies.

Mulla on ollut ihan samaa, vaikka periaatteessa saan kyllä hoitoapua, niin lapset eivät missään yökylässä olleet noina aikoina kun yöunet olivat vähänä. Pienikin aika auttaa... aloin viemään lapsia srk:n hoitoparkkiin kun nuorempi tuli 10kk. Sitten nukuin sen väliajan, en siivonnut, vaikka mieli teki. Nyt mä olen tuntenut itseni taas tosi stressaantuneeksi, mutta kyllä antoi tänään virtaa kun menin tänään reiluksi tunniksi kylpylään lillumaan poreammeeseen! Tosin mä olen koko tuon vaikean ajan saanut ihan "ammattiapuakin", ensin kävin perheneuvolassa ja myös terapiassa, se on auttanut tämän pikkulapsiarjen jaksamisessa.

Ja ennen kuin joku kysyy, perheneuvola ja terapia siksi että jäin hyvin pienten lasten kanssa yh:ksi kun jätin väkivaltaisen mieheni.

No on sinullakin ollut kestämistä. Minulla sentään olisi puitteet kaikkeen hyvään ja valitan! Voimia jatkoon sinulle!

 

[ap]

Pakko lopettaa nyt hetkeksi, mutta palaan lukemaan illemmalla! Kiitos!

 

[Pesky Pixie]

No on sinullakin ollut kestämistä. Minulla sentään olisi puitteet kaikkeen hyvään ja valitan! Voimia jatkoon sinulle!

Niin ne sanoo. En mä tiedä, hyvin tää on mennyt näinkin. Ja saahan sitä kokea voimattomuutta vaikkei olisikaan kahden pienen lapsen yh joka on paennut perheväkivaltaa, en mä toki sitä tarkoita, ettei asiat silti voisi olla huonosti. Uskon, että sä jaksat kyllä kanssa, ihan niinkuin minäkin. Kaikilla varmaan joskus tuntuu, että pää sekoaa. mä odotin joskus kellon kanssa ikkunassa että milloin mun kaveri pääsee töistä kun tiesin että se tulee meille. Mä olisin varmaan saanut kanssa jotain rytmihäiriöitä jos se olisi ollut myöhässä.