A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja juuei:Alkuperäinen kirjoittaja juuei:jätä ne lapset isänsä kanssa ja lähde viikonlopuksi pois.
3 alle 4v on kyllä hurjan kuuloista. ei todellakaan ehdi eikä jaksa yksin eikä tarvitsekaan.
mies voi muuttaa hotelliiin ja käydä ravintolassa. koti ei ole kenellekään täysihoitola vaan se vaatii duunia.
Meillä mies on ollut esikoisen kanssa kotihoidontuella ja hänen mielestään meni lomalle kun meni töihin. Tosin hän opiskeli siinä samalla, ja piti myös kodin kunnossa. Mutta toki ihan eri juttu yhden lapsen kanssa.
En mä niistä jokapäiväisistä asioista valita. Toki laitan ruuan, pesen pyykkiä päivän aikana ja laitan vähän tavaroita paikoilleen. Mutta ei se munkaan "työviikko" voi jatkua 24tuntia vuorokaudessa ja 7päivänä viikossa! Joskushan munkin on vähän apua saatava! Edes sitten viikonloppuisin.
sullahan menee perushoitoon jo aika ja ruoan tarjoiluun. 3 lasta on paljon kun noin pieniä.
ihan törkeä mies.
Ihan rehellisesti, musta vaan tuntuu ettei sillä ole harmainta aavistusta kuinka paljon aikaa nämä hommat multa oikeasti vie ja kuinka väsynyt mä olen illalla kun lapset saan nukkumaan (ja sittenkin olisi vielä hommia tehtävänä ). Ei tuo nyt siis mikään kuspää ole, ei vaan ymmärrä tätä mun kantaani. Toki on itsekin väsynyt töiden jälkeen, mutta saa sitten sentään istua valmiiseen ruokapöytään yms. Yritän tällä vain näyttää että kyllä täällä oikeasti hommia tehdään päivän aikana, vaikkei se hänestä siltä vaikuttaisi, eivätkä ne hommat nyt ihan yhtä tyhjän kanssa ole.