Itse olen huomannut, että helpointa tämä yksinhuoltajuus on, kun noudattaa kahta sääntöä:
- ottaa rennon asenteen, ei anna vaikeuksien muodostua ylipääsemättömiksi, löysää oikeissa paikoissa juuri sopivasti ja muistaa, etteivät nämä meidän aikuisten luomat "velvollisuudet" merkitse lapselle mitään. Joskus riittää vain, kun on lapsen kanssa, on läsnä, vaikka koti välillä näyttäisikin siivottomalta tai pyykit jäisivät toiseen päivään.
- ottaa kaiken irti omasta ajasta, hankkii omaa aikaa, harrastaa juuri sitä, mitä tahtookin harrastaa, on tasan oma itsensä, ei yritä vääntäytyä superäidiksi vaan pitää kiinni omasta persoonastaan, omista jutuistaan. Sitä aikaa tulee kyllä, jos ei nyt aivan vauva-aikana, niin sitten myöhemmin, kun voi laittaa lapset mummolaan hoitoon tai isälleen tai vaikka lapsiparkkiin.