V
"vieras"
Vieras
Kun en ole sellaiseen alunperin lupautunutkaan, huoh.
Kaveristani valitusta, kiva jos joku jaksaisi lukea. Kunhan vaan avaudun, välillä vaan väsyttää ja ottaa pattiin.
Kaverini on mt-ongelmainen, ihan kiva ja mukava parhaimmillaan, mutta myös ihan älyttömän takertuvaa ja rasittavaa sorttia.
Soittelee lähes joka päivä, se ei tajua ollenkaan että mulla on oma elämäni, käyn töissä, mulla on lapsia ja perhe, en voi joka hetki vaan istua puhelimessa.
Eikä se voi olla hetkeäkään yksin.
Jos sillä ei ole ketään seuranaan, alkaa se soittelu tai vinkuminen, että hän olisi tulossa meille kylään.
En meinaa jaksaa niitä kyläilyitä, koska tää kaveri on ihan älyttömän takertuva, vaativa. Häntä pitäisi ikäänkuin viihdyttää koko ajan.
Mitäs tehtäisiin, pelaa mun kanssa jatsia, mihin sä menet, mitä sä nyt teet tuu mun kanssa. Nihin sä menit, ootko vessassa?
Paistettaisiinko lättyjä, kun sanon että ookoo, paista vaan, mutta tee sitten niin paljon että lapsillekin riittää, loppuu mielenkiinto.
Tolla kysymyksellä se tarkoittaa siis, että paistaisinkö mä hänelle lättyjä.
Toi kaverini on työkyvyttömyyseläkkeellä, hänellä on edunvalvoja joka huolehtii hänen raha-asioistaan.
Hän saa rahaa säännöstellysti, yleensä hassaa ne kaikkeen hölmöön, esimerkiksi pitsoihin, karkkeihin, ostelee cd-levyjä, koruja, ja sitten kun ne rahat on käytetty ja jääkaappi on tyhjä,
alkaa tosissaan tuo ahdistelu ja soittelu, että tulisi meille kylään. Eli tossa tapauksessa, syömään.
Sitten jos antaa tulla, vetäisi jääkaapin tyhjäksi ja söisi paahtoleipäpaketin yhdeltä istumalta, jos antaisi.
Eikä häntä saa välillä lähtemään millään, jos sen antaa tulla meille, paitsi että laittaa kengät eteen, sanoo: puet nämä ja lähdet kotiisi.
Mieheni on tehnyt noin, kun sillä meni hermot.
Eikä tämä henkilö tajua siltikään, ei sitäkään jos sanotaan suoraan ettei se käy, että tulisit meille. Enkä tiedä, koska käy, katsotaan sitten myöhemmin.
Seuraavana päivänä saattaa soittaa taas, että käykö tänään. Tulen vaan päiväkylään, en jäisi yöksi.
Jos hänet erehtyy päästämään "päiväkylään" , iltapäivällä alkaa anelu, että entäs jos sittenkin saisin jäädä yökylään.
Helvetti, että joskus menee hermot!
Kaveristani valitusta, kiva jos joku jaksaisi lukea. Kunhan vaan avaudun, välillä vaan väsyttää ja ottaa pattiin.
Kaverini on mt-ongelmainen, ihan kiva ja mukava parhaimmillaan, mutta myös ihan älyttömän takertuvaa ja rasittavaa sorttia.
Soittelee lähes joka päivä, se ei tajua ollenkaan että mulla on oma elämäni, käyn töissä, mulla on lapsia ja perhe, en voi joka hetki vaan istua puhelimessa.
Eikä se voi olla hetkeäkään yksin.
Jos sillä ei ole ketään seuranaan, alkaa se soittelu tai vinkuminen, että hän olisi tulossa meille kylään.
En meinaa jaksaa niitä kyläilyitä, koska tää kaveri on ihan älyttömän takertuva, vaativa. Häntä pitäisi ikäänkuin viihdyttää koko ajan.
Mitäs tehtäisiin, pelaa mun kanssa jatsia, mihin sä menet, mitä sä nyt teet tuu mun kanssa. Nihin sä menit, ootko vessassa?
Paistettaisiinko lättyjä, kun sanon että ookoo, paista vaan, mutta tee sitten niin paljon että lapsillekin riittää, loppuu mielenkiinto.
Tolla kysymyksellä se tarkoittaa siis, että paistaisinkö mä hänelle lättyjä.
Toi kaverini on työkyvyttömyyseläkkeellä, hänellä on edunvalvoja joka huolehtii hänen raha-asioistaan.
Hän saa rahaa säännöstellysti, yleensä hassaa ne kaikkeen hölmöön, esimerkiksi pitsoihin, karkkeihin, ostelee cd-levyjä, koruja, ja sitten kun ne rahat on käytetty ja jääkaappi on tyhjä,
alkaa tosissaan tuo ahdistelu ja soittelu, että tulisi meille kylään. Eli tossa tapauksessa, syömään.
Sitten jos antaa tulla, vetäisi jääkaapin tyhjäksi ja söisi paahtoleipäpaketin yhdeltä istumalta, jos antaisi.
Eikä häntä saa välillä lähtemään millään, jos sen antaa tulla meille, paitsi että laittaa kengät eteen, sanoo: puet nämä ja lähdet kotiisi.
Mieheni on tehnyt noin, kun sillä meni hermot.
Eikä tämä henkilö tajua siltikään, ei sitäkään jos sanotaan suoraan ettei se käy, että tulisit meille. Enkä tiedä, koska käy, katsotaan sitten myöhemmin.
Seuraavana päivänä saattaa soittaa taas, että käykö tänään. Tulen vaan päiväkylään, en jäisi yöksi.
Jos hänet erehtyy päästämään "päiväkylään" , iltapäivällä alkaa anelu, että entäs jos sittenkin saisin jäädä yökylään.
Helvetti, että joskus menee hermot!
