En jaksa uskoa että näin köyhiä perheitä on oikeasti kuin täällä.

  • Viestiketjun aloittaja ei usko
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Minulla on mukava palkka joka alkaa kolmosella, mutta sen mukainen veroprosentti, ei mitään tukia ja kaksi ruokittavaa suuta. Olen tyytyväinen siitä, että olemme omavaraisia, mutta esimerkiksi autoa en omista koska haluan kuluttaa muihin asioihin. Asumme hyvin, paremmin varmasti kuin moni yksinhuoltajaperhe, mutta emme matkustele ulkomailla enkä ostele itselleni esimerkiksi merkkivaatteita tai kallista kosmetiikkaa.

Edesmennyt professori Jeddi Hasan kertoi aikanaan tarpeiden valumisteorian, liittyen absoluuttiseen ja relatiiviseen deprivaatioon (puutteeseen). Se on hyvin mielenkiintoinen ja on yksinkertaisuudessaan tämä: Rikkaat ihmiset luovat tarpeita, jotka "valuvat" köyhimpiin väestönosiin pikku hiljaa. 20 vuotta sitten vain todella rikkailla oli autossa puhelimet, ja nyt toimeentulotukiasiakkaat soittelevat kännyköillä. Taulutelevisioihin ei ollut vuosituhannen vaihteessa varaa todellakaan joka taloudessa, mutta nyt on miltei noloa katsella laajakuvatelevisiota. Eli vaikka tavallisella töllöllä voisi vielä hyvin pärjätä, yhteiskunta sanelee tiettyjä normeja, joita köyhimmätkin yrittävät täyttää tunteakseen itsensä kelvollisiksi ja pärjääviksi. On aina tavoiteltavaa: 70-luvulla yläluokka kävi lentokoneella Kanarialla, ja maalaiset pysyivät kotona. Nykyään kaikki käyvät Kanarialla mutta yläluokka käy Mauritiuksella tai Galapagossaarilla. Tosi rikkaat käyvät jo avaruudessa. Ymmärrättekö?

Ja ne tarpeet. Mitä sitten ovat absoluuttiset tarpeet, todella? Ruoka, hygienianhoitomahdollisuus, asunto. Vaatteet. Sähkö. Siinäpä ne.

Internet, auto, televisio, sauna, kokoliha, lohimedaljongit, hajuvesi, uudet vaatteet. Mitään niistä ei ihminen absoluuttisesti tarvitse, mutta halu saavuttaa niitä määräytyy yhteiskunnan mukaan, ja kaikki nämä edellä mainitut ovat Suomessa jo köyhimpienkin "tarpeita".

Mikä on sitten köyhä?

Vaikeaa. :)
-laajakuvatelevisiolla tarkoitetaan tässä varmasti kuvaputkitöllöä..
 

Yhteistyössä