En jaksa uskoa että näin köyhiä perheitä on oikeasti kuin täällä.

  • Viestiketjun aloittaja ei usko
  • Ensimmäinen viesti
Ncm
Niin, tarkoitat varmnaan sisävessaa?? Mutta eipä tuokaan aina ole taloudellisesta tilanteesta kiinni. Meillekin tuli sisävessa vasta 80-luvun lopussa, ei ollut suihkua ja sisälle tuli vaan kylmä vesi ja nuo oli kaikki sellaisia valintoja, että vanhemmille oli tärkeää, ettei ollut velkaa, joten elettiin vaatimattomasti. Kuitenkin oli tärkeää, että jos jotain hankittiin, oli se sitten polkupyörä tai auto, niin mentiin logiikalla "olkoon merkki mikä vaan, mutta uusi on oltava"
Ei, kun heillä ei ollut mahdollisuutta edes ulkovessaan. Kävivät talvellakin hangessa asioillaan.
 
vv
Mulla köyhällä nyt 6v. lapsi ja pelottaa ihan kamalasti tulevaisuus, varsinkin murrosikä kun pitää olla kamalasti ruokaa, harrastuksia, hyviä vaatteita ym. Tuloni eivät tule ikinä kasvamaan, en tule olemaan työkykyinen. Meidän perheen jutussa mielestäni oli hyvä juuri se että lapset olivat isoja ja ymmärrettiin että silloin on tiukista tiukinta. Pienet lapset eivät vielä kuluta niin paljon budjettia.
 
Harrastuksia voi löytyä pienelläkin rahalla tai ilmaiseksi. Esim. moni järjestö tarjoaa kerhoja, joita voi alkaa vaikka itse vetämään paikkakunnan lapsille/nuorille ja saattaa saada jopa pientä korvausta siitä. Järjestö tarjoaa yleensä raamit toiminnalle. Esim. Martoilla ollut kokkikerho ja Luonto-liitolla luontokerho.

Sitten on tietty partio, 4H, kuorot yms.
 
"kommentti"
Isojen lasten kanssa on helppoa, että voi opiskella ja tehdä töitä ilman että pitää olla hakemassa/viemässä lasta hoitoon, voit arvittaessa tehdä iltatöitä välillä jne.

Eikö se ole selvää, että osapvätyöstä ei saa yhtä paljon palkkaa kuin normityöstä??

19v lapsi voisi kyllä itsenäistyä,ei ole enää mikään lapsi
 
"alma"
Mua kyllä ihmetyttää sellainen satanen koko kuuksi- juttu. Eikö kuitenkin toimeentulotukea saa kohtuullisten asumismenojen jälkeen useamman satasen per henkilö? Eli asuuko nämä köyhät liian kalliisti vai missä mättää? Monesti kirjoitetaan, että laskujen jälkeen jää esim. 50€, muttei eritellä mitä ne laskut on.
On siinä nyt vähän eroa, että onko se joku sähkölasku vai nettikaupan kenkälasku.
 
vierass
[QUOTE="alma";23531614]Mua kyllä ihmetyttää sellainen satanen koko kuuksi- juttu. Eikö kuitenkin toimeentulotukea saa kohtuullisten asumismenojen jälkeen useamman satasen per henkilö? Eli asuuko nämä köyhät liian kalliisti vai missä mättää? Monesti kirjoitetaan, että laskujen jälkeen jää esim. 50€, muttei eritellä mitä ne laskut on.
On siinä nyt vähän eroa, että onko se joku sähkölasku vai nettikaupan kenkälasku.[/QUOTE]

Peesi tähän. Usein kylläkin nää laskut on jotain pikavippejä ja korttiluottoja (niitähän ei lasketa sit toimeentulotukeen). Musta se on kuitenkin niin, että jossain vaiheessa sillä rahalla on sitten juhlittu yli varojen niin turha parkua, kun se juhliminen on maksettava takaisin. Ja turha taas nyt sit vedota, miten sitä lainaa on otettu PAKOLLISIIN juttuihin, koska sossu todellakin auttaa niissä oikeasti PAKOLLISISSA jutuissa!
 
[QUOTE="alma";23531614]Mua kyllä ihmetyttää sellainen satanen koko kuuksi- juttu. Eikö kuitenkin toimeentulotukea saa kohtuullisten asumismenojen jälkeen useamman satasen per henkilö? Eli asuuko nämä köyhät liian kalliisti vai missä mättää? Monesti kirjoitetaan, että laskujen jälkeen jää esim. 50€, muttei eritellä mitä ne laskut on.
On siinä nyt vähän eroa, että onko se joku sähkölasku vai nettikaupan kenkälasku.[/QUOTE]

Sossu maksaa sähkön ja veden.. Mutta laskuja joita sossu ei maksa on esim. auton kulut (jos asuu/työskentelee korvessa on pakko olla auto), puhelimet, netti jne. niin ei siitä paljoa jää jos esim. auton verot ja vakuutus iskee samalle kuulle...
 
1 lapsen yh.
Tuloni n.
Asumistuki 410€
Päiväraha 490€
Elatusmaksu 170€
Lapsilisä 147€

Pakolliset menot:
Vuokra 550€, sis. veden
Sähkölasku joka toinen kuukausi n. 70€
Netti joka toinen kuukausi 52€

Enkä saa sossusta penniäkään. Tiukkaa on.
 
köyhis
aiemmin todella ajattelin että köyhyys on tyyliin ihmisen oma vika. hankkii vain koulutuksen ja töitä, todella simppeliä. nyt todellakaan en enää ajattele niin yksioikoisesti. köyhyys on loukku, johon voi joutua siisti tavallinen ihminen joka ei käytä väärin päihteitä tai ole laiska eikä tyhmä. elämä voi mennä niin sumeaksi köyhyydestä että se alkaa näkyä jo päälle.
 
"alma"
Ok, ymmärrän, että auton kulut voi olla isot, mutta ei ne vakuutukset mitenkään yllätyksenä kai tule?Kyllähän kaikilla on sellaisia kuukausia, että rahaa on vähemmän, mutta kun joillakin on aina rahat loppu.
Netti ja puhelin ei montaa kymppiä kuussa vie, ja kauheasti muita pakollisia laskuja ei tule mieleen.
 
Muka köyhät
Olen elänyt lapsuuteni perheessä, jossa lapsille ei ollut ikinä varaa ostaa mitään. Aina oli kuitenkin rahaa tupakkaan, ryyppäämiseen jne.. Katkera? Kenties. Mutta kokemuksen siitä elämästä omaan ja siksipä syytän lähes poikkeuksetta vanhempia siitä, jos elättävät lapsensa köyhyydessä. Olen tottunut pienituloiseen elämään ja elättänyt lapsianikin pienituloisena. Tulojeni osalta olen ollut kauan ja yhä minimituloinen, silti olen saanut niistäkin tuloista säästettyä tuhansia euroja. Luin tuon artikkelin Meidän perheestä, jossa käsiteltiin aihetta, miten yksinhuoltajan tulot putoavat, kun lapset täyttävät 17 eikä tule enää lapsilisää eikä 18-vuotiaana elatusmaksuja. Totta, totta.. mutta siihenkin on ihmisillä yleensä vuosia aikaa varautua! Mitään sympatiaa köyhyyden ruikuttajia kohtaan en tunne, jokaisella pienituloisella on ne samat tulot ja osa vaan tuhlaa rahansa siten, ettei sitä muka jää edes peruselämiseen!

Minulla on pienet tulot ollut aina, joskus olen tehnyt töitä enemmän saadakseni enemmän rahaa. Ja osa minua suurempituloisistakin välillä kyräilee että "millähän rahalla tuokin elää ja ostaa sitä ja tätä" kun eivät itse osaa rahojaan käyttää. Säälittävää ja halveksuttavaa pilata vielä omien lastensa elämä köyhyyteen omalla käytöksellään ajaen.
 
vierass
Alkuperäinen kirjoittaja Muka köyhät;23532849:

ISO PEESI! Minä säästin rahastoihin silloinkin, kun olin hoitovapaalla, vaikka yh olen. Ja sit mä kuuntelen kaveria, joka valittaa, kun pitää syödä pelkkää makaronia ja puuroa, kun on PAKKO päästä etelään ja se maksaa niin paljon... Että näin... Minä oon tosiaan jo valmiiksi ajatellut tuota tilannetta, että kun lapset ovat isompia, ovat kulutkin isommat. Toki varmasti mun tulotkin on silloin huomattavasti isommat, mutta kyllä mä oon niiden syntymästä lähtien säästänyt sen verran rahastoihin, että on lapsille tarvittaessa mopot, ajokortit jne kustantaa.
 
Rollolainen
voi kuule, tiedän montakin näin köyhää perhettä, osalla on asiant VIELÄ huonommin. ja muuten on paljon ihmisiä jotka eivät näytä ulospäin sitä köyhyyttä, saati kehtaa asiasta puhua
 
katinkotit
[QUOTE="vieras";23530732]Missä tynnyrissä olet kasvanut? Köyhiä lapsiperheitä on nykyään enemmän kuin ennen. Ikävä kyllä.[/QUOTE]

Jumakauta mitä roskaa! Homma kun on juuri toisin päin.
 
"Minna"
Me oltiin ennen tosi köyhiä miehenkaa. Molemmat oli työttömyysrahoilla 1,5 v. Sitten molemmille napsahti vakituiset työpaikat, nyt on hyvät tulot, on upee oma asunto, autot, kyllä nyt kelpaaaaaaaa :)
 
Kyllä mulla ainakin yleensä aina loppuu raha ennen seuraavan rahan tuloa, mutta ei se musta ulospäin näy. Samalta mä näytän kuin muutkin.

Mutta vaikka rahat olisi loppu, niin ruokaa meillä on aina. Aina on pakkasessa jauhelihaa yms., on makaroonia, perunaa jne.
 
"öö"
mitenkäs sitten tämä, juur jäänyt työttömäksi, ei saa liitosta rahaa kuulemma kesälomalla heidän mukaan. tämän hetkiset tulot miehellä kotihoidontuki-raha 400e asumistuki 99 e ja lapsilisä 100.40e
noista pitäisi sitten vuokrat (730e)sun muut maksaa.
 
Rollolainen
[QUOTE="vieras";23532908]Mutta vähitellen se rupeaa väkisinkin näkymään ulospäin, ei ole varaa hankkia uusia vaatteita jne.[/QUOTE]

kirpparilta saa , jos vain jaksa penkoa, usein ihan uudenverosia vaatteita. esim mun tytär sai verkkapuvun 4,50, aivan kuin uusi, käyttämättömät verkkahousut 4e, kaksi takkia, toinen oli 4e ja oli aivan luxuxta, aian kuin uusi ja toinen uudenveroinen, 7e samanlaiset vaatteet ois maksaneet kaupassa maltaita
 
Yhteistyössä