Harmaaksi muuttunut
Neljä kuukautta on pelätty pahinta ja vaan toivotu että jos sittenkin olis vaan kyse jostain kasvukäyräpoikkeamasta. Mutta ei tietenkään. Ei meidän tuurilla. Kun tuntuu ettei meillä ole näissä lapsiasioissa koskaan ollut siunausta... Ja nyt tämä. Minun oma ihana pieni poikani... Enää pahoja vaihtoehtoja jäljellä... Lääkäri sanoi, että koita iloita vielä kun poika on hyvin kehittynyt, kyllä sinulla on sitten aikaa surra... Niin on. Koko loppuelämäni. Pahimmalta tuntuu se, että hymy katoaa... Niin iloinen ja eläväinen vauva. Aina nauraa. Ja entä sitten kun se hymy katoaa..? Jää vain kuori joka itkee tuskissansa.
Tuntuu kuin happi loppuis ja sisus olis täynnä kiveä. Koita iloita vielä.... Miten minä voin? Kun itken kun vaan näenkin pojan? Miten hirveää tuhlausta.... Halaisin vaan nukkua sen vieressä koko ajan. Ettei tarvisi nousta aamulla, ei tehdä mitään muuta kuin olla sen kanssa. Että olisi äänettömässä ja tyhjässä tilassa, jossa saisi imeä nämä viimeisetkin hetket sen kanssa ennenkuin romahdus tulee...
Miten tällästä voi tapahtua... Tai tapahtuuhan sitä... Luulin vaan että meidän kohdalla kiintiö olis jo täysi. Vaan eipä ollut. Miten tästä suosta pääsee ylös? En jaksa enää huomista. En halua nukkua kun on niin kauhea herätä ja muistaa, että kaikki ei olekaan hyvin. Että aikaa on vaan vähän...
Anteeksi sekavuus. Ei vaan ole ketään kenelle voisin sanoa tämän. Ei ole lapsellisia ystäviä ja muut ei tajua tätä tuskaa. JA mies on itsekin murtunut. Ei jaksa sitää koko ajan kuormittaa.
Tuntuu kuin happi loppuis ja sisus olis täynnä kiveä. Koita iloita vielä.... Miten minä voin? Kun itken kun vaan näenkin pojan? Miten hirveää tuhlausta.... Halaisin vaan nukkua sen vieressä koko ajan. Ettei tarvisi nousta aamulla, ei tehdä mitään muuta kuin olla sen kanssa. Että olisi äänettömässä ja tyhjässä tilassa, jossa saisi imeä nämä viimeisetkin hetket sen kanssa ennenkuin romahdus tulee...
Miten tällästä voi tapahtua... Tai tapahtuuhan sitä... Luulin vaan että meidän kohdalla kiintiö olis jo täysi. Vaan eipä ollut. Miten tästä suosta pääsee ylös? En jaksa enää huomista. En halua nukkua kun on niin kauhea herätä ja muistaa, että kaikki ei olekaan hyvin. Että aikaa on vaan vähän...
Anteeksi sekavuus. Ei vaan ole ketään kenelle voisin sanoa tämän. Ei ole lapsellisia ystäviä ja muut ei tajua tätä tuskaa. JA mies on itsekin murtunut. Ei jaksa sitää koko ajan kuormittaa.