Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Lapsi sanonut että isä ei jaksa töiden jälkeen leikkiä hänen kanssaan ja käskee vain omaan huoneeseensa. Jos ei mene niin vie hiuksista yms.
Isä kiistää tämän, tytöllä ei mitään jälkiä ole ja en tiedä onko tuo totta ja en oikein tiedä miten asiaa edes voisi selvittää. Kuitenkaan en haluaisi alkaa tappelemaan kun meidän eromme nyt kuitenkin sujui melko sopuisissa merkeissä.
Lapsi hakee turvaa yleensä äidistä, varsinkin, jos vanhemmilla ei ole yhtenäistä kasvatuslinjaa ja lapsi huomaa, että toinen vanhemmista uskoo helposti tarinoita siitä mitä toisen luona tapahtuu. Meillä on samainen tilanne, sillä erotuksella, että lapsi alkoi tappelun 12 v. ja nyt ollaan kahden vuoden jälkeen tilanteessa, että en näe lastani ollenkaan, koska äiti antaa lapsen täysin päättää tapaako hän minua vai ei.
Mukana kuviossa on valehtelu väkivallasta ja hiuksista repimisestä, olen joskus tytön tapellessa pitänyt hänestä kiinni tai mennyt siivoamaan hänen huonettaan kun ei itse suostunut, niin siitä on tulla käsikähmää, joka äidille kerrottuna muuttui siihen että isä lyö. Olen kyllä läpsäissyt lastani sen jälkeen kun hän on lylnyt minua, mutta niin on tapahtunut vain muutaman kerran ja olen aina pyytänyt omaa tyhmää käytöstäni anteeksi ja korostanut, että ei saa missään nimessä toista lyödä. Äitikin on myöntänyt joskus läpsäisseensä lasta, mutta kun ollaan lähdetty syyttelyn tielle niin ainoastaan se toinen vanhempi on paha.
Lopuksi oltiin lastensuojeluviranomaisilla ja perheneuvolan psykiatrilla. Koska kyseiset tahot kuuntelevat enemmän lasta kuin toista vanhempaa ja äiti sokeasti uskoo kaiken mitä lapsi kertoo, lopputuloksena on että isällä ei ole mitään oikeuksia kasvattaa lastaan, vain huoltajan velvollisuudet, jotka rajoittuvat elatusvelvollisuuteen.
Lapsi on lukenut netistä, että häntä ei saa pakottaa, ja äiti on täysin lähtenyt leikkiin mukaan. Äiti on siirtänyt vanhempien päätösvastuun lapselle, niin , että kun kyse on siitä että pitää mennä isän luo, niin ei hänen ole mikään pakko. Kuitenkin on olemassa koulupakko ja siivota huonekin täytyy. Miksi tähän on päädytty? Lapsi on huomannut varhain eripuran ja kitkan vanhempien välillä. Kun vanhemmat ovat olleet tekemisissä on syntynyt riitaa lapsen läsnäollessa, joka on luonut turvattomuutta. Äiti peruustelee omaa irratiopinaalista käytöstään sillä , että hänellä on oikeus näyttää tunteensa. Kuitenkin lapsi on äidin huutaessa ruvennut itkemään, jolloin minä pelästyin ja annoin kaikessa periksi.
Kun tulee riitaa nukkumanmenoajoista ja säännöistä muutenkin, niin puhelinsoitto äidille ja äiti on heti isää vastaan puolustamassa lastaan. Äiti ei edes kysy minulta mitä on oikeasti tapahtunut.
Lapsi ottaa sen mistä kiinni saa. Hän ei valtse sen, mikä on järkevää vaan se mikä on helpointa. Koska äiti on kieltäytynyt kommunikoimasta isän kanssa eli minun, lapsi on ominut saman taktiikan. Nykyään hän sanoo puhelimessa, että olen jo sopinut muuta, että ei kiinnosta nähdä, on parempaakin tekemistä ja haista paskat. Olen hyvin ahdistunut tilanteesta ja pelkään, että lapseni psyyke on pahasti viottumassa. Oma psykiatrini on sanonut, että ongelma on äidin puolella ja hän ei edes pysty meitä auttamaan. Lapseni äidin kaltaista ihmistä on erittäin vaikeaa muutta enää mihinkään suuntaan. Hänellä on niin vahva käsitys siitä että hän toimii oikein vanhempana ja tietää paremmin asiat kuin isä, että sitä on erittäin vaikea miksikään muuttaa.
Lisäksi psykologi totesi, että lapsella tulee olemaan aikuisiällä todella vaikeata omissa ihmissuhteissaan, koska hänen suhteensa isäänsä on näin pahoin vioittunut. Hänene miessuhteensa tulevat olemaan hyvin ongelmalliset. Toivottavasti ei.
Olkaa varovaisia siinä mitä sanotte lapselle. Älkää missään nimessä tehkö toisen vanhemman tapaamisesta pakkopullaa ja pakkoa. Yrittäkää miettiä yhdessä isän kanssa, miten lapsi kokisi että isän luona oleminen on itsestäänselvyys, että sitä ei tarvitse kyseenalaistaa ja tehdä siitä kiristyksen välinettä. Jo pelkästään erossa oleminen lisää etäisyyttä lapsen ja vanhemman välillä. Olin erään kesän töissä kiinni ja lapsi enemmän äidillä (lapsen ja äidin toiveesta), niin se heti kostautui siinä, että lapsi ei halunnut tulla luokseni. Siinä on aika paljon äidistä kiinni, että pystyy näkemään asian oikean laidan ja korjaamaan jo tapahtuneen vahingon.
Erillään olevien vanhempien lapsilla ei ole varmasti helppoa, mutta tasa-avoinen suhde vanhempiinsa on myöskin erittäin tärkeä arvo ja lapsi osaa arvostaa niitä asioita jälkeenpäin jos ei nyt heti. Toivon että pystytte siihen, mihin me emme pystyneet. Älkää antako lapsen kiristää tapaamisilla vaan pohtikaa yhdessä, että miten ne isän luona olevat tapaamiset saadaan mielekkäiksi.
Isä ei myöskään ole huvitusautomaatti. Joskus on vain niin, että ei ole suurta lapsiperhettä, eikä asuta keskustassa, eikä ole aina kotitekoista perunamuussia. Vanhempiaan ei voi valita. Kuitenkin nyt näyttää olevan niin, että korostetaan lapsen oikeuksia, mutta unohdetaan velvollisuudet - varsinkin vanhempien. Älkää lähtekö suostumaan kaikkeen lapsen ehdoilla, koska lapsi huomaa sen ja alkaa vaatiman enemmän ja enemmän. Tehkää vanhempina yhdessä päätökset ja kertokaa lapselle, että olette ottaneet hänen mielipiteensä huomioon, mutta korostakaa että te olette tehneet vanhempina sen päätöksen - ei lapsi. Jos lapsi on joskus eri mieltä, että menenkö mä nyt mummolaan tai leirikouluun, muistakaan korostaa päätöksen posetiivista puolta - löytää asiasta se hyvä puoli ja sanokaa, että tässä te ajattelette lapsen parasta, vaikka hän on ehkä nyt siitä eri mieltä.
