en hallitse itseäni

[henni]

Olen 4-kk:n vauvan äiti. Vauva on syntymästään asti ollut itkuinen, äreä, levoton ja paljon liikkuva. Rakastan vauvaani ja miestäni... mutta! Tuntuu etten jaksa enää. Tuntuu että taakka on liian raskas. Elämä tuntuu yhdeltä harmaalta painajaiselta, joka päivä on haaste josta on selvittävä. Yritän olla hyvä äiti, leikittää ja naurattaa lasta, lapsi vain kiemurtelee ja kätisee, valvottaa öisin. Yöunille menemme yöllä yhden-kahden välissä. Yritän pitää yllä rytmiä ja rutiineja, mutta silti täällä perheessä ollaan kaikki väsyneitä. Mies tekee pitkää päivää ja on yleensä vasta ilta-kuudelta kotona. Minulla on pitkä päivä itkuisen vauvan kanssa eikä ole päivisin muuta seuraa kuin vauvani. Sukulaiset ja ystävät asuvat kaukana. Välillä olen käynyt äiti-lapsi-kerhossa, mutta yleensä en niihin jaksa nousta koska ne ovat varhain aamupäivästä ja kun vauva saattaa valvottaa aamu kolmeenkin en jaksa aamuisin nousta.

Tuntuu että olen epäonnistunut äitinä. Vauvani vain itkee ja huutaa vaikka kaikkeni yritän.
Minua on alkanut todenteolla masentamaan, jos niin voisi sanoa.
""Entinen elämä"" ennen vauvantuloa painaa välillä mieltäni, kaikki kipeät asiat menneisyydessäni. Yritän unohtaa mutta ne ovat vain juuttuneet paksuksi möykyksi sisimpääni. Minua ahdistaa. Haluaisin välillä kiljua, huutaa!
Olen alkanut saamaan raivokohtauksia, jolloin en edes tunne itseäni, en pysty itseäni kontrolloimaan. Nämä tulevat kun vauva on yöllä vihdoin rauhoittunut yöunilleen ja mieheni ja minä olemme kahden.Mies yrittää käydä nukkumaan mutta minä raivoan, riehun, peitot ja tavarat lentää, karjun ja kiljun kuin hullu... Tätä kestää useita minuutteja, mieheni saa minut rauhalliseksi vain ""selättämällä"" minut sänkyyn eli hän joutuu painollaan pitämään minusta kiinni ja makaamaan päälläni että rauhoitun. Tätä seuraa paniikinomainen itkukohtaus enkä saa öisin unta ja pelkään etten saa nukutuksi. Minun on vaikea nukahtaa, tuntuu että tarvitsisin unilääkkeitä mutta niitähän en imetyksen takia voi saada. Miehellänikin vain palaa hermot kanssani (en ihmettele) ja hän taitaa pitää minua hulluna.
Mieleeni vain nousevat entiset hyväksikäytöt, raiskaus, sekoilut jne. joita en koskaan kenellekään ole pystynyt kertomaan.Nyt yritän vain olla hyvä äiti!

Mieheeni välit on ihan OK. Paitsi että hänen mielestään kaikki on hyvin, hän katsoo vain telkkaria eikä iltaisin jaksa kanssani jutella.

Päivän ainoa henkireikä on lähikaupassa ja lenkillä käynti. Kuin henki ja elämä. Tänään yritin lähteä kauppaan mutta kesken matkaan sain hirveän itkukohtauksen eikä ollut voimia jatkaa matkaa. Kävelin takaisin kotiin. En vain jaksanut. Mietin, MITÄ HITTOA MINULLE ON TAPAHTUNUT?

Ennen olin sosiaalinen ja elämänhaluinen, pidin itsestäni voimien ja elämäntilanteen mukaan huolta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja pidin huolta myös ulkonäöstäni... olin ""menevä mimmi"", nyt pukeudun reikäisiin kalsareihin kotona ja ulos laitan aina lenkkarit ja verkkarit, hiuksia en jaksa enää laittaa... Masentaa jo se etten jaksa panostaa ulkonäkööni sillä olen öiden jäljiltä niin väsynyt, eikä vauva paljon minua katsele. Eikä varmaan enää mieskään.

Yritän vain jaksaa mutta päivä päivältä tuntuu vain vaikeammalta. Aamulla toivon olevani jossain muualla. pari kertaa olen huutanut vauvallenikin. Inhoan itseäni siitä! En tiedä mitä tekisin.En uskalla neuvolassa avautua. Pelkään että ne ottaa mun vauvan pois. Vauva on mulle kuitenkin kaikki kaikessa! Mitä ihmettä teen? Mistä saan voimia? Onko kohtalotovereita/toisia hulluja? Auttakaa!

 

[~]

Kuulostaa siltä että kyseessä voisi olla masennus? Sinun kannattaisi esim neuvolassa puhua asiasta tai sitten ottaa yhteyttä ihan terveyskeskuslääkäriin, niin saat apua.

Ei ole yhtään ihme että olet väsynyt ja kiukkuinen, koska olet päivät pitkät yksin pienen vauvan kanssa ilman aikuiskontakteja. Se olisi varmasti helponkin vauvan kanssa välillä raskasta.

Voisitko ajatella, että hankkisit itsellesi esim jonkun harrastuksen vaikkapa yhtenä iltana viikossa? Miehesi voisi olla sen ajan vauvan kanssa. Kyllä sinullakin pitää olla omaa aikaa, vaikka miehesi tekee pitkää työpäivää. Teethän sinäkin omalla tavallasi, kyllä pienen vauvan hoito ihan työstä käy. On myös varmasti raskasta jos miehesi ei jaksia oikein kanssasi seurustella iltaisin.

Mielestäni sinun kannattaa nyt puhua vakavasti miehesi kanssa siitä, miltä sinusta tuntuu. Ota tosiaa yhteyttä esim terveyskeskukseen, sieltä saat apua. Paljon jaksamista, kyllä se siitä vielä hyväksi muuttuu!

 

[Minde]

Hei! Ja pahoittelut, että tunnet olosi noin kurjaksi. Mielestäni sinun kannattaa ottaa heti huomenaamuna ensimmäisenä yhteyttä neuvolaan ja sopia aika sinne. Kerrot rehellisesti ja suoraan miltä sinusta tuntuu. Lastasi ei varmasti viedä sinulta mihinkään!!!!! Sinä tarvitset tukea ja apua mahdollisimman nopeasti ennen kuin tilanne tuosta vielä kärjistyy. Et todellakaan ole huono äiti! Sinä olet vain väsynyt ja hormonitkin tekevät tepposensa. Yleensä juuri nuo selvittämättömät menneisyyden asiat alkavat kummitella, kun on muutenkin paljon läpi käytävää äidiksi tultaessa. Luettuani tekstisi läpi minulle nousi heti mieleen, että olet masentunut ja se aiheuttaa nuo kohtauksesi. Tämän vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että ahet apua. Kun masennusta eletaan hoitaa, niin todennäköisesti olosi kohenee huomattavasti ja jaksat taas arkea paremmin.

Ainakin minulla äidiksi tuleminen aiheutti sen, että kävin hyvin voimakkaasti aikaisempaa elämää läpi ja se oli aika rankkaa välillä. Eli se taitaa kuulua asiaa. Mutta jos siellä menneisyydessä on kovin kipeitä asioita, niin ehkä tarvitset ulkopuolita apua niiden läpikäymiseen. Ja eikö se osoita suurta rakkautta niin lastasi kuin itseäsikin kohtaan, että haluat asioita selvittää. Sinulla on siis jo lapsesi takia velvollisuus hoitaa itsesi kuntoon. Se voi olla rankkaakin, mutta kannattaa varmasti!

Ja vielä miehestäsi. Ehkä kuitenkin olisi tärkeintä ensimmäisenä jutella miehesi kanssa ja kertoa, ettet jaksa. Hänen tulee olla tukenasi ja hoitaa velvollisuutensa isänä. SInä selkeästi tarvitset apua arjen pyörittämiseen, jos olet masentunut ja nyt miehesi tulisi olla mies ja auttaa sinua. Keskustele hänen kanssaan, mitä hän on valmis tekemään, jotta saisitte tilanteen tasaantumaan. Ja jos hän ei halua puhua, niin juttele asiata neuvolassa ja hae tukea sitä kautta.

Niin ja et ole hullu. Olet kait kuullut sanonnan: ÄITI ON VÄHÄN VÄSYNYT. Et siis ole epäonnistunut vaan inhimillinen! Voimia sinulle ja kerro välillä kuulumisiasi! Kohtalotovereita kyllä löytyy. Netistä ainakin hakusanalla synnytyksen jälkeinen masennus löysin seuraavan tekstin. tunnistat varmaan itsesi

T: Kohtalotoveri

Synnytyksen jälkeinen masennus voi esiintyä seuraavina:
1. Äidin mieli maassa
2. Baby blues
3. Synnytyksen jälkeinen masennus
4. Synnytyksen jälkeinen psykoosi

Synnyttäneistä naisista 8-20 % (rajaustavasta riippuen) sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Masennus alkaa tavallisimmin noin kuukauden kuluttua synnytyksestä, mutta se voi alkaa huomattavasti myöhemminkin, jopa vuoden kuluttua synnytyksestä.
Tavallisimpien masennusoireiden lisäksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyy joukko sille tyypillisiä oireita. Niitä ovat mm:


Riittämättömyydentunne (osaanko olla kunnollinen äiti?)


Epävarmuus siitä osaako hoitaa lasta oikein


Ylihuolehtivuus lapsesta, lapsen menettämisen pelko


Pelko jäädä lapsen kanssa kaksin (esim. puolison mennessä töihin)


Ylienergisyys / voimattomuus (vetämättömyys)


Väsymys, ärtyneisyys, vihan tunteet

Keskeisenä asiana on usein rakkauden kokemisen miettiminen. Äiti saattaa miettiä omaa suhdetta lapseensa:


”Rakastanko lasta tarpeeksi?”


”Miksi en tunne syvää rakkautta lastani kohtaan?”


”Rakastaako lapsi minua?”

Tosiasiassa vain pieni osa äideistä kokee syvää rakkautta vastasyntynyttä lastaan kohtaan. Rakkaus ottaa aikaa kypsyäkseen ja kasvaakseen.

Myös stereotypiat siitä, että aika vastasyntyneen kanssa pitäisi olla elämäni ihaninta aikaa, ruokkivat masennusta. Todellisuudessa synnyttänyt äiti käy läpi suuria myllerryksiä sosiaalisella, psyykkisellä ja fyysisellä tasolla. Elämä ei palaa koskaan sellaiseksi kuin se oli ennen lapsen syntymää. Myös muutokset hormonitoiminnassa vaikuttavat mielialaan, vireystasoon jne.

 

[Eeva]

Hyvä alkuperäinen kirjoittaja.Olen ollut vuoden samassa tilanteessa.Toivottavasti pystyn luomaan sinulle toivoa sanomalla että onneksi lapsen itkuisuus ja valvottaminen ovat ohimenevä ongelma.Tekstisi voisi hyvin olla ollut minun kirjoittama tuohon samaan aikaan,kun lapseni oli 4-5 kk.Olin loppuunpalanut,vauva vain itki ja meni todella myöhään nukkumaan.Nyt lapseni on vuoden,ja herää edelleen öisin kerran tai pari,mutta menee jo kymmenen maissa nukkumaan.Tähän meillä päästiin sillä,että selitin juurta jaksain tilanteen miehelleni,joka alkoi lopulta tajuamaan kuin vaikeata meillä oli.Miehen kanssa yhteistuumin päätimme,että joka päivä minulla täytyy olla hengähdystauko,yksin ilman lasta.Muuten ei jaksa.Meillä kävi myös kerran kodinhoitaja,kun olin aivan poikki. Teimme myös lapselle todella selkeän päivärytmin,lähes minuutilleen vauva nukkuu vaunuissa päiväunet kahteen kertaan kolmen tunnin välein ja syö aina heti unien jälkeen. Älä heitä toivoasi,tilanne rauhoittuu pian. Jos tuntuu ettet saa lasta nukkumaan

 

[Eeva]

, pyydä miestäsi vaikka kantamaan lasta pimeässä huoneessa edes takaisin. Lapsi lopulta nukahtaa, vaikka aluksi itkisikin, niin jatkakaa vain kantamista. Kun vauva on ollut sen kolme tuntia hereillä, koittakaa tuota kantamista, koska silloin vauva on mitä ilmeisimmin väsynyt ja nukahtaa herkemmin. Jos vauva pääsee valvomaan esim. 4-5 tuntia, uneen nukuttaminen vaikeutuu huomattavasti. Mutta tuohon toiseen asiaan, raivokohtauksiin, minulla niitä tuli myös. Huusin ja heittelin tavaroita, vauvaan en tietenkään kajonnut mitenkään. Ne johtuvat turhautumisesta. Siitä kun on pirun väsynyt, vauva itkee eikä saa mitään aikaiseksi. Kun sinua kiukuttaa, mene ulos rauhoittumaan tai suihkuun. Jos huudattaa, huuda. Kunhan saat pahaa oloasi pois jollakin konstin. On ihme jos ei miehesi ala ymmärtämään. Minulla on myös hyväksikäyttöä ja raiskaus takana elämässäni, siksi sanoin myös että tekstisi voisi olla kirjoittamani. Ehkä jollakin tavalla myös nuo asiat vaikuttavat äitiyteen. Sitä pelkää, osaako puolella omaa lastaan.

 

[Eeva]

Tarkoitin siis suojella. Mutta, paljon voimia sinulle. Olisin mielelläni kahden keskenkin vaihtanut ajatuksia, mutta minulla ei ikäva kyllä ole sähköpostia. Jos haluat kysyä jotain, laita vaikka tähän ketjuun viestiä. Yritän auttaa parhaani mukaan. Paljon voima-halauksia sinulle. Kyllä sinä jaksat.

 

[jeps]

Edelliset vastaukset olivat hyviä. Mutta koska vauva on ""vasta"" 4kk, voisiko motorisoitu keinuva sitteri auttaa vauvaa rauhoittumaan/nukahtamaan päivällä. Itseäni harmitti kun sain tietää tuollaisen olemassaolosta vasta kun vauva oli 7kk!!

Ja todella hormoonit saavat pääkopan sekaisin. Kaikkia merkillisyyksiä ja menneisyyden traumoja, tilanteita, mokia käy pässään läpi. Imetätkö. Kun omalla kohdalla imetyksen loppuminen korjasi päänuppia/hormooneja normallille tasolle. Eli parempaa on luvassa =)

Mutta koska sinulla on paljon ahdituksen aiheita menneisyydessä, kannattaa hakeutua ammattilaisen luo. Kun kaikkea ei välttämättä pysty itse käsittelemään, ainakaan hormoonien myllertäessä.

Voisitko lähteä pienimuotoiselle piristyspäivälle (lompakon mukaan) miniristeily ystävän/miehen kanssa, hemmotteluhoito kylpylään mitä keksitkin. Kyllä aina muutamaksi tunniksi pystyy järjestämään hoitajan, isovanhemmat, kummi, ystävä, palkattu luotettava hoitaja.

Ehkä kunnon ryyppyreissu kannattaa jättä väliin, voi olla että pisristää tai sitten repeät kunnolla, kun kuningas alkoholi sekoittaa lisää päätä

Mutta pääasia, että tiedät tilanteen! Ja tiedostat että tarvitset apua/keinoja selviytymiseen NYT.

 

[alex]

Hei henni. Olet ottanut jo ensimmäisen askeleen kohti parempaa, kun kirjoitit tänne. Sinulla on masennus ja toivoisin , että otat niin nopeasti kuin mahdollista yhteys neuvolaan tai omalle lääkärillesi. Lastasi ei oteta sinulta pois, vaikka neuvola saa tietääkin masennuksestasi.

Minulle tuli myös masennus esikoisen synnyttyä. Äidiksi tuleminen ei vaan ollutkaan helppoa. Vauva oli itkuinen. Äitinä oleminen tuntui raskaalta taakalta ja vastuu liian suurelta. Sain raivo- ja itkukohtauksia. Minullakaan ei ollut ihmisiä lähellä, jotka olisivat auttaneet. Mieheni oli tietenkin tärkeä tuki. Mieskin on helposti ""hukassa"" isäksi tultuaan. Toivottavasti miehesi lähtee ainakin eka kerralla mukaan keskustelemaan teidän perheen tilanteesta.

Sinä selviät kaaoksesta mikä on elämässäsi nyt. Haet vaan apua. Voisiko joku sukulaisitasi (ystävistäsi) tulla esim. joksikin viikonlopuksi piristämään sinua. Voisitko sinä matkustaa vauvan kanssa kotiseudullesi. Tärkeää on puhuminen olostasi/tunteistasi. Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää.

 

[jeps]

Niin ja ihmissuhteet ovat kallisarvoisia, niitä ei kannata kuomittaa ylenmäärin, koska miehesi ei pysty sinua auttamaan nyt. Niin kannattaa hakea ulkopuolista apua.

Voithan sanoa neuvolassa, että ilmeisesti olet nyt masentunut ja hormoonit vaikuttavat lisäksi. Koska sinulla on ""käsiteltäviä"" asioita menneisyydessä haluaisit keskustella jonkun ammattilasen kanssa, ja saada perspektiiviä asioihin. Voithan sanoa, että nyt kun sinulla on aikaa?? märehdit menneisyyden asioita jne. Tuon takia, ei kukaan ota vauvaa pois. Mutta pysy KAUKANA sossusta ja lastensuojeluviranomaisita!!!

 

[ensin kunnonyöunet]

Ihan ensimmäiseksi olet nainen kunnon yöunen tarpeessa! Nyt laitat asiat tärkeysjärjestykseen ja vaadit itsellesi viikonloppuna (tai miehesi vapaa-päivänä) kunnon yöunet. Imetyksestä viis! Kyllä vauvasi pärjää yhden yön isän ja pullon kanssa ja laitat korvatulpat korviin ja nukut yhdet kunnon yöunet. Aamulla aloitat vyyhdin purkamisen, kun väsymyssumu on poistunut päästäsi.

Itse tulen aivan seinähulluksi, kun vauva valvottaa useamman yön. Pakko tehdä korjaussarja nukkumiseen välillä ja tämän mieskin ymmärtää. Kävimme yhdessä neuvolassa ja keskustelimme asiasta siellä. Uni nyt vaan on välttämätöntä toimintakyvyn kannalta. If mama ain´t happy, no one ain´t happy...

 

[Marsu]

Miten voisit olla epäonnistunut äitinä, kun vasta rakennat omaa suhdettasi lapseen. Sinulla on pieni 4 kuinen vaativa vauva, joka vie voimavarojasi. Lapsen kasvaessa arki helpottuu ja saat lapselta vastarakkautta. Pelkästään jatkuva univelka saa sinut niin uupuneeksi, ettet tiedä miten selvitä päivästä toiseen. Ja kun sinulla on taustalla vielä noin rankkoja kokemuksia, niin on siinä yhdelle ihmiselle aivan liikaa kannettavaa.

Minulle tulee ensimmäisenä mieleen, että hae apua. Yksin et tätä kaikkea jaksa ja kun et saa riittävästi tukea mieheltäsi, niin tarvitset ulkopuolista auttajaa. Sanoit, että et uskalla avautua neuvolassa, koska pelkäät että sinulta viedään vauva pois. Miten kukaan veisi sinulta vauvaa pois, kun hakiessasi apua ajattelet juuri itseäsi ja perhettäsi. Rakastat vauvaasi todella paljon ja sisimmässäsi tiedät, että apua hakemalla autat itseäsi ja vauvaasi. Myös se, että saisit nukkua univelkasi pois, voi auttaa tilanteeseesi todella paljon.

Minun poikani on 11 kuukautta ja olen kärsinyt ajoittain suuresta univelasta. Kun väsymys on pahimmillaan, olen kuin toinen persoona. Huudan ja raivoan ja hermostun pienimmistäkin asioista. Muistan kuinka eräänä yönä pojan ollessa 4 kuukautta, hermostuin hänen jatkuviin yöheräilyihin ja potkin väsyneenä pinnasänkyä. Kerran nostin hänet normaalia kovaotteisemmin sänkyyn viereeni, jolloin tajusin, että nyt teen jotain sellaista mille on tultava totaali loppu. Joinakin yönä sain raivonpuuskia, ja päästin suustani kauheita asioita. Yleensä se oli julmettua kiroilua. Hain silloin apua neuvolasta puhumalla lapsen huonosta nukkumisesta. Suoraan en terveydenhoitajalle sanonut, että olen aivan uupunut. Olen aina huolehtinut ulkonäöstäni ja menin neuvolaankin aina hiukset laitettuna ja meikit päällä ja luulen, että se sai monet luulemaan, että jaksan tosi hyvin.

Minä en ole mielestäni saanut mieheltä riittävästi tukea omaan väsymiseeni. Jos mieheni kuulisi tämän, hän varmasti suuttuisi. Silloin öisin, kun sain raivonpuuskia, hän suuttui minulle. Sisimmässäni aina toivoin, että hän olisi ottanut minut syliinsä ja sanonut että kyllä me tästä selvitään. Muutenkin olen nämä yksitoista kuukautta huolehtinut miehen riittävästä nukkumisesta, kun hän kerran käy töissä. Tällä tavalla olenkin uuvuttanut itseni väliin aika totaalisesti.
Väsyneenä raivoan miehen kuullen ja kun mies lähtee töihin olen rauhallinen. Olen miettinyt, että tämä johtuu siitä, että haluan miehen huomaavan että olen väsynyt. Tuntuu ettei siitä ole hyötyä, jos sanoo kiltisti, että hei auta, olen väsynyt. Toisaalta, ei raivoamalla saa aikaiseksi kuin kaksi väsynyttä.

Joku voi ajatella, että mitä tuo omasta elämästään jauhaa kun toisella on noin rankkaa, mutta ajattelin vain kertoa sinulle, että on muitakin joiden vauva-arki ei ole lähtenyt niin auvoisasti käyntiin ja elämä on välillä yhtä itkua. Haluan auttaa sinua jaksamaan eteenpäin pois harmaasta painajaisesta. Minä pidän itseäni välillä hyvänä äitinä ja välillä aivan kamalana. kadehdin äitejä, jotka ovat päivästä toiseen aurinkoja ja nauttivat kaikesta mitä lapsen kanssa tekevät. Olen myös lohduttautunut ajatuksellä, että ehkä kaikilla ei ole niin vaativia lapsia kuin itsellä.

onneksi kirjoitit tuntemuksistasi tänne, koska sekin on yksi tie avun hakemiseen.

 

[väsymyksestä selvinnyt]

Olet saanut jo paljon hyviä vastauksia. Haluaisin myös korostaa tuota nukkumisen tärkeyttä. Umpiväsyneenä kaikki kaatuu niskaan, etkä jaksa lähteä vyyhtiä selvittämään. Kuten joku ehdottikin, mies hoitamaan vauvaa yöksi ja sinä sinä toiseen huoneeseen korvatulpat korvissa nukkumaan. Jos uni ei yliväsymyksestä johtuen tule itsestään, ota heti yhteyttä lääkäriin niin saat tarvittaessaa unilääkettä. Myös imettäville sopivia lääkkeitä löytyy. Minä käytin niitä monta kuukautta.

Sinä et taatusti ole ainut yliväsynyt äiti. Kyllä meitä riittää. Puhu miehellesi ja lääkärille. Lasta ei varmasti oteta pois, jos neuvolassa tilanteestasi puhut. Jos kuitenkin tuntuu, että neuvola ei ole hyvä paikka purkautua, ota yhteyttä terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon.

Toivottelen hurjan paljon voimia sinulle. Kyllä sinä tästä vaikeasta ajasta yli pääset. Käy kertomassa kuulumisia.

 

[Eeva]

Niin, en tiedä missä päin asut, mutta jos tilanne on se, ettet hoitajaa saa, niin kyllä täältä ainakin yksi hoitaja löytyy vauvalle. Oman lapsen kanssa kun on pahimmasta yli päästy, niin haluaa auttaa toisia samassa tilanteessa olevia. Itse olen Tampereelta.

 

[Tavis?]

Kuulostaa hyvin tutulta nämä jutut.. Itselläni vajaa 2kk tyttö ja masennusta jo reilu 10v. Nyt pahentunu väsymyksen takia.. Raivokohtaukset tuttuja myös täällä.. Olen Espoosta ja olisi mukava tavata teitä muita ""hulluja""..

 

[heippa]

Kyllä tässä hulluksi itsensä tuntee monta kertaa kun yksin takkuaa 4.5 kk vauvan kanssa, höpöttää itsekseen vauvalle koko päivän.
olisi kiva, jos olisi joku kenelle puhua, siis aikuinen mutta kun kaikki ovat työssä.
Jos otat yhteyttä neuvolaan ongelmassasi niin muistutan vaan, että heillähän on vaitiolovevollisuus, joten voit kertoa siellä kaiken, mikä painaa mieltäsi.
Voit varmasti myös soittaa sinne aivan nimettömänä, jos et halua kertoa nimeäsi.

 

[.]

Yrittäkää nyt ihmiset ajatella positiivisesti ja miettiä mitä teillä on. Mä olen ainakin tosi iloinen vaikka vauva huutaiskin. Ajatelkaa,että se on musiikkia korville. Ei se ikuisuutta kestä! Ja mä käyn vaunuilemassa joka päivä vähintään kerran. Vauva yleensä pällistelee ja sitten lopulta nukahtaa. Ei pidä jäädä neljän seinän sisään murjottamaan!! Tsemppiä nyt!

 

[Niin]

Suurin osa ei TAJUA masennusta ja tätä melankoliaa. Ei se oikein parane vaikka ulos lähtisikin tai ajattelisi että tsemppiä :/

Ei siis millään pahalla, tai oikeastaan onneksi on ""normaaleitakin"" joukossa

Mutta meitä on paljon ja oikeasti liiankin PAAALJOOON!

 

[elli]

Olet saanut jo paljon hyviä vastauksia, itse en edes jaksanut jokaista lukea huolella läpi.

Meillä kakkonen oli itkuisen vauva tuonne 4-5 kk:n ikään asti, sittenkin vielä kärtyinen ja vaativa. Hiljalleen vauva alkoi muuttua helpommaksi ja nyt on aivan valloittava taapero loputtomine leikkeineen ja puuhineen. Itse olin tolkuttoman väsynyt siihen saakka, kunnes lapsi alkoi viimeinkin nukkua öitään. On se ihme, miten kunnon yöunet piristävät ihmistä.

Minustakin kuullostaa siltä, että väsymyksesi myötä olet ajautmassa tai jo ajautunut masennukseen. Kuten niin moni muukin, ehdotan että kerrot tilanteestasi neuvolassa. Ja koska menneisyydessäsi on hyvin vaikeita asioita, olisi hyvä käydä ne ammattiauttajan kanssa läpi - sitten on niin paljon helpompi jatkaa kun saa lopulta rauhan itselleen. Menneisyyden tapahtumille ei tietenkään enää voi mitään, mutta kun ne saa käsiteltyä on huomattavasti vahvempi ihminen.

Joku tuolla sanoi, että pysy kaukana sossusta. itse en ole lainkaan samaa mieltä. Ennen kuin Suomessa ajaudutaan huostaanottoon, on jo lain mukaan tehtävä mittavasti avohuollon tukitoimia. Teille voisi ola mahdollista saada tukiperhe lapselle, jossa hän voisi olla esim yhden viikonlopun kuukaudessa. Itse toimimme kehitysvammaisen pikkupojan tukiperheenä, jotta vanhemmat saavat levätä tuon yhden viikonlopun kuussa. Huostaanotto on kallis yhteiskunnalle, joten senkään vuoksi siihen ei helposti mennä.

Siitä että juttelet asiasta neuvolassa on jokatapuksessa matkaa vielä sossuunkin, joten älä pelkää. Et ole huono äiti siksi että vauva on vaativa, etkä siksi että menneisyydessäsi on vaikeita tapahtumia. Mutta noin yksin et voi jäädä, etkä myöskään kaataa kaikkea miehen niskaan. Hae siis apua, jotta pääset eteenpäin.

Halaus ja voimia, rohkeutta! ja häntä pystyyn!

 

[Unta tarvitset]

Ja heti.yritä nyt saada se miehesi auttamaan vaikka että jo tänä viikonloppuna syöttäisi/hoitaisi vauvan yhden yön.

Voi olla että olet yliväsynyt ja uni ei tuleMmene heti ensi viikolla neuvolaan/lääkäriin hakemaan nukahtamislääkettä.Imettävätkin äidit saavat tiettyjä valmisteita käyttää!

Et ole ensimmäinen äiti joka tuntee riittäämättömmyyta ja on VÄSYNYT! Nyt aloita purkamaan tuota univelkaa, kyllä se vyyhti siitä alkaa pikkuhiljaa purkautumaan ja näet kuinka aurinko alkaa ikkuhiljaa paistamaan.Tilanteesi EI SA enää jatkua koska voi tulla todellakin pahempiakin asioita eteen!

Olet saanut todella hyviä vastauksia, minäkään en Henni muiden kohtalotovereiden kanssa jatka tämän enempää.Toivon vain, että tulet meille kertomaan vielä tilanteestasi! Silloin on kaikki toivottavasti jo paljon paremmin!!

 

[minä vaan]

He Henni,

viestissäsi kuvailit niin elävästi ja koskettavasti tunteitasi, joten ehkä voisit näyttää tämän tekstin myös neuvolan lääkärille tai terkalle. Olet ottanut jo ensimmäisen ja sen vaikeimman askeleen tilanteen muuttamiseksi, nyt tarvitaan vain hippunen lisää rohkeutta niin asiat alkavat rullaamaan!

 

[TÄRKEÄÄ!]

Olisi mittaamattoman tärkeää että tämänkaltaisista kokemuksista puhuttaisiin aina vaan enemmän. Nämä tarinat pitäisi saada esille Vauva-lehteen, Iltasanomiin, Uutisiin, kaikkialle. Vaikkakin jonkin verran Suomessa näihin ongelmiin onkin paneuduttu ja Neuvolassa jaetaan lehtisiä auttavista puhelinnumeroista ja painotetaan että jos äiti on liian väsynyt, on haettava apua. Tai jos epäilee että saattaa väsymyksen/masennuksen sekasotkussa kiivastuksissaan satuttaa lasta, on haettava apua. ON HAETTAVA APUA. Totuus kuitenkin on, että kaikkia niitä ajatuksia mitä joskus väsyneen äidin mielessä saattaa liikkua, ei edes meidän kulttuurissamme uskalleta sanoa ääneen. Ei edes nimettömänä keskustelupalstoilla. Saati sitten neuvolassa tai lääkärissä. Suomalainen nainen on myös melkoinen täydellisyyden tavoittelija, mitä kultuurimme valitettavasti sanattomasti tukee, ja meidän on todella vaikeaa myöntää heikkouttamme. Sitten kun käy niin, että tulee vaikkapa huudettua pää punaisena raivosta sille pienelle avuttomalle käärölle tai tempaistua hänet tavallista lujempaa ylös pinnasängystä, sitten kun tulee ajateltua että miksei tuo riivattu pentu anna minun nukkua koskaan, sitten kun tulee mieleen ajatus että jospa lähtisin kokonaan pois, -kaikki nämä väsymyksen, masennuksen, hormonien epätasapainon ja kiivastuksen vallassa ajatellut ajatukset ja teot jäävät raastamaan äidin mieltä loppuelämäksi, koska kyllähän me kaikki rakastamme niitä lapsiamme enemmän kuin itseämme tai mitään taivaan ja maan välillä...ja niin on naisen syyllisyys loputon. Ongelma on todella yleinen. Missä syy? Tämä asia kaipaisi kipeästi lisätutkimuksia. Ennen lapsia kasvatti koko kylä. Ei oltu niin yksityisiä. Huonot puolensa siinäkin, mutta eipähän jäänyt naisihminen yksin vellovien hormoniensa kanssa, kun oli kylänakat ja anopit jatkuvasti mukana päivittäisessä elämämenossa. Mutta muutkin suoriutumispaineet puuttuivat. Nyt täytyy näyttää hyvältä, kehittää itseään, olla luomuäiti, olla uranainen, olla hyvä sängyssä... Ennen oli enemmän töitä mutta psykologiset paineet pienemmät. Nämä ajatukset ovat vain omia arvelujani. Asiantuntijat hoi! Tämä aihe lööppeihin! Olen todella huolissani äideistä ja vauvoista. Näitä asioita ei saisi vähätellä. Itse meinasin tulla hulluksi erittäin toivotun ja kaivatun tyttäreni syntymän jälkeen. Sain paniikkikohtauksia, raivokohtauksia, itkukohtauksia, suunnittelin itsemurhaa. Olin kuolemanväsynyt, mutta kun sain mahdollisuuden nukkumiseen, möllötin vain silmät auki pimeydessä ja mietin kaikkea kamalaa, menneitä ja tulevia, vanhoja traumoja, maailman pahuutta ja julmuuksia. Olin välillä ihan ok, ja sitten taas jonkinlainen syöveri sai minut valtaansa. Tyttäreni on minulle rakkain maailmassa. Psykologi suositteli minulle masennuslääkitystä. Ongelmat ovat tasoittuneet kun olen puhunut mieheni kanssa ja saanut apua lähipiiriltä, vaikka en vielä ole lääkitystä aloittanutkaan, mutta huoli tästä globaalista ongelmasta ei. Julkisten medioiden pitäisi ottaa tähän kantaa. Miten enneltaehkäistä näitä asioita? Miten puhua niistä? Kaikki me pelkäämme että menetämme lapsemme! Eihän äidit saa tällaisia ajatuksia ajatella! MTV3 Ihanassa Aamussa oli lähiaikoina lyhyesti aiheena vauvojen ravistelu. PINTARAAPAISU vakavasta ja liian usein tapahtuvasta vaietusta aiheesta. Ei kukaan voi sellaista ääneen sanoa. Miten sitten siihen voi apua hakea! Neuvoksi kaikille väsyneille: Kun tulee olo että pinna palaa, jättäkää se vauva siihen huutamaan ja menkää itse toiseen huoneeseen raivoamaan. Rikkokaa vaikka tavaroita kunnes olo menee ohi. Ja sitten, heti sen jälkeen, HAKEKAA APUA TAVALLA TAI TOISELLA. Enkelit teitä ja teidän vauvojanne varjelkoon.

 

[vyöhyketerapia]

vyöhyketerapia käy itkuisille vauvoille ja masentuneille äideille. suosittelen.

 

[imetys?]

Jos imetät, lopeta. Mut ainakin hormonit tekivät hulluksi ja imetys vei voimia tosi paljon. Niin hyvä juttu kuin imetys onkin, hormonit voivat saada joillain ""lasin läikkymään yli"".

 

[:o]

Aika raju neuvo tuo imetyksen lopetus. Itse jos olisin lopettanut synkkinä masiskuukausina imetyksen olisin katunut myöhemmin todella paljon. Mut ihan miten vaan.

 

[AAArrrggghh]

""Mä olen aina tosi iloinen vaikka vauva huutaisikin...""
Voi perk...
Ymmärrät sitten tosi hyvin masennusta? Luuletko että masentuneena pystyy tahdon voimalla olemaan iloinen? Just joo. Ja lehmät lentää. Sun neuvot oli syvältä.