En enää tiedä itsekään, olenko vain herkkä asioiden suurentelija vai onko elämäni oikeasti keskivertoa rankempaa...?

["itkupilli"]

Kasvoin kuunnellen päivittäin olevani laiska, saamaton, itsekäs ja suuri pettymys, kusipää ja ties mitä muuta. Minut kasvatti (ihana) isoäitini, mutta asuin silti vanhempieni kanssa. Ulospäin perheemme oli kuin kiiltokuva, mutta äitini on sairas ja isäni liian kiltti puuttuakseen asiaan. Suuttuessaan isäni ei kyllä enää ollut kiltti...

Teininä oli syömishäiriötä ja muuta ns normi settiä, mutta masennus oli se, mikä vei elämänilon. Sitä toki kukaan ei huomannut, koska olinhan aina ollut laiska ja saamaton. ADHD teki koulunkäynnistä vaikeaa, mutta sain pidettyä keskiarvoni lähes yhdeksässä. Luin aamu neljästä puoleen yöhön ja kuulin olevani tyhmä. Yritin kyllä yrittää.

Heti täysi-ikäisenä lähdin, muutin vasta tapaamani miehen luo. Ja kuinkas muutenkaan, löysin itselleni varsin muodikkaasti narsistin. Pyörtyilin uupumuksesta passatessa miestäni, itkin salaa pahaa oloani tultuani taas loukatuksi, mutta nyt minua sentään rakastettiin. Hankittiin koira ja oma asunto, lapsi ja mentiin naimisiin.

Vauva-ajan ollessa rankka huomattiin vihdoin vaikea masennus, pakko-oireet ja kauhea ahdistus. Terapiaa ja lääkkeitä, elämä lähti vihdoin sujumaan. Avioliitto oli vaikea, mutta mitäs pienistä, enää ei tehnytkään mieli lyödä keittöveistä sisuskaluihin tai hypätä junan alle. Veljenikin yritti itsemurhaa, mutta halvaantui "vain".

Mies joutui onnettomuuteen ja oli leikkaus- ja sairaala-kierteessä 6kk. Sillä aikaa piti minun remontoida ja myydä asuntomme, koska olin taas raskaana ja tarvitsimme isomman asunnon. Sitten tuli raskausmyrkyrkytys ja hetkellinen asunnottomuus.

Kun vauva vihdoin syntyi, oli meillä uusi ihana koti ja elämän piti vihdoin hymyillä. Silloin miehen isällä todettiin syöpä ja annettiin vain vähän elinaikaa. Heti perään tuli ne trombit ja veti koko sukumme metsät maan tasalle. Siinä meni appiukon elämäntyö.

Nyt appi tekee kuolemaa ja mies on luonnollisesti masentunut. Tuntuu, ettei tämä ole reilua.

Vähän aikaa sitten yksi perhekahvilan työntekiä käski minun piristyä, koska "On muillakin vaikeaa, turhaan siinä nyrpistelet". Jäi vaivaamaan... Tätäkö tämä on kaikilla? Olenko oikeasti vain itkupilli, kuten kyllä minulle on koko ikäni sanottukin...?

 

[no ei]

No ei todellakaan monella ole noin monenlaisia vastoinkäymisiä elämässään, useimmilla varmaan vain muutama ja onnekkaimmilla ei mitään vakavampaa. Jos elämässä tapahtuu paljon kaikenlaista ikävää, oleellisinta minusta on, että perusasiat ovat kunnossa eli kotona on hyvä olla, parisuhde voi hyvin jos sellainen on ja lapset voivat hyvin. Tuosta sinun parisuhteestasi olisin eniten huolissani ja murheissani, jos elät edelleen narsistisen miehen kanssa. Omat terapiasi ja kasvamisesi menevät hukkaan, jos mies lyttää sinua edelleen.

 

["Alli"]

Jep. Sitä se elämä on.

 

["a p"]

[QUOTE="Alli";23350400]Jep. Sitä se elämä on.[/QUOTE]

Mutta että kaikki muutamassa vuodessa? Tuntemani ikäiseni murehtivat/valittavat kun ei vanhemmilta tulekaan riittävästi rahaa bailaamiseen tai kun on niin kovin rankkaa, kun pitäisi nähdä kaikkia kavereita. Kyynistyn...

 

[Elävästä elämästä]

Sanoisin ykskantaan: elämäsi on ollut keskivertoa rankempaa. Ei toista voi "käskeä" piristymään, joten unohda se perhekahvilan tyypin kommentti. Ikävä kyllä, vastaan tulee elämässä aina niitä "tölväisijöitä" ja sanat loukkaavat, mutta yritä olla välittämättä. Syy hänen tölväisyynsä on hänessä itsessään, turhan monilta puuttuu empatiakyky, syystä tai toisesta. Suosittelisin, että hakeudut uudelleen juttelemaan jonkun kanssa, jos ei ihan terapiaan, vaikka diakonille. Saisit keventää taakkaasi. Kaikkea hyvää!

 

["vieras"]

Veikkaan etta useakin ihminen saisi elamastaan vastaavan kuuloisen tarinan jos poimisi vain negatiiviset asiat ja jattaisi kaiken hyvan huomiotta. Turha menneissa on rypea, kekity kaikkeen hyvaan mita sulla on ja huomaat voivasi paremmin!

 

["pallo"]

Kyllä sinulla varmaan on keskivertoa rankempaa ja raskaampaa ollut..

Kyllä sitä kaikenmoista on omassa elämässänikin ollut, onneksi jäämässä pahimmat ajat pikkuhiljaa taaksepäin.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";23350484]Veikkaan etta useakin ihminen saisi elamastaan vastaavan kuuloisen tarinan jos poimisi vain negatiiviset asiat ja jattaisi kaiken hyvan huomiotta. Turha menneissa on rypea, kekity kaikkeen hyvaan mita sulla on ja huomaat voivasi paremmin![/QUOTE]

Sepä se, kun niinhän minä pitkälti teenkin. Ei minun voinnissani ole juuri nyt mitään moitittavaa, aika objektiivisesti taidan elämääni osata katsoa. Kirjoitukseeni en niitä hyviä asioita änkenyt, koska se ei nyt ollut jutun juoni. Halusin "paperille" ne suurimmat murheeni, ihan jo selvittääkseni päätäni. En usko, että elämästä mitään tulisikaan, jos istuskelisin murehtimassa näitä asioita, siksi yritänkin katsoa tulevaan. Joskus kuitenkin pysähdyn miettimään.

 

[Elävästä elämästä]

[QUOTE="a p";23350521]Sepä se, kun niinhän minä pitkälti teenkin. Ei minun voinnissani ole juuri nyt mitään moitittavaa, aika objektiivisesti taidan elämääni osata katsoa. Kirjoitukseeni en niitä hyviä asioita änkenyt, koska se ei nyt ollut jutun juoni. Halusin "paperille" ne suurimmat murheeni, ihan jo selvittääkseni päätäni. En usko, että elämästä mitään tulisikaan, jos istuskelisin murehtimassa näitä asioita, siksi yritänkin katsoa tulevaan. Joskus kuitenkin pysähdyn miettimään.[/QUOTE]

Hienoa, osaat selvästi hyvin analysoida elämääsi ja vastoinkäymisiäsi. Uskon, että sinulla on eväät, joiden avulla selviät ja tiedät, mikä on itsellesi tärkeää ja mitkä asiat eivät ole sinulle hyväksi.

 

["hmm"]

jos lähtökohdat on rankat ja on kertyny mielenterveydellistä ongelmaa perheeseen, niin normaalit ja epänormaalit vaikeudet voivat kertyä ja niitä ei kyetä ohittamaan. silloin ne hankitut ja aidot onnettomuudet punoutuu niin paksuksi köydeksi, ettei saa otetta eikä jaksa kantaa.

elämä on sarja onnettomuuksia, ja mahdollisuus oppia vastaanottamaan ne muuten kuin henkilökohtaisina loukkauksina. opi erottamaan, miten niistä voi karsia turhimmat, tyyliin ajoin liian lujaa ja jouduin ojaan...

 

[no ei]

[QUOTE="hmm";23350569]elämä on sarja onnettomuuksia, ja mahdollisuus oppia vastaanottamaan ne muuten kuin henkilökohtaisina loukkauksina.[/QUOTE]

Sarja onnettomuuksia...onpa kyyninen elämänasenne sinulla Tuo on kyllä ihan totta, että jotkut ottavat myös itse aiheutetut vastoinkäymiset ikään kuin ne olisivat kohtalon epäreilusti heitä kohti sinkauttamia ja silloin ei tosiaan opi mitään. Minun isäni oli sellainen ja mieheni on välillä myös samanlainen. On ärsyttävä kuunnella vonkumista esim. epäreilusti kertyneistä veloista, veromätkyistä tai parkkisakoista.

 

[hm]

En ymmärrä miten sinua noin kovasti liikuttaa narsistimiehesi isän metsät tai trombit. Jos olet nuori. Ei monella nuorella ole yhtään mitää omaisuuttaa jota surra.

ja vanhojen ihmisten kuolemakaan ei minua itketä, ainakaan jos kyseessä olisi miehen vanhemmat. se tapahtuu kaikille, ja on normaalia. epänormaalia olisi menettää lapsi.

Ainoat vastoinkäymiset minä tuossa tarinassasi näen siis sen kurjan lapsuuden, jossa sinua painettiin alas. Tosin tuo on aika tavallinen lapsuus monelle. Ja toisen kurjan jutun sen narsistimiehen. Muu on täysin yhdentekevää omaisuusjuttua. silti vaikutat olevan tyytyväinen nyt mieheesi. joten sinällään outo juttu. ihan kuin olisit harjoitellut jotain romaania varten. jotenkin epäuskottava juttu. Ei kai kukaan oikeasti ajattele noin.

Siis miksi tarvitsitte välttämättä uuden asunnon kahden pienen kanssa? ym. kaikkea materialistista turhaa krääsää tuossa tarinassa.

 

["vieras"]

Ihmiset suhtautuvat vastoinkäymisiin niin eri tavoilla, että on ihan turhaa vertailla kärsimysten suuruutta. Läheisten ihmisten menettämisen aiheuttama tuskakin riippuu usein siitä, miten läheinen tämä henkilö todella oli.

Jos olet siis kokenut elämäsi raskaana, se varmasti on sitä ollut, sinulle. Sinähän sitä elämääsi elät, aika paha on tulla ulkopuolelta sanomaan, mitä sinun pitäisi tuntea.

Jos kuitenkin selviät arjestasi ja koet että elämässäsi on myös valoisia hetkiä, hyvä niin. Jos näin ei ole, hae rohkeasti apua. Siinä prosessissa ei mitata surujen suuruutta tai katsota mistään taulukosta riittävätkö elämänkokemusten rankkuudet johonkin tiettyyn ankeuden tilaan.

Jaksamista

 

["Niinii"]

Eihän se paha olo ole mikään kilpailu että "mulla on kurjempaa kun sulla" tai "sulla on asiat paremmin, et saa potee pahaa oloa"
Musta on tuntunu kans samalta, tuntuu et lähipiiri on sitä mieltä että mä oon joku masennuskanditaatti. Yks päivä mä heräsin ja tajusin mitä mulle on tapahtunu koko ikäni aikana ja päätin etten näyttele enää kenellekkään mitään ja yritäkkään olla mikään päivänsäde jos ei siltä tunnu.
Kasvoin alkoholistiperheessä, mua hakattiin. Isä kuoli, oli syömishäiriö, mua käytettiin hyväks, mut on hylätty monta kertaa, on sitä ja on tätä... Että mahtuuhan meidän ihmisten elämiin traumoja ja tapahtumia. Loppujenlopuks ku päätin etten enää näyttele mitään, niin oon ollu se mikä olen eikä mun tartte enää rypeä itsesäälissäkään että voi että kun mulle on tapahtunu näin ja näin. Oon oppinu hyväksyy tapahtumat.
Jos on annettu huonot eväät ni se ei tosiaan tarkota että elämä ei oo muuta ku yks iso murheenkryyni, aina sieltä suosta noustaan kuitenki. Ees hetkeks.

 

["ää"]

Eipä ole ollut tapana näyttää kenellekkään pahaa oloa, mutta en nyt katsois, että sun elämä mitenkään tavallista rankempi on. Kaikilla omat ongelmansa. Monikaan tuttuni ei tiedä, että meillä on ollut väkivaltaa. Rahaa ei välillä ole edes ruokaan ja ulosotossa 100 000e. Lapsena olin syrjitty ja yksinäinen. olen myös useitakertoja ajatellut kuolemaa vapautuksena. toisen vanhempani menetin äkillisesti. jne. en kuitenkaan ajattele, että olisin mitenkään epäonninen.
Lapsuus on eletty ja itse roikut narsistissamikä oikeastaan sinulla on huonosti. katso tulevaan äläkä roiku menneessä.

 

[teki vain mieleni sanoa]

Jumala rakastaa sinua. Jos haluat, hän tulee sydämeesi ja kantaa sinua, ja ohjaa parempaan elämään.

En ole mikään hihhuli, vaan tämä kaikki tapahtui minullekin raskaan elämän päätteeksi, ja kaikki muuttui tätä myötä parempaan.

 

[Välillä meren ja maan]

Aika paljon kaikkea negatiivista,mutta aika plajon kaikkea hyvääkin!
Kyllähän se niin on että toisia koetellaan joskus enemmä ja toisia vähemmän, ja jokaisella on oikeus myös olla siitä pahoillaan.
Itse kuitenkin uskon, että meille tapahtuu van hyviä asioita...tai siis että niiden tarkoitus on hyvä, vaikka me emme sitä ymmärtäisikään.
Sun pitää oppia kuuntelemaan itteäs, äläkä niitä lapsuuden ääniä ja sitäpaitsi...metsä kasvaa uudestaan.

 

[:)]

Kyllä menneisyyteen on katsottava, jos haluaa vapautuksen nykyisessä elämässä. Sieltä voi löytyä paljon vastauksia. Enkä tarkoita sitä, että ap olisi itse aiheuttanut nämä ongelmat, en todellakaan. Vaan tarkoitan sitä, että asioilla on yleensä aiheuttajat, ja turhaa masennusta ei ole. On hyvä katsoa totuutta silmiin, vaikka se sattuu. Osaa itse sitten suhtautua vahvemmin asioihin tässä elämässä. Tässäkin on selvä kaava, äiti narsisti jolloin tytär ottaa itselleen narsistin miehekseen. Siirtyy toisen narsistin luota toisen narsistin luokse, kun ei muuta tiedä. Tämä on aika yleistä.

Toivon että saat vapauden, minäkin sain elämässäni.

 

[näin]

Masennus voi olla pelastus. Vaikka ahdistaisi niin paljon, että joutuisi psykiatriselle osastolle, ei saa luovuttaa, vaan katsoa minne se reitti vie. Se voi antaa uuden suunnan ja antaa pelastuksen.

 

[tsemppiä]

Sun pitää uskoa, että se hyvä on olemassa tuolla jossain. On raskas prosessi selvittää/käsitellä lapsuutensa ja menneisyytensä, mutta kyllä se kannattaa. Tukea sinulle.

 

[4lasta,ja]

No, mutta sinulla TODELLAKIN on ollut paljon keskivertoa rankempaa!!! Ymmärrän hyvin että pää ei aina kestä. Tsemppiä elämääsi!

 

[dfdf]

Minä keskityn aina elämän positiivisiin puoliin. Aina löytyy jotain hyvääkin. Huonot asiat unohdan tai en ainakaan takerru niihin ja jää märehtimään niitä.

 

[v]

Hirveää on sinun lapsuuden kokemukset, muuten "ihan vaan" elämää. Tsemppiä!

 

[tuota]

Mutta siis sä olet edelleen sen narsistitin kanssa ja teit sen kaa kaksi lasta? Jo pelkkä narsistin kanssa eläminen voi laukaista mielenterveyshäiriöitä.