Emme pääse tapailuvaiheesta eteenpäin...

[Tulkinta]

Olisi ehkä sinulle itsellesi parasta, jos suuntaisit katseesi tästä tapailusta poispäin. Teillä on kovin erilaiset toiveet ja käsitykset tämän miehen kanssa.

Elämänkokemukseni perusteella sekä lukuisten nuorten ja aikuisten miesten kanssa käymieni keskustelujen perusteella sanon, jotta kyllä tässä on kyseessä miehen kannalta puhtaasti vakituinen seksisuhde. Sellaista ei tuoda julki, vaan pidetään piilossa, ei tavata usein, koska ei ole tarvetta enempään läheisyyteen eikä siihen satsata sen enempää henkistä kuin aineellista, kuin on pakko.

Ihastunut ja rakastunut mies löytää ihan varmasti aikaa ja tilaisuuksia kohteelleen enemmän, hän pyrkii varmistamaan, jotta muut eivät hänen naistaan vie. Teiltä tämä puuttuu kokonaan. Sinä olet sitoutunut tähän suhteeseen ja odotat etenemistä, mies ei. Tylyä, mutta totta?

Siksi kehotankin sinua sinne baanalle - ei toki etsimään, vaan elämään. Elämä kyllä tuo sinulle eteen sen miehen, joka rakastuu aidosti. Hän ei tule etsimällä eikä sitomalla, hän tulee yllättäen ja nurkan takaa silloin, kun vähiten odotat. Hän ei jää ihmettelemään ja antamaan rippeitä, hän on aktiivinen itse.

Jätä analysointi ja ala elää. Nosta itse itsesi arvoa, äläkä anele.

 

[looginen]

Suvussamme on aspergerlapsia, joten tunnistan jollain lailla ainakin nuoremmilla näitä oireita.

* Puhutaan usein aggressiivisesta As-henkilöstä tai varovaisesta As-henkilöstä. Aggressiivisen As-henkilön käyttäytymistapa on helppo tunnistaa ja hän saa diagnoosin jo varhaislapsuudessa. Oireet ovat selkeät ja helposti tunnistettavissa. Varovainen As-henkilö pysyy taustalla ja eristäytyy helposti jopa oman perheen sisällä. Tämä henkilö alkaa selvittää ongelmiansa vasta aikuisiässä. Ei ole siis olemassa tyypillistä As-henkilöä, vaan jokainen on oma yksilönsä erilaisine ilmentymineen.

- "Tutkin tässä vielä kerran tätä aihetta ja tein jopa testin hänen näkökulmastaan, en tietenkään ole varma miten hän olisi vastannut, mutta vaikka mielestäni vastasin aika aspergermaisesti, sain täysin normaalit pisteet, ”ei aspergeria”.
* Varovaiset As-henkilöt saavat yleensä matalan pistemäärän tässä testissä.

Ok. Ehkä selvin havainto voisi tulla huomion kinnittämisestä katseeseen, katselutapaan.

 

[seksisuhteesta puhuin]

Vastauksesi ovat valottaneet tätä "seksisuhde" asiaa joten sanoisin että teillä syttyi kiinnostus ja tunteet ennen seksiä. En siis jättäisi seksiä yhtäkkiä pois, tuntuisi vaan hölmöltä ja ties vaikka vaikuttaisi negatiivisesti myöhemmin. Miehelle seksi merkitsee tunteiden jakamista (kun ei nyt puhuta pelureista) joten hänestä sinun vetäytyminen osoittaa vain kiinnostuksesi hiipumisen, ei analyyttistä ajattelua tai muutakaan mitä koitat selittää. On taatusti kova isku, joten unohda se!

En näkisi että mies olisi kiinnostunut vain seksistä, kun kerran teette paljon muutakin. Se että mies on sinua nuorempi ja sinä se joka kaipaa enemmän seksiä.. ei kuulosta hyvältä. Suhteen vanhetessa seksikerrat useimmiten harvenevat, joten mieti pärjäätkö vähemmän aktiivisen, vielä kuitenkin nuoren miehen kanssa?

Alle kolmekymppiset miehet, karkeasti sanoen, eivät useinkaan ole kovin valmiita asettumaan oikeasti aloilleen. Jotkut ovat jopa sitä mieltä että miehet viisastuu itsenäisyydestään ja itseriittoisuudestaan vasta viisissäkymmenissä. Nuoremman miehen kanssa saatat joutua odottelemaan kypsymistä suhteen seuraaviin askeliin, onko sinulla aikaa? Onko se sen arvoista?

Tuosta tunteiden määrästä ja riittävyydestä. Rakastumisen määrää voi "mitata", mutta rakastamisen kanssa on minusta niin että se pitää tahtoa. Rakastaminen pitää päättää ja siitä pitää huolta, se ei tule itsekseen vuosikausia. Uskon että toisia on helpompi rakastaa mutta lähes ketä tahansa voi päättää rakastaa. Jos haluaa kestävän liiton, pitää siinä Muistaa että rakastaa, ei niinkään joka päivä punnita että mahdanko rakastaa tarpeeksi vielä tänäänkin. Ethän tehnyt sitä virhettä exäsi kanssa? Olisiko hän edelleen se jonka kanssa elämä olisi tangoa, jos vaan päättäisit rakastaa miettimisen sijaan? Etsitkö ihmistä johon olisit rakastunut koko elämäsi? Älä etsi, koska sellaista ei ole.

Ihminen tarvitsee rakastavan lähimmäisen eniten juuri silloin kuin sen vähiten ansaitsee. Siksi rakastaminen ei tule niin helposti. Rakastuminen taas on täysin sokea, omaa sisäistä hullaantumista.

Puhun kuin tietäisin jotain, itse voit ainoastaan päättää sukeltaa suhteeseen tai odotella jotain muuta. Sen kyllä sanon ettei elämä huonoihin päätöksiin kaadu, kaikesta mistä voi oppia jotain on hyötyä. Jos ympärillä asetutaan ja perheellistytään, pitää muistaa että jokainen elää omaa elämäänsä eikä oikeaa kaavaa ole. Suunnan voi valita muttei aikataulua!

 

[Alkuperäinen]

Kiitos kommenteista Tulkinta ja ajatuksia!

Itse ajattelen ehkä että koska emme vielä tiedä mitä tästä tuee, emme hengaa kavereiden kanssa, koska se lisää paineita. "No ootteko yhdessä ,kuka toi on, tapaatkovielä sitä XXX??!!" Siksi en itsekään ole halunnut kertoa tästä kaikille, ennen kuin tiedämme hauammeko vakavasti seurustella. Tottakai seurustellessa esittää ihmisen kavereille, mutta kun tapailee niin asia on mielestän täysin kahdenvälinen juttu, ei heti kaikki seurusteluehdokkaat kaikkien eteen...

Olen toki tavannut hänen kavereitaan joskus alussa, ja kerran törmättiin kaupungilla. Ja heti sen jälkeen alkoi kauhea utselu sen jälkeen, mille me molemmat naurettiin että kerrotaan kyllä sitten kun on kerrittavaa....ei ole sormusta... Hän on myös pyytänyt mukaan joskus baariin kaverin kanssa mutta silloin en päässyt. Hänkin on tavannut paria kaveriani. Mutta ei olla hengailtu yhdessä ystävien kanssa, koska emme seurustele, vasta tapaillaan, ja mietitään mitä haluamme tehdä. En tiedä ymmärrättekö, minulle on ihan loogista, ettei käyttäydy kuin parisuhteessa kun vasta tapaillaan, mutta en ehkä ajatellut että tapailtasiin monta kuukautta, ollaan kuten sanoin juututtu tähän vaiheeseen. En ole varma miksi, sitä tässä pähkäilen.

Voi olla ettei hän ole oikea minulle, että hän haluaa vain seksiä. Olen kuitenkin ehdottanut pariin otteeseen ihan vakavasti että pitäisikö meidän siirtyä ihan seksisuhteeseen, että saa tapaillla muita esimerkiksi jne. Mutta hän sanoo aina ettei halua, että tykkää olla kanssani myös muuten. Olemme sopineet ettemme tapaile muita, hän sanoi ettei hänellä ole sellaista tarvetta (no saahan se jo seksiä. TIEDÄN että moni mies haluaa vain seksiä, mutta minusta ei tämän kanssa tunnu siltä, kun soitellaan ja jutellaan tuntikausia välillä, se laittaa mulle viestiä arkisista asioista, käydään ulkona syömässä, shoppailemassa jne... Vaikea ajatella että hän tekisi kaiken tuon ja vielä sanoisi ja käyttäytyisi sillä tavalla että pitäisi seurastani, mutta oikeasti on vain seksin perässä...

Emme heti alussa harrastaneet seksiä, vasta sitten kun oltiin vähän aikaa tapailtu ja kiinnostusta oli molempiin suuntiin. Sen jälkeen on hitaasti tuntunut menevän eteenpäin ja hän puhuu asioita kuin että jos menemme joskus naimisiin jne, mutta viime aikoina ollaan jotenkin jääty paikoillemme.

En tiedä... Ehkä hän on väärä mies. Ehkä hän haluaa vain seksiä. Ehkä emme vain uskalla astua eteepäin ja alkaa seurustella. Eihän me välttämättä sitten viihdytäkään suhteessakaan... En todellakaan tiedä... Ja vaikea vain olla ja elää kuin mitään ei olisi, kun päässä pyörii tällainen asia, joka tuntuu minusta äärettömän tärkeältä ja merkittävältä.

 

[a-täti]

"En todellakaan tiedä... Ja vaikea vain olla ja elää kuin mitään ei olisi, kun päässä pyörii tällainen asia, joka tuntuu minusta äärettömän tärkeältä ja merkittävältä."

Tänään on perjantai ja et vieläkään ole päässyt ongelman kanssa eteenpäin.

Tänä viikonloppuna kävelet miehesi kanssa ihmisten keskellä käsikädessä.
Ajattelet kaikkea muuta, mutta et miettimääsi ongelmaa.

Kun vaihtelee jatkuvasti nimimerkkejä kuten allekirjoittanut saattaa säihkähtää perinpohjin
jonkun ellit-viestin takia. Näin minulle äsken kävi ellien sensuelli-palstalla.

Mietin kotvan olenko todellakin tuota mieltä. Mutta maailma on suuri ja tälle pallolle mahtuu
monta samanikäistä elliä, jotka selailevat naistenlehtiä.

Jos asia ei muuten selviä tervemenoa kristallipallopalstalle. Siellä on monta korteista katsojaa.
Mutta toivottavasti et ole niin herkkäuskoinen ethän? Romaaninaisen korttipovauksen takia uskoin pitkään eläväni kohtalon määräämän miehen kanssa. Nainen kun sanoi, että vain minussa on vikaa. Muuten liitto on onnellinen.

 

[a-täto]

Korjaan romaninainen ei romaaninainen. Sensuellipalstalla a-täto olkoon korjaamatta.

 

[Alkuperäinen]

seksisuhteesta puhuin:

Mies on minua hieman vanhempi itse asiassa, olen 29 ja hän kohta 30. Meillä käy kyllä halut tosi hyvin yhteen, ei hän haluton ole, mutta sanotaanko että minä olisin joskus halunnut kun hän ei, toisinpäin ei ikinä, mutta suurta eroa ei ole. En usko että tästä tulisi mikään ongelma, omat haluni yleensä rauhoittuvat ajan kanssa myös. Harrastamme kyllä paljon seksiä koska nautimme siitä molemmat, mutta en tiedä onko seksi tässä tärkein? Toisaalta TÄRKEÄhän se saakin olla, muttei liian...

En usko että jättäisimme seksin pois, hän kyllä olisi suostunut siihen, mutta se olisi molempien mielestä tässä vaiheessa varmasti lähinnä tekonaista ja omistuista kuten sanoit.

Kuten totesin hän puhuu lapsista ja haluaisi niitä, ja perheen, mutta kuka tietää kenen kanssa se perhe sitten tulee. Onhan se kuitenkin iso askel, ei hän varmaan valmis vielä ole. En minäkään halua vielä perhettä, mutta parisuhteen kyllä... Itse hän mietti onko sitoutumiskammoinen, varmasti osittain iän tuomien paineiden takia.

Olet varmaan oikeassa siinä että olisin onnellisesti exän kanssa nyt jos olisin pystynyt rakastamaan. Kyse on vain miksi en rakastanut, eikö hän vain ollut sopiva? Kaikki kaatui minun tunteisiini, kaikki hänessä alkoi ärsyttää, löysin vain virheitä mitättömistä asioista eikä hän enää kiinnostanut seksuaalisesti. Tunteeni vain kuolivat lopulta, vaikka niin olisin halunnut saada suhde toimimaan. Se on toinen stoori, mutta ehkä kuvastaa etten koskaan ole 100% varma omista tunteistani, vaikka nyt tuntuu siltä että tunteeni ovat erilaisella pohjalla kuin viimeksi, olen valmis hyväksymään virheitä ja ongelmia eri tavalla. En odota olevani rakastunut koko elämäni ,mutta sellainen rauhallinen "tuosta tyypistä tykkään ja haluan satsata tähän" -tunne on se mitä haen... Uskon että tässä voisi olla sellaista, jos vain päästään joskus pähkäilystä eteenpäin...

Olen aiemmin tapaillut vain itseäni nuorempia, hekään eivät ole kypsiä, mutta toivoisin että lähes 30-vuotias on... En kuitenkaan pystyisi hakemaan itselleni viisikymppistä miestä vaikka olisikin niin että miehet vasta silloin kypsyvät. Kiitos kirjoituksestasi ja näkökulmastasi! Kiva saada asiallisia kommentteja itseä ahdistavaan tilanteeseen, jatkan mielelläni juttelua...

 

[Alkuperäinen]

a-täti, kunpa mulla olisi sinunlaisesi täti Ehkä minun pitäisi lopettaa miettiminen ja vain antaa mennä ja katsoa juttua kuukauden-pari eteenpäin, mihin suuntaan alkaa kallistua… Jos nyt satsaan häneen vielä kaksi kuukautta elämästäni, niin ehkä se ei ole liikaa vaikka hän ei sitten osoittaudukaan sopivaksi.

En tiedä näemmekö viikonloppuna...oli puhetta mutta hän totesi että pitää katsoa mikä päivä olisi hyvä. Ei ole kuulunut sen jälkeen. Analyytikko-pessimisti sisälläni sanoo että anna sen sitten ottaa yhteyttä ja ehdottaa, äläkä enää itse järjestä mitään. Hän kyllä yleensä ehdottaa tapaamisia, niitä ainoita vapaita iltoja työn ja harrastusiltojen välissä. Jostain syystä olen tullut hyvin pessimistiseksi tämän ketjun myötä, eli ajattelen että hän ehkä tosiaan on väärä mies minulle, ja haluaa vain seksiä, ja tutkin entistä enemmän pieniä vinkkejä, soittaako hän, miltä kuulostaa, ehdottaako seuraavia tapaamisia jnejne... Valmistaudun siihen että tämä loppuu, mikä heijastuu koko lähestymistapaani. Tietäisinpä mikä on oikea ratkaisu tähän, ennen kuin tuhoan jutun itse kärsimättömyydelläni.

 

[pitkä suhde]

Olet varmaan oikeassa siinä että olisin onnellisesti exän kanssa nyt jos olisin pystynyt rakastamaan. Kyse on vain miksi en rakastanut, eikö hän vain ollut sopiva? Kaikki kaatui minun tunteisiini, kaikki hänessä alkoi ärsyttää, löysin vain virheitä mitättömistä asioista eikä hän enää kiinnostanut seksuaalisesti. Tunteeni vain kuolivat lopulta, vaikka niin olisin halunnut saada suhde toimimaan. Se on toinen stoori, mutta ehkä kuvastaa etten koskaan ole 100% varma omista tunteistani, vaikka nyt tuntuu siltä että tunteeni ovat erilaisella pohjalla kuin viimeksi, olen valmis hyväksymään virheitä ja ongelmia eri tavalla. En odota olevani rakastunut koko elämäni ,mutta sellainen rauhallinen "tuosta tyypistä tykkään ja haluan satsata tähän" -tunne on se mitä haen... Uskon että tässä voisi olla sellaista, jos vain päästään joskus pähkäilystä eteenpäin...

Jäin miettimään tätä, koska ihan samoja tunteita ja vaiheita olen käynyt läpi omassa suhteessani (joka on kestänyt nyt 6 vuotta). Mies on ärsyttänyt, olen saattanut suuttua ihan pikkujutuista (kun on useamman vuoden sanonut samasta asiasta eikä muutosta tule, vihdoin ei jaksa enää sanoa kauniisti - pidemmissä suhteissa olleet varmasti tunnistavat tämän). Seksuaalinen kiinnostuskin on aika lailla loppunut minun puoleltani. Silti emme ole edes harkinneet eroa, koska olen varma että jos vaihtaisin niin kuuden vuoden päästä uudessa suhteessa olisi ihan samanlaista. Viihdymme kuitenkin yhdessä, arki on helppoa, ei tarvi riidellä jatkuvasti (mitä nyt minä hermostun niistä typeristä pikkujutuista välillä) ja toinen tuntuu parhaalta ystävältä. Ja minäkään en muuten koskaan ole ollut 100% varma tunteistani. Olen sellaista tyyppiä, että uskon että se on minulle mahdottomuus.

Uskon että nykyinen tilannekin on vain yksi vaihe suhteessa, seksielämä luultavasti piristyy kun saan ehkäisyasiat kuntoon (suurimman haluttomuuden aiheuttaja kun on mitä luultavimmin e-pillerit, ärtyisyyttäkin ne aiheuttavat). Onneksi mieheni ei ole sellainen joka pienen vastoinkäymisen tai pitkänkään seksittömän kauden takia lähtee kävelemään. Hyvä tietää jos vaikka lapsia hankkii, ettei synnytyksen jälkeen jätä kun ei seksiä tipu

 

[pitkä suhde]

a-täti, kunpa mulla olisi sinunlaisesi täti Ehkä minun pitäisi lopettaa miettiminen ja vain antaa mennä ja katsoa juttua kuukauden-pari eteenpäin, mihin suuntaan alkaa kallistua… Jos nyt satsaan häneen vielä kaksi kuukautta elämästäni, niin ehkä se ei ole liikaa vaikka hän ei sitten osoittaudukaan sopivaksi.

Kaksi kuukautta ei tosiaan ole pitkä aika. Ja varsinkin näin syksyllä voisi olla hyvä aika katsastaa onko suhde oikea vai ei. Monet sanovat, että kesän kestäneet suhteet kaatuvat syksyllä kun illat pimenee ja hormoonit tasoittuu Kesäheilat, tiedättehän. Eli tuskin se nyt kaduttaa jos pari kuukautta satsaat, ei siinä elämä ehdi mennä ohi.

 

[Alkuperäinen]

Jäin miettimään tätä, koska ihan samoja tunteita ja vaiheita olen käynyt läpi omassa suhteessani (joka on kestänyt nyt 6 vuotta). Mies on ärsyttänyt, olen saattanut suuttua ihan pikkujutuista (kun on useamman vuoden sanonut samasta asiasta eikä muutosta tule, vihdoin ei jaksa enää sanoa kauniisti - pidemmissä suhteissa olleet varmasti tunnistavat tämän). Seksuaalinen kiinnostuskin on aika lailla loppunut minun puoleltani. Silti emme ole edes harkinneet eroa, koska olen varma että jos vaihtaisin niin kuuden vuoden päästä uudessa suhteessa olisi ihan samanlaista. Viihdymme kuitenkin yhdessä, arki on helppoa, ei tarvi riidellä jatkuvasti (mitä nyt minä hermostun niistä typeristä pikkujutuista välillä) ja toinen tuntuu parhaalta ystävältä. Ja minäkään en muuten koskaan ole ollut 100% varma tunteistani. Olen sellaista tyyppiä, että uskon että se on minulle mahdottomuus.

Uskon että nykyinen tilannekin on vain yksi vaihe suhteessa, seksielämä luultavasti piristyy kun saan ehkäisyasiat kuntoon (suurimman haluttomuuden aiheuttaja kun on mitä luultavimmin e-pillerit, ärtyisyyttäkin ne aiheuttavat). Onneksi mieheni ei ole sellainen joka pienen vastoinkäymisen tai pitkänkään seksittömän kauden takia lähtee kävelemään. Hyvä tietää jos vaikka lapsia hankkii, ettei synnytyksen jälkeen jätä kun ei seksiä tipu

Noh, minä kuitenkin jätin exäni monta votta sitten. Minulle tuli se epävarmuus heti alussa, ja sitten ärsyyntyminen joka vain paheni n. vuoden jälkeen, halut loppuivat kokonaan, hän oli liikaa minussa kiinni, kaikki hänessä häiritsi. Pinnistelin vielä toisen vuoden ajatellen että saan tämän toimimaan, mutta muuttui vain huonompaan suuntaan, lopulta oli pakko lähteä. Kiva että teillä kuitenkin menee hyvin

 

[Aikuinen]

Ei siis olla seurusteluvaiheessa, ei olla yhdessä, tapaillaan vain. Ei olla esittäydytty kavereille tms, emme ole pari, emme vielä tiedä mitä tästä tulee, joten siksi ymmärrän myös että kaverit ovat tärkeitä ja niin kauan kuin vain tapailemme hän ei luovu kavereistaan ja sovituista kalareissuilta tms minun vuokseni. Seurustellessa ehkä olisi erilaista, tai sitten ei..? Mies on alle 30.

Hyvä AP, neuvoni sinulle on, että lakkaat jakamasta kanssakäymisen muodot "tapailuun" ja "seurusteluun", ja alat vaatia suhteelta vähän enemmän. Minusta kuulostaa hullulta, että olette kuukausien ajan "tapailleet" ja harrastaneet seksiä, mutta ette ole edes tavanneet toistenne kavereita. Tuo "tapailun" käsite vaikuttaa olevan joku ihmeellinen veruke, jolla voi perustella, ettei toista tarvitse tehdä oikeasti osaksi omaa elämää, vaan toisen saa pitää ikään kuin salasuhteena. Ja niin kauan kuin käytätte termiä "tapailu", ei tarvitse osoittaa minkäänlaista sitoutumista toisen eteen, ei tarvitse huomioida toista vaan saa itsekkäästi hylätä toisen jonkun kaverimenon vuoksi... siis minä en vaan ymmärrä, mikä ja MIKSI tällainen "tapailuvaihe" pitää erottaa "oikeasta seurustelusta". Onhan se nyt ihan selvä, ettei vasta tavanneiden tarvitse eikä kuulukaan alkaa samantien elää kuin aviopari, mutta minusta suhdetta voi ihan rehellisesti kutsua suhteeksi, seurusteluksi ja yhdessä olemiseksi vaikka sitä olisi kestänyt vasta viikon, jos siltä tuntuu. Kyllä sen tietää, milloin molemmilla on halu ja aikomus jatkaa toiseen tutustumista ja keskittymistä ja jättää muut pois.
Sen sijaan jos vielä useamman kuukauden jälkeenkään ei ole sellainen tunne, että pitäisi "tapailukumppania" kavereita tärkeämpänä, niin suhteen ennuste on aika heikko. Sellainen suhde ei itsestään muutu välittäväksi ja sitoutuneeksi vaikka tekisitte päätökseen alkaa kutsua sitä nyt "oikeaksi seurusteluksi".

Pointtini: joko sitä ollaan yhdessä tai ei olla. Yhdessä oleminen on seurustelua. "Tapaileminen" on leikkimistä toisen tunteilla eikä johda mihinkään.

 

[my 2 cents]

Minusta on niin, että teillä vain ei odotukset kohtaa... Oli mies kiinnostunut tai ei, niin jos hän ei halua tai ei voi tinkiä töistään, kavereistaan, harrastuksistaan tms niin sinulle nyt vain ei ole siinä suhteessa tilaa. Olen seurannut sivusta tilannetta, jossa muuten ihastunut ja kaikin puolin kunnollinen mies ei vain tositilanteessa halunnut priorisoida mitään elämässään jo olevaa asiaa alaspäin jotta suhteenviritelmä olisi saanut aikaa ja tilaa alkaa. Ja toiselle ei riittänyt ne rippeet, mitä mies suostui itsestään antamaan, niin vilpitön kuin hän niiden kanssa oli. Repivää molemmille, mutta jos prioriteetit ei muut heti alussa, ei ne sitä kyllä tee tilannetta pidempään ihmetellessä.

Oikeiden osapuolten lisäksi siis mielestäni suhteen syntyminen vaatii oikean tilanteen. Kovin kiireisen työprojektin keskelle putkahtanut ihminen vain priorisoidaan pois ja joku toinen sitten paremmalla ajalla voi tarttua koukkuun. Liian moneen asiaan yhtä aikaa ei vain pysty keskittymään. Itse uskon, että mitään mystistä sitä oikeaa ei ole, vaan "oikean" tunne tulee siitä että toisilleen sopivat ihmiset kohtaavat hyvässä tilanteessa.

Teidän tilanteenne ei minusta ole hyvä. Hyvässä tilanteessa kumpikin ilman muuta on valmis sanomaan sitä mitä teillä on seurusteluksi vaikka heti, eikä siinä pitäisi olla mitään pelottavaa. Kavereille kertomattomuus/salailu on jotain aivan kummallista minusta.

Kyse on siitä, haluaako laittaa kaiken peliin toisen eteen ja luottaako siihen, että toinen ei käytä sitä uhrautumista väärin. Minusta kumpikaan teistä ei tunne toista osapuolta turvalliseksi ja luottamuksen arvoiseksi. Teillä vaan ei ole tarpeeksi eväitä eikä kiinnostusta. Eteenpäin vain, jos haluat jotain muuta kuin kepeän hengailusuhteen.

 

[dsjhioi]

Vanha ketju, mutta kiinnostaisi tietää miten tämä päättyi...?

 

[??? kyssäreitä]

en jaksanut lukea helkkarin pitkiä sepustuksianne.

nämä kaksi asiaa sattuivat minun silmiini.
itse en koskaan luopuisi kavereistani.
Seurustelu ei poissulje aiempia ystävyyksiä eikä ystävyyssuhteiden ylläpitämistä. Jos toinen vaatii kaiken vapaa-ajan, niin juoksen ja lujaa.

2. seurustelukumppanin esitteleminen kavereille/sukulaisille.
Jos seurustelusuhde on alkutaipaleellaan, tapaillaan ja tutustutaan vasta, niin se on kahdenkeskistä puuhaa. Vasta sitten kun ollaan pari, on ystävien ja sukulaisten aika ja aletaan kyläillä yhdessä.

Tätä taustaa vasten... teillä ei taida olla kovinkaan kaksinen tulevaisuus. Mies ei ole valmis siirtymään vakavampaan juttuun. Miksi ei, en osaa sanoa.

 

[Olen]

Omasta kokemuksesta, jos se menee tuollaiseen ihmettelyyn, niin ei niistä yleensä mitään valmistu. Ihastus ja sen jälkeen rakastuminen tulee kyllä sellaisella sykkeellä, ettei siinä tarvitse miettiä mitä tehtäisiin. Tai voihan olla, että sen ihmisen kanssa olisi hyvä olla, mutta se jokin puuttuu. Ja se jokin on aika oleellinen asia. Mitäs sitten kun olet ns. järkiliitossa ja joku vie jalat alta totaalisesti... Et varmaan ole rakastunut tähän tyyppiin vaikka hänestä pidätkin, vai?

kanssasi samaa mieltä!

 

[Rakkaus tapahtuu]

Äkkiä tulee mieleen, että olette kavereita, ette koskaan sitten rakastuneet... Rakastumisen erottaa kaverijutuista siitä, että rakastuneet suunnittelevat tulevaa yhdessä, tai ainakin siihen suuntaan, että ovat yhdessä. Jos joku kuka tahansa sanoo rakastuneelle, että suhde on mahdoton- niin rakastuneet yhdessä puoltavat suhdettaan.

Jos et tapaisi tätä miestä 2 viikkoon, miten tuntisit?
Jos tämä ihminen lähtisi vaikka töihin toiselle puolelle maata tms, sanoisitko ilman mitään reaktiota näkemiin?

Sitoutumisen pelkoko? Tulevan pelko nyt on yleistäkin, mutta harva rakastunut edes näkee (ja onneksi niin) tulevia asioita edessään. Mahdollista yhtä pientä vessaa, ja muutamaa muksua jonossa sinne vanhempien edellä...
Tai vaikeuksia muuten, miten elämä tuo- kun ei se pelkkää hauskaa ole, parempikin kun rakastuneet ei noita huomaa ajatellakaan.
Noh... tällaisen vanhemman versio- mutta jos pohdinnoille mitään apua, niin ok.

 

[Vaihtoon vaan]

Voi kyllä, vaihtamalla paranee! Ihan turhaa tuhlata aikaa ja energiaa toisen muuttamisyrityksiin.

Yksin oleminen on parempi vaihtoehto silloin, jos ei suhteessa ei ole hyvä olla. Noin aikaisessa vaiheessa suhteen ei missään tapauksessa pidä tuntua työltä, vaikka pitkä parisuhde tarvitseekin huoltoa ja vaivannäköä. Muutaman kuukauden mittaisen suhteen pitäisi tuntua hyvältä, vaikka ei olisikaan varma onko kyseessä "se oikea".

Mitäs jos sovitte, että voitte tapailla muitakin?

 

[Minä tiedän?]

Koska olen jo vanhempi rouva ja minulla on jonkin verran kokemusta miehistä sanoisin, että

Miettikää mitä itse haluatte ja pohtikaa onko toinen osapuoli samalla aaltopituudella kuin te. Jos seurustelu / tapaamisvaiheessa ei riitä aikaa tai mielenkiintoa toiselle niin hakekaa hyvät ihmiset uusi kumppani. Luuletteko, että tämä vaihe paranee sitten myöhemmin jos se ontuu jo ensi metreillä?

Rakastukaa! Maailmassa riittää miehiä ja naisia. Etsikää ja löytäkää kumppani jolla on samat elämänarvot kuin teillä (halu perustaa perhe, viettää aikaa yhdessä tai antaa vapautta, pitää lemmikkiä, rakentaa koti, harrastaa yms.).

Rakastuneella ja ihastuneella ihmisellä riittää aikaa tapaamisille ja intohimoisille petipuuhille.

Parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa.

A-tädin kanssa olen samaa mieltä siinä, että miehet voivat olla tosi rasittavia ja miten ihanaa on nauttia vapaudesta tällä hetkellä ja välillä vain vähän seurustella kun molemmilla on sama ajatusmaailma.

Yhdessäolo ja rakkautta ei pidä anella. Tällaisessa suhteessa tulee vain harmaita hiuksia ja kyyneleitä.

En tiedä miten alkuperäisen kävi. Tyytyikö hän elämään suhteessa joka toimii puoliteholla vai löysikö on OIKEAN elämänkumppanin.