Emännillä menee aikaa ihan naurettaviin juttuihin..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja just
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Koko ketjua lukematta, kommentoin vain omasta kokemuksesta. Mummoni on aivan samanlainen passaaja, vaikka ei todellakaan ole alistettu nainen (päin vastoin vähän pirttihirmu). Lastensa kanssa ei todellakaan ole leikkinyt, eikä muuten lastenlastenkaan, mutta nyt neljäs polvi saa jo vähän hellyyttä. Mutta se mitä olen pohtinut on, että ainakaan mummoni ei juuri ehdi nokkaansa ulos pistää eli ei juuri liikuntaa ole tullut/tule. Ukki taas, kun tekee pihatöitä ja käy kävelemässäkin on paremmassa kunnossa. Eli pääseekö kotihengettäret tarpeeksi ulos ja liikkumaan?
 
Tämä höösääminen taitaa olla vaan emännän tietoinen valinta, hän on niin siihen tottunut ettei muusta tiedä.
Sano että ottaa lapset mukaan esim. leipomistouhuihin,pyykin lajitteluun yms.
Eihän niiden lasten kanssa tartte ihan leikkimällä leikkiä, voi olla mukana askareissa.Samalla tulee yhdessäoloa ja lapset oppivat tekemään töitä. Ei siis mitään liian vaativia juttuja, iän mukaan tekemistä ja puuhastelua. Siinähän sitä samalla voi jutella ummet ja lammet ja sosiaaliset siteet vahvistuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mahtavaa, että vielä löytyy näitä emäntiä, jotka paljolti ovat pitäneet tiukkoinakin aikoina tätä maata pystyssä. Minä en näe tällaisessa toiminnassa mitään outoa. Se on hänen elämäntapansa ja antaisin hänen pitää sen. Nämä samat toimeliaat naiset ovat tehneet suuren työn monissa yhteiskunnan toimissa samalla tarmolla niin maamiesseuroissa, martoissa, lotissa jne. pyyteettömästi ja ahkeruudella, joka on heille luontaista. Tähän eivät nykynaiset pysty eivätkä kykene. TV:n joutavia sarjoja katsellaan, seiskaa luetaan, biletetään ja tehdään yh-lapsia tai erotaan. Nykynaiset eivät enää pystyisi tätä maata pystyssä pitämään kuten nämä emännät tekivät miesten ollessa viisi vuotta sodassa.

Kyllä olisi tämä maa kaatunut, jos sinne kyökkiin olisi naiset jääneet nöyristelemään.

Minulla on muutamia maatalon emäntiä kavereina ja kyllä he tekevät ihan kunnon työtä kotitilallaan eivätkä vain laita ruokaa ja siivoile kaiket päivät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijo 50v:
Alkuperäinen kirjoittaja ******:
Alkuperäinen kirjoittaja Keijo 50v:
Alkuperäinen kirjoittaja Kysymys:
Ja mummon ikä on ???

Eiköhän tuo oo ton ajan naisten tyyli. Kunnon emäntä. Moni mies ois tänä päivänä tyytyväinen, kun sais tollasen palvelijan.

Nykyajan naiset hädin tuskin jaksavat kotia pitää siistinä.

Jos mies ja nainen käyvät molemmat töissä samanpituisen työpäivän, niin minulla ei ainakaan menisi jakeluun, että miksi sen toisen (naisen) pitäisi tehdä vielä kotonakin kaikki yksin. Tilanne on tietenkin eri kuin ap esimerkissä, mutta yleisempi tänä päivänä, jos "nykyajan" naisista puhutaan. Ap:n esittämä pariskunta saa tehdä miten tekevät, mutta "nykypäivänä" monet asiat ovat toisin. Harrastetaan esim reilua työnjakoa kotonakin, miehekäs mies ottaa oman osansa, tykkää olla lasten kanssa jne. Perhe ja koti on yhteinen projekti eikä mikään "naisen juttu".

Eli miehen kuuluisi pitkän työpäivän jälkeen alkaa moppaamaan lattioita, tiskaamaan, laittamaan ruokaa ja sitten vielä tehdä kaikki miestenhommat, kuten naulata naulat seiniin, vaihtaa autoon renkaat jne. Nainen senkus istuu koneella.

Se on fakta, että "miesten hommat" ovat vähentyneet ajan saatossa kaupungistumisen ym myötä radikaalisti. Auton renkaat vaihdetaan pari kertaa vuodessa, auto katsastetaan kerran vuodessa, kodin remppahommia useimmilla on tosi vähän ja harvoin. Ajallisesti ihan millin murto-osa siitä ajasta joka menee _joka päivä_ kotitöihin (ruoka, pyykit, siivous).

Ajan tasa-arvoa enkä sitä, että miestäkään sorretaan ja hän joutuisi tekemään kaiken. JOS molemmat käyvät töissä, niin molemmat suurin piirtein yhtä paljon kotihommissa. Jos taas nainen kotona, niin sitten minusta onkin reilua, että hän vastaa kodista kun toinen on kerran töissä päivät.

Ei pyykkikoneen käyttö, imurointi tai ruuanlaitto mitään tähtitiedettä ole. Sen oppii kuka tahansa jos haluaa. Minäkin osaan tehdä pihahommia, hakata naulan seinään, viedä auton huoltoon jne. Niitä perinteisesti "miesten töitä" on vain niin tosi vähän nykyään, kun taas kotitöitä riittää. Kun molemmat tekee niitä, jää enemmän mukavaa aikaa olla yhdessä koko perheen kesken.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijo 50v:
Alkuperäinen kirjoittaja ******:
Alkuperäinen kirjoittaja Keijo 50v:
Alkuperäinen kirjoittaja Kysymys:
Ja mummon ikä on ???

Eiköhän tuo oo ton ajan naisten tyyli. Kunnon emäntä. Moni mies ois tänä päivänä tyytyväinen, kun sais tollasen palvelijan.

Nykyajan naiset hädin tuskin jaksavat kotia pitää siistinä.

Jos mies ja nainen käyvät molemmat töissä samanpituisen työpäivän, niin minulla ei ainakaan menisi jakeluun, että miksi sen toisen (naisen) pitäisi tehdä vielä kotonakin kaikki yksin. Tilanne on tietenkin eri kuin ap esimerkissä, mutta yleisempi tänä päivänä, jos "nykyajan" naisista puhutaan. Ap:n esittämä pariskunta saa tehdä miten tekevät, mutta "nykypäivänä" monet asiat ovat toisin. Harrastetaan esim reilua työnjakoa kotonakin, miehekäs mies ottaa oman osansa, tykkää olla lasten kanssa jne. Perhe ja koti on yhteinen projekti eikä mikään "naisen juttu".

Eli miehen kuuluisi pitkän työpäivän jälkeen alkaa moppaamaan lattioita, tiskaamaan, laittamaan ruokaa ja sitten vielä tehdä kaikki miestenhommat, kuten naulata naulat seiniin, vaihtaa autoon renkaat jne. Nainen senkus istuu koneella.

hmm, musta tuntuu että aloituksessa ei ollut kyse siitä että olis jotenkin huono ihminen tämä anoppi kun touhuaa kokoajan, vaan siitä että eikö voisi silloin kun lapsenlapset ovat kylässä niin tehdä vaikak pakkaseen valmiiksi niitä piirakoita ja pullia jos niitä on pakko olla, eikö voisi tehdä kahta ruokaa kerralla siellä keittiössä niin sen toisen voi sitten lämmittää vaan myöhemmin, että jäisi aikaa olla niiden lastenlasten kanssa....? jos kyse on muutamasta päivästä kerrallaan niin eikö silloin voisi ottaa vähän rennommin ja olla oikeasti kiinnostunut siitä mitä lapsenlapsilel kuuluu?
mie en ainakaan jaksais mennä kylään mihinkään sellaiseen paikkaan jossa lapselle sanotaan kokoajan että ei nyt, mummu on kiireinen, älä nyt mene sinne kun siellä on kiire, älä koske siihen, älä tee sitä, älä tee tätä, kun kukaan ei nyt ehdi sun kanssa navettaan katsomaan lehmiä, eikä ulos katsomaan muitakaan eläimä, nyt ei ehdi, katsotaan myöhemmin, nyt täytyy tehdä sitä ja tätä ja tota, jutellaanko hei myöhemmin kun nyt ei ehdi kuuntelemaan kun pitää laittaa ruoka ja leipoa ja siivota ja puuhata ja touhuta... miksi viedä laspi johonkin sellaiseen paikkaan jossa ei kukaan ehdi huoioida ja näyttää juttuja?

mityä tulee tuohon passaamiseen niin ei se tee naisesta hyvää että passaa... ja ison karhunpalveluksen tekee se nainen joka pojalleen niin opettaa... mie kerran koitin että mitä tapahtuu jos en tee ruokaa... mies kolmannen päivän kohdalla kyseli että meinasinko joskus vielä ruokaa laittaa... ja ruokaa oli jääkaapissa yllinkyllin, se olsi vaan puitänyt tehdä.. mies eli leivällä sen kolme päivää.. samaten koitin pyykinpesun kanssa samaa... viikon se kesti, käytti vaaan sitten likasiia vaatteita... valitteli sitten äidilleen kun en tee mitään... sanoin että jos aikuinen mies kuolee täyden jääkaapin eteen nälkään niin joutaa kuollakkin... ja jos ei sen vertaa osaa että pesis omat pyykkinsä niin kulkekoot paskasissa... ja me molemmat käytiin töissä.... mie tein noi asiat koska mies ei osannut/jkaksanut/halunnut/ viitsinyt ja siihen nuo ja monta muuta syytä miksi on nyt ex... ei siinä jos nainen on kotona, silloinhan se ehtii tehdä kotitöitä.. mutta jos molemmat käy töissä niin se on molempien homma...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tilhi:

Mulla kälystä vähän samanmoisia kokemuksia. Ku mentiin kylään (itse oli kutsunut kylään) niin koko ajan touhus jotain hommiaan. Vähän tuli sellanen olo et miks ihmeessä me oikeestaan kylään tultiinkaan.
 
minusta mikään ei ole tärkeämpää kuin sörsselit. maailma olisi paratiisi, jos me kaikki lopettaisimme maailman tuhoamisen "tärkeillä " palkkatöillä, joista saatavalla rahalla ostetaan maailmaa tuhoavaa romua ja pakattuja elintarveikkeita. sen sijaan kasvattaisimme omalla parvekkeella/pihalla ruokamme ja tekisimme kaiken itse. ei kukaan ehtisi kyylätä eikä sotia eikä kierellä kaupassa tuhoamassa maaperää ja ilmastoa
 
Yhteistyössä