Elovauvat 2014 <3 *heinäkuussa*

Onnea Mmaria!! :) Ja tsemppiä Esikoista vailla!!

Synnytys on mielessä koko ajan enemmän, normaalia jännitystä asiaan liittyen. Pelätä en vielä osaa kun ensimmäinen kyseessä. Mulla ei hirveesti supisteluja ole ollut tai sitten en tunnista niitä. Kuitenkin neuvolassa sanoivat ettei se tarkoita että synnytys menisi tällöin todennäköisemmin yli LA. Vaikka vaivoja on hyvinkin kohtuudella, olisin ihan valmis luopuun tästä mahasta jo... niin tylsää vaan odotella synnytyksen alkamista kun ei tuolla ulkona pysty oleen helteen takia. Tulis edes jotain viileempiä päiviä välillä että vois tehdäkin jotain.

Kysymys Taysissa synnyttäville: Oletteko ajatelleet haluatteko potilashotelliin? Onko jollain jo kokemusta siitä? Etenkin ensisynnyttäjän kokemus kiinnostaisi.
Jossain tuli vastaan että joku oli kokenut jäävänsä kovin yksin ja vailla apuja pienen kanssa siellä kun isä olikin joutunut lähtemään pois ja vain isälle oltiin opastettu vauvan pesut ja hoidot. Pääasiassa olen kyllä kuullut vain positiivista palautetta liittyen omaan rauhaan, ei heräile naapurin lapsen ääniin, kätilöiden ramppaukseen jne.
Itsellä tosiaan siis ensimmäinen tulossa ja mietin onko se hyvä ratkaisu mennä potilashotellille vai ei?

Mitäs muuta... maha kutisee ihan älyttömästi, se ehkä piinaa vaivoista eniten. Tuntuu ettei rasvat tai rasvaamatta jättämiset vaikuta asiaan millään lailla.

Olishan se mukavaa jos juttua ja ihmettelyä voisi jatkaa vauvojen jo synnyttyä. FB ei oo kyllä mulle mikään optimaalisin paikka, mutta sinne kaikki nykypäivänä tuntuu siirtyvän. Mä siis kannattaisin muuta kanavaa, mutta kunhan nyt jossain vois jatkua. :)

Hobla 37+5
 
Hobla mä oon kans miettinyt potilashotellia. Mun yhdet tutut on siellä olleet ja tykänneet. Ajatus tuntuu hienolta että JOS synnytys menis niin hyvin, että potilashotelliin pääsisi, niin olisi ihanaa kun mieskin voisi siellä olla. Mutta toisessa vaakakupissa taas painaa juuri se että ymmärtääkseni vuodeosastolla taas saisi enemmän tukea ensimmäisiin hetkiin vauvan kanssa, imetykseen ym. Ja jos on esim. todella väsynyt synnytyksen jälkeen niin olisi ehkä itsellä varmempi olo jos tukea olisi enemmän saatavilla. En tiedä, kai se on katsottava miltä silloin tuntuu :) Mutta kunpa synnytys menisi niin hyvin että voisi molemmat vaihtoehdot olla mahdollisia!

luna 36+1
 
Ilmeisesti synnytyksen jälkeen asian voi siis päättää!? Eikä vaan jo mennessä ilmoittaa halukkuutensa? Täytynee kysyä neuvolasta lisää näistä käytännön asioista.

Toisaalta taas sitten jos onkin tosi väsynyt ja kipee synnytyksestä, niin olis ihanaa jos mies voisi olla apuna siellä vuorokauden ympäri + saisi kunnolla levätä ilman ylimääräisiä muista johtuvia häiriötekijöitä. Onhan hotellillakin pari kätilöä, joilta toivottavasti saa apua jos kysymyksiä on. Toki osastolla apua on kai saatavilla helpommin. Ei kellään sattuis oleen kokemuksia? :)

Ja joo, tosiaan toivotaan että synnytys menis hyvin!
 
Hobla ja luna, mä ehkä suosittelisin ensisynnyttäjälle ihan osastoa. Taysissä ainakin se osasto millä olin viimeksi, oli tosi mukava, kodikas, eikä se kahden hengen huone tuntunut yhtään laitosmaiselta! :) Siellä on sitä apua niin nopeasti tarjolla, että siitä ei ole kuin hyötyä. Hoitajat ottivat mun pienokaiseni muutamaksi tunniksi luokseen yöllä, kun en saanut nukuttua hänen huudoltaan. Tissittely ei auttanut, ja ensikertalaisena olin tietty aivan pihalla! Loppujen lopuks selvis että hänellä oli vain kuuma... :D

Mut siis tarkoitan, että ekat päivät synnytyksen jälkeen oli ainakin mulle niin uudet ja oudot, että se hoitajien välitön tuki ja apu oli timanttia. Mies saa olla osastolla klo 10-20, mikä on musta tosi kohtuullista. Potilashotelli myös maksaa muutamia euroja enemmän yöltä, ja siihen tulee vielä miehen syömiset ja yöpymiset mukaan. Eli kanttii tosiaan miettiä tarkkaan! Varmasti voi olla myös ensisynnyttäjälle hyvä kokemus toi hotelli, mutta mä en olisi mennyt sinne mistään hinnasta, kun olin niin pihalla ja hormonihuuruissa ja lääkehuuruissa ja ihan pihalla miten sen vauvan kanssa ollaan :D En tiiä nytkään meenkö sinne hotelliin vai osastolle, riippuu varmaan siitä miten täyttä osastolla on ja mille paikalle mut laitettas (tarvin luonnonvaloa = ikkunapaikka). Ja tietty siitä miten synnytys menee ja mikä on omakin vointi!

Mutta veikkaisin että osastolts voi siirtyä myöhemminkin hotelliin ja toisin päin jos mieli muuttuu? En oo kyl varma...
 
Onnea Mmaria tytöistä! paljon tsemppiä kaksosarkeen! Mielelläni minäkin kuulen myöhemmin, miten teillä on arki alkanut. Aika iso kokoero tytöillä oli syntyessään.

Me saatiin yhden huoneen remontti valmiiksi tänään! On ollut melko raskasta rempata näillä helteillä... Vielä pitää vähän muissa huoneissa huonekaluja siirrellä ja sit voisin sanoa, että kaikki on valmiina vauvaa varten.

Meillä tyttö ja mies ovat olleet pari viimeistä päivää kuumeessa ja flunssassa ja nyt on alkanut mun kurkkua sattua. Mä vihaan flunssaa raskaana! Ja kesällä!

Mun harkkasupistukset on alkaneet tuntua selvemmiltä ja napakammilta, mutta en niitä kipeiksi vielä sanoisi. Selkä on vähemmän kipee, ku muutamia viikkoja sitten, kun vielä olin töissä istumassa. Alavatsalta oikealta alhaalta välillä vihloo todella ikävästi, ja pitää hetki aina vetää happea, että kipu menee ohi. Tää on uus oire mulla.

To ois lääkäri ja samalla reissulla kuulen viimeiset hemoglobiini- ja streptokokkiuutiset.

sushen 36+2
 
Esikoista vailla mahtaa olla pää pyörällä onnesta näillä hetkillä :)

Pinsuli toivotaan tosiaan että nää pysyis oikeissa asemissa ja etenki sulla jo :D Mukulakin on nyt ainaki koko eilisen ollu raivotilassa. Ja on edelleen.

Mulla on nyt ehkä viikon ajan tullu sillon tällön oikein napakoita supistuksia. Eilen illalla tulikin sitten alle kymmenen minuutin välein ainaki tunnin ajan, kääks! Ne otti oikeen kipeetä ihan tonne vatsan alle häpyluun taakse, piti aivan keskittyä rentoutumiseen ja hengittelyyn kun tuli supistus. Mä sit join paljon ja otin gramman parasetamolia nukkumaan mennessä ja yöllä kun heräsin vessaan tajusin että ne on menny ohi :) En mä panis pahakseni vaikka tuo vauva päättäis tulla vähän aiemmin, mutta kovasti toivosin että ehtis täysaikaseksi!

Amuniina & mukula 35+3 :heart:
 
Tänään mulla oli neuvola ja lääkäri, kaikki on kuten pitää :heart:
Pissa oli puhdas, hemoglobiini taas laskenut kun lopetin rautalisän muttei tarvii ainakaan viä aloittaa uudestaan. Vauvan pää oli jo vähän laskeutunut. Kohdunkaulasta on neuvolakortissa merkintä että 2cm, kiinteä, kiinni.

Tässä muita arvoja:

36+2 (33+2)

Paino 62kg (61kg) +333g/vko
RR 112/65 (109/70)
B-Hb 120 (134)
Sf-mitta 31 (29,5)
Tarjonta RT (RT)
:heart: +135 (+130)

Painoarviota ei kertonut enkä kysynyt. Tarjonnan tarkisti ultralla, mutta ei katsonut kuin sen ja mainitsi että pään luut näkyy eli on kuten tunnustelulla arvelikin.
Kahden viikon päästä sitten neuvola:)

luna 36+2
 
Mites on, oletteko pakanneet sairaalakassiin mukaan omaa tuttia? Vai vieläkö sellaisen saa sairaalasta? Entä onko joku perehtynyt tuohon korvikeasiaan? Pari purkkia pitäisi varmaan varuiksi hankkia kotiin mutta onko jotain tiettyä mitä erityisesti suosittelisitte?
 
tiiti ainakin viime vuoden tammikuussa Taysissä annettiin vielä mukaan tutti, tosin hoitajat oli ilman mun lupaani antaneet pojalle tutin sillä välin kun nukuin... Eli pyydettäessä ehkä saa? Varalla korvikkeena meillä oli NANia, se meni hyvin. Tutteli ei maistunut. Poika joi korviketta kun en ollut hänen luonaan, koska en meinannu herua pumpulle millään! Ei vaikuttanut imettämiseen :) Niin ja sithän on niitä orgaanisia ja apteekista saatavia korvikkeita.

Testasin huvikseen tänään tuleeko maitoa jos vähän lypsän, ja tulihan sitä! Jee! :D Ei ny mitenkään valumalla, mutta useita tippoja. Toivottavasti tää nyt enteilis imetyksen onnistumista tälläkin kertaa, niin haluaisin :)
 
Neuvolassa käyty, eipä mitään ihmeellistä siellä. Strepto oli ngt ja samoin ne veren vasta-aineet (liittyy siis tohon vauvan keltasuuteen).

Mulla on nyt ollu kahtena iltana nukkumaan mennessä ihan selkeitä supistuksia, ei siis kipeitä vaan sellaisia mahan kovettumis supistuksia. Toinen uusi "vaiva" etten saa heti sänkyyn mennessä unenpäästä kiinni vaan makoilen sängyssä jonkun tunnin. Tosi ärsyttävää, koska oon aina ollu hyvä nukahtamaan ja nyt sitten kun uni tulee niin vessahätä jo herättää... Jännää, jotain siis jo tapahtuu ;D Tänään pitkästä aikaa migreenin oireita, johtunee helteestä ja siitä ettei aamupala oikeen maistunut...

Eilen aloitettu siivousurakka tyssäsi aika nopsaan, koska eihän näillä helteillä tuo 1vee nuku kunnon päiväunia... Tosi turhauttavaa :( Täytyy varmaan pyytää joku lapsenvahdiksi että saa siivoukset päätökseen.
 
Onnea kaikille vauvan jo saaneille! Etenkin Mmarialle tytöistä <3

Pitkästä aikaa kuulumisia täältäkin suunnalta. Lukemassa olen käynyt, mutta voimia ei ole riittänyt kirjoitteluun. Paksusti voidaab täällä. Viime viikolla oli lääkäri ja RT:ssä oli ultralla katsottuna eikä mitään kummallisempaa tapahtunut kohdunsuulla. Lääkäri olettaa, että yli menee. Mitään kivuliaita supistuksia tai tuntemuksia ei ole ollut, joka vähän tukee asiaa. Myös vatsa on vielä silminnähden ylhäällä eikä pää ole mitenkään kiinnittynyt. Neuvola oli tällä viikolla ja kyllä täällä Espoossa on aivan erilaista neuvolassa kuin Helsingissä oli! Nyt ymmärrän vähän jo neuvolan ideankin paremmin :D
Paino nousi tuossa heinäkuun alkuviikkoina vähän alle 2kg/vko!! Nyt viime viikosta nousua onneksi enää 350g. Varmasti helteet vaikuttaa, kun tulee juotua vettä paljon ja väistämättä on vähän turvotusta.

Remontti ja muutto on nyt kutakuinkin saatu valmiiksi. Helteellä ja raskaana molemmat on olleet melko raskaita projekteja, vaikka itse en ole juuri mitään tehnytkään. Vihdoin pääsin vauvan vaatteitakin pesemään! Ja vauvan sänky ja lipasto ym. alkaa olla valmiina. Vaikkakin koko huone on muuten ihan sekaisin vielä. Sairaalakassia ei ole vielä pakattuna, mutta sen ehtii vielä, siitä olen varma.

Nyt ei riitä jaksaminen enempään kirjoitteluun. Seuraavalla kerralla sitten ehkä saa kommentoitua muiden kirjoituksiakin..

Elythia ja juniori 37+1
 
Mulla oli eilen neuvola pitkästä aikaa.. painonnousu oli tasottunu ja edelliskerran +1,2kg/vk sijaan oli tullu vaan 300g/vk. :) kokonaispainonnousu neuvolan laskujen mukaan nyt semmoisen 11kg. sf-mitta oli 31cm, vauva edelleen pää alaspäin, muttei vielä laskeutunut.. ensi viikolla päästään tutustuu synnärille, kun edelliset muksut on syntyny eri sairaalassa. Seuraava neuvola on 8.8. ja silloin otetaan se streptonäyte. Pitäkää peukkuja että se olis nega, niin vois olla mahis päästä jo samana päivänä synnytyksestä kotiin! Olis kyllä aika luksusta. :)

Vauvan tuleva kummitäti sai tänään pienen pojan! Ostin sille sitten kauppareissulla lahjukseksi minikokoisen ainun ensipupun. Samalla tuli hamstrattua loput vauvatavarat kotiinkin. Nyt on vanulappuja ja vaippoja vaikka muille jakaa! :D Kävin myös apteekista nestemäistä panadolia ja d-vitamiinitippoja jo valmiiksi. Niin ja sisko toi eilen turvakaukalon ja hoitopöydän, kun heillä ei niitä enää tarvita! Joten kaikki on valmiina, vauva vain puuttuu..

Me siirryttiin nykyaikaan tänään kun tähän talouteen kotiutui ihkaeka tabletti! Silläpä en saakkaan värejä tuonne ylemmä seuraavan neuvolan kohtaan ja kirjotusvirheitäkin voi olla, pahoittelen. :D mut onhan tää kätevä, saan tähän kalenteriin tärkeät menot ylös ja mies voi tästä tarkistaa milloin oli mitäkin sitten. Myös sairaalakassilistan kirjotin tähän muistioon, jos tulee kiire, niin mies voi listan avulla myöhemmin pakata ja tuoda tarvittavat sairaalalle!

mammuttisi ja Helmi 34+6
 
Elythia, ei sulla välttämättä yli mee, vaikka kohdunsuulla ei mitään olis vielä tapahtunutkaan! Näistä kun ei koskaan tiedä :) Yhtäkkiä voi alkaa ryminällä.

mammuttisi, onnea Helmin kummille vauvasta! :)
Mietin ensin olisko itekin pitänyt ostaa valmiiks vitamiinitippoja ja nestemäistä Panadolia, mut tajusin, että mullahan on niitä jo esikoiselle :D

Mua tympäsee kun ei ole tekemistä. Kavereilla on kiireitä, oikein mitään siivoiltavaa en enää keksi... ja kauemmas kotoo, siis toiseen kaupunkiin, ei viiti lähtee enää. Mä arvasin, että aika alkaa vaan matelee lopuksi taas! Ei tiedä yhtään millon alkaa tapahtumaan, tuun hulluksi kohta... Voisko vaan nukkua synnytyksen käynnistymiseen asti? :D

Pinsuli ja Himpula 39+0 !! *poks* <3
 
Esikoista vailla varmaan on jo saanut pienet kääröt syliin asti. Tsemppiä sinne!

Pinsulin h-hetki on jo ihan käsillä. Kohta pääset jo hommiin.

Helteet nyt kyllä kärsin. On aivan liian kuuma. Yöt vielä menee, kun muutenkin joutuu nousemaan pissalle ja kylkeä käännellä ja paikat puutuu ja kipeytyy. Mutta päivällä on aivan liian kuumaa. Ei jaksa tehdä yhtään mitään. Tuskastuttaa. Ja hiki tulee samantien ku liikkeelle lähtee. Pieni lämmön pudotus ei olisi pahitteeksi. Minkähän viilennyskonstin keksisi? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä? Vettä ja vichyä tulee juotua. Suihkusta on vain hetkellinen apu. Ja hermot on kyllä kireämmällä.

Napa: Tiistaina kävin neuvolassa, jossa kaikki hyvin. A oli raivotarjonnassa, mutta pää ei edelleenkään ollu kiinnittynyt. Seuraavan kerran sitten ensi viikon torstaina näytille. Muuten vointi on kai ihan ok, inohttavia loppuraskauden tuntoja vaan. Supisteluja tulee ja Anselmi punkee alaspäin. Liitoskivut on kovat ja kumartaminen tuskaa. Päivä kerrallaan tässä mennään kohti laskettua aikaa. Toivottavasti Anselmi tulee oikeaan aikaan tai jopa etukäteen ulos. On sen verran raskasta tämä odotus. Tai koko odotusaika ollut kyllä melkoisen rankka.

Eipä täällä taas muuta tällä kertaa.

Sammi ja Anselmi 37+0
 
Viimeksi muokattu:
Hurjaa, Pinsulilla enää viikko laskettuun!!

Sammi koita kestää.. Jossain neuvottiin makoilemaan märkien pyyhkeiden alla jos on oikein tukala :) Mä oon joskus menneinä vuosina pitäny märkää harsovaippaa lakkina ja se on kyllä viilentäny mukavasti.

Mä kävin neuvolassa heti aamukasilta. Pissat puhtaat, verenpaine 117/69, sf 32, sykkeet 130-140, paino oli pysynyt nyt samassa ku pari viikkoa sitte. Ja mikä tärkeintä mukula oli raivotarjonnassa =) Mulla on kyllä nyt melko kova luotto siihen että siinä asennossa se myös tulee ulos.

Helteet ei oo mun menoa vielä liiaksi haitannu, mutta eilinen tuntu jo liian lämpimältä. Tänään kävin heti neuvolan perään tunnin lenkin ja oli aika rankka. Aattelin yltiöoptimistisesti että ehdin aamun "viileillä" ilmoilla.. Harmittaa kun ei pysty liikkumaan niin paljon kun haluais, mutta koittaa se sekin aika vielä.

Jatketaan odotusta!

Amuniina & mukula 35+4 :heart:
 
Minä taas välillä heräilen täältä horroksestani huomaamaan että ryhmän ekat kaksoset on syntyny!! :) Paljon onnea Mmaria!
Kävin ite tänään kontrolliultrassa rv 34+4 ja molemmat tytöt oli kasvanu hyvin, vaikka aika siroja sirppanoita ovatkin :) A 2300 ja B 2100 ja kaikki kunnossa. Meillä ei mitään merkkejä syntymisestä lähiaikoina ole :p Molemmat rt joten kun viimeistään viikolla 38 käynnistetään niin alateitse olisi kuitenkin pitkän harkinnan jälkeen tarkoitus yrittää :)

Tsemppiä kaikille! :)
 
( . ) Nla lääkärillä kävin,kaikki OK. Vauvan painoarvio 2640g, lask.aikana 3kg,itse kyllä uskon että on enemmän,varmaan n.3,4kg. Nyt kolmella kerralla ollut eri lääkäri,joten saattaa taas heittää nuo arviot.. Ei ole tarvetta käynnistykseen ennen lask.aikaa mistä olen tosi iloinen :)! Kohdunkaulaa käsin 2cm,ultralla 5cm,kohdunsuu pehmeä,mutta ihan kiinni. Seuraava käynti 2vk;n päästä terv.hoitajalle.
Uusi strepto näyte otettiin, siitä tieto terv.hoitaja käynnillä..

Täällä kans tuntuu aika pysähtyneen,ei oikeen mitään tekemistä,vauvalle kaikki valmiina kun aatelin että taas käynnistetään 38+ viikolla ;)
Nyt voipi olla vielä neljä viikkoa aikaa vauvan syntymään.

Tsemppiä ja voimia kaikille mammoille vointeihin ja tulevaan koitokseen:)!

pikku-uikku ja kyytiläinen 36+3
 
Huh hellettä!

Täällä oli kans tänään nla lääkäri. Pojun painoarvio oli 2,8kg. Raivotarjonnassa oli niinkuin jo monta viikkoa. Kaikki oli vauvelilla niinkuin pitääkin. Istukassa oli vähän kalkkeumaa, mutta ei paljoa. Ja se kohdunsuu. No eihän siellä ollu mitään muutosta neljän viikon takaiseen! Eli siis kanavaa sentti ja väljästi sormelle auki. Lääkäri totesi etten kovinkaan todennäköisesti synnytä vielä lähipäivinä. Ja minä kun ajattelin että tämä syntyy hetkenä minä hyvänsä. ;) Supistelee välillä jo melko napakasti...

Streptokokki testattiin ja sen tuloksen kuulen viikon päästä th neuvolassa.

Pink ja Väinö 36+3
 
Monen muun tapaan mullakin on ollut tänään lääkärinla. Hemoglobiini oli laskenut nyt niin, että rautaa suositeltiin. Kokeilen Obsidania. Kenellä kokemusta siitä? Painoa ei ollut 1,5viikkoon tullut lisää, sf-mitta jatkaa kasvuaan omalla alakäyrällään. Painoarviota vauvasta ei sanottu. Uskoisin sen olevan siinä 3,5kg:n hujakoissa, kun niin samoissa mitoissa meen kuin esikoisestakin, joka oli syntyessään 3,3kg. Kohdun suu epäkypsä ja kaula ennallaan. Sanoi, että on hyvin epätodennäköistä, että lähiviikkoina synnyttäisin. Uintilupakin on ennallaan.
Itse huomaan vauvan laskeutumisen/kiinnittymisen siitä, kun hän pyörittelee päätään. Se tuntuu erittäin epämiellyttävältä, jopa niin epämiellyttävältä, että saa pidättää hengitystä hetken. Uskoisin tämän johtuvan siitä kiinnittymisestä, mutta neuvolassa en asiaa huomannut varmistaa.

nyt mökkikamoja pakkailemaan ja mökille viikonlopuksi.

sushen
 
Meikä keräs myös edellispäivänä pesueensa ja lähti mökkeilemään! Kotona en millään kestänyt olla ja vaan odottaa! Kyllä täältä möksältäkin sit sairaalaan ajoissa ehtii vaikka 1,5 tuntia onkin matkaa. Ei mitään kumminkaan hetkessä tapahdu :) tai näin mä oon suunnitellut! Neuvolakortinkin jätin uhkarohkeana kotiin! Turvotus on saapunut minunkin käsiin ja jalkoihin oikein vaan ja huomattavasti. Nilkat ja jalkapöydät on paksuina ja selkeät kuopat jää kun sormilla painaa :/
Ekana yönä täällä möksällä kyllä luulin että lähtö jo tulee, kun supisteli 5-10 min. välein 5 tuntia putkeen. Supistukset lähti alamahasta, kääntyi molemmin puolin aaltomaisesti alaselkään. Kestoltaan olivat 20sekunnin molemmin puolin. Ei riittävän kivuliaita kuitenkaan että olis pitänyt oikeasti mihinkään lähteä, mutta valvotti silti 3 asti yöllä! Nyt mä otan päivät rauhallisemmin ettei joka yö tarvi valvoo!

Helle ei oikeastaan mua häiritse ollenkaan ja aika kuluu tässä veden ääressä pikku puuhissa huomaamatta. Nyt ajattelin sovittaa itteni riippumattoon parin hömppälehden kanssa ja odottaa mitä grilliruokaa mies ja lapset taikoo! Mut on keittiövuoroista ulkoistettu,aika luksusta. Mulle kyllä se makkara ja maissikin ihan kelpais ;)

Jaksamisia taas jokaiselle vatsakkaalle!
 
Sushen mä käytin obsidania kaks viikkoa ja sain hemoglobiinin sillä nouseen 110->134, eli hyvin tehos. Täällä kans silloin kyselin mielipiteitä siitä niin joillekin se on tehnyt mahavaivoja, nestemäiset ei ois niin ankaria mahalle. Mutta itelleni ei tullu mitään vatsavaivoja ihmeemmin, en ottanut tyhjään vatsaan ja oon syöny maitohappobakteerejakin. Nyt kun sit lopetin rautalisän niin hemoglobiini oli tipahtanut 120:een, että saa nähä tarviiko aloittaa uusi kuuri ens neuvolan jälkeen. Vielä ei tullut käskyä kun ei kuulemma hyvä jos nousee liikaa.

Suklaarusina oon kade sun lepopaikalle:) Mä hikoilen olkkarin sohvalla tuulettimen vieressä:D Helteet ei sinänsä ahdista mutta ei niistä kauheesti kyllä nautikaan:)

Tsemppiä kaikille supistuksia kokeville! :heart:

luna 36+3
 
Viimeksi muokattu:
Pikaisesti sairaalasta päivitän, että meille on syntynyt maailman täydellisin tyttö sektiolla! 49cm pitkä ja 3250g painoa. Täyttä timanttia!! Sektio oli aivan uskomattoman ihana kokemus, tän pinon suunnitellut sektiot ovat jo ehkä takana, mutta jos tulevien kuukausien pinojen synnyttäjät lueskelee meidän pinoa niin en voi muuta sanoa, kun että ei kannata jännittää jos sektioon ''joutuu''!!

Toivottavasti toipuminen etenee eikä tulis takapakkeja.