**ELOVAUVAT 2006**

kolmen äiti79 oikein mukavaa matkaa teille lämpimään toivottelen =)

santamaria meillä ei ole ilmentynyt pojalle rokotuksista mitään sen kummempaa oireilua ja olen itse rokotteiden puolesta. Tietty näihin uusiin koe mielessä annettaviin suhtaudun aina vähän kriittisestiu tarkastellen.

sasu79 täällä imetetään vielä, tosin tarkoituksella meinaan lopetella, kun 6 kk:tta tulee täyteen loppukuusta. Hiustenlähtö on aikamoista ja kiinteiden määräkin on jo meillä aika reilun puolesta pojan ruokavaliossa.

Wannabemommy meillä myös pojalla atooppista ihoa ja selkeästi nyt pakkasten aikaan kuivu enemmän. Perusrasva päivittäin käytössä ja nyt olen joutunut muutaman kerran sipaisemaan poskiin miedointa kortisooniakin. Joka iltaisesta kylvystä ollaan luovuttu vähemmälle. Ruoka-aineista en ole huomannut tulevan mitään oireita ainakaan vielä.

Mukavia talvipäiviä kaikille :wave:
 
Moi.
santamaria Meidän neidille tuli kolmen kuukauden rokotteesta reisilihakseen pahkura, joka kesti viikon verran kunnes häipyi ja päivän kestävä korkea kuume. Sitten viiden kuukauden rokotteesta tuli 3 vrk:tta kestänyt 39 kuume ja kiukkuisuus. Minä mietin uskallanko ottaa enempää rokotteita vai paheneeko reaktiot joka kerta isommiksi :( Onneksi on puoli vuotta aikaa miettiä , ennen kuin on seuraavan rokotteen aika. Yhtään ylimääräistä en ainakaan aio ottaa.

Olen myös miettinyt, että sanotaanko aina vain, että ikään kuuluvia juttuja, kun lapsi on tyytymätön tai kiukkuinen, yhtä hyvin ne vaivat voivat olla rokotteista johtuvia?
Itse huomasin ainakin että ihan justiin 3kk:n rokotteen jälkeen yöt ovat levottomimpia, sitä ennen nukuttiin 7h+4h inahtamatta. Nyt ei puhettakaan rauhallisista öistä. 2 kertaa tisutellaan ja 5 kertaa vähintään tarvitsee laittaa tuttia tai taputella. \|O
Puuroa meillä syödään aamuin illoin, kasvissosetta päivällä ja hedelmäsosetta iltapäivällä/illalla. Päikkäreitä nukutaan 3x 30min-1,5h.
Kovasti olisi halu eteenpäin, möngertämällä pikkumatka jo mennään, mutta kädet ei vielä osaa "vetää" jalat kyllä potkii :LOL:

Nyt on mentävä viihdyttämään :wave:
 
Kolmen lapsen kokemuksella voisin kyllä sanoa, että rokotuksiin nuo kiukkusuudet liittyy. Joka lapsen kohdalla on tyytymättömyys alkanut rokotuksen jälkeen. Minja on ollut tämän toisen rokoutuksen jälkeen kitinä-Iita. Kuumettakin hänellä oli kahtena päivänä rokotuksen jälkeen. Ennen tätä toista rokotusta, hän heräsi öisin ekan kerran syömään n. klo 4-5. Nyt hän alkaa kitistä jo puolen yön aikaan ja imettää pitää klo 2 ja 6. Viime yön hän nukkui pitkästä aikaa hyvin. Heräsi ekan kerran vasta klo 5.15. Taisi kyllä johtua siitä, että eilen nousi kuume ja tuli yskä ja nuha. Annoin kuumelääkkeen ja luulen, että sen ansioista nukkui paremmin. Vauva-uinti jäi eilen väliin.

Minjalla oli viime keskiviikkona hammashygienistin tarkastus. Alhaalla ei tuntunut hampaiden alkuja ikenien läpi mutta ylhäällä tuntui pari. Taitaa sitten ylös tulla ekaksi. Mun kaikilla lapsilla on ekat hampaat tulleet aika myöhään ja ne myös lähtee aika myöhään. Pojalta lähti yläetuhampaat vasta viime syksynä 8 vuotiaana, kun monella ne lähtee jo eskarissa 6 vuotiaana.

Minja nukkuu nykyään vain kahdet päikkärit. Ekat ovat yleensä 3h ja tokat 0,5-1h. Aamulla hän herää yhdeksän maissa. Vaikka kyllä hän saattaa herätä jo klo 7, kun mä nousen laittaa isommat lapset kouluun. Noi seiskan aamut on kyllä tosi vaikeita mulle. Onneks niitä on vaan 2 viikossa. Joku jo kirjoittikin, että miten sitä jaksaa herätä töihin taas. Näillä näkymin mä menen takas töihin ensi vuoden syyskuussa, että siihen on vielä jonkin verran aikaa. Aika menee huimaa vauhtia! :\|

Mä kävin pari viikkoa sitten kampaajalla ja kasvohoidossa. Kasvohoito oli elämäni ensimmäinen ja se oli aivan iiihana. :D Tosi rentouttava. Ajattelin, että hiukset joudutaan leikkamaan tosi lyhyeksi, mutta ei tarvinnutkaan. Ehkä joku 10cm lähti pituudesta, mutta tuuheutta sain lisää, ku kerrostettiin. Mutta yhä edelleen tukkaa lähtee.

Vauvakuumetta ei ole. Se meni ohi. On vielä sen verran liitoskipuja lantiossa, ettei todellakaan tee mieli uutta raskautta. Ja lapsiakin on yhteensä 5, kun ollaan uusperhe. Ja ikääkin alkaa jo olla riittävästi. Ja mies on sterilisoitu kuukausi sitten. Mutta mä tiedän, että vauvakuume kyllä vielä jossain vaiheessa nousee.

Tervetuloa Eloisa ja äityli06. :flower:

Tulipas TAAS paljon tekstiä. Toivottavasti jaksatte lukea.

Maxine ja Minja 5kk1vk <br><br>
 
Rokotuksista munkin piti tulla kirjotteleen. Piikistä on kaks viikkoa ja meilläkin asuu kiukkis! En tiedä johtuuko tää nyt rokotteesta mut sen jälkeen kyllä alkoi. Lisäksi rokotteen jälkeen on tullu nää iho vaivat. Muutama päivä piikin jälkeen nousi näppylää joka puolelle ihoa ja sitten hävis ja nyt on jäljellä ihon atooppisen oloinen iho... Jotain rokkoa meinasvat et ois ollu mut tiedä sit. Kuumetta ei kuitenkaan oo ollu missään vaiheessa. Nyt on vaan rasvailtu sitten ahkeraan. Selässä ihottuma on pahin ja jonkun verran myös mahassa.

Meilläkin liikutaan jo ajottain mittarimato tyylillä. Tosi hauskan näköstä. Tosin lattiallakaan ei meinata oikein viihtyä kun tulee kiukku... Riina on oppinu myös päristelemään. Ja ruoka ja kuola lentää kun oikein innostuu :LOL:

Päikkärit on meillä edelleen hakusessa. Riina ei nuku kuin sen puoli tuntia vaikka mitä tekis. Ja herää sit väsyneenä.. Tissillä nukkuis kyllä mutta en viittis oikein siihenkään lähteä joka kerta. Tänäänkin nukkui 4 x 1/2h...

Nooh pitänee tästä lähteä nukkumaan. Mies lähti yöksi töihin ni saa vallata koko sängyn!

Emppu & Riina 5,5kk
 
Moi! :wave:

Mä käyn nykyään useammin hääsivustoilla kuin täällä, oho! :D

Meille tuli Liberolta kaksi näytepakkausta, kun olivat lähettäneet vanhaankin osoitteeseen kirjeen. :eek: En valita, kun kerran saa ilmaisia vaippoja. ;)

Maxine: onko se suuhygienistin tarkastus rutiinijuttu teilläpäin vai miksi olette sinne menossa?

Minä imetän vielä, Sasu79 kun kyselit. Tarkoituksena olisi imettää siihen asti, että voi siirtyä suoraan lehmänmaitoon. Mutta hyvissä ajoin ennen häitä haluan lopettaa, ehkä 1kk aiemmin, eli silloin kun poika on tasan yksivuotias.

Napero istuu jo aika hyvin. Hetken pysyy jopa tuettakin, mutta kellahtaa sitten eteenpäin. Sylissä istuu pitkäänkin nojaamatta. Tulispa se syöttötuoli jo!! Alkaa olla sitteri todella likainen! :x En viitsisi pistää pesuun ennen kuin on toinen paikka, missä syöttää.
Ryömiäkin poika yrittää. Hermot vaan menee, kun ei yletykään kivoihin juttuihin. Tosin tänään oli päässyt vähän eteenpäin, kun yllätin sen syömästä mun häälehtiä. :snotty: Peruuttaminen sujuu helpommin.

Jahas, täytyy mennä kuorimaan perunoita naperolle. Ainiin, sitä piti vielä kysyä, että monestiko teidän vauvat kakkaa päivässä? (näitä juttuja, mitä ei lapsettomien kanssa tule juteltua.. :D ) Musta tuntuu, että saan olla ihan koko ajan pesemässä pyllyä!! Eilenkin neljä kertaa... \|O
 
Hei! :wave:

Meillä on heinäkuussa jo 5 vuotishääpäivä :eek: Hurjan nopeasti on mennyt aika, kun tuntuu, että vastahan sitä häitäkin juhlittiin :D Kyllä se omien häiden suunnittelu vaan vei silloin kummasti mukanaan... ;)

Imetän vielä -ja varmaan ei ihan heti ole loppumassakaan :kieh: Maidon määrä tuntuu kyllä vähentyneen kovastikin, eikä Emilia viihdy paljoa rinnalla, mutta varmaan ihan tarpeeksi kuitenkin maitoa saa, kun tyytyväinen on syönnin jälkeen :whistle: Liivinsuojiakaan en ole tarvinut ainakaan pariin viikkoon... Pulloa neiti on huolinut välillä, nyt on mennyt taas pitkään, ettei ole kelvannut ja tänään aloitinkin sitten harjoittelun. Annan nyt aamulla ensimmäisen imetyksen tilalla pullosta korviketta. Kun haluaisin tuota imetystä alkaa hiljalleen lopettelemaan 6-7kk iässä. Tuntuu vaan melkoinen tissitakiainen tuo tyttö olevan :/

Meillä tulee tuo 5kk rokotus torstaina. 3kk rokotteesta tuli kiukkua illalla, ei muuta. Toivottavasti yhtä helpolla selvitään tästäkin... Yleensä ottaen olen rokottamisen kannalla, enkä omaa lasta jättäisi rokottamatta, mutta jokainen toimii, kuten parhaaksi kokee =) Harmillisia nuo sivuvaikutukset kyllä ovat!!

Täällä ei kyllä vielä ryömitä mihinkään... Peppua nostaa kovasti välillä, mutta siihen se jääkin. Mahalleen oppi kääntymään jokin aika sitten, mutta eipä monesti ole viitsinyt sitä sen jälkeen tehdä :( Hieman laiskanpuoleinen typykkä ilmeisesti...

Anna K.: Emilialla oli silloin kiinteiden aloittamisen jälkeen massu viikon toimimatta, mutta sen jälkeen onkin sitten tullut kakkanökäreitä x monta päivässä :kieh: No, pääasia että maha toimii hyvin!

Täytyypä käydäkin vilkaisemassa Emiliaa, kun laitoin sen tuonne ulos -20 asteeseen nukkumaan... Hyvin kyllä tuntuu uni siellä maistuvan :whistle:

W & Emilia 5kk 1vk tai jotain... :heart:
 
Hei!

Nyt on sitten meidän pojalla 6kk täynnä! =) :heart: Itselläkin tuli viikonloppuna vuosia lisää ja päästiinkin miehen kans kahdestaan syömään! Olikin ensimmäinen kerta sitten Topiaksen syntymän, kun käytiin yhdessä kahdestaan jossain muualla kun saunassa. Kivaa oli ja ihme ja kumma juteltiin muustakin kuin Topiaksesta. Jälkkäriäkin piti ottaa ja otin riskin ja söin jäätelöä, eikä Topias kertaakaan itkeny yöllä mahaansa. en oo kyllä yhtään varma onko se sitten maidolle allerginen, mutta en edelleenkään uskalla ees yrittää syödä muuta ku juustoa ja voita. niistä ei ainakaan oo tullu mitään, mutta välillä kun oon syöny esim. pullaa niin on maha ollu kipeenä.

Leikattiin sitten Topiaksen ottatukkaa puolivuotissynntäreiden kunniaksi, ku se meni jo silmille. Tuli pojasta ihan ison pojan näkönen! Tuli vähän reilulla kädellä leikattua, ku ei ollukaan ihan helppoa. poika ei oikein tykänny. Laitan myöhemmin jonkun uuden kuvan profiiliin, jossa on uus otsis.

Anna Karenina: mullakin tulee pyörittyä paljon hääsivuilla. etenkin tuolla naikkareitten. Täällä kyllä käyn vielä useammin ja välillä tuleekin sitten laiskuus, ettei jaksa suunnitella koko häitä. Välillä taas oikein innostuu. Somistus jutut on päätetty ja enää pitäis käydä ostaan ne ja alkaa askarteleen. Kutsukortti oli vaikee päättää, ku niitä on niin paljon erilaisia. Mulla ois kans tarkotus lopettaa imetys ennen häitä, jolloin Topias on reilu 11kk. Ja voihan se olla että poika päättää ensin ite lopettaa. Toisaalta ei raskis, ku oon aatellu että voisin sinne 1v asti imettää ja sehän pitää alkaa lopetella reippaasti ennen häitä, siis totutella korvikkeeseen, ku Topias voi olla sillekin allerginen jos nyt on maidolle allerginen. No se ei oo vielä ajankohtaista.

Topias on nukkunu kaks viime yötä aika hyvin. On syöny vaan kerran yöllä siinä 3 aikaan ja vaan kerran ennen sitä on pitäny tassutella ja kerran syömisen jälkeen. Toivottavasti jatkuis noin.

Meillä on vähän kiukkupoika kylässä, en tiedä johtuuko hampaiden tulosta vai tuosta yskästä vai ihan jostain muusta. eli edelleen ollaan yskässä ja nuhassa. hirveenä ei yski, mutta henki rohisee. hammas on kasvanu ihan hirveenä viikossa. Topias ei oikeen jaksais olla yksikseen lattialla tai sitterissä. kokoajan pitäis olla viihdyttämässä. Lempileikki onkin hyppyyttäminen ja polven päällä hyppyyttäminen istalteen. Topias alkaa oikeen ite hytkyyn jos lopettaa liikkeen.

mutta nyt täytyy mennä..

hansu & Topias 6kk :heart:
 
Liinos pikaisesti
Lucas siis täytti 6kk lauantaina. Seuraava neuvola on vasta parin viikon päästä, mutta saatiin tänään tuoreet 6kk mitat kun käytiin TYKS:ssä. Vaikka Lucas syö ihan hirmuisia määriä kiinteitä, niin eipä ole poika paljon kasvanut. Oli tietty eri mittaaja kuin neuvolassa, sai pojan pituudeksi (mittasi varmuuden vuoksi kaksi kertaa) 67,7cm. Eli kuukaudessa pituutta tullu vain 2mm :/ Eikä painoakaan mitenkään hirmuisesti oo tullu. Nyt Lucas painaa 7270g, lisäystä 320g.
 
Hansu meillä kans Ronja rakastaa hyppyyttämistä ja pomppimista kaikissa eri muodoissaan :D

Maxine hyvä että "muistutit" tuosta suuhygienististä. Oon kokonaan unohtanu varata sinne ajan. Missäs ryhmässä te ootte siellä vauvauinnissa? Me kun alotettiin nyt lauantaina siellä Espoossa. On muuten tosiaan paljon kivempi kuin Nummelan uimahalli! Tuohon lähihalliinhan ois jäätyny pystyyn, kun siinä lastenaltaassa ois kyhjöttäny!!

Meillä siis kuuluu hammashuoltoon et 6kk iässä käydään suuhygienistillä. Seuraava käynti hammaslääkärin suuntaan tais olla 2v ikäsenä.
Rokotuksista Ronjalle on molemmista rokotuksista tullu vähän lämpöä ja on ollu väsyny muutaman päivän, mut ei muuta. Itseasiassa tuon 5kk rokotuksen jälkeen päikkärit on parantunu :whistle: Kun sitä ennen Ronja nukku vaan max 30min päikkäreitä, niin rokotuksen väsyttämänä nukku sit pitkään päivälläkin ja nykyäänkin useimmiten nukkuu väh. tunnin, usein kaksikin kerralla päikkäreitä.

Heffalump ja Ronja :wave:
 
Onpas täällä etelämpänäkin kylmä, mittari näyttää -20 astetta, hrrrr... Eipä tarvii neitiä laittaa ulos nukkumaan! Nukkuu siis nyt sitten tässä mun sylissä kantoliinassa, kun muuten ei ole toivoakaan saada sisällä nukkumaan :kieh:

Wilhelmiina mullakin olisi halu jo pikku hiljaa lopetella imetystä :ashamed: sama ongelma vaan täälläkin että Pihla ei huoli pulloa ollenkaan (ollaan kokeiltu kaikki eri tuttipäät ja eri korvikkeita, rm ym.) ja nokkamukistakin suostuu ottamaan vaan joskus pari huikkaa vettä. Nyt olen sitten aloittanut systemaattisen "pullokoulutuksen" eli tarjoan aina ensin pulloa, paitsi yöllä. Ja sen verran ollaan parissa päivässä edistytty että ei tule huutoa heti kun näkee pullon ja pari imasua Pihla suostuu jo ottamaan. Eli toiveikkaana olen josko siihen oppisi kuitenkin =) jos jollain hyviä vinkkejä asiaan liittyen niin mielellään otan niitä vastaan!

Maxine kiitos myös muistutuksesta, minäkin olen unohtanut tilata ajan sinne hammashoitajalle! Pitää siis soittaa heti tänään :)

Heffalump kyselit turvavöiden pituuksista, että miten riittää selkä menosuuntaan asennettaviin istuimiin. Meillä on autossa myös niin lyhyet vyöt, ettei silloin riittäneet mihinkään turvakaukaloon ja silloin ostettiinkin se gracon jalustallinen. Nyt siis vaihdettiin turvaistuimeen (brion zento) ja on asenettuna selkä menosuuntaan. Muista istuimista en tiedä, mutta tässä ainakin auton kolmipistevyöt tulee selkä menosuuntaan asennettaessa siitä istuimen etuosasta läpi, eli ei tarvitse vöitä edes sen vertaa kun jos siinä istuisi joku ihminen. Eli varmasti riittää kaikissa autoissa!

Pihla herää hyvinä öinä vaihteltevasti 1-4 kertaa. Niistä 1-2 kertaa on nälkää. Huonoina yönä x kertaa. Meillä olisi tarkoitus siirtää Pihla omaan huoneeseen nukkumaan loppuviikosta, katsotaan rauhoittaako se öitä yhtään. Pihla on nimittäin kovin herkkäuninen ja herää usein kun me mennään nukkumaan vaikka yritetään olla kuinka hiljaa. Ja musta tuntuu että ainakin välillä herää öisin miehen kuorsaukseen :LOL: Nukkuuko kenelläkään vauva eri huoneessa ja minkälaisia kokemuksia siitä on?

Tulipas taas tekstiä :whistle: jos sitä menisi jatkamaan soseitten valmistusta....

Jandhe ja Pihla-Julia
 
myy
Kylmä on meilläkin, -23C. Laitoinkin Kaapon tuulikaappiin nukkumaan. Tuulikaapissa on noin 13C lämmintä, niin pystyn huijaamaan laittamalla pipon päähän ja lapaset käteen ja makuupussiin vaunuihin nukkumaan. Ei muuten suostu tuo meidän poika sisällä nukkumaan, menee vaan huutamiseksi. Nyt on tunnin nukkunut tuolla.

Jandhe kyseli omassa huoneessa nukuttamisesta. Meillä Kaapo on nukkunut noin 1 kuukauden ikäisestä omassa huoneessa, joka on meidän makkarin vieressä. Mä en saanut nukuttua samassa huoneessa, kun kuuntelin kaikki ähinät ja puhinat. Nukutaan molemmat hyvin omissa "kopeissamme" ja mieskin nukkuu omassa huoneessaan vielä. Ovetkin mulla on välissä kiinni ja silti herään turhan helposti. Kaapo tosin nukkuu nykyään pääsääntöisesti läpi yön (22-07 tai 08), mutta hampaiden tulo joskus häiritsee unta. Silloinkaan Kaapo ei syö yöllä, mutta mun täytyy käydä kääntämässä ja silittämässä, niin jatkaa uniaan.

Meillä isommatkin on nukkuneet pari kuisesta omissa huoneissaan. Mulla uni on huonontunut lasten myötä niin, etten saa nukuttua yhtään, jos kuulen kaikki lasten uniäänet :eek:

Kaapo ei ole nyt juuri mitään uusia taitoja oppinut, mutta kääntyy selältä mahalleen ja mahalla ollessaan pyörii napansa ympäri. Ja liikkeelle olisi kova hinku, peppu pystyssä punkeaa, mutta pää vähän kyntää vielä.
7. hammas on juuri puhkeamassa, valkoista hohtaa läpi, mutta ei vielä eilen tuntunut.

Myy ja Kaapo 5kk 1vko
 
Jandhe: Tosi paksut hiukset teidän Pihlalla! :) Onko niitä lähtenyt ollenkaan pois? Mutta tuosta pullottelusta... Olen nyt kahtena aamuna antanut korviketta ja eri pulloista ja ihan hyvin on maistunut! Meillä onkin vain kolme erilaista tuttipulloa, joista kaksi nyt käytössä. Se kolmas jää käyttämättä, kun siinä on liian monta osaa, jotka menevät huonosti paikalleen ja pullo falskaa aina :whistle:
Ajattelin edetä nyt niin, että tarjoan aina aamuisin korviketta ja kun se sujuu hyvin, korvaan sitten seuraavankin syötön sillä jne. Jos näin päästään hiljalleen pelkkään pullotteluun päivisin. Yösyötöt sitten sen jälkeen. Toisaalta kun kiinteiden määrä päivisin myös koko ajan kasvaa, niin saattaahan ne yösyönnit jäädä senkin vuoksi pois... *toivoo hän* :kieh: Mutta tissiä en anna enää aamulla vaikka pullo ei heti kelpaisikaan. Itse ajattelen niin, että sitten saattaa ihan senkin vuoksi kieltäytyä pullosta, kun tietää etää saa sitten tissiä :whistle:
Jospas se tästä alkaisi sujumaan =) Mitä korviketta muuten olet antanut? Meillä on käytetty Semperin Baby Plussaa, kun se tuntuu olevan miedointa ja sopii hyvin meidän tytölle.

Täällä on pakkasta -33 :eek: :eek: Ollaan sitten taas päivä sisällä... Eipä se mikään ihme olekaan, ettei saada rytmiä luotua, kun sisällä Emilia ei nuku kunnolla...

Nyt keittiöhommiin :wave:

W & Emilia
 
Wilhelmiina: Ei Pihlalta muuten ole lähtenyt yhtään hiuksia, paitsi takaraivolta kulunut paljon lyhyemmäksi ja vähän takaa sivuiltakin. Edessä ja päällä on kaikki mitä syntyessäänkin, kasvanut vain pituutta aika paljon :D Mä olen nyt antanut Pihlalle tutteli1:stä ja se on sopinut ihan hyvin, teen siihen puuronkin. Pulloista meillä kelpaa parhaiten mamin ultivent. Samaa minäkin mietin ton pulloilun kanssa, että jos ei kelpaa siksi että tietää että saa kuitenkin tissiä, varmaan onkin niin... Mutta Pihla on sen verran jääräpää että pari päivää sitten testasin niin että olin viimeksi imettänyt klo 11 ja koko päivän vaan tarjosin pulloa ja annoin soseita, niin silti ei uponnut yhteensä kuin n.30ml yhteensä ja loppujen lopuksi oli pakko antaa tissiä illalla klo21 :ashamed: :whistle: toinen oli ihan lohduton ja repi vaan paitaa... Äiti kiusasi :ashamed: :'(

Eli siis pakko ottaa hitaampi ja pehmeämpi linja ja koittaa vaan pikku hiljaa totutella, olen nyt tehnyt niin että tarjoan eka pulloa sitkeästi ja sitten pidän jonkun aikaa taukoa ennen kuin annan rintaa, en tiedä hyödyttääkö se tauko yhtään, mutta jos ei niin suoraan niitä yhdistäisi.... :/ Pihla on kuitenkin osoittanut sen että pullosta osaa imeä, tahdosta se on siis vaan kiinni.. jospa sitkeys palkittaisiin :) sama tavoite minullakin on että sitten kun pulloruokailu (jos) alkaa sujumaan niin sitten yksi kerrallaa korvaisi imetyskertoja sillä.
 
Tulin vielä nopsaan kirjottaan ennen ku lähtään neuvolaan, tuun sitten myöhemmin kertomaan neuvolakuulumiset.

Meillä ei edelleenkään maistu soseet. nyt on takunnu yli viikon. ei muuten meinaa hedelmäsoseetkaan maistua. pitää kysyä neuvolassa mitä tehdä. oiskohan se vaan sitten tuon yskän takia...

Kiva kun kirjoitin tänne, että kaks yötä meni hyvin, ni eiköhän viime yönä taas herätty sata kertaa. hermot menee :headwall: sitten vielä ku tuo mies kuorsaa nykyään, ni joskus ku oon syöttämässä topiasta, ni tämä havahtuu siihen ja virkoaakin, tosi kiva! saas nähä miten menee ens yö.

Arvatkaa onko kiva olla sisällä, ku täällä on 25-28 astetta lämmintä! :eek: täällä on ollu tammikuun ajan pattereiden termostaattikorjaukset ja välillä oli alle 20 asetta ja nyt on sitten eilisestä asti ollu ihan sika kuuma ja kestää kuulemma koko viikon. TUKEHTUU! kaikenlisäks ne miehet ramppaa täällä monta kertaa viikossa. no Topiaksesta se on kivaa, ku se oikein tuijottaa niitä. eilenkin lattialla katteli niitten hommia ainaki 10 min. eipä muuten viihdy noin kauaa lattialla yksikseen. pitäis varmaan niitten miesten käydä useamminkin!

Täällä on kans kylmä! aamulla oli -27 astetta ja Topias ei meinannu millään nukahtaa sisälle vaunuihin. meni yli puoli tuntia ja nukku sitten puoli tuntia. nyt laitoin nukkumaan ulos, ku sinne paistaa aurinko, joka lämmittää ja ulkonakaan ei ollu ku -21 ja kohta lähdetäänkin neuvolaan. äsken kävin kattomassa mittaria vaunujen sisältä, ni oli +15. vissiin alkaa tuo aurinko jo kunnolla lämmittään.

mutta nyt täytyy alkaa lähteen!
<br><br>
 
Pikaisesti Emppu80:lle ; olen kuullut muistakin jotka ovat saaneet rokotteesta ihottuman joka on kestänyt pitkään parantua ja siihen roihahtanut uudestaan uuden rokotuksen jälkeen.

Ja tiedoksi kaikille että olen aina ollut rokotemyönteinen, esikkokin on saanut ihan kaikki rokotteet. Tällä kertaa olen kuitenkin ollut kiinnostuneempi aiheesta, lähtien siitä kun piti valita ottaako calmeten vai ei. Silloin otin asiasta selvää ja kun nykyinen calmette on paljon huonompi kuin esikkoni saama ja niitä haittavaikutuksia rutkasti enemmän niin tätä vauvaa ei sitten calmetoitukaan, onhan se nyt muutenkin siirtynyt vain riskiryhmille joihin me ei kuuluta.

Aaro on saanut nyt 3 ja 5 kk:n piikit ja tulee varmasti saamaan kaikki mitkä ohjelmaan kuuluvat. Silti olen ihan varma että viikkoja kestänyt kiukkuisuus tosiaan tuli rokotteesta (on se aikamoinen coctail) ja tarkemmin ajatellen tuli samanlainen 3 kk rokotteesta, laitoin sen vaan silloin ennenaikaisen 4 kk kiukun piikkiin :eek:

 
SantaMaria: Luin tuon sinun kirjoituksesi ja heti tuli mieleen, että olisikohan tuo meidän tytön kiukkuilu voinutkin johtua siitä 3kk rokotteesta :eek: Voikohan se vaikuttaa pienellä viiveellä vai alkoiko teillä kiukuttelu heti rokottamisen jälkeen? Kun meillä tyttö sai rokotteen juuri ennen vuodenvaihdetta ja siitä viikon päästä alkoi viikon kestänyt melkoinen kiukkujakso :/ Rokotettaessa ikää tytöllä oli jo 4kk, kun painon vuoksi ei voitu rokottaa aiemmin. No, voihan se tietysti olla jotain kehittymiseen liittyvääkin, mutta tuli vaan mieleen. Täytyypä nyt seurata sitten tämän 5kk rokotteen jälkeen tapahtuuko sama ilmiö taas... \|O

Wilhelmiina
 
Nyt on 6kk neuvolassa käyty. Mitat oli 69,9cm, 8170g ja 44,5cm. Nyt oli tullu pituutta 3,4cm kun viimeks oli tullu vaan 0,6cm, eli eri mittaajalla on merkitystä. painoa oli tullu 320g, eli sitäkin vähän enemmän kun viimeks (250g). Pituuskäyrä lähti nousuun, mutta painokäyrä meni edelleen alas päin. mutta se on kuulemma tavallista rintavauvoilla, ja kun poika liikkuu niin kovasti. Lihat käskettiin alottaa, että jos ne vaikka maistuis. Kehui pojan kroppaa lihaksikkaaksi =) reidet on kuulemma niin voimakkaat ja käsivarret kans, ja niinhän ne on. Oikein urheilullinen poika :heart: Hemoglobiinikin otettiin ja hyvä oli, eikä poika ollenkaan itkeny. Saatiin lupa istua syöttötuolissa syömisen ajan kun niin hyvin istuu. Seuraava aika onkin kuukauden päästä vaikka yleensä seuraava on 8kk neuvola. Meillä kun on kuulemma niin vaikea tapaus, niin seuraava käynti saatiin kuukauden päähän jos haluttiin. Siis siks on niin vaikea tapaus, kun on maitoallergiaepäilyä, silmätulehduksia, flunssaa, syömislakkoilua tissillä ja soseitten kans, painon laskua, yölevottomuutta ja ihmetteli miten minusta ei näy, että yöt on vaikeita ja on raskasta ja ihmetteli että hymyilen vaan. No minä oon sellanen =) eikä mua päivällä oikeestaan väsytäkään. yöt ja aamut on pahimpia. No enpä ite oo hirveenä aatellu Topiasta vaikeaksi tapaukseksi, naurahdin vaan kun terkkari tuon totes.

mutta nyt täytyy mennä antaan tissiä. moro :wave: <br><br>
 
Eevin 5kk neuvolassa käyty, ja mitat ovat: pituus 64,5cm ja paino 6240g =) Likka kasvaa edelleen -10%käyrällä mutta kasvu on tasaista eli se vaan on Eevin kasvukäyrä ;)

Jänteväksi ja ilmeikkääksi tyttöä kuvaili terkkari, napakasti seisoo jaloillaan ja kohta jo istuminenkin luonnistuu. Ei kyllä ittekseen pysy yhtää istualtaa mutta sylissä ei muuten suostuta olemaan :D

Ruokarepertuaaria saadaan alkaa kasvatella tytön maun mukaan, tissuttelu on vielä kuitenkin Eevin mielestä MUST :D ;) Jopa 3-4 ruokailukertaa kiinteää sais alkaa antaa, mutta kattotaan ny miten neitin massu kestää. Nytkin soseet ja puurot pistää pepun pörisemään :whistle:

Imetyksestä kun on ollu puhetta, niin meillä siis vielä tisutellaan ahkerasti päivin ja öin. Mie aion imettää niin pitkään kun hyvältä tuntuu. Esikon kans imetys aikanaan loppui jo ennen 4kk ikää, niin nyt kun se sujuu ja tyttökin on tisun perään niin miksikäs sen hylkäisin. Yötissuttelut vaan alkaa kohta käydä kropan päälle tai siis kun unethan siinä kärsii. No jospas mie vaikka jo loppuvuodesta saisin nukuttua yöt heräämättä.

Pakkanen se paukkuu, meillä on aamutuimaan ollu -25,9 astetta :eek: Toivottavasti vähän hellittäis niin pääsis toi ukkeli ulos energiaansa tuhlaamaan. Tänäänkin hoidossa joutuivat olemaan sisällä koko päivän. Eeviä mie pystyn "ulkona" nukuttamaan, kun meillä on ulkokuisti ja siellä lämpö pysyy nollan yläpuolella lämmittimen avulla =) Tyty nukkuu ulkosalla parhaiten päikkärit.

Nyt pittää taas mennä :wave:

Ukkis ja Eevi tasan 5kk tänään :heart: <br><br>
 
Useamman viikon Lucas on harjoitellu ryömimistä, päässy parikymmentä senttiä eteen päin. Mutta eilen lähti liikkumaan kunnolla. Vielä ei yhteenmenoon jaksa kovin pitkää matkaa, pari metriä kuitenkin. Toisaalta sitä on hirmu ilonen kun poitsu ryömii, mut toisaalta on semmonen olo et ois saanu vielä hetken pysyä paikoillaan. Nyt Lucas on sit koko ajan menossa tutkimaan dvd-soitinta ym. kiellettyjä juttuja :kieh:
 
5 kk:n neuvolan kuulumiset, tyttö painoi 7450 grammaa ja oli 65 senttiä pitkä ja pipo oli 43,5 senttiä. Piikkikin saatiin mutta siitä ei Lumi ollut moksiskaan.

Tissiä meillä syödään vielä, imetyksen olen ajatellut että lopettaisin ennen häitä jotka on kesäkuun lopussa. Lumi on silloin 9 kuukautta.

täällä oli ollut viime yönä yli 30 astetta pakkasta ja nytkin mittari näyttää 24 astetta. Ei olla sitten uloskaan lähdetty, johtuen siitä että ei jaksa tyttöä topata niinkauheasti kun nukkuu sisälläkin ihan kohtuullisesti. Pienempänä ei suostunut yhtään nukkumaan sisällä mutta niin sekin on vaan muuttunut.

Käytiin eilen katsomassa taloa meilli, se oli sellainen paljon remonttia vaativa ja nyt on sitten kokoajan vain mielessä mitä kaikkea sinne vois tehdä..vuorotellen miehen kanssa toisiamme toppuutellaaan, että katsotaan nyt vielä..

Nyt täytyy mennä tekemään tytölle sapuskaa :wave:
 
Huoh, oon aika väsyneenä täällä. Taitaa olla tulossa hampaita pojalle. Kaikki on kurjaa ja mikään ei oikein kelpaa. Yöllä kitisi ja itkeskeli, otin viereen nukkumaan niin se vähän rauhoitti onneksi. Aika turvonneet on ikenet. Kauankohan tätä kestää? :snotty: Alkaa meinaan ottaan melko lujaa päähän, kun tuo ei suostu syömään soseita!! Eilen ei oikein edes puuro maittanut, vaikka se on mitä suurinta herkkua. :eek:

Syöttötuolin kasasin äsken kokoon. Kyllä oli pojalla kivaa istua siellä. :)

Hansu: samoilla sivuilla mäkin pyörin. :D Ihan korvaamaton sivusto!! Löytyy vaikka mitä vinkkejä.

Äh, täytyy mennä taas peppupesulle. :$
 
Ihan pikaisesti vaan meidän 6kk neuvolakuulumiset... Pihlalla painoa 9225g ja pituutta 67,7cm, päänympärys oli tasan 42cm :heart: oli sijainen tällä kertaa mutta olipas mukava =)

Me tullaan mökkihöperöiksi täällä neljän seinän sisällä kun on niin kylmä ulkona ja Pihla ei oikein kunnolla nuku sisällä. Eikä siis toivoakaan muualla kuin kantoliinassa :whistle:
 

Yhteistyössä