>> elokuussa entisestään kutistuvat <<

  • Viestiketjun aloittaja Toss Foo
  • Ensimmäinen viesti
Toss Foo
No niinpä tosiaan, elokuun viimeistä viedään! Vaaka heilahteli (digisellainen, kuitenkin!) tänään oudosti näyttäen 700g vaihteluvälillä lukemia, mutta asettui sitten sinne jonnekin välille. Toisenkin kerran kokeilin, ja saman teki uudelleen. Taitaa olla vain parinsadan gramman muutos edelliseen punnitukseen.. mutta jotakin sentään aikaan saatu on!

Elokuussa pudonnut 1,9 kg
Kokonaispudotus huhtikuusta alkaen 12,7kg

Huomenna siis syyskuun suunnitelmia laatimaan. Taidankin punnita aamulla itseni uudelleen, josko tuo vaa'an heilahtelu antaisikin ihan uusia lukemia uudelle kuulle :D Ja siis minäkin kyllä olen syyskuussa mukana, vaikka lopullinen tavoite onkin jo ihan liki. Tsemppiä tässä urakassa kyllä tarvitaan, sekä pudotuksen aloittavat että loppuvaiheen kitistelijätkin.

Kiitos kaikille hyvästä seurasta ja ISOT tsempit syyskuulle!
Toss Foo.
 
Vinkki karkinhimoitsijoille: Nellie Dellies

Noissa on ihan sikana ravintokuitua. Ei ihan sama asia tietenkään, kuin jos sen kuidun saa kasviksista, mutta parempi kuin ei mitään. Noita makuja oli kaupassa muitakin kuin linkissä olevat kolme. Vedin yhden pussillisen :ashamed:, eikä tullut kuin noin 160 kcal.

Hienoja tuloksia kaikilla, jatkakaa samaan malliin. Minäkin yritän. :D
 
IhanaValo
Empuu: Mie en oo löytäny ku noita salmiakkikarkkeja, ne on sen makusia ettei niitä oikeen pysty syömään paljoa kerralla, tai miulle ei ainakaan maistu ku muutama kerrallaan. :)

Totaali jumikuukaus, ärsyttää kun ei vaan pysty.
 
Minäkin laihdutan
Vaaka näytti tänä aamuna tasan 52.0 kg (BMI 20.3)
Tämä tarkoittaa sitä, että olen enää 3 kg päässä tavoitteestani 49 kg. Nyt on yhteensä lähtenyt 5.5 kg kesä-elokuun aikana. Karkinhimoon olen syönyt xylitol-salmiakkisisuja...
 
  • Tykkää
Reactions: Empuuu
Empuu: Mie en oo löytäny ku noita salmiakkikarkkeja, ne on sen makusia ettei niitä oikeen pysty syömään paljoa kerralla, tai miulle ei ainakaan maistu ku muutama kerrallaan. :)

Totaali jumikuukaus, ärsyttää kun ei vaan pysty.
Mä maistoin semmosia kaksivärisiä musta-ruskeita, ja eihän ne ihan tavallisilta karkeilta maistuneet, mutta ihan hyviä oli.

Tsemppiä sullekin, kyllä sinä pystyt! Välillä vaan jumittaa itse kullakin. :)
 
Voihan ällötys. Miksi mun paino nousi? Ei pitäisi järjen mukana nousta, kun syömiset ei ylitä kulutusta. :( Vaaka näyttää siis 700g enemmän kuin alle viikko sitten, plääh. Elokuun saldo on siis säälittävät -1,3 kg. Ihan hyvin olisi voinut tippua reilut pari kiloa...
 
Tönt
Voihan ällötys. Miksi mun paino nousi? Ei pitäisi järjen mukana nousta, kun syömiset ei ylitä kulutusta. :( Vaaka näyttää siis 700g enemmän kuin alle viikko sitten, plääh. Elokuun saldo on siis säälittävät -1,3 kg. Ihan hyvin olisi voinut tippua reilut pari kiloa...
johtuisko niistä nameista. ;) niissä on kuitenkin suolaakin. mulla rupee ainakin turvottaa.
 
"Hujoppi"
Elokuun salda on ennakoidusti +-0 kg, mutta pääasia ettei paino ainakaan noussut liikkumattomuuden vuoksi!
Nyt on kyynersauvat heitetty kokonaan nurkkaan ja pieniä kävelylenkkejä alettu heittämään. Lisäksi mulle on ehdoton tuo kaiken päivittäin suuhun laitetun ylöskirjaaminen, jotta pysyy nuo kalorimäärät selkeästi kurissa.
Tsemppiä kaikille lokakuulle! Mä tikistän nyt lokakuussa kyllä painoa taas hiukan alaspäin =)
 

Yhteistyössä