Elokuun mussukat joulukuussa <3

miimo :LOL: Mä pelkäsin eilen illalla, että taas yöllä heräillään syömään, mutta nukuin onneksi kuin tukki :D Sä selvisit jogurtilla?

soitin tänään neuvolaan
ja kyselin niitä pissatuloksia, kun perjantaina niitä ei sitten enää saanutkaan. Pissa oli "puhdasta", ei tulehdukseen viittaavaa. Puhuttiin pitkään neukkatädin kanssa puhelimessa ja kerroin pelostani, että jos penskan kehitys onkin pysähtynyt? Eikä siis vaan tule ulos.
Ens viikolla päästään kuuntelemaan sydänääniä (jos ne vaikka kuuluis, kun viikkoja on 9+ jotain), jos mulla on edelleen silloin huoli. Vielä ei kuulemma uskalla yrittää kuunnella, kun neuvolan laitteet niin vanhoja.
Ja sanoi myös sen, että jos vauva olis kuollut, niin kyllä ne oireetkin olis jo vähentynyt.. Mut mitä jos oma kroppa huijaa?
Tää on taas niin tätä. Ensin haaveillaan pitkään, sanotaan, että sitten jos tärppää, niin ei murehdita turhia - no, kuinkas kävikään? Hetki, jona mulla ei oo oireita, ajattelen heti, että ei siellä elämää enää ole.
Lähti nimittäin doppleri tilaukseen ;)

Uudesta vuodesta miehen kavereita tulee tähän meille, mutta ilmoitettiin, että kello, kun lyö sen 12 ja paukut on ammuttu, niin minä painun nukkumaan :D Ah, ihanaa!


Pamsku ja Eino 8+5
 
Hellurei, pitkästä aikaa. Olettepas te saanut tänne hurjasti tekstiä :) Minä nyt vaan taas lässytän omaanapaa tähän sepostukseen..:ashamed:
Olin tuossa 21.12 tulossa jo tänne ilmoittamaan, että minut saa ottaa pois listoilta. Tulin töistä ja kotipihassa hurahti veret pitkin kinttuja. Vessassa vielä vuoto oli runsasta ja hyytymiä tuli paljon pönttöön. Kävin päivystyksessä ja eipä lääkäri sanonut muuta kun voi olla että tuli pois, vuoto sen verran runsasta. Otat sitten arkena yhteyttä neuvolaan. Meinasi suru tulla puseroon, mutta lasten takia sain sen joulun seudun rimpuiltua kunnialla. Vuoto rauhottu mutta yhä edelleen vuotoa oli. No tuossa 26päivä mulle tuli sitten ihan tajuttomat mahakivut ja hakeuduin päivystykseen taas. Sieltä lääkäri laitto mut gynenpolille ultraan. Lääkäri sit ultras ja sano että kohtu on tyhjentynyt, hyytymiä on vielä jonkin verran. Sit se jatko ultraamista ja löysi "uuden" sikiön, mutta ei ollut varma oliko se kohdussa ja eiku osastolle. Älytön määrä kipulääkkeitä suoneen ja lihakseen, onneks ne alkoi sitten lopulta vaikuttaa ja kivut katosi. Illalla vielä toinen ultra, sillon lääkäri ei enää puhunut muusta ku tästä yhdestä sikiöstä jonka löysi..oli kuulema jotenki hassusti mutta kohdussa silti. Olin yön osastolla ja vielä torstaina minut ultrasi eri lääkäri ja se totesi että sikiö on kohdussa ja sillä ei ainakaan tällä hetkellä ole mitään hätää. Hyytymiä siellä kohdussa näkyi myös eli tämä vuotaminen vaan jatkuu minun kohdalla mutta tärkeintä on että meidän pikkunen sissi on yhä mukana :heart:

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Onnea ja tervetuloa kaikille uusille!

Hansteri ja sissi :heart: 8+4
 
Huono olo on tännekin iskenyt nyt jo aika hyvin. Oksentamiseksi ei mene, mutta koko päivän aina sellainen vellova paha olo. Vähänkin kun yrittää syödä, tulee samantien paha olo ja olo loppuu vasta, kun tulee karmea nälkä, jolloin taas on pakko syödä ja tulee taas paha olo. Mahtava kierre. Tsempit teille jotka kärsitte vielä huonommista oloista ja joudutte pönttöä halailemaan! Mulla muuten liittyy tähän oloiluun myös jatkuva röyhtäily. Mihinkähän tuo liittyy, onko jotain närästystä?

Meidän iltaan kuuluu kaveripariskunnan kanssa meillä hengailua. Uutinenkin kerrotaan samalla, niin ei tarvitse yrittää piilotella alkoholittomuutta tai oloilua. Isompia juhlia ei nyt onneksi ole edes tiedossa. Oon ylipäätään onnistunut välttämään kaikenlaisia kaverijuhlia koko alkuraskauden, mikä on erittäin hyvä, koska olisin maailman huonoin salailemaan ja keksimään tekosyitä.

Yyh, nyt pitäis vaan jaksaa vielä siivota ja tehdä tarjottavia ja kirjoittaa gradua... Eilisten kolmien päikkäreiden jälkeen alkaa vaikuttaa lähes mahdottomalta suunnitelmalta.

sinnamon 8+4
 
Heissan kaikille ja oikein hyvää vuoden viimeistä päivää!

Meillä vietään varsinaista joulua vasta tänään eli syödään ja avataan lahjat. Esikoinen vihdoikin pääsee pakettien kimppuun. Meillä kun poika on normi joulun isänsä luona ja meille on tullut perinteeksi viettää joulua näin uutena vuotena.

Tänään olikin myös varhaisultra ja pommi oli aikamoinen. Meille onkin sitten tulossa kaksoset. Molempien sydämmet :heart: :heart: sykkis ja mitat oli 1-2pvän verran eri kuin lasketun ajan mukaan, mutta siis todella samoissa mennään ja laskettu aika pysyy tuo 13.8 vaikka eihän ne siellä siihen asti pysyy. Itku tuli ultrassa ja tyhmä hymy naamassa molemmilla kun mentiin kauppaan. =)

Ei sen enempää tällä kertaa. Siellä oli muutamilla muillakin tänään ultra ja toivottavasti saittee hyviä uutisia =)

Oikein Hyvää Uutta vuotta teille kaikille!!!!!

Victoria ja toukkaset 7+6
 
Täällä ollaan tehty jo lähes viikko surutyötä.. käytiin siis 27.12 varhaisultrassa ja sikiötä eikä sykettä löytyny. Tuulimunaa epäili lääkäri ja käski odotella viikon verran. Makasin viime viikon siis sängynpohjalla ja itkin. Tänään oli sitten kontrolli ja ihme tapahtui!! Kaikki olikin juuri niin kuin piti. Siellä rötkötti 12mm mato ja sydän läpätti vimmatusti. Kaavintaan jo olin asennoitunut, mutta elämä voitti <3 En usko että ihminen voi enää onnellisempi olla. Minä itkin, pienen sydän sykki ja lääkäri vain hymyili. Aina on toivoa.

Hanskibanski ja öhkömönkiäinen 8+0
 
Heipsan!

Täällä ollaan oltu todella ahkeria kirjoittajia, itsellä jäi vähemmäksi pyhien aikaan :)

3.1 oli ultra ja ensimmäinen neuvola. Ultrassa näkyi pieni sydän, joka pumppasi ahkeraan. Kyllä oli aivan mahtava tunne :) Laskettu aika muuttui 10 päivällä, eli uusi laskettu aika olisi 19.8

Neuvolassa käytiin, ja oli todella mukava neuvolatäti, harmi vaan että oli sijaisena että saapi nähdä minkälainen se "oikea" sitten on :) Paljon tuli uutta tietoa ja paperilappusia :)

Oloista: aivan järkyttävää.... koko ajan huono olo, oksentamassa yleensä vähintään kerran päivässä. Jouduin pyytään sairaslomaa kun en varmasti olisi pystynyt heittämään vuodeosastolle keikkaa. Maha on kuin ilmapallo ja sohvalla kun makaa, niin nappi auki vaan :)

Opiskelen lähihoitajaksi ja suuntaudun lapsiin ja nuoriin. Kohta alkaisi viimeinen työssäoppiminen ja kyselenkin teiltä, tuleeko mieleen mitään hyviä työssäoppimispaikkoja? Toivoisin pääseväni mahdollisimman pienten lasten pariin, jotta oppisin perushoito asioita.

Linda + Prosentti 7+6 :) jes, huomenna alkais sitten jo 9. viikko :)
 
Hei,

Apua miten paljo tekstiä tänne on tullu :eek: enhän minä oo taas kerenny mitään lukeen ku pitää vaan oksennella ja juosta tuon esikoisen perässä :D

Aattelin kuitenki tulla kertoo ylläristä mikä tuli neuvolassa.. Ultrassa löytyi ainakin yksi vauva hyvissä voimissa, toisesta ne ei oikein osannu päättää oliko sitä vai ei (välillä löysivät kaks napanuoraa ja kaksi pientä sydäntä, mutta arpoivat silti..) Nyt pitäs muka kolme viikkoa ootella, että tulee asiaan selvyys kun on niskaturvoke ultra. Nyt on rv8+3 <3 saa nähdä onko meillä käyny sellanen onni, että saadaanki kaks pientä vauvaa yhden sijaan :)
 

Yhteistyössä