Elokuun mussukat joulukuussa <3

Sukupuoli näkyy yleensä viimeistään siinä puolivälin ultrassa. Tai ainakin meilläpäin oli joku rakenneultra noin 20 viikoilla ja silloin sai sukupuolen tietää jos halusi. Vai olikohan se jo aiemmin...?

Mulla vissiin nyt alkoi se pahoinvointi, ja mulla oli ainakin viime raskaudessa enemmän iltapahoinvointia kuin aamupahoinvointia. Eilen illalla piti kyllä syvään hengitellä ennen nukkumaanmenoa. Ja välillä ei onnistu syöminen, kun ruoka alkaa ällöttää kesken syömisen.
 
Aurajuustoa syön kylmänä vain suomalaisena...
Ei sitä olekaan kuin suomalaista Auraa, muut on sitten sinihomejuustoja ;)

Tämä kun kuitenkin neljäs lapsi niin kaikki sukulaisetkaan eivät tule olemaan innoissaan uutisesta. Vaikka meillä kaikki asiat onkin hyvin,oma talo,molemmat ollaan töissä jne. :)
En ymmärrä? Miks sukulaiset ei olis innoissaan? Tai siis mitä se niille kuuluu montako lasta teillä on???
 
Tarkoitin homejuustoa siis :D
Ja asia ei kuulukkaan kellekkään muille kuin itsellemme,tietenkää (lasten määrä siis),
mutta en viitsi pahoittaa mieltäni "taasko teille tulee lapsi,eihän
sulla ole koskaan omaa aikaa,missä välissä kouluttaudut lisää,eikö
kolme olisi riittäny"-kommenteilla:/ siksi tuntuu etten halua edes kertoa,
kai kaikki sen tajuaa viimestään elokuussa.
 
Olot. Jännästi alkaa heti oireet testin jälkeen! Kova jano ja väsymys on loputon. Pahoinvointia pelkään, mutta ei ainakaan vielä ole pahana ollut..

Ruokarajoitukset. kahvia join monta kuppia ensimmäistä odotellessa, joten en usko nytkään siitä luopuvan. Tupakkaa ja alkoholia en käytä. Kaikkea kohtuudella muuten, on mun motto! En siis ala laskemaan millon söin kalaa ym.

Neuvola. En oikein ole tiedä viitinkö soittaa sinne, kun juuri pari päivää käytiin siellä ja seuraava aika on tammikuun alussa.. Voisinko vaan silloin kertoa? Toisaalta 12 vkoa tulee täyteen 25.1..

Miten teillä, joilla tämä on jo toinen tai kolmas tuo synnytyspelko?. Itse olen alkanut miettimään synnytystä eri näkökulmasta tällä kertaa ja vähän alkanut se jännittämään, kun on vielä niin tuoreessa muistissa edellinen kerta :S

En ole vielä kertonut muulle kuin yhdelle ystävälle joka on myös raskaana.. En tiedä miten sukulaiset ja ystävät tähän suhtautuu, kun tuo esikoinen on vasta 9kk ja luulevat vieläkin että se oli vahinko :D
 
Viimeksi muokattu:
Täällä yksi elokuinen lisää joukkoon O/

Valitettavasti en saa punaista väriä kun kirjoitan puhelimella, mutta LA olisi omien laskujen mukaan 15.8.2013, ja tämä on toinen lapsi meille. Olen 27-vuotias. Jos joku tieto jäi laittamatta niin päivitän myöhemmin kun näen mitä kaikkea listassa oli :)

Olin vähän epävarma vielä tänne tulemisesta, kun kaikki kävi niin (liian) helposti. Minulta otettiin vasta kierukka pois ja ekasta kierrosta tärppäsi. Pelottaa että jotain on pielessä, mutta toisaalta en halua elää koko aika peläten pahinta(vaikka niin tuppaan aina tekemään).

Tänään olisi firman pikkujoulut. En tiedä haluanko mennä koko tapahtumaan, kun Suomessa perinteisesti on isompi haloo olla juomatta kuin vetää kännit :/ Enkä halua vielä kertoa pomolle ja työkavereille raskaudesta. Hyviä vinkkejä tekosyitä otetaan siis vastaan ;)

Fan ja matkustaja 4+1
 
  • Tykkää
Reactions: Pikkusukka
Fanning. Mulla on la 15.8 ja samanlainen olo kun sulla; kaikki kävi liian helposti.. ja huomenna on pikkujoulut myös :D mutta aion kyllä mennä ja vinkki; juo jotain viinilasista, niin kukaan ei kysele tai ota sprite ja sano että se on drinkki!

Miten te muut, pelkäättekö kemiallista raskautta ym?
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille ja onnittelut plussista :heart:

Pelko persiissä ollaan täällä kokoajan, vaikka periaatteessa ei tarvisi. Mutta jotenkin on kauhean vaikea asiaa ymmärtää ja että kaikki menisi hyvin. Luulen että pelko hellittää kun konkreettisesti näkee siellä kohdussa sen pienen sydämen :heart: Mulla on oireet jotenkin vähenneet, mahaa ei enään juili niinkuin aijemmin. Ja odotan kovasti että rinnat kipeytyisi ja kasvaisi :rolleyes:
 
Nenja mä en kemiallista pelkää, sen verran hyvin viivat vahvistunu testaillessa. Enemmänkin mä pelkään keskenmenoa :( Tää kaikki tuntuu niin helpolta, kolmannesta yrityskierrosta tärppi, ei pahoinvointia (vielä), ei juurikaan muitakaan oireita, (tissit arkana ja turvottaa, mutta niitä oli ennen menkkoja ja niiden aikanaki). Vatsakin on jo rauhottunu.

Meillä ei pikkujouluja firma järjestä, joten ei tartte niitä miettiä. Mä oon usein muutenki meillä kuskina, niin kukaan ei juurikaan kysele jos oon limu/vesilinjalla.
 
Jenski ja muutama muu. Löytyihän täältä "kohtalotovereitakin" :)


Mulla on ihan kamala päänsärky. Kestänyt eilisestä saakka eikä loppua näy. Ei auta syöminen, ei nukkuminen, ei juominen.... Ja särkylääkettä en uskalla ottaa! Mikä siis neuvoksi? Taidan laittaa kylmägeeliä niskalle, jospa auttais. Sen käytössä ei tainnut mitään vaaraa olla lapselle?

Mulla oireet on helpottanu ja öisin vihlaisee/jomottelee vatsaa.. väsymystä on kyllä edelleen, mutta pelottaa, että jokin on hullusti. Vielä viikko olisi ultraan enkä tiedä, miten kestän!! Viimeyönäkin näin unta, että ultrassa selvisi, että viikkoja oli jo 20 ja risat! Pitkä viikko edessä!
 
Pamsku, joo ota sitä panadolia, sitä saa syödä! Mä sain panacodia viime raskaudessa päänsärkyyn.. Mullakin on nyt ollut kolmatta päivää kipeä pää, jee!

+ viime alkuraskaudessa oli tajuttomia kipuja varsinkin yöllä, ihan kuin puukolla olisi viiltänyt vatsaa, mutta ne on vain niitä kohdun kasvamiskipuja ym :)
 
Voi ei Pamsku! Just muistu mieleen, kuinka migreeni-ihmisenä kärsin esikoista odottaessa oikeastaan ekan kolmanneksen toistuvista päänsäryistä (ja sitten ei mitään ennenkuin menkat taas alko imetyksen loputtua!). Ja varsinaiset migreenilääkkeet oli kielletty ja Panadolia sitten vedettiin kuin leipää. Ei ne mullakaan auta oikeasti, korkeintaan vähän vaimentaa, mutta jos ottaa ajoissa, kaks kerrallaan ja pienen kahvin kanssa, niin saattaa tsägällä toimia. Välillä. Mä niin tiedän ton tunteen!

Taru81: Ei mullakaan oo muita oireita :) Jotain satunnaisia vatsatuntemuksia ollut viikon ajan, mutta tänään ei ole tuntunut yhtään mitään.

Synnytyspelkoa ei luojan kiitos mulla ole. 10v sitten kaikki kävi niin helposti, ja parannuinkin hyvin, niin että ihan positiivisin mielin mennään. Eri juttu varmasti, jos olisi ollut jotain vaikeampaa kokemusta. Odotusaika sen sijaan oli elämäni rankin kokemus henkisesti, kun lapsen isän kanssa ei voitu asiasta yhtään puhua, hän kun meni nuorena miehenä aivan lukkoon raskausuutisesta. Sittemmin hänestä tuli hyvä isä kyllä, mutta erosimme silti, kun tuo aika jätti niin isot jäljet ja etäännytti. Odotin siis käytännössä yksin, vaikka asuimme yhdessä ja salasimme asian mahdollisimman pitkään. Toivottavasti edellisen odotusajan möröt eivät pöngi enää pintaan mulla, nykyinen mieheni kun ei niihin ole osallinen pätkän vertaa...

Jospa päivittäjä laittaisi mutkin nyt sitten listoille, tänään mennään ensimmäisen raskauskuukauden viimeistä päivää eli 4+6 ja huomenna päästään uusille viikoille. Henkisesti tunne on nyt se, että raskaana ollaan, joo, mutta ei se vielä vauvaa tarkoita :) Mutta näillä tiedoilla nyt kuitenkin mukana:

LA 10.8.2012 Pippurihäntä/2.lapsi/35v Synnytyssairaala pk-seudulla selviää myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Onkos kukaan vielä käynyt neuvolassa? Mulle terkka puhui ohimennen, että saan ekalla käynnillä mukaan jonkin näytepurkin ja ohjeet. En sitten älynny kysyä, että milloin on palautus, riittääkö jos tuon näytteen lääkärikäynnille kuun lopussa, kun en pääse terkkarin ja lääkärin aikojen välissä näytettä viemään töitten takia. Yritin neuvolaan soitella, mutta siellä ei olla tänään paikalla :( Tiistaina olis neuvola-aika, joten maanantaina toki vielä ehdin soitella, mutta tää asia on nyt jääny kummittelemaan mun mieleen...
 
Nenja, kiva että jollain on sama LA. :)

Mä varmaan jätän ne pikkujoulut väliin, en jaksa mennä kantelemaan kännisiä äijiä ja kuuntelemaan niiden juttuja.. Pitää keksiä joku migreeni tms. tekosyyks. Muutenkin mielummin köllin kullan kainalossa sohvalla illalla :)

Mä varasin ajan neuvolaan ja neuvolalääkäriin missä on kanssa ultra. Se on vasta 11.1, miten ihmeessä jaksan odottaa sinne saakka?! :/ :D nimim. Kärsimätön.
 
Heippa!

Tervetuloa uusille!:flower:

Täällä ei vieläkään mitään oireita! Ei siis kertakaikkiaan MITÄÄN. Mutta kyllä tässä nyt raskaana varmaan ollaan kun olen tehnyt varmaan 20 raskaustestiä:LOL:

Taisin jo mainita että ei varmaan kerrota aikoihin kellekkään. Yhdelle kaverille voisin jossain vaiheessa kertoa. Sukulaisille ei tee mieli kertoa ollenkaan, luulen että monet ihmettelevät että miksi pitää tehdä vielä kolmas. :D

Astrolabe olet oikeassa, katsoin kelan sivuilta ja poimin sieltä tämän: Kun tulet raskaaksi, ota yhteys lääkäriin tai kuntasi neuvolaan. Käy neuvolassa tai lääkärissä ensimmäisen kerran ennen 4. raskauskuukauden päättymistä., joten siis jos käy ennen tuota 4. raskauskuukauden päättymistä niin on oikeutettu äitiysavustukseen. :)

Emmi4 ja Hippu 6+0
 
Viimeksi muokattu:
Niin tuosta synnytyspelosta piti kommentoida. Minua pelottaa. Edellisten lapsien synnytysten kesto on ollut 3h, joten pelkään että tällä kertaa en ehdi edes sairaalaan. :( tai saatika saa mitään kivunlievitystä ainakaan. Esikoinenkin tuli niin nopsaan että olin sairaalassa vaan reilun tunnin ja toisesta ennätin olemaan alle tunnin. Mutta eiköhän tästäkin jotenkin selvitä. :)

Emmi4
 
Taru niin totta tuo oliski ollu, mutta enhä mä mitää tajunnu :D Mä laitoin kylmägeeliä niskaan, nukuin tunnin ja nyt unien jälkeen kaurapussi niskalle.. Kyllä alkaa pikkuhiljaa helpottaa..
Ja tuosta neuvolasta.. mä varailen sitten ensi viikon ultran jälkeen eli menee varaus siis 17.12.. Toivottavasti pitää varata se neuvola, mua niin pelottaa, ettei ultrassa näy mitään..

Pippurihäntä joo, mäkin kärsin migreenistä - aina silloin tällöin. Mutta odotusaikana migreeni olis varmaan kuolemantila! Siksi yritänkin nyt saada tän päänsäryn kuriin, ettei äidy mikreeniksi saakka.



Hohhoh. Mun pitäs tän päänsäryn kanssa lähtee kaupoille ostamaan pikkujouluihin kinkkua ja muuta syötävää. Oltiin luokan kanssa sovittu, että järjestetään pikkujoulut tähän meille, kun meillä on eniten tilaa (75neliöö). No, plussauksen jälkeen ei hirveästi kiinnostas katsella kännisiä ihmisiä, kuten Fanning sanoikin.. No, olen kyllä ilmoittanut, että puoliltaöin haluan sitten kämpän tyhjäksi, koska viimestään silloin on päästävä nukkumaan..


Ja herttinen sentään! Paljon onnea uusille palstailijoille! :heart: Mullakaan ei ollut plussauksen hetkellä minkäänlaisia oireita ja siksi en meinannut uskoa testejä.. Mä tein kaikkiaan 10 testiä, joista 9 on tallella :D Ei siis hätää Emmi :D
 
Mä varmaan perun sen varhaisultran. Eihän tässä oo enää ku 3 viikkoa lääkäriaikaan ja lääkäri tekee ultran kuitenki. Oishan se ihan kiva tietää ennen joulua miten tuolla masussa menee, mutta valitettavasti laskutki pitää maksaa...
 
Taru81, mä mietin kanssa varhaisultraa, mutta tulin siihen ratkaisuun että ei se on sen väärti. Ei sitä lopputulosta voi mitenkään muuttaa, joten kyllä sitä pari viikkoa jaksaa odottaa ilmaista ultrausta :)

Neuvola varattu! Hyvin sattui sopiva aika, kun ollaan menossa 7.1 pojan 10kk neuvolaan ja heti perään löytyi aika minulle!

Onko täällä jolla on kolmas raskaus nyt menossa? Miten se maha lähti kasvamaan tokan kanssa? Oon ymmärtänyt että näkyy pikkasen aikasemmin kuin ekan kanssa..
 
Hei Naiset :)
Täällä on ollut niin epäuskoiset fiilikset raskaudesta jotta! Testejä on tosiaankin tullut tehtyä, yli kymmenen :ashamed: viimeisin oli tiistainen digi 2-3.
Jotenkin tää vaan tuntuu niin kamalan uskomattomalta, kun minullakin on takana vuosien tuloksettomat icsi hoidot ja nyt, tuosta vaan, vahingossa, tulenkin raskaaksi.
No kyllä noihin testeihin jo nyt uskon että raskaana ollaan, mutta on sitten pitänyt alkaa panikoimaan kemiallista, tuulimunaa, keskenmenoa jajajaja......

Ruokien kanssa olen myös niillä linjoilla, että kohtuudella kotimaista.

Neuvolan ajattelin varata maanantaina ja varhaisultraan mieli tekisi, muttei kyllä näin joulun alla ole mitään mahdollisuuksia rahallisesti, np sitten tammikuussa.

Vaikka itselläni onkin jo viides synnytys edessä, niin kyllä kauhulla sitä mietin että kuinkahan siintä taas kertaalleen pystyn selviytymään :O, on se senverran ikävän tuntuista!!

minullakin dopleri odottamassa, edelliseltä sain äänet kuulumaan 9+4 ja se on ollut kyllä ihana pelastaja tälläiselle hermoheikolle odottajalle!

Noista oloista ei ole oikein vielä tietoakaan, ehkä väsyneempi kuin normaalisti ja kokoajan tekee mieli jotakin raikasta, isäntä juuri soitti kaupasta että kun on ostamassa lasten karkkipäiväkarkkeja ja sauna limuja, niin mitä minä haluan? tilasin sitten vissyä, tomaatteja ja ananasta :D terveelliset on ainakin tän illan herkut!
 
Nenja mulla on nyt kolmas tulossa ja ekassa maha pysyi tosi pienenä loppuun asti, mutta levisi kyllä jokasuuntaan muuten ->tyttö. Toisessa maha oli todella pystyssä jo viikolla 20, ja sen jälkeen ei meinannut enään mennä tytöstä olevat äitiyshousut edes kiinni, mahasta tuli todella valtava, sivuilla ja muuten ei mitään ylimääräistä ->poika. Että saa nähdä minkälainen maha tälläkertaa :)

Taru81 ja Avaruuskissa olen kanssa miettinyt tuota ar-ultran tarpeellisuutta, ja välillä katunut kun tilasin. Maanantaina soitan neuvolaan ja kun selviää koska sinne olen menossa, niin päätän sitten. Kuopuksen kohdalla ei tullut mieleenkään, kun silloin np-ultrakin piti ottaa yksityiseltä, kun kaupunki ei tarjonnut kuin rakenneultran.

Emmi4 ja Pamsku, täällä kohtalotoveri :wave: Varmaan se kymmenen testiä tehty, on liuskaa, puikkoo, digii (joka näytti tänään raskaana 2-3vko), ja suunnittelin, josko nyt sitten viel ensviikolla yksi digi johon toivottavasti tulisi se kauan kaivattu teksti raskaana 3+ :heart:

Pamskulle tsemppiä päänsäryn selätykseen!

Synnytyspelko, sellaista ei ole, oikeastaan oikein odotan jo synnytystä! Kummatkin mennyt ihan hyvin, mutta kuopuksen oli niin rento ja nopea, että kyllä jäi hyvä mieli. Katseltiin miehen kanssa telkkua, vedettiin ilokaasua ja sitten kätilö tuli huoneeseen ja sanoi että jokos annetaan vauvan tulla, johon hölmistyneenä et joo, puhkasi kalvot ja 5min poika syntyi. Silloin sanoinkin, et antaa tulla vaikka kymmenen lasta kun tää synnyttäminen on kerran näin helppoa nykyään :LOL:

Huiskishaiskis sun teksti on kuin omaansa lukisi, sama epäuskoisuus raskautta kohtaan, testausvimma ja tuo hedelmien himo. Äsken kaupassakin mies katseli epäuskoisena, kun hedelmiä alkoi ilmaantumaan kärriin pussia pussin perään :)
 

Yhteistyössä