Nelli79: Mulla kans semmonen pessimistis-realisti nostaa päätään välillä. Tieto lisää joskus tuskaa... Mutta elämää tämäkin vain on.
Jospa sais ittensä aivopestyä
cockerspanielin tapaan rauhalliseks
Se ois kova juttu! Just nyt elän semmoista "sitten ultran jälkeen"-elämää. Tuntuu, että moni asia riippuu nyt siitä, mimmoisia tuloksia np-ultrasta tulee. Ei oikein uskalla juuta eikä jaata ennen sitä. Olen jopa ruvennut kyseenalaistamaan VU:n tuloksia, että jos se lääkäri vaikka katsoikin väärin (en itse nähnyt sykettä, vaikka lääkäri yritti sitä ruudulta osoittaa) tai jotain. Ja että tämä jokapäiväinen ellotus johtuu vaan noista verenpainelääkkeistä, tissikipu siitä, että istukka jatkaa toimintaansa vaikka alkio/sikiö on jo lopettanut kehittymisen... Kaikenlaista kauhua sitä saakiin päässään kehitettyä. Lisäksi viime yönä näin keskenmenounen, jossa mies ei yhtään ymmärtänyt taikka välittänyt asiasta
No, ei nämä mustat pilvet aina onneksi vaivaa, mutta kaikenlaista käy mielessä.
Mielenkiintoista kuulla merten takaa odottavan kuulumisia,
Gintsu! Panee taas vähän perspektiiviä tähän oman maan tilanteeseen. Suomalainen neuvolasysteemi on kyllä superjärjestelmällinen. Ihan ihmetyttää välillä, mimmoiseen koneistoon sitä taas on joutunut.
Eilen koin kivan hetken, kun meillä toinen työpaikan raskaanaoleva sai kuulla mun tilanteesta. Oli ihan selvästi vilpittömän iloinen mun puolesta ja halasi vielä ihan spontaanisti. Tuo kyseinen tyyppi on vielä vuoden mua vanhempi ja nyt odottaa toista lastaan, kuten minäkin. Juteltiin siinä sitten vähän raskausjuttuja ja tuntui tosi kivalta. Oltiin molemmat sitä mieltä, että onnellisia saa olla, että tän ikäsenä vielä näinkin helposti on saatu vauva aluille. En ole hirveästi töissä huudellut vielä asiasta, pomo tietää ja sihteeri ja pari muuta.
Pippurihäntä 10+0, joka odottaa malttamattomana turvotusmahan pyöristymistä oikeaksi vauvamahaksi.