On kyllä aina ihan voittajafiilis, kun pääsee kaikkien postauksien loppuun!
Paljon on näemmä tapahtunut!
UV tuli ja meni ja
väsymys on löytänyt meidänkin koloon, että ei ole meinannut tulla mitään mistään, enkä ole jaksanut tulla kertomaan edes VU:sta tai neuvolasta. VU:ssa näkyi pieni rapunen sydänäänineen :heart: arvio oli tuolloin (31.12) 7+3, joka oli 3 päivää vähemmän omaa arviotani, josta kehitin heti spekulaatiot tytöstä!
opcorn: Oli kyllä tunteikas hetki meille. Mutta mitään arvioita meillä ei muutettu vielä joten voi oikeastaan päivittää vaan että
synnäri Jorvi ja seuraava ultra (NP/NV?? ) 24.1..
Neuvolakin oli ihan ok, kesti ihan tuhottoman kauan, mutta olihan siellä asiaakin. Tarkistaessaan mun verenpaineen täti kommentoi että "Kuinka sä pysyt edes pystyssä?!" Mutta mitä siihen sitten kommentoi, eiks kaikilla ole aina sellainen kevyt pilven päällä huojuva olo?
Saan siis kuulemma vetää
salmiakkia ihan rauhassa
mut en mä kyllä vedä, ja kiitos kun olitte huolissanne, vaikka en kyllä ollut niin vakavissani sen kanssa.
Siitä
matkustelusta vielä, inhottaa kun ei muista enää nimimerkkejä. Mutta ainakin mä koen että se on just se VIIMEINEN mahdollisuus toteuttaa pariskuntana näitä juttuja, että eikös se olis sen arvosta? Ja ei varmaan raskaus ole ainakaan pääasiallinen syy väliin jättämiselle, jos sellaista on jo miettinyt? Olen nyt yrittänyt miestä saada Thaimaahan, tai jonnekin kauas, maaliskuussa. Olisi just hyvillä viikoilla ja hyvä motivaattori tähän väliin, ennen kesää. Täytyy harkita rahaa ehkä vielä, tai sit äkkilähtö!
Suhteesta Mä luulin aina, et me ollaan oltu nopeita, mutta selvästikään ainakaan täällä mukana olleisiin verrattuna ei.
Tavattu ollaan miehen kanssa 09/2007, yhteen muutettiin 05/2008, kihloihin 12/2010, naimisiin 12/2011 ja nyt tää mahdollinen lapsi tulis sitten 08/2013. Ensimmäisenä hääpäivänä plussattiin.
Oon miettinyt kuin liiankin suunnitelmalliselta kaikki saattaa ulospäin vaikuttaa vaikkei se sitä todellakaan aina ole.
Yritystä on tässä jo melkein pari vuotta takana.
Laattaamisesta ja ällötyksestä, mulle ainakin neuvolatäti tokas suoraan et paha olo korreloi suoraan sen kanssa mitä suuhun laittaa. Että jos syö paljon sokeripitoisia ruokia, niin se nostaa verensokerin nopeasti, mutta tulee se alaskin jyristen, jolloin olo huonompi. Tuli aika ankea olo omasta olosta valittamiseen. :ashamed: Mutta nyt oon yrittänyt kuitupitosempaa ja "vankempaa" ruokaa ja pienempiä annoksina, niin on se olokin helpottunut. Tai sit ne oireet katoaa....(loputon suo!
)
Iästä vielä nopeasti. Mä olen kans ollut lähes aina varma, että haluan lapsia ja jonkin asteista vauvakuumetta potenut 18-vuotiaasta lähtien aina silloisen poikaystävän kanssa. Näin jälkikäteen todettuna luojan kiitos ettei ole "lykästänyt" silloin. En ole vieläkään vanha taikka valmis, mutta sanotaan että jo nyt pystyn toteamaan olleeni henkisesti hyvin kehittymätön silloin. Mutta en siis yritä sanoa, että näin olisi kaikilla, mutta monilla se on niin. Nuorenahan kaikki on mahdollista eikä omia rajoja välttämättä tunnista. Itse olen alkanut tajuamaan vasta 24 ikävuoden jälkeen kuka oikeastaan edes olen ja mihin olen menossa. Tätä ajatuskulkuahan jotkut eivät tee koskaan. 40kriisiä odotellessa
Mutta
cockerille erityisesti, kun ei täällä noita ikävuosia ole joka tekstissä läsnä, niin minulle ikäsi tuli yllätyksenä, vaikutat mielestänikin ikäistäsi kypsemmältä, ainakin juttujesi perusteella
. (jos sitä nyt voin minä tai tällaisessa ympäristössä arvioida
) Nim. myöskin sielunkumppanuutta vanhempien kanssa kokeva
Punnabis & mörkä 8+2 (???)