Elokuun Epelit 2012 jatkoilee

Vierailut Me lähdetään tänään ekaa kertaa mummolaan kyläilemään :)

Nimiäiset Meillä on juhlat 14.10. Tarjoilut on suunniteltu tosiaan minun äitini puolesta, hänet tuntien pöytä notkuu tavaraa pitopalvelun tapaan. :LOL:
Hyvä mennä hankkimaan raskauskiloja takaisin :D

Nimi on tosiaan täälläkin jo päätetty, raskauden puolivälistä asti on pikkuherran nimi ollut tiedossa. Patrik Wiljami hänestä tulee. :heart:

Kukat käyn myös tilaamassa työpaikaltani tänään, äippä onkin sopivastii töissä, pääsee suunnittelemaan kunnolla. Itse en jaksa asetelmia tehdä, laitan senkin homman mummin harteille. Kutsut sen sijaan tein jo odotusaikana, nyt ei tarvinnut kun postiin laittaa. En ihan kaikkea ole muilla kuitenkaan teetättänyt :LOL:

Tikit Täällä vuoto on minimaalista ja ja taisi irrota eka tikki tänään!
Aivan huippua, kohta pääsee niistäkin eroon.

Sheivaus Tätä on ihan pakko kommentoida että olihan mahtavaa sheivailla itse jalat :LOL: Uskomaton tunne kun ne jalat näkyy ja sinne pystyy kumartumaan.

Imetys ja pumppailu Ostin eilen sähkökäyttöisen rintapumpun. Kylläpä hoitui homma nopeasti ja vaivattomasti. Olen virallisesti lehmä, eikun lypsylle :LOL:
Maitoa alkaa tulla jokseenkin enemmän joten oli ihan hyvä homma lähteä tuohon luovutteluun.
Vielä en ole pakastimeen yhtään pumppaillut, huomenna alkaa urakka.
Hirvittää hiukan osaakohan sitä, hygienia oli tosi tärkeää, tympäisee jos monta litraa ehtii pumpata ja sitten meneekin erä hukkaan jos löytyy bakteereita. :stick:

Nyt voisin painua ottamaan nokoset kun herrakin nukkuu, sitten kyläreissulle!

Huomenna pikkuisen kanssa eka neuvola joten lisää kuulumisia sitten!

Ss ja Patrik, päivää vaille 3vk
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
ohhoh huomenta vaan :) eilen illalla (YÖLLÄ) unohtu kattoa kelloa ja surffailin liiankin innokkaasti netin ihmeellisessä maailmassa niin nukkumaan menin vasta kahen aikaan ja kaheksalta heräiltiin :D miten sitä voikaan uppoutua johonkin asiaan niin pahasti että ajantaju katoaa?

tuli mieleen noista pestävistä liivinsuojista, ostin niitä tossa viikko takaperin ja tuntu turhalta koska tissit tosiaan suihkuaa vielä siihen malliin :D mutta miten sellasta suunnittelussa joku on menny pieleen, ku mun mielestä niitä pitäis pystyä käyttämään heti alusta lähtien.. ärsyttää ostaa noita paperi möykkyjä :D vai onko noissa pestävissä merkeissä eroa, että jotkut olis imutehokkaampia tai jotain?!

vielä nautitaan sunnuntaista ja "vapaudesta" ja huomenna sitten esikoisen eka hoitopäivä. siitä alkaa mun säännöllinen lenkkeilyki, tuleepahan ainaki kolmekertaa viikossa tehtyä pidempi lenkki vaikka ekaks joudun tyytyä kävelyyn kun on urheilu kielto päällä.. päikylle sen verta matkaa että bussilla eka vien ja sieltä sitten kävellen kotiin :) en oo ikinä ollut mitenkään intohimoinen urheilija, mutta kyllä sitä nyt kummasti odottelee ja "kädet syyhyää" päästä tekemään jotain! uimaan oon halunnu jo jonkin aikaan päästä, vielä kuukaus niin varmaan muutan johonki näistä lähi uimahalleista haha :D

ristiäis jutut alkaa olee kondiksessa täällä, enään pitää vaan juhlia ne ;) ihana sisko lupas tehdä sen pirun juustokakun, en tiedä miksei minä ja liivatelehet olla bestiksiä :D en vaan saa niitä toimimaan!

huomasin eilen että alexille on tullut ensimmäinen "hormoninäppy" vai mikskä niitä pitää sanoa. jännittää kyllä paljon että äityykö niistäkin atooppinen iho, esikoisella tosiaan noi hormoninäpyt ei ottanu lähteäkseen ja loppujen lopuks ne alko märkimään ja kutiamaan ja atooppinen iho sit todettiin. iho oli niin kauhean näköinen ja hiuksia jouduttiin leikkaamaan kokoajan kun ne kasvo niin nopeaa (ja oli syntyessään niin pitkät) että ne kokoajan tarttu niihin märkiviin poskiin :( toivottavasti tälle ei siunaannu samaa vaivaa. kuinka usein muuten kylvetätte/käytte suihkussa vauvan kanssa? :) ja ne kellä on se kylpytuki niin onko se mistään kotosin? toistaseks ollaan ite menty ihan käsillä tukien mutta houkuttais kyl se tuki mutta ei viitti ostaa jos se onki ihan susi vekotin.

SÄ & Alex 1kk :heart:
 
Huhhuh kun oli taas ilta. Tyttö huusi kuin syötävä ja ei meinannut millään laittaa unille, vaikka oli 6h ollut jo hereillä. Normisti on sen 2h ja sitten simahtaa. Mutta me saatiin kuitenkin illan aikana 3 mahtikakkaa, joten Jeee =) Yö sitten kuitenkin meni ihan hyvin, yhden heräilyn kanssa. Jännä, vaikka päivä menisi miten huonosti, yöllä se ei ole ainakaan vielä tullut ilmi. Ehkä kuitenkin tuo illan huuto saattoi myös johtua siitä, että käytiin kyläilemässä ja rytmi siinä mielessä sekottui. Mullahan ei kerennyt maito kunnolla nousta, vaan vauva sai kokoajan hitaasti takamaitoa, niin etumaitoa ei sitten tullut ollenkaan ja näin ollen siis janokin olisi voinut vaivata, kun pelkkää paksua maitoa tuli, eikä ollenkaan "janojuomaa". Kaukaa haettua ehkä ja liekö edes oikein pääteltyä. Ajatuksena kuitenkin niin, että etumaito tyydyttää nesteentarpeen ja takamaito sitten sen energiantarpeen.



Vatsaa taitaa siis vauveli kipristää : / Voisin oikeastaan alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa, niin jospa siitä huomais jotain mikä tekee. Cuplatonia en ole vielä alkanut antamaan. Onko siitä jollekulle ollut selkeästi apuja? Tai sitten näistä maitohappobakteereista?

Tänään annoin sen ekan D-vitamiinitipan. Itse nostelen kyllä todella varovasti ylöspäin tuota, mutta ei ihan noin pitkällä aikavälillä kuin 5 vkoa, kun aloittaminenkin viivästyi viikolla...

Flunssa
n suhteen yskä on helpottanut jo melkein kokonaan, mutta kuivaa räkää vielä on ja limakalvot turpoilee, niin on raskaampi hengitys.

Anoppi lupasi tehdä sen voileipäkakun, joten mulle jää vain se täytekakun teko. Meillä tulee vieraita 15, tai ainakin vahvistaneet on tämän verran. 19 on kutsuttu. Tänne me meän kaksioon ahtaudutaan =) Kukkia en ajatellut kyllä tilata valmiiksi, mutta käyn kyllä sitten ristiäisaamuna ostamassa jonkunlaisen kimpun koristeeksi. Kastemaljan rikkoi anoppi ensimmäisen muksun ristiäisissä ja toisen lapsen ristiäisissä kastemalja oli minun äidiltä, jolta en kyllä enää lainaile mitään, joten se on vielä hakusessa. Kastemekoksi löytyi oikein pitsistä tehty, joka on kummitädin aikoinaan käyttämä. Tyttömäistä :heart: Nimi meillä on kanssa ollut jo raskauden puolivälistä.

Pumppaustestistä. Mietin vain sitä, että kuinka luotettava tämä on, koska toisilla vain ei heru maito muulloin kuin silloin kun vauva syö. Sitäkään en oikein osaa sanoa, että miksi tällainen ohje on annettu, että se kertoisi maidon määrän. Se kyllä pitäisi olla jokaisella th:lla tiedossa, että pumppaus voi antaa hyvin valheellisen kuvan maidon oikeasta määrästä.
Toivottavasti en Luckygirl sekoita sinua näillä kommenteilla. Teillä kun on kasvunseurantaa, niin sen vuoksi teillä mennäänkin tiukemmilla ohjeistuksilla sen suhteen, miten paljon voi imettää ja missä vaiheessa korviketta. Kirjoitin asiasta yleisluontoisesti, koska teidän saamia ohjeita annetaan myös niille, joilla ei ole mitään ongelmia imetyksessä ja se voi kaataa sen imetyksen, kun lisämaitoa annetaan pelkästään sen vuoksi, että 30 min on se syöttöaika/rinta.
 
NP
Alkuperäinen kirjoittaja samuelinäiti;27157377:
kuinka usein muuten kylvetätte/käytte suihkussa vauvan kanssa?
Meille annettiin sairaalassa ohje, että kylpy kerran viikossa. Tällä ollaan nyt reilu kk menty. Toki puklut ja kakat pestään, ja kostealla pyyhitään sieltä ja täältä, jos siltä tuntuu.
 
Ristiäiset vietetty onnistuneesti lauantaina, kyl voin sanoa että ei ole miusta juhlia järjestämään :LOL:
anoppi teki voileipä kakun, leipomosta (mamman työpaikka) tuli kakku, keksit ja pulla. ite paistoin sitten pasteijoita :D
kukat tuli tutun kukkakaupasta :)

itse tein siis hyvin vähän mutta silti ei oo miusta järjestämään mitään :D
Nimeksi meijän komeelle poitsulle tuli Jimi Akseli :heart:

hirmusesti tuli lahjoja, kaikki vielä erilaisia :)

yöt menee nykyään suht hyvin, pari kertaa syö pikaseen ja sit vaihetaan vaippa , pakko vaihtaa aina kun tuo kakkaa koko ajan :LOL: et sellanen 20min niin ollaan takas nukkumassa.. päivisin tuo sitten on hereillä todella paljon, eikä viihtyis kun vaan sylissä.. onneks on tuo kantoreppu niin pystyy jotakin tekemäänkin :D

eilen "uskalsin" vihdoin lähteä pidemmäks aikaa poitsun kans kotonta, oltiin kattoo iskän jääkiekko peliä hallilla, meni ihan hyvin, loppuvaiheessa alko vähän kitinää..

ehkä nyt uskallan lähteä joskus johokkin :LOL:

Jepatin ja Jimi 1kk 9pv
 
Omatoimisesti tänne änkään, varmaan viimesten joukossa, jos mut huolitaan ku poika venytti ulostulonsa syyskuulle...

Eli tässä tiedot; Taika78 + Poika rv 42+0 11.9 4016g ja 53cm

kotosalla tosiaan ollaan. Viikonloppu meni pojalla kiukutellessa ja tissillä roikkuessa. Eilen keitin jo tuttisoppaa ku nännit ihan verillä pojan imutehosta ja koko ajan piti saaha olla tissillä. Maito nousi lauantaina, joten siitä ei ongelmaa. Nyt on ihan eri poika ku eilen, joten päättelin viikonlopun olleen uuden paikan vierastusta ja siksi haki lohtua ja turvaa. Tunnustan laiskuuteni, että öisin poika on nukkunu tissi suussa ku mä nukun kanssa... Mutta tavote on tosiaan saaha tilanne siihe, että jätkä nukkuu omassa kopassaan koko yön eikä osaa yötä niinku nyt. Vielä ite oon ollu sen verran väsy, ettei oo jaksanu nousta kummemmin ylös...

Alakerta aristaa vielä ja reilusti. Kakalla sentään voi jo suht normaalisti käydä - vielä kuitenkin suihkuttelen samaan aikaan ku nuo haavat on aika hemmetin kipeitä. Vuoto on jo oikeestaan vähäsempää ku mun kuukautiset - oli jo sairaalassa. Mielenkiinnolla oottelen, että kauanko kestää. Kauanko teillä on kestäny haava kipu ja aristus?

Taika ja Poika 6vrk :heart:
 
Ihania nimiä pojilla Surusilmät ja Jepatin! Kiva kuulla Jepatin, että ristiäiset meni hyvin ja ihanan ripeitä yösyöttöjä. Meillä neidin kanssa menee yölläkin helposti yli tunti, saa olla herättelemässä välillä ja esim. viime yönä, kun tuuppasin neidin unille (ilmeiseti) liian aikaisin, niin meni 20min, kun jo komennettiin, että lisää ruokaa. Onneksi yöherätyksiä tulikin sitten vaan yksi.

Meillä kyllä vielä suurin osa hereilläoloajasta kuluu syödessä. Lauantai-iltana meinasi usko kyllä loppua.. Neiti heräsi neljältä iltapäivällä ja söi ihan koko illan.. Pisimmät tauot olivat ehkä pyoli tuntia viiden maissa, kun söin ja tunnin verran seiskan ja kasin välissä. Toki piti pieniä taukoja, mutta homma vaan paheni iltaa kohden, kun maitoa ei enää oikein tullut. Neiti söi maanisesti,heruminen loppui, neiti karjui tissille, kunnes taas tuli vähän maitoa. Vaihtelin tissiltä toiselle, mutta sitten tuli kyllä se piste, ettei kummastakaan rinnasta meinannut tulla mitään, itse stressaantui ja sehän ei sitten ainakaan maidon herumiseen auta :'( kello puol ykstoista, vauvan valvottua jo 6,5h tarjosin pullosta korviketta, josko toinen sillä rauhottuisi unille.. Onneksi mies tuli kiekkoreeneistä hätiin.. Lopulta vauva rauhottui nukkumaan joskus puoli yksi ja vielä korvikkeen jälkeenkin piti päästä rinnalle. Sitten nukkui inahtamatta aamuseisemään. Meillä on ollut välillä aiemminkin yksittäisiä iltoja maitomaratonien merkeissä, mutta toi oli kyllä kaiken huippu. Ehkä vauva viestitti tarvitsevansa enemmän maitoa tai jotain, mutta kyllä hirvitti. Aika rankka kai muutenkin noin pienelle olla yli 8h hereillä.. Onneksi eilinen meni taas ihanasti ilman ihmeempiä maratoneja. Onko muilla ollut tällaisia?

Gefiluksen D-tippoja menee nyt meillä. Tällä hetkellä 2 tippaa, eikä tunnu aiheuttavan mitään kipristelyjä. Olen nyt lisännyt määrää 2-3 päivän välein. Suklaan lisäksi meillä kipristelyä aiheuttaa omena ja/tai jäätelö. 2 kertaa on siis omena-kaurapaistoksen ja jäätelön jälkeen itketty vatsaa.

Kylvyssä käydään meilläkin kerta viikkoon. Meillä alkoi joskus viikko sitten tulla ihottumaa vatsan seudulle, punaista pientä näppyä. Epäilinallergiaa tai esikoisya vaivannutta atooppista ihoa ja taitaa olla jälkimmäistä, koska hävisi, kun aloin rasvata ihan perusvoiteella.

Imetyspaitoja katselin viikonloppuna nettikaupoista minäkin. Boobin paitoja minulla on muutamia, ne on kyllä hyviä, vaikkakin kalliita. H&m:stä myös joitakin, ne kyllä kauhtuu ja venyy+vanuu nopeasti, mutta ovatkin sitten edullisempia. Nyt tilasin muutaman MamaMia ja Mama Isabelle verkkokaupoista. Saa nähdä millaisia ovat.

Samuelinäiti, toivottavasti esikon yöt rauhoittuvat! Tänään teillä taisi olla eka hoitopäivä. Meilläkinesikkoon nyt 4-5 yötä nukkunut huonosto. Epäilin jo oireetonta korvatulehdusta, mutta ei se taida oirehtia vaan joka toinen yö. Ehkä siis vaan jotain muuta. Viime yö oli jo onneksi parempi.

Käytiin muuten tytön kanssa neuvolassa perjantaina, hyvin oli tullu painoa.
Neuvola 18 vrk (8 vrk / syntymämitat):
Paino 3840g (3440g / 3550g)
Pituus 51,8cm (- / 50cm)
Myssy 36,2cm (- / 35cm)

Tervetuloa Serafina mukaan!

Täytyis ittekin aktivoitua ristiäisjärjestelyjen kanssa. Ajattelin työllistää mummoja leipomiseen, pitää vielä niille kertoa :)
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Imetysmaratonista Meillä kanssa esikoinen harrasti tuota, ja pientä maratonia on ollut juuri 3-viikon ikäisenä myös poitsulla. Vauvoillehan tulee noita tiheän imun kausia, jolloin varmistavat maidon riittävyyttä. Eli korviketta ei välttämättä kannata kuitenkaan tarjota koska tuolla rinnalla roikkumisella on tarkoituksensa.
Vaikka tiedän miten turhauttavaa se on, itse puutuu paikalla oloon ja turhautuu koko touhuun.

Onneksi ab-kuurin jäljiltä on masu nyt rauhoittunut ja jatkoin tänään d-tippojen antamista vaikka vaan 2 tipan voimin. Ei viitsi heti ärsyttää mahaa kun on edellisestä myllerryksestä selvinnyt. Ja kohtahan tulee se rota-rokote joka pistää myös mahan sekaisin..

Jahas, nyt tuolta heräillään joten jatkuu myöhemmin.
 
NP
Menee hermo. Arvon herra (5 vk 3 pv) nukkuu päivällä jopa 4-5 h putkeen, mutta yöllä pitää saada ruokaa 2-3 h välein. Ja tää ärsyttää mua vaikka mies hoitaa viikossa keskimäärin 5 yötä ja mä vain 2. Milloin tuo hoksaa alkaa nukkua öisin ja kukkua päivisin. Mur.
 
Hellurei :)

Iiks, meillä on tulevana lauantaina ristiäiset! Papin kanssa on sovittu tapaaminen keskiviikolle. :) Minä en itse tällä kertaa leivo mitään, mummat ja papat hoitaa sen puolen. :D Itse hoidan koristelut, kynttilät sun muut.

Jaa täällä on muitakin jääkiekko mammoja. :) Me oltiin kans isukkia katsomassa eilen, hallissa kaamee melu mutta poika vaan nukkui koko pelin ajan. :D Ekaa kertaa oltiin hallilla jo alle 2vkon ikäisenä.

Tänään ois tarkoitus mennä yhtä ihanaa rivitaloa katsomaan, toivottavasti saatais se. Se kiinteistövälittäjä tosin on ihan mulkku, "valitsee" itse pärstäkertoimella kuka saa minkäkin asunnon vuokrata. Todella epäammattimainen. Tein siitä ukosta jo valituksenkin.

Meillä poju nukkuu tällä hetkellä parvekkeella. Yleensä nukkuukin näihin aikoihin muutaman tunnin päikkärit ja sitten yritän iltaisin pitää vähän hereillä jotta yöt menis paremmin. :)

Kylvetetään vauva kerran viikossa, mutta tietty joka aamu tehdään "aamupesut".

On se vaan ihana :heart: Torstaina onkin sitten lääkärintarkastus!

minea ja poju 4vkoa 6pvää
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
serafina mun puolesta olet tervetullut joukkoon keskustelemaan :) jos annat vielä tytön mitat niin lisään nekin sitten tonne etusivun listaan.

jepatin kiva nimi tuli :) ! samoin ku surusilmän pojalla hyvä nimi.
.. ristiäis järjestelyistä, ku jepatin sanoit että ei susta juhlien järjestäjää saa niin oon todennu itsestäni ihan saman :D aina jotain pikkusta voin väkertää mutta isoja juhlia en kuunaan osaa laittaa pystyyn, jotenki ahdistaa se väenpaljouski sitten. siks meillä on nyt jälleen mahdollisimman pienet juhlat tiedossa niin ei tartte hirveetä stressi näppylää ottaa :D

silloin aikasemmin kun tuulettelin kuinka hyvin täällä nukutaan niin joo-o.. :D ollut taas muutama heikompi yö takana ja siis ei mitään masuvääntö juttuja vaan poika haluaa vain syödä! siis miten noin pieni poika jaksaa niin kauheasti syödä, niinku mihin mahaan? :D samu on onneks nukkunut jälleen öitään hyvin, onneksi, niin jotenki handlaa tän väsymyksen ku vaan yhtä muksua kerrallaan yöllä hyssyttelee.

esikoisen eka päikky päivä oli tänään, itkuahan siitä synty mutta oli kuulemma jaksanut leikkiäkin ja peuhata ulkona ja oli hyvällä ruokahalulla syönytkin :) välillä sitten oli tietty itkeny ku oli muistanu et ainiin mulla piti olla kurjaa ;) no huomenna aamulla taas uusiks, tänään aamusta tuliki käveltyä kunnon lenkit ja jaloissa tuntuukin! pitää vaan muistaa laittaa paremmat kengät jalkaa, ei noi ohuet kangastossut oo kauhean hyvät tuol maastos mennä.

NP joo niin se ohjeistus taitaa ollakin et kerran viikkoon kylpemistä/suihkua plus mahdolliset puklu katastrofit :) on vaan jotenki hirveen neuroottinen olo tosta asiasta esikoisen atooppisen ihon vuoks..

kilimanjaro tolla esikoisella on todettu toukokuusta lähtien varmaan 3kertaa korvatulehdus, ei oo oireillut mitenkään mutta tossa viime hengenahdistuskohtaus-sairaala reissun aikana jälleen se siis todettiin ja lääkekuuri loppu jo ja nyt tuli mieleen et onkohan sekin tota valvottanut välillä? toki öisen heränny vähän itkien/märisten mutta on rauhottunut heti ku oon mennyt vuoteeseen viereen istumaan ja silitellyt ja kysellyt että mikä hätänä, ei oo kertonu ainakaan että mikään kohta olisi pipi.en sitten tiedä. nyt taas muutama yö näyttäny paremmalta että ehkä nää uudet tilanteet laukasee noi yöheräilyt jotenkin joten eiköhän se vielä joskus ala taas kunnolla nukkumaan :)
noita imetyspaitoja kattelin samoista nettiliikkeistä kuin sinäkin mutta jotenkaan en raaskinu tilata kun noi boobin on tosiaan niin kauhean hintasia! huutiksesta sit muutamaan kohteeseen huusin et katotaan jos sieltä sais nyt halvemmalla, noi henkkamaukan on tosiaan enempi sellasia "kotipaitoja" kun muutamassa pesussa alkaa jo näyttämään ei niin hyviltä. tai ainaki niiden päällä on pakko olla jotakin muuta jos haluaa johonki julkiselle paikalle lähteä näyttäytymään :D

silwan tuo on aivan totta, että kyllä sillä on tarkoituksensa siinä tissillä olossa. jotenkin yrittäny tässä itteään tsempata että ei tää kestä ikuisuuksia ja varmaan joskus sitä alkaa kaipaamaan sitä imetystä ym läheisyyttä, vähän niinku sitä kaipaa jostain kumman syystä sitä raskaana oloakin :D ?

ohhoh nyt tuli tarpeeks tekstiä tältä erää :)
 
Hellurei :)

Iiks, meillä on tulevana lauantaina ristiäiset! Papin kanssa on sovittu tapaaminen keskiviikolle. :) Minä en itse tällä kertaa leivo mitään, mummat ja papat hoitaa sen puolen. :D Itse hoidan koristelut, kynttilät sun muut.

Jaa täällä on muitakin jääkiekko mammoja. :) Me oltiin kans isukkia katsomassa eilen, hallissa kaamee melu mutta poika vaan nukkui koko pelin ajan. :D Ekaa kertaa oltiin hallilla jo alle 2vkon ikäisenä.

Tänään ois tarkoitus mennä yhtä ihanaa rivitaloa katsomaan, toivottavasti saatais se. Se kiinteistövälittäjä tosin on ihan mulkku, "valitsee" itse pärstäkertoimella kuka saa minkäkin asunnon vuokrata. Todella epäammattimainen. Tein siitä ukosta jo valituksenkin.

Meillä poju nukkuu tällä hetkellä parvekkeella. Yleensä nukkuukin näihin aikoihin muutaman tunnin päikkärit ja sitten yritän iltaisin pitää vähän hereillä jotta yöt menis paremmin. :)

Kylvetetään vauva kerran viikossa, mutta tietty joka aamu tehdään "aamupesut".

On se vaan ihana :heart: Torstaina onkin sitten lääkärintarkastus!

minea ja poju 4vkoa 6pvää
 
Onnittelut hienoista nimistä! Eilen jäi vaikka piti laittaa. Kivoja nimiä olette antaneet. Meilläkin on ristiäiset sunnuntaina, joten pieni stressi nostaa päätään. Viikonloppuna tuli tehtyä paljon kyllä ja laitettua kotia uuteen uskoon, jotenkin tuli hirvittävä halu laittaa kotia. Saatiin tauluakin taas seinälle, vastahan me 2,5 -vuotta ollaan tässä asusteltu :snotty:
Kivasti vaan aiheuttaa lisäpäänvaivaa tämä Nurmijärvellä oleva vesitilanne. Vesijohtovettähän ei saa keittämättä nyt juoda ja klooraus on aika voimakasta että en viitsi vauvaakaan pestä hanavedellä. Onneksi eilen sai kanisterilla hakea puhdasta vettä. Huhupuheita kuulin jo että pyykkikin menettää värinsä, mutta kokeilin eilen huonommalla värillisellä vaatteella ja eipä sille mitään tapahtunut. Se tästä vielä puuttuisi että pitäisi pyykit raahata muualle kahden lapsen kera.

Mutta kutsu käy taas.. Miten se aina just silloin kun istun kirjoittelemaan jotakin :)

Silwan ja ukkeli 6vk 5pv
 
Samuelinäiti Kiva, jos voin liittyä teidän ryhmään =) Tyttö 19.8, rv 40+2, 3200g 50cm

Uusiäippä78
Taidettiin olla samaan aikaan Kättärillä synnyttämässä, kun katsoin tiedoista, että teidän tyttö on syntynyt samana päivänä kuin meidän pikkuinen..

Imetyspaidoista
olitte keskustelleet. Mä tilasin kokeeksi muutaman Ellokselta. Paketti ei ole vielä tullut eli en voi laadusta vielä kertoa. Olivat aika edullisia eli eivät varmaankaan mitään huippulaatua ole, mutta menee hyvin arkikäytössä. Raskausaikana tilasin Ellokselta muutaman äitiysvaatteen ja niihin olin kyllä ihan tyytyväinen.

Ristiäiset ovat meillä lokakuun lopussa. Meidän pikkuinen on sillon jo yli 2kk, mutta halusin saman kastepapin kuin meidän vanhemilla lapsillakin on ollut. Ristiäisiin on myös tulossa meidän tuttu laulamaan eli piti valita vkl, mikä sopii molemmille.
En ole mikään leipoja eli kakun, voileipäkakut ym. tilaan valmiina.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Täällä neuvolalääkäri takana.
Hyvin meni reissu, poikakin oli kiltisti koko ajan. :)

Hurjasti oli poika kasvanut, ei ihmekään että käsi väsyy ja puutuu kanneskellessa.:heart:

Syntyessään/ 21vrk

Pituus 51cm/ 55cm
Paino 4020g/ 4650g
Päänympärys 37,5cm / 39cm

Ainoa mihin kiinnitettiin hiukan enemmän huomiota oli tuo pojan silmän rähmintä.
Onko muiden vauvoilla tätä ongelmaa?

Imetyspaidat Itse pidän ihan peruspaitoja, joissa iso kaula-aukko ja sinne toppi alle. Kätevästi saa tissin esiin tarvittaessa. :LOL:

Kylvetys Täälläkin mennään kerran viikossa. Aamuisin toki aina putsataan napa, silmät ja korvantaustat, perus aamupesut. :)

Mies lähti tänään takaisin töihin, pojan kanssa ollaan siis kaksistaan. Toki koira on seurana. :popcorn: Sovittiin että mies hoitaa yösyötöt ja vaipanvaihdot vkl että minä saan nukkua ja levätä edes pari yötä viikossa. :)

Jahas, oma ruokani on valmis, kohta lähdetään hakemaan mummia lentokentältä, ohjelmaa ja tekemistä onneksi paljon tälle päivälle! :)
 
Serafina juu, yhessä ollaan varmaan kärvistelty :D. Me oltiin siel haikaranpesässä ja olin kyllä tosi tyytyväinen.
Imetyspaidoista mä olen tilannut boobeja noin puoleen hintaan niiden omasta outletista ruotsista ja nettiemon liikkeestä. Kotona hullun kyllä pelkissä liiveissä ja usein toinen tissi paljaana :D.
Surusilmät miten miehellä menee noi yösyötöt? Nukkuuko lapsi omassa sängyssä? Toi ois niin ihanaa, mutta mä pelkään että mies nukahtaa lapsen kanssa ja toisekseen, jos tytsy itkee, en mä kumminkaan saa nukuttua. Alkaa kyllä olla zombie olo. Minä ja tyttö nukahetaan yleensä klo 21, eka syöttö klo 2 ja sitten klo 4 jonka jälkeen yleensä valvotaan pari tuntia. Joskus heräilee tunnin välein. Mun tissit on selvästi unitutteja, joten olen aika kiinni nukuttamisessa. Ei siis nukahda ilman minua. Pitäisi varmaan opettaa tyttö tavasta eroon, mutta taidan olla liian väsynyt kuunnellakseni itkua joka siitä seuraisi.
Imetyksestä mä luulin ennen, että vauvat imee n. 2-4 tunnin välein ja esim. vartin kerrallaan. Mulle on tullut yllätyksenä, että hereillä ollessaan vauva tahtoo tissiä vähän väliä. Noi tauot imemisessä on oikeastaan vaan nukkuessa.

Uusiäippä ja tyttö päivää vajaa 1 kk
 
Uusiäippä Omassa sängyssä nukkuu poika juu, pinnis on meidän makkarissa siinä meidän sängyn vieressä. Mulla on myös makkarissa nojatuoli, jossa imetän itsekin öisin. Meillä on aika aika sama rytmi kuin teillä, 10 aikaan syötellään, sitten tulee 2-3 välillä, 4-5 välillä ja lopulta heräillään yleensä ennen kahdeksaa. Nyt on poika nukkunut yöt kyllä syöttöjen välillä mahtavasti, saa itsekin aina sen pari tuntia kuitenkin jotenkuten nukuttua.

Miehelle siis pumppailen maitoa pulloihin, joista hän sitten syöttelee pikkuista, juurikin tässä samaisessa nojatuolissa. Loistavasti homman hoitaa, ei tarvitse minun huolehtia ollenkaan. Samalla tavalla luonnistuu syötöt häneltä kuin minultakin, poikakin on ollut pulloon tyytyväinen, ei ole tissin puuttumisesta onneksi moksiskaan.

Sänkyyn ei poikaa oteta ellei ole ihan pakko (ei rauhoitu millään omaan sänkyynsä), nyt on tainnut nukkua meidän välissä vain pari kertaa. Kunhan nukahtaa, siirretään tosin pikkuherra heti omaan sänkyynsä tutimaan.
Meillä pidetään oma sänky alusta asti aikuisten paikkana :D
Lisäksi itse oon niin levoton nukkuja että pelkään kieriväni vaavin päälle ja murskaavani pikkuisen :S

Itsekin oon huomannu saman että käyttää tissiä hävyttömästi unituttina toisinaan. Tällöin loppuu kyllä imetys kuin seinään ja poika lähtee omaan sänkyyn takaisin unille. Toisinaan ei nukahda heti vaan äkisee ja protestoi hetken, jolloin tarjoan tuttia, jos ei kelpaa niin annan ähistä itsekseen. Yleensä nukahtaa kuitenkin todella nopeasti. Pojan käytöksestä huomaa mikä kitinä on nälkäitkua ja mikä sellaista normi ähinää, jos nälkä jää niin sitten otan takaisin tissille syömään.

Imetyksestä Sama juttu, kun poika on valveilla, tuntuu että syö ihan koko ajan. Eilenkin imetin niin kauan putkeen että tuskastuin ihan kun kesti aina niin pitkään pikkuisen imuttelut :D
 
Heippa taas pitkästä aikaa! :)

Ihania nimiä ootte pojille antaneet! :) Meilläkin oli ristiäiset sunnuntaina. Ihanaa että ne on ohi, hirvee stressi oli viimiset kaks viikkoo niitten takia.. Vähän tuli kiire ku 11.50 piti olla kirkossa, ja sitä ennen piti kotona laittaa kattaukset valmiiksi, siivoilla viime hetken siivoukset, koristella kakku, meikata laittaa hiukset ja vaatteet, syöttää pestä ja pukea poika, syöttää pestä ja pukea tyttö. :D ehdittiin kuitenkin ajoissa paikalle. Hienosti meni, poika nukkui koko toimituksen ajan.

Me kylvetetään poika kaks kertaa viikossa. Sillä on niin pitkä ja tuuhea tukka ettei riitä että kerta viikkoon pesisi.

poika on alkanut vetää 8 tuntia unta putkeenn öisin! 7 aikaa aamulla syö, ja sit jatkaa vielä muutaman tunnin nukkumista. päivät se onkin sit melkeen kokonaan hereillä, ihan jotain 30min tirsoja saattaa ottaa, ja autossa ja vaunuissa nukuttaa kyllä. ihanan aurinkoinen vauva on kyllä, hymyilee koko ajan.. mitens muiden vauvat, joko on alkanut hymyjä satelee? :)

tuun kirjottaa paremmalla ajalla lisää, nyt yritän syöttää tätä jätkää tässä samalla. :)

nepo ja poika huomenna 2kk
 
Heippa,

Minäkin ajattelin saada aikaiseksi välillä kirjoitettua. Kaikki teidän jutut oon lukenut, ja tulee aina itsellekin kommenttia sitten mieleen, mutta jotenkin ei saa aikaiseksi niitä kirjoitettua..

Just luin ton Nepon kommentin 8 tunnin yöunista! Oon ihan äimänkäkenä -toivoa sopii, että perästä tullaan. Itse täällä iloitsen nyt, että meillä näyttää hiukan unet pidentyvän. Nyt poitsu vetää vähän reilua neljää tuntia unta tupaa kerrallaan öisin. Tämäkin tuntuu jo ruhtinaalliselta, vaikkei aivan kuittaa kertyneitä univelkoja. Pitäis itse vielä oppia nukahtamaan nopsaan :)

Mua on nyt ensimmäistä kertaa ruvennut hermoomaan riittääkö maito.. Neuvolassa oltiin kasvettu huimasti pituutta, ja nyt mitat on 59 cm ja 5000 g 5 viikkosena. Sillä ollaan painon suhteen keskitason alla -siis suhteessa pituuteen. No eihän se mitään merkkaa, mutta kun tuntuu, että tosiaan pullosta on miehen syöttövuoroilla joskus vedellyt ihan kaameita määriä, mitä ei ikään saa rinnalta...

No ei ihmekään, jos rinnalla haluaa sitten olla pitkiä aikoja. Nyt katsele DVD:ltä lempisarjojani sitten, niin on nuo imetystuokiot nautittavia. Voi minua nykyajan naist, kun ei oman lapsen imetys ja ihastelu siinä lomassa riitä nautinnoiksi -hiukan nolottaa.

Imetysvaatteita olen myös koittanut löytää. Mutta ei tunnu kovin kauniita löytyvän. Mulla on Boobin perus T-paitoja pari kappaletta, jotka on oikeen hyviä, ja tahtoisin lisää. Lindexiltä olen ostanut yöpaidoiksi imetystoppeja. Ne on kyllä sen verran hyvän näköisiä, että voisi käyttää päivälläkin, ja halpoja -suosittelen. Bravadon toppeja olen ostanut kaksi käytettyinä. Jotenkin noi imetyspaidat on koko ajan pyykissä, kun onnistun tahrimaan maitoon ne. Jotain pitkähihaisempaa olisi kiva vielä hankkia -erityisesti Boobin huppari, joka uutena vähän liian kallis.

Joku kyseli onko joku kertakäyttöinen liivinsuojus parempi kuin muut. No yksi on ehdottomasti ylitse muiden: Lansinoh. Siellä on jotain superimevää polymeerigeeliä tai mitälie sisällä. En uskalla lähteä julkisille paikoille ilman, koska yli on herunut silloin tällöin. Niitä myydään apteekeissa, ja maksavat paljon. Ulkomailla, erityisesti USAssa, maksaa ilmeisesti paljon vähemmän, sillä sieltä jotkut niitä roudaa.. ja sitten myyvät välillä turhia pois halvalla huuto.net:ssä. Myös esim. saksan amazonista saa halvemmalla tilattua.

Ristiäisstressiä odottelen. Nyt vasta on saatu päätettyä kuka tekee mitä. Odotan kauhulla tulevaa ihmissuhde draamaa siitä saavatko kaikki sukulaiset tehdä tasapuolisesti.

Hymyjä on ilmassa, mutta satunnaisesti, eikä aina oikein tiedä ovatko ihan vahinkoja =D

-Mennikkö + poika reilu 5 vkoa
 
Viimeksi muokattu:
Mahavaivoista vielä kommentoisin, että hiukan tuntuu helpottaneen *koputtaa puuta*. Käytämme Disflatyliä, jonka pitäisi toimia samoin kuin Cuplatonin. Olemme jakaneet päiväannoksen kaikkien syöttöjen kesken. En tiedä onko tämä lääke se mikä auttaa, mutten nyt uskalla lopettaakaan vähään aikaan :)
 
Meillä oli lastenneuvolan kotikäynti tänään. Hyvin saa tyty maitoa. Ja olen kyllä itsekin huomannut, että pulleaksi on posket mennyt ja ihana kaksoisleuka on syntynyt :D

(Edellinen mittaus)/ Nykymittaus:
Paino: (3410g)/ 3840 --> on siis tullut 410g painoa, kahdessa viikossa :heart:
Py: (36cm)/ 37.1
Pituutta ei täällä kotona olekaan mittailtu =)

Silmät rähmii meilläkin. Kyynelkanavassa on tällainen läppä, joka ei kaikilla vastasyntyneillä ole aina täysin toimiva, joten monella vauvalla tuota rähmimistä esiintyy. Hygienia täytyy muistaa tässä hommassa hyvin, kun puhdistaa silmiä, bakteerit tarttuu herkästi. Monesti 3kk ikäisellä ne alkaa pelittämään paremmin ja viimeistään vuoden iässä niitä voidaan sitten korjailla muilla toimenpiteillä. Jos muurautuu umpeen ihan, niin ab-silmätipoilla voidaan hoidella ja siihen yhteyteen varmasti saa ohjeen silmäkulman painamisesta, jolla avustetaan sitä kyyneltiehyen liikennettä.

Meillä on hymyjä, sellaisia hyvänmielen hymyjä paljonkin, mutta varsinaista hymyvastetta ei vielä tietenkään ole tullut. Ihanin hymy jonka sain oli se, kun vauva odotteli sängyllä, että laitan itselleni tyynyjä ja kun tissi tuli viereen, niin se sai hymyn aikaan. Muutenkin on hurjan paljon erilaisia ilmeitä. Varsinkin kun ollaan vasta heräämässä ja venytellään niin toinen näyttää välistä ihan vanhalta papalta ja seuraavaan hetkeen ollaan sumppisuuna jne.

Imetys on täällä ollut parin päivän ajan melkoista rumbaa. Tänään se on sitten palkinnut sillä, että ei ole tarvinnut kun n. 15 min imettää ja vauva on sitten seurustellut lopun ajasta. Mullakin on tv melkein kokoajan päällä ja katselen tallennuksia päivästä toiseen. Jos useita tunteja imettelee pitkin päivää, niin täytyy kyllä sanoa että se joka jaksaa katsella pelkästään vauvaansa sen ajan, niin on kyllä melkoisen tyyni henkilö. Ihan hyvällä omalla tunnolla itse kyllä katson tv:tä. Mulla ei tuo ns. tissitutteilu haittaa. Oon aika pitkälti sillä asenteella, että vauvan tahtiin tehdään kaikki. Ensimmäisen vuoden ajan suurinpiirtein mulla ei ole hoppua alkaa vauvaa opettamaan mihinkään tiettyyn tapaan. Tämä lähinnä oman mielenrauhani takia, kun esikoisen kanssa stressasin kaikesta. Oon huomannu että "pahoista" tavoista pääsee eroon, vaikka niihin on oppinutkin pienestä pitäen :D

Mulla ei ole kuin 1 imetyspaita. Joku hm-retku. Mutta mulla on noita raskausajalta masutuubeja. Se sitten peittää vatsan ja kun nostan paidan helman, niin tissi on hyvin piilossa.

Minun ei tarvi enää kuin öisin käyttää noita paperisia liivinsuojuksia. Päivällä voi käyttää jo kankaisia. Yöt meillä on mennyt jo kohta 1,5 vkoa sillä yhdellä herätyksellä.

Kylvetys on kans täälläkin kerran viikkoon.

Pumppa ja sipsukka 3vkoa.
 
Serafina76 Lämpimästi tervetuloa mukaan! :)

Nepo Onnea 8 tunnin unista, aivan mahtavaa! :)

Pumppa Et ole sekoittanut. Minusta on hyvä saada yleistäkin tietoa. Odotan mielenkiinnolla, että kuinka sekaisin menen sitten, kun vaihdamme uuden kotimme lähineuvolaan ja kuulemme uuden terkan ohjeet... Toivottavasti siinä vaiheessa pikkuinen on kasvanut loistavasti.

Nimistä Hienoja nimiä olette antaneet. :) Meillä on vielä päätösprosessi kesken, vaikka aika selvää onkin, että ennen synnytystä keksimämme nimikolmikko taitaapi viedä voiton. Kumpikaan ei ole löytänyt kilpailevia ehdotuksia. Minusta alkaa pikkuhiljaa etunimi tuntua sopivalta, vaikkei pikkuinen "näytä" miltään tietyltä nimeltä. Nyt on jo tottunut kutsumaan pikkuista ykkösvaihtoehto nimellä.

Kylpemisestä Meillä on vasta ensimmäinen kylpy takana ja suunnitelmissa on kylvettää 1-2 kertaa viikossa. Terkka kyllä sanoi, että voi kylvettää jopa 5 kertaa viikossa! Ja kehoitti rasvaamaan, jos vauvan iho kuivuu. Vauva eka kylpy alkoi hyvin, mutta kuulimme kyllä, kun kylpeminen ei enää kiinnostanut...:D

Imetyspaidoista Hankin ennen synnytystä H&M:stä pari imetyspaitaa ja niillä olen toistaiseksi pärjännyt. Kotona olen pitänyt muita vaatteita, en tarvitse keskellä päivää imetyspaitaa, kun olen vauvan kanssa kaksin kotona. Mutta täytyy tutustua noihin mainitsemiinne muihin paitamerkkeihin, jos löytyisi joku kiva kyläilypaita.:)

Luckygirl & Vintiö 25 vrk
 
Heippa hei

Uusille tervetuloa keskusteluun mukaan :)

Kylpemisestä: Me ollaan käytetty n. joka 3pv. Meillä tyttö nauttii kovasti kylvystä ja suihkusta. Olen siis muutaman kerran näistä kylvyistä käyny tytön kanssa yhteisessä suihkussa.

Imetyspaidat: Ite ostin H&M:ltä niitä t-paitoja. Kotona kyl pyörin millon mitenkin.. välillä ilman paitaa ym.

Täällä ollaan kipeenä. Syyslunssa se sitten iski meihin. Itse eka 38° kuumeessa sunnuntaina ja eilinen oli kuumeeton, mut tänään taas 38° kuumetta. Myös pienokainen sai osansa taudista ja on nyt hieman räkänen, sekä lämpöili päivällä max 37,1°. Soitin nla:n ja kyselin ohjeita, kehottivat vielä kotona katsomaan mihin kehkeytyy ja samalla kertoi että vauvojen nuha voi kestää todella pitkään. Toivottavasti menisi nyt ohi nopeasti. Apteekista kyllä varattu keittosuolatipat ja nenäfriida ostettuna. Kamalaa kuunnella kun toinen rohisee.. Mut onneks on muuten oma ihan virkeä itsensä.

Hymy: Meillä kyllä tyttö vilauttaa todella usein hymyä, mut en kyl tiedä onko se sellasta tahatonta. Hoitopöytä on sellanen paikka missä aina alkaa hmyilyttää :) :heart:

Ninzi & Tyllerö 3vko 4pv
 

Yhteistyössä