Elokuun Epelit 2012 jatkoilee

Raskauskiloja tuli 11, joista melkein puolet jäi sairaalaan. Loput tippui tasasta tahtia ja 4 kk päästä synnytyksestä olen alle lähtöpainon.Imetys on taitanut hyvin viedä kaloreita koska en ole mitenkään tarkkailut syömisiäni enkä kauheasti liikkunut. Toisaalta usein huomaan että eli ole kauheasti tullut syötyä, joten ihan pitää muistaa esimerkiksi lounaan syöminen. ennen olin kauhea kiukkupussi jos meni yli 5 h syömättä, nytten aina edes huomaa että on unohtunut. Varmaan vielä joku hormoonihomma.

Univaje puskee päälle. Varmaan tossakin alkaa tilanne muuttua niin että synnytyksen jälkeiset hormoonihuurut alkaa hälvetä ja väsymys näin ollen tuntumaan. No pakostikin koska 4,5 kk on mennyt sellaisilla 4-6 h yöunilla ja nekin pätkissä. Ennen on kuitenkin nukkunut 7-9 h yössä ja usean tunnin putkeen ja joskus vedtänyt vielä päiväuniakin siihen (nyt en niitö saa nukuttua). Mutta kai se tilanne voisi olla pahempikin eli ei pidä valittaa..

Penni ja pikkunen 4,5kk
 
Jopas täällä on nyt hiljentynyt kun toi kerho perustettiin. Tarkotus oli et jos tätäkin yritettäs pitää vähän pystyssä joten koitan tännekin vähän kirjuutella.. :)

Keskustelua on ollut kovasti soseista ja päivärytmistä.
Sosekokeiluja on jo niin monella ja on tosi kiva seurata miten kokeilut lähtee käyntiin. Peruna vissiin tahtoo joillakin aiheuttaa vatsavaivoja, kuin myös täällä. Maissi menee meillä hienosti jo ja monilla porkkana vissiin uppoo kans paremmin ku hyvin! :)

Täällä kans tahtoo tota univajetta olla, vaikka onkin vaan yks yöherääminen ja aamulla 7-8 aikaan ja siitä saa viel pari tuntii unta jatkaa. Ei vaan illalla saa aikaseks mennä nukkuun kun neiti nukahtaa vaan pitää sit olla värkkäämässä kaikennäköstä muuta.. Ihme touhua! Eikä se varmaan unikaan tulis ihan heti...
 
juuh no väkisin tää taitaa hiljetä :) mietin vaan et sen verran pitää pystyssä et jos oli joitakin vakkari tai taustailijoita jotka haluu kerhoon mukaan et ne sit löytää missä me ollaan ja et tosiaan ei tää ketju mee pois tosta etusivulta.

mua ärsyttää ku kerhon puolella ei voi tykätä kommenteista :D mut ehkä mä pääsen tästä yli?! ;) :D
 
NP
Th sanoi, että sitten kun soseet aloitetaan niin peruna, bataatti, maissi ja porkkana ovat sopivat maut aloitukseen, jokainen yksinään. Löytyykö noita makuja purkkeina eli valmiina soseina? Ainoa minkä löysin oli maissi, kaikissa muissa oli vähintään toinen maku mukana, esim. porkkana-peruna.
 
Heippa!
Pyyntö kerhoon lähetetty :) Kiva kun kerhon myötä on aktivoitunut uutta porukkaa!

Lukeekohan täällä sitten enää kukaan tätä mun viestiä... No kommentoidaan nyt kuitenkin vielä näitä esillä olleita aiheita.

Korvatulppia käytin aina silloin, kun jätkä vielä nukkuin samassa huoneessa. Nytkin vielä silloin kun siltä tuntuu. Itkuhälytin kun päästää kaikki äänet läpi.

Minä muuten teen just niin öisin, kun joku mietti, että jos herää ennen aikojaan, niin jatkan uniani. En tarjoa edes tuttia, koska ei kuitenkaan kelpaa.. Yleensä nukahtaa tosi pian uudestaan. Ellei, niin meen imettään.

Makuulla imetys ei ole mulla onnistunut missään vaiheessa :( Silloin tällöin imetän niin, kun oon ihan sippi, mutta se kestää paaljon kauemmin kuin istuen. Mulla taas on niin pienet rinnat, ettei poika oikeen meinaa saada otetta niin, kun makuulla ne pienenee vielä entisestään =D Se on jotenkin tosi tarkkaa, missä asennossa oon ja poika on, joten vähän liian hankalaksi menee.

Joulua en oo pahemmin jaksanut koristella, kuten en yleensäkään. Ollaan joulu taas poissa kotoa. Ensi vuonna varmaan huviittaa enempi, kun vauvakaan ei enää ole ihan vauva, ja ehkä vähän tajuaakin joulun päälle -- en tiiä.

Hedelmäsoseet ei meillä oo pahemmin uponnut. Kaikki, mihin voi sekoittaa vähän maitua joukkoon menee. Välillä ei oikein nekään. Kun olen itse maistellut soseita, tajuan kyllä mistä hedelmäaversio johtuu - ne kun on aina vähän happamia - vrt. esim porkkana on oikeastaan tosi makea ja mieto maku. Jos itse jaksaisi tehdä kypsästä mangosta soseen, uppoasi varmaan tosi hyvin, se kun olisi niin makeaa :) Nyt tuntuu kuitenkin hoksanneen tuon syömisen ihan kunnolla, ja tänään meni muutaman irvistyksen jälkeen purkillinen päärynää!
En tosiaan ole minäkään huomannut kaupoissa yksittäisistä vihanneksista tehtyjä soseita (paitsi maissi).
Meillä on nykyään tosi hankala lähteä kaupoille vauvan kanssa, koska hää ei enää vaunuissa hälinässä nuku! Ennen se oli helpoin tapa nukuttaa.. voe voe..
Kiloja ei tule mulle tällä hetkellä millään! Syön kun muistan, mitä haluan. Täytyy varoa, ettei ala jossain vaiheessa hiipimään, jos tällä tyylillä jatkan :kieh:
Kääntyminen ei onnistu vielä kovasta yrityksestä huolimatta, ja kyllä poikaa potuttaa! Tekisi mieli auttaa, mutta en kyllä itsekään tiedä, mitä tuon pitäisi vielä tehdä että kellahtaa. Eikä taida meikäläisen auttamiset tässä nyt hyödyttää :)

Nähdään kerhon puolella
Mennikkö + poika 4 kk 1vko
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Heips! Täällä ois kans yks taustailija, joka on lukenut teidän juttuja jo koko raskauden ajan. :) pakko oli nyt aktivoitua kun perustitte kerhon. Niin hyvää vertaistukea ja vinkkejä täältä saanu. :) Meille siis syntyi esikoistyttö 16.8. Toivottavasti huolitte mukaan juttelemaan! :)
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Yhyy, apuvaa, älkee jättäkö! Huoli jo iski kun alatte siirtyä kerhon puolelle, että näinkö vaan jää korvaamattomat Epeleiden niksit ja neuvot ja vertaistuki saamatta. Jos millään huolitte vielä yhden taustalla teitä seuranneen mukaan, niin olis hirmu kiva. :)
Meidän poju tosiaan syntyi 29.8. ja esikoinen on.
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Apua, minä myös! Tunnustan "salaa" lukeneeni teidän juttuja meilkein alusta asti. Kovasti olen vaan tähän asti ujostellut kirjoittamista. Nyt lupaan aktivoitua, jos kerhoon saa vielä änkeä mukaan! Meidän prinsessa syntyi tähän maailmaan 28.08. Kyseessä on esikoinen eli se "harjoituskappale", jonka takia olis erityisen kiva lukea muiden kokemuksia, jotta sais jotain vertailukohtaa. :)

Tiedustelisin vielä täällä yleisesti, että onks jollain hyviä pesu-/huuhteluaine vinkkejä. Ärsyttää, kun kaikki noi "herkän ihon" pesuaineet on hajuttomia. Kaipaan kovasti pyykin "tuoksumista". Joudunko oottamaan vauvan kasvamista vai onks jollain tietoa herkälle iholle sopivasta tuoksuvasta pesuaineesta? :)
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Mä en muista mikä se tarkalleen oli, mut muistaakseni joku comfort?? Sellanen missä on vauvan kuva, huuhteluaine. Semmonen hempeä tuoksu siinä on ja pitäs olla herkälle iholle. Mä ainakin oon käyttänyt sitä eikä mitään oo neitille tullu. Muuten on hajusteettomat...
 
Heippa! Poikamme laskettu aika oli elokuussa, mutta syntyi vihdoin viimein 11.9. potrana yli 4 kg poikana. Olenkin siis seurannut odotusajan alusta asti tätä ketjua, mutta en ole halunnut julkisesti kirjoitella. Nyt juuri rekisteröidyin ja lupaankin aktivoitua kirjoittelemaan jos huolitte vielä yhden mukaan. En ole aiemmin kerhoihin tai fb-puolelle kirjoitellut, eli uusi asia :)
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Heippa mammat! Mäki olen seuraillut tätä palstaa alusta saakka ja nyt iski paniikki ku täähän näköjään hiljenee kokonaan joten haluaisin myös tulla ryhmään mukaan jos mahtuu :) Mun pikku prinssini syntyi 4.8. En ole aiemmin kirjoitellu mut kovasti kiinnostaa vertaistuki ja tieto miten muiden pikkuiset kasvaa ja kehittyy :) Ja lupaan jatkossa kirjoitellaki :)
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
on se hurjaa miten nuo pikkuset kehittyy huimaa vauhtia! meillä M on viimisen kahen viikon aikana oppinu kunnolla kääntyyn mahalleen, makuullaan nostaa päätä ja jalkoja koko ajan ylös, yrittää siis päästä jo istumaan :O sylissäkin pitää koko ajan yrittää vaan istumaan, eikä makuullaan passais olla ollenkaan! vaipanvaihtokin alkaa olla mielenkiintoista, vaan onneksi vielä pysyy aika hyvin paikallaan. viimeisenä ja kaikista ihmeellisimpänä taitona, M on ruvenu jo ryömimään:confused: potkii jaloilla ja työntää käsillä itseään eteen päin! eikö se ole melko aikasta 4-kuiselle?? mahallaan vie jalkoja myös massun alle ihan kuin yrittäs konttaamaankin. tokikaan lihakset ei ole vielä kehittyny tarpeeksi, jotta kunnolla onnistuisi yrityksissään. mutta on tuo istumaan yrittäminen sen verran sinnikästä, joka päiväistä ja koko aikaista touhua, etten ihmettele jos alkaa istua jo ennen puoltavuotta. itsekin olen kuulemma 5kk iässä kontillaan pukannut istumaan. huhhuh! äiskää ja iskää ihan hirvittää, mihin se meijän pikkunen vauva oikein katosi!:heart:

soseitakin syödään jo kuin vanha tekijä, päivässä menee purkillinen kasvista ja jälkkäriksi nuilla kahdella soseaterialla saa myös jotain hedelmää, vaan kyllä nuo kasvissoseet menee paremmin:D hassua. persikka-päärynää syö makeista mieluiten, kasviksista peruna-kukkakaali on ihan huippuherkkua! hurjaa, kohta voi alottaa myös liharuoat :O
eilen illalla juotin kokeeksi maissivelliä. purkillisesta joi n.140-160ml ja ihmeksemme nukkui sen voimalla 7,5h putkeen! aika mahtavaa:) vaan äiskän piti nousta välillä pumppamaan maidot tisseistä, kun normaalisti tuona aikana on juonut jo kahdesti tissistä. kyllä se vain pitää nälkää paremmin kuin maito, ja juuri maidon vuoksi joutuu pikkunenkin heräämään monesti yössä kun tulee nälkä. eli maito on melko laimeaa, voisi ehkä päätellä...

meillä ei vielä tehdä hampaita. ja vaikka tuota uutta on opittu, ei se meillä ole vaikuttanut nukkumiseen. yöllä nukkuu edelleen yhtä hyvin kuin ennenkin :) nyt ollaan flunssassa, joten ulos ei ole asiaa päiväunille. onneksi on nyt nukkunut jopa kaksi tuntia putkeen sisälläkin. eipä ole paljon vaihtoehtojakaan.

nuista raskauskiloista vielä, mulle lähtöpaino oli 48kg eli lähes jo alipaino, vaikka olenkin alle 160cm. rauskauden aikana tuli n. 14kg, joista 6-7 jäi laitokselle ja siitä vielä paino imetyksen avulla pudonnut 53kg tienoille ja on aika hyvin pysynyt siinä. ei ole aikeissa enää enempää pudotta, koska tuo lähtöpainokin oli niin matala, joten olen oikein tyytyväinen nykyiseen painooni :) ainostaan haluan alkaa kiinteyttää kroppaani lenkkeilemällä ja toivottavasti myös alkuvuodesta alkaa kiinnostava liikuntakurssi, johon voisin osallistua. en ole koskaan harrastanut mitään erityistä, etenkään liikunnallista, joten nyt olisi jo aikakin saada kroppa timmiksi! ;)

no joo. tulipas paljon omaa asiaa. siirryn taas hetkeksi sivummalle:) Jatkoja!

-pansku- ja Minea, viikon päästä 5kk:heart:
 
Viimeksi muokattu:
pansku Oli mukava lukea pikkuisesi kehityksestä.:)
Aivan mahtavaa, että siellä ryömiminen on jo onnistunut - meillä Aada juuri opettelee, että miten sitä pääsisi liikkeelle. Pienet jalat jo kovasti potkivat, mutta kädet eivät ole hokanneet, että mitä pitäisi tehdä.

Luckygirl & Aada 4kk6vrk
 

Yhteistyössä