**Elokuun elohiiret HELMIKUUSSA**

Kiitos, kun rohkaisitte lähtemään sinne risteilylle! Ehkäpä mä sitten uskaltaudun mennä. Juhlii sen mitä jaksaa ja menee nukkumaan sitten, kun voimat on lopussa. Ja onhan meillä kesälläkin sukulaisen häät tulossa 4 viikkoa ennen lakettua aikaa ja meinaan kyllä sielläkin jaksaa tanssia (ehkä helpommin sanottu nyt, katotaan sitten kun oon sellanen ryhävalas, että oksat pois).

Miuski: Me käytettiin kakkosella silkkimyssyä vastasyntyneenä. Jos kolmas on tyttö, on se myssy sitten valmiiksi, kun on vaaleanpunainen. Pojalle täytyis ostaa uusi. Ne on musta tosi nättejä.

Ultrasta ja sukupuolesta: Viimeksi Lohjan sairaalassa oli ainakin uusi ultralaite ja siinä myös 3d mahdollisuus. Kun kysyttiin kätilöltä sukupuolta, vastaus oli ihan varma tyttö, joten luotettiin siihen ja tyttö tuli. En sitten tiedä, mistä se on kiinni, että monesti kuulee arvauksen osuneen väärään.

Vauvan vaatteista: Mä sain jo ison pinon poikavauvan vaatteita miehen siskolta. Jaottelin ne jo koon mukaan valmiiksi. Voi, kun ne oli ihania ja pikkuruisia. Nyt tekis meili jo lajtella noi omat varastossa olevat vauvan vaatteet, mutta ehkä on vielä liian aikaista, kun sukupuolestakaan ei ole tietoa (mun poikaolo ei ole mitenkään vahvaa laatua). Oon ostanut kaksi artikkelia uudelle vauvalle. Tilattiin miehen kanssa Liverpoolin jalkapallojoukkueen fleecehaalari. Sitten oon ostanut Tutan sellasen pingviinibodyn, kun oli niin söpö. Molemmat ostokset käy sekä tytölle, että pojalle. Muita hankintoja tehdään sitten rakenneultran jälkeen.

Turvakaukaloista: Tietääkö kukaan mikä olis kapein turvakaukalo markkinoilla? Mahtaako olla mitenkään mahdollista mahduttaa V40:sen takapenkille yhtä vyöistuinta, yhtä turvaistuinta ja yhtä turvakaukaloa, vai meneeköhän auto väkisin vaihtoon? Mies ei vielä haluais vaihtaa autoa, kun on niin pihi, että haluaa ajaa ton loppuun.

Pujaja rv 14+0 POKS!
 
Viimeksi muokattu:
Muutamassa päivässä oli tullu monta monta sivua luettavaa.

majj Kyselit että mimmonen raskaus nyt on kun epäilen poikaa. Niin tosta tytöstä oksensin ympärivuorokauden 16 viikolle saakka. Nyt oon oksentanu koko raskauden aikana tasan kaks kertaa ja toinenkin niistä johtu vissiin huoltsikalta ostetusta kananmuna sämpylästä. Tosta tytöstä en myöskään ollu koko ajan kauheen väsyny, tästä oon edelleenkin ihan väskä kokoajan. Mutta kaikin puolin huomattavasti helpompi raskaus kun tytsyn odotus.

teelikki Mulla tuli ihan kunnolla verta esikosta viikolla 16. Sillon vielä istukka oli edessä ja sieltä vuosi. Kun lääkäri määräsi viikon ottamaan ihan rauhassa, makoilua, ei seksiä jne, ni vuodotkin loppu. Kerran sen jälkeen vähän tiputti, mutta sitten istukkakin nousi takaseinään, eikä enää vuotanut.

minttu81 Mulla on joka päivä alavatsakipuja ollu tän raskauden ajan. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. En tiedä mistä johtuu, mutta ei mun mielestä kannata olla huolissaan. Ultrassa kun on ollu kaikki kunnossa ja täällä on muutaman kerran kuultu ainakin sydänäänet ja kaikki muutkin arvot kun on kunnossa, ni eiköhän tuo ole vaan raskauteen liittyvää. Kohtu kasvaa, venyy, paukkuu ja poksuu :D

Mun vauvamaha on ruvennu kasvamaan hurjaa vauhtia. Enää ei mee housut kiinni =( En silti oo jaksanu kaivaa vielä mammahousuja, oon kulkenu ulkona housunnappi auki :D

Liikkeitä joku odotteli kanssa jo kovin, ni sama täällä. Mutta ehkä ne muutaman päivän päästä rupee tuntumaan. Sitten kun tuntuu niin on hirmu kiva kun tietää aina että kaikki on kunnossa. Tosin loppuvaiheessa kun tuntuu että vauva tulee mahan läpi, ni ei ne sitten oo enää niin kivoja :D Mutta sinne on vielä aikaa.

Neamma Harvemmin oon kuullu noin päin että tyttö olis veikattu pojaksi.. Yleensähän se on just toistepäin. Mitähän se kätilö on oikeen nähny jos on muka vehkeet siellä nähny :D
Mulla esikosta sanottiin että selkeä tyttö ja näinhän se oli. Mutta näytti ultrassa niin selkeesti oikeen levitellen jalkojaan että ei täällä ole yhtikäs mitään =)

Saara09 + Nuuttiasukki rv 16+1 (jestas kun aika menee nopsaa)
 
Heippa kaikille! Eipä mitään kommentoitavaa, kun että kattelin tuossa tuo uusimman Sydänääniä tuolta Ylen Areenalta ja voih... ihana ohjelma! Ei millään jaksais oottaa :)

Flunssan nakkas päälle, ei onneks kuumetta mutta ihan järkky nuha ja ihan ku yskänki vielä tekis tähän. No, hiihtolomallahan se on hyvä sairastaa.

Ai niin, nyt on tullu taas se stressi, että onko tuolla enää mitään. Ku tuntuu, et maha ei kasva ja liikkeitä en tunne, tai ainakaan tajua liikkeiksi. Jotain pistelyjä jne. tuolla alavatsalla aina väliin on, mutta ei sitten muuta. Neuvolalääkäri on tän kuun lopussa, että sinne asti pitää jaksaa kärvistellä.
Kiitos niistä papa-vastauksista. Peruin sen ajan ja juttelen sit lääkärin kans aiheesta.

zalea 15+5
 
Me tultiin anoppilaan tänään tänne savoon..ja tokihan anoppi kysyi että "liisaako teette"..vastasin että eiköhän se manu ole..hän vaan kovasti oli sitä mieltä että kyllä se nyt se tyttö on!huoh..meinasin sanoo että entä jos ei ole?=D

viimeyönä valvoin ensin pari tuntia kun ei vaan uni tullu kun kuopus heräili..no sit näinkin ihan ihme unta=D Olin tyttövauvan kans sairaalassa ja selitin miehelle puhelimessa että en mie tiedä enkä muista kuinka tää syntyi mutta et nyt mukaan päässy=D Ja mies suuttui hirveesti..olin onnellinen unessa siitä ettei vauva joutunutkaan teholle eikä sokeritippaan tms..voi kun se voiskin olla totta!!

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille:)

mammy+mato 14+3
 
Huomenta! :)

Meillä oli jäänyt muutama yö sitten ilmastointi päälle, ja heti puski kamalan flunssan, nenä vuotaa ja kurkkua särkee. Eilen illalla mulla tuli myös yhtäkkiä ihan kamala ylävatsakipu, en tiennyt miten päin olis pitänyt olla. Onneksi helpotti kun meni nukkumaan!

Paino - Kävin eilen anoppilassa puntarilla ja vielä näyttäis että samassa lähtöpainossa ollaan ! :) Esikoisen aikaan tähän mennessä oli tullut varmaan jo pari kiloa..

Mua tosin ei vieläkään hirveästi tee mieli kunnon ruokaa !! Lähinnä nyt maistuu parhaiten jugurtit, banaanit, leipää jossa päällä suolakurkkua ja juustoa ( tosin noita tapaan kyllä ilman raskauttakin syödä, mut nyt voin syödä montaki leipää, juu tiedän kamalasti hiilareita leiväs : / ), karjalanpiirakoita, salaattia ja LIMSAA (tai ainakin jotain hiilihapollista juotavaa).

mammy- - Toivotaan että oli enne uni ;)

Nyt aamupalalle !!

Majj 14+6 ( piti hetki miettiä mikä viikko olikaan :D )
 
Moikka!

Minkälaista kokemusta teillä on hiivalääkkeistä? Neuvola suositteli minulle sitä, kun on tullut paljon valkovuotoa ja se on ollut välillä väriltään keltaista/oranssia/peessiä. Eilen illalla laitoin sitten toisen tabletin ja tänään on tullut sitä lääkettä osakseen ulos niin kuin eilenkin, mutta nyt se on ollut sellaista vaaleanpunaista lääkemössöä. Että mua ärsyttää aina kun tulee tuollaista epämääräistä vuotoa, meen sit aina heti ihan paniikkiin. Oon kyllä nyt yrittänyt rauhotella itteenni, että punainen väri tulisi vain limakalvoilta. Argg. Onko teillä koskaan tullut tällaista vaaleanpunaista vuotoa kun käyttää hiivalääkettä? Canestenia siis käytän, sitä 3 tabletin kuuria.

Voisitteko vielä kertoa lisää vauvojen vaatehankkinnoista, minkälaisia vaatteita kannattaisi elovauvalle ostaa? Tai meillä voi kyllä mennä ehkä syyskuun puolelle, että vauvan syntyy, ku viimenen päivä elokuuta laskettuaika. Monella teistä tuntuu olevan jo ennestään lapsia. Meille on nyt esikoinen tulossa.

Tinja 86 12+4
 
tinja86 Meillä vauvalla luultavasti käytössä pitkähihaisia bodyja, ja käteviä on ihan pienellä semmonen kietaisu versio nauhoilla tai napeilla. On hankala laittaa pään yli mitään. Sit puolipotkuhousuja, joku fleecehaalari tai joku kevyt vanuhaalari, hattu, käsitunput ja töppöset, mutta meillä jos vauveli syntys heinäkuun lopulla tai elokuun alulla niin ostan myös muutaman lyhythihaisen bodyn jos on kovia helteitä. Sit niitä on tosi ihania jotain esim veluuripukuja, joissa on takki ja housut nekin on helppo laitta päälle.

Kohta lähdetään käymään Kuopissa kaupoilla ja siellä joutuu väkisinkin kyllä käymään hesburgerissa :ashamed:, uskaltaakohan sen jälkeen tuoda verensokerimittaria lähellekkään!

Nii ja räkätauti on saapunut tänne :snotty: Lapsilla on vähän niinku jo ohi menossa ja aattelin että eipä tainnut minuun ja isäntään tulla, mutta tulipa kuitenkin. Kurkku kipee ja nuha ja kuiva yskä.
Mahatautia myös paljon pojan eskarissa ollut, vielä ollaan toistaiseksi siltä säästytty!
 
Tinja86 mä olen käyttänyt Canestesia muutamia kertoja, mutta en kyllä onneksi ole koskaan raskausaikana joutunut käyttämään. Ei ole tullut vaaleanpunaista vuotoa siitä, vain sitä lääkettä itseään ja valkovuotoa. Väri voisi tulla hyvinkin limakalvoilta, mutta sinuna ehkä varmistaisin asiaa neuvolasta.

Vaatehankintoja itsellä kevätvauva ennestään. Itse aion käyttää pitkähihaisia puuvillaisia bodeja, puuvillaisia puolipotkareita, jos elokuussa vielä hellettä, niin vauvan t-paitoja ja kevyitä "shortsihousuja" sitä varten kaapissa jo. Myös ohuita fleecehaalareita on syksyä varten odottamassa, kevyitä hattuja, college/velourhousuja, potkuhousuja ja pitkähihaisia paitoja. Itse koen että vauvalle on helppo laittaa päänyli laitettavia vaatteita, itse en tykkää niistä kietaisuversioista yhtään, ei kiitos mulle ylimääräsiä nauhoja yms. Esikoiselle löysin H&M:stä aikanaan todella pienet ja kevyet tumput joilla voi estää raapimista, ja ovat tallessa. Myös pieniä villasukkia, tossuja löytyy. Varsinaisia vaatehankintoja meillä ei siis tartte, kun esikoiselta kaikki tallessa.

Miuski ihanat vaunut! Upeat kerrassaan!

Omaan napaan ei mitään uutta. Tämmöstä tasapaksua olemista. Tänään lähdetään isännän kanssa kahdestaan ravintolaan syömään ja esikoinen jää kotiin tädin&serkkutytön hoiviin.

Miikulainen, Tirppa 9kk ja Tirlittantoukka rv 15+5 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Raitapaitanen Mulla melkee samat ajatukset ton sukupuolijutun kanssa! :) 50,5 prossaa toivois sitä poikaa et ois kummatki.. <3 Mut sit taas ois myös ihanaa ku tulis toinen tyttö ni olis leluja sun muuta valmiina, kaikki tyttötavarat. Ja vaunutki kävis samat mitkä on ollu esikolla, pinkki koppa nääs! ;D Ja sit ois niinku siskokset.. Mut se poitsuki, haluisin sen kans kovasti, ois ihana nimiki jo valmiina.... :heart:
 
AIKASIN TUNNETUISTA LIIKKEISTÄ :wave: Onko joku muu toissynnyttäjä tuntenu jo 12-13 viikolla? Mä tunsin toissapäivänä ja eilen sellasen vaimeen, mut selkeen "tum"-tuntemuksen vasemmal puolel alavatsaa.. Ihanaa... :heart: Se tuntu nimenomaa semmoselt TUM, ihan ois voinu melkee äänenki kuulla jos pystyis.. Semmonen niin jännä.. :D
 
Liityn kans kietaisu/nauhabodyjen karttajiin. Jotenkin ei luonnistu mun pukemistekniikalla. Nää on niin makuasioita. :)
Meillä Mimmi syntyi lokakuun lopussa, joten tämä lämpimien kelien pukeminen tulee uutena mullekin vaikka on jo yksi lapsi. Veikkaisin kuitenkin, että lyhythihaisia ei kovin montaa tarvitse. Vauvan lämmönsäätelykyky on kuitenkin vastasyntyneenä niin onneton, että vaatetta pitää olla ja iho on herkkä palamaankin.

Mut hei.. Mun syksy- ja kevätharrastus on alkanut.. Mll:n kirpparit! Nyt oli ensimmäinen tälle keväälle Pirkkalassa ja tein löydön! No siis ostin esikoiselle 1euron 27-palaisen Pingu-palapelin, noita on harvoin tarjolla, mutta vielä isompi löytö oli Koala-riippukeinu vauvalle. Mukana lisäpatja eli petari (arvo noin 20e), yhdellä lapsella ollut, ihan uudenveroinen.. 30e!
Tässä linkki riippukeinuun. Amazonas Koala riippukeinu - Ozbaby.fi

Nyt olen NIIN tyytyväinen!!

Raitis ja Rakkaus 15+6
 
Aurinkoista sunnuntaita =) Ihana ilma kun aurinko paistaa ja on kohtuu pakkanenkin (-15C)!!!

Täällä rokko on OHI!!!!!!!! Ihanaa! Mut vielä torstaina passitettiin OYS:n päivytsykseen koska maksa-arvot olivat nousseet vuorokaudessa n.50:llä eli oli noin 215/109. Siellä lääkäri oli kuiteni sitä mieltä että mikään raju maksatauti se ei ole, koska maksan pitkäaikais arvot olivat hyvät! Laittoi kiire lähetteen naistentautien pkl josta pitäisi kuulua pe(ei kuulunu) tai viim.ma. Epäili että hepatoosi lauennut vaan TOSI paljon aiemmin kuin yleensä. Nokkosrokkoon sain toisen annoksen kortisonia! Yön aikana kaikki kutina hävis taivaan tuliin ja heräsin siihen kun yhtäkkiä oli "liian hyvä" olla :LOL: Te joilla on ollut hepatoosi on uusinut raskauksissa niin onko teillä millä viikoilla arvot lähtenyt nousuun? Mulla tää(kin) tauti näyttää menevän ihan omia reittejään eikä oikein kukaan tiiä mistä johtuu. Ekassakin arvot oli ihan liian korkealla hepatoosiksi, mut sepä se vain oli vaikka tutkittiin silloinkin perinjuurin.!

Sukupuolesta: Meilläkin raitiksen ja pikku87:n tavoin ihan 50,5 tai ehkä ihan 50,1% toive pojasta kun eka on tyttö. Mutta jopa mies joka esikoisesta poikaa odotti sanoo ettei haittaa vaikka olisi toinen tyttö jos on läheskään yhtäihana rinsessa kuin esikoinen. <3 Ihana olisi että perheessämme olisi myös poika, mutta toisaalta jos kolme lasta saamme niin ehkä kivempi oli että tytöt olisivat lähmpänä samanikäisiä ja nuorin sitten poika, mut lopen melkeen ihan sama kumpi tulee kunhan olisi TERVE!!!!!! :)

Pikku87: Kyllä määkin tunsin ekat liikeepäilyt 12+ vkolla, vaikka mulla taaksekallistunut kohtu ja istukka edessä. Liikkeet tunti ihan satunnaisesti "molskahduksena" niinku vauveli olisi kunnon kärrypyörän tehnyt. Nyt tällä viikolla yhtenä päivänä oli selkeää kuplahtelua(potkuja?) ja nyt taas ollut hiljaisempaa pari päivää. Itse en aluksi uskonut että voin liikkeet tuntea niin aikasin, mutta ne on vaan toistunut/voimistunut niin kaiketi ne niitä liikkeitä on olleet :heart: Mulla tunteminen ainakin vaatii keskittymistä ja että on aikaa oikeen kuulostella. Päivän aikana harvoin ehin tuntea mitään....

Viola ja 16+3
 
Liikkeistä Pakko oli tulla kommentoimaan liikkeitä ku tänään tunsin selvästi pari "molskahdusta" tai muljautusta. Luulen tunteneeni niitä jo pari kertaa aiemmin mutta nyt olen varma että tunsin. niin ja mulla viikot 14+2. Ekasta ymmärsin tunteneeni liikkeet joskus 18-19 viikoilla muistaakseni.

t schnappy
 
Pitkästä aikaa täällä taas! On palstailut jäänyt viime aikoina vähemmälle, ensin oli niin kauhean pahaolo ettei voinut kuvitellakaan istuvansa koneen viereen ja sitten olikin netti pimeenä kun olo olisi koneelle sallinut =)

Nt-ultrassa käytiin jo muutama viikko sitten ja kaikki oli hyvin :heart: Olin aivan varma että raskaus on tuulimuna, keskeytynyt tmv. joten helpotus oli valtava ultran jälkeen!
LA VÄHÄN MUUTTUI ULTRASSA JA ON SIIS NYT 17.8.

Joku mainitsi hiivatulehduksesta, mulla on kanssa taas alkanut tulehdukset vaivaamaan. Koskaan muulloin ei hiivaa ole, mutta esikoistakin odottaessa hiiva vaivasi riesaksi asti. Itselleni olen todennut parhaaksi lääkkeeksi Canesten combin.

Vaatteistakin on ollut juttua. Itse taas tykkään hirveästi kietaisubodeista, en kylläkään niistä nauhallisista versioista, mutta nepilliset kietasubodyt on suosikkeja. Esikkokin on alkusyksystä syntynyt ja hänen kanssaan tykkäsin käyttää pitkähihaisia bodeja ja puolipotkareita. Ulkoiluun meillä oli sellainen fleecehaalari. Lakkina suosikki oli ehdottomasti Ruskovillan silkkimyssy.

Liikkeitä ei täällä ole vielä tuntunut. Esikosta tunsin muistaakseni viikolla 19+, joten en tästäkään ihan vielä odota tuntevani, tosin nyt ne ehkä sitten tunnistaa nopeammin liikkeiksi, ettei luule ilmavaivoiksi :LOL:

Jotain muutakin piti kommentoiman, mutta enpä nyt enää muista mitä...

Osaisiko joku antaa vinkkiä hyvästä/helposta kantoliinasta aloittelijalle ? Esikon kanssa en liinailua koittanut, mutta nyt mieleni tekisi kovasti kantoliinakin koittaa. Mutta liinan tulisi todella olla helppokäyttöinen, jotta minunkin hermot kestäisi sen kanssa harjoittelun (hermoni ei ole parhaimmasta päästä...)

Autoista oli puhetta tuolla muutama sivu sitten. Meillä on tällä hetkellä Volkswagen Golf variant, mutta se ei ole meille sopiva auta, joten uusi on harkinnassa. Osaako joku vinkata mikä olisi tilava farmari, en siis halua tila-autoa vaan farmarin. Tuossa golfissa on se ongelma että kun esikoisen istuin on takapenkillä, niin apukuskin paikalle eteen jää todella vähän jalkatilaa. Isäntä kun on lähemmäs pari metrinen niin hänen on lähes mahdoton istua apukuskin paikalla.

Ruusulainen 14+4 (muistaakseni =) )
 
Voihan jehna kun urheilu on vaarallista.. Kompuroin sählymaalin kans ja lensin lahjakkaasti nurin..tuloksena kipuileva lonkka..poika oli mukana pelaamassa ja oli säikähtäny että vauvalle kävi jotain..ei onneks sanonu mitään kun muut naiset siellä ei tiedä asiasta vielä:) nyt sitten jäi iltalenkki tekemättä kun lonkka kipuilee edelleen!

Mie kans en juurikaan kietaisubodeista välitä..ei ole ongelma päänyli pujottaminen..

Mun mielestä pienen kans paras on trikoinen kantoliina..sitoahan se toki sit pitää:) myös manducan kantoreppu käy vastasyntyneelle..se sit ehkä helpompi jos ei tykkää sitomisesta:) mut äkkiä ne sidonnat oppii:)
 
Liikkeistä, tunsin esikoisesta ekan kerran potkun rv20-21 ja se tuntui heti mahan läpi. Samoin kuopuksen ekat liikkeet tunsin heti mahan läpi n. rv19. Eli varmaan saa odottaa ainakin kuukauden ennen kun liikkeet tuntuu tällä kertaa.

Vaatteista, Meillä kuopus syntyi heinäkuussa. Kun tultiin kotiin sairaalasta päällä oli: pitkähihainen body, potkuhousut, ohut velour haalari, ohuet tumput ja ohut myssy. Ja automatkan ajan suojasin auringolta (sideharson pujotin ikkunaan). Sisällä oli sitten pitkähihanen body ja potku/puoli potkuhousut (välillä joku todella ohut myssy). Riippuu kyllä ihan että onko +20 vai +30 astetta lämmintä.
Vauvan niskasta on hyvä kokeilla onko kuuma/hiki.

DarkRed & Rocky 13+6
 
Aaah, saatiin pikkumies nukkumaan jo puoli kahdeksan, ilman kiukkuja. Päiväunet nim.jäi väliin kun herra reilun tunnin vain ilakoi sängyssään :mad: . No nukkuupa nyt sit kunnolla.

Ruusulainen meillä oli myös golf variant, mut vaihdettiin juurikin sen takia, et etupenkki piti vetää niin eteen et istuin mahtuu takapenkille. Ja nyt on passat variant ja tilaa on vaikka kuin, etupenkki voi olla tosi takana ja silti kaukalo mahtuu. Me vaan meinattiin nyt vaihtaa isompaan, kun perheessä kohta viisi henkeä + koira.

Liikkeistä on tuntunut jo viikon tai pari, mut nyt muutamina päivinä ihan kunnolla varsinkin näin iltaisin. :heart:

teelikki ja murunen 15+4
 
Liikkeitä en oikein tiedä että tunnenko, tai siis luulen että tuntuu ja hyvin, mutta kun mahassa möyrii muutenkin niin en voi olla ihan varma. Ja sepäs huolettaa :( Mut eiköhän kaikki oo ok.

höh mammy, ikävää tollanen lonkkakipuilu. Parane pian lonkka :hug:

viola ihanaa et rokko on ohi :) Se tosiaan kuulosti ikävältä...

vaatteista ei niin väliä onko normibody vai kietaisu, kaikki käy. Muutenkin en oo tähän asti ollu kovinkaan valikoiva, mutta huomaan kyllä et nyt on pieni valikoivuus iskeny :) En enää kirppikseltä ostele ihan mitä vaan niinku aikasemmin.

niin ja pikku, vielä liikkeistä, että viikolla 13+ mulla oli neuvola ja kuunneltiin sydänäänet ja ja yhtäkkiä vauva potkas siihen anturiin ja tosiaan tunsin sen ja olin varma et oli potku kun se kuului dopplerilla :) Terkkaki sano että kyllä se on mahdollista tuntea jo noilla viikoilla, vaikka aika uskomattomalta se tuntuukin :)

(.) Ihan karsee yö takana...Tytsy on pitkästä aikaa kipeenä ja jostain syystä viime yönä itki min välein ja halus valot päälle ja huh. Kahdelta katoin kelloo et en ollu vielä ees saanu silmiä kiinni. Otti niin aivoon...ihan tajuttoman väsyny olin. No, ehkä ensyö on parempi.

hemari 17+3
 

Yhteistyössä