Onnea Vauvan saaneet! :heart:
Pippurihännälle tsempit että käynnistyis kunnolla itsekseen! :flower:
lisään tännekin pitkä ja sekavan synnytyskertomuksen
pahoittelen :flower:
Lukee ken jaksaa
perjantaina 26.7 mentiin aamupäivällä 10.45 äitipolille, kontrolliin poikkitilan käännöstä. Tiesin että vauva on taas kääntyny väärinpäin viikossa ja olin luottavaisin mielin kun oltiin edellisellä viikolla sovittu että jos vauvaa joudutaan kääntään ja jos se käännös onnstuu niin sitten aletaan käynnistellä. Lääkäri pyysi meidät sisälle ja alettiin melkein heti ultrata, sanoin siinä lääkärille et en kyllä enää ilman vauvaa lähde ja sain aika nuivan "että sehän ihan riippuu siitä mitenpäin vauva on" vastauksen. Sitten alettiin kääntää. Lääkäri tais olla jo viikonloppu tunnelmissa kun rasvas ensin mun vatsan ja kädet sit hänelle tuli mieleen et varmaan tarvis laittaa mut ihan selälleen ja antaa nitrosuihke (YÄKYÄK!) ja viel sain jonkun tyynyn toisen kyljen alle. Sit lääkäri tarttu vauvaa pepusta ja päästä ja rupes kääntään, ensin "väärään" suuntaan, vauva ei ollu ollenkaan samaa mieltä. Vihdoin lääkääri luovutti ja kokeili vielä toiseen suuntaan ja 2 muljausta ja vauva oli pää alaspäin, siinä kohtaa huokasin ja tais alkaa vähän hymyilyttääkin. Sit käyrillä alko taas niin tuttu mylläys et iski paniikki et ei kai taas kääntyny? Lääkäri tarkasti vauvan sydänkäyrän ja sit hoitaja tuli sanoo meille et suunnitelmiin tuli muutos. Osaston ja ballongin asettamisen sijaan lääkäri haluaa mut oksitosiini tippaan et saadaan vauva supistuksilla asettumaan kunnolla. Kätilö tuli ottaa käyrää ja näin et oli vähän huolestuneen näkönen asetellessaan sitä sydänääni anturia kun äänet löyty niin korkeelta, siinä sit pyydettiin lääkäri ultraamaan uudelleen vauvan asento ja melkein jo itku tuli siinä kohtaa, mut lääkäri sano et on edelleen pää tarjoutuvana osana HUH, taas. sit olinkin tipassa 3 tuntia supistukset oli sellasia kovia mahan kovettumisia. Sen jälkeen mulle laitettiin ballonki ja pääsin sinne osastolle lepäilemään kello oli jotain 18. Supistukset laimeni siinä iltaa kohden. Lauantaina 27.7 ei mitään mainittavaa ollu, jotain supistuksia tuli ja käytiin kävelemässä miehen kanssa. Illalla otettiin ballonki pois ja lääkäri kysy et haluanko mennä kotiin yöks ja tulla aamulla takas vai ottaa ekan cytotecin ja olla osastolla. otin cyton. Nukuin yön tosi hyvin. Sunnuntaina aamulla sain toisen cytotecin (annokset siis puolikkaita) ja otettiin tietty käyrää. Olin käytävällä kävelemässä kun kuulin et joku sano mun nimen ja käännyin ja lääkäri oli etsiny mua sitte pyysi mut tutkimushuoneeseen että vois katsoa onko vauva jo niin alhaalla et vois kalvot puhkasta mut ei ollu. Ei oikeestaan mitään mainittavaa vielä sunnuntaina päivälläkään, paitsi toinen samanlainen tilanne. Oltiin perheen kanssa päiväsalissa ja kätilö tuli kysymään mun huonekaverilta et onko mua näkyny ja näytti että tossa vieressä ja kätilö totes että on etsiny mua jo jonkun aikaa kun pitäs antaa lisää cytoteciä. Illalla kattelin sitte Siltaa ja alko tulla supistuksia aika napakoitakin jo 5-7 min välein, menin nukkumaan mut heräilin aina supistuksen tullessa. Kuumavesityyny vatsalla kärvistelin kunnes keksin pyytää särkylääkettä, alotin panadolilla ja kun se ei tehonnu enää niin sain aamuyöllä Oxanestin ja se helpotti, supistukset oli jo aika kovia ja tuli 7-10 min välein. Maanantaina 29.7 aamulla lääkäri tuli sitten tutkimaan olin tiukasti 2 sormelle auki ja kohdunsuu vielä kaukana. Olin taas lähössä kävelemään kun kätilö tuli sanoo et ota kamoja mukaan niin mennään, olin vähä et mitä kamoja tarviin, mihin oon menossa? Tutkimushuoneessa eka tarkistettiin tarjoutuva osa ja se edelleen pää. Oli siinä sen verran aikaa soittaa miehelle että tulee suoraan saliin ja kaiken lisäks anoppi viel vastas sen puhelimeen Saliin mentiin siis 9 aikaan aamulla. Sitten kalvot puhki ja vauvalle pinni päähän. Sen jälkeen olinkin sänkyyn kahlittu. ainoostaan vessassa sain käydä kun joka kerta kun nousin ylös vauvan sydänäänet laski. Sitten ne alko laskemaan jo kyljellä ollessa ja vaihtelin asentoa. Kätilö ehdotti kontillaan oloa ja olinkin siinä tunnin et vauva laskeutuis. Supistukset oli aika kovia ja niitä tuli 5 min välein ja sainkin 11 aikaan ekan kohdunkaulapuudutteen ilokaasun kera olin 2 sormelle auki, Vedin ihan överit sillä ilokaasulla kun muistan et radiossa soi Asteen spaceman ja sit yhtäkkiä musiikki vaan katos . siitä laskettiin synnytys alkaneeks. Ilokaasu oli koko ajan siinä kaverina ja 13-14 välillä sain kohdunkaulapuudutteen uudestaan kun edelleen 2cm auki mut se ei enää auttanu. Sen kanssa jaksoin hetken ja sitte kätilö tutki ja klo n 15 kätilö ehdotti epiduraalia vaikka olin vaan 3 cm auki kun supistuksia tuli 2 min välein, se oli ihan järkyttävää olin tähän mennessä saanu uuden oxanest piikin ja olo oli ihan kun humalaisella lauleskelin radion mukana ja jossain vaiheessa labrahoitaja tuli ottaa verta niin sain sen verran skarpattua että sotu meni kerralla oikein.. Anestesia lääkäri meinas tympääntyä muhun kun koko ajan selkä karkas ja mä sanoin miehelle ja kätilölle että pitäkää musta kiinni. En siis pelkää neulaa tai sitä tilannetta mutta kun joku on selän takana ja sanoo että kohta pistää niin siinä tulee joku vaistomainen reaktio. Epiduraali toi taas taivaan maan päälle ja enää jäi vaan paineen tunne peppuun. Taas ehdotettiin polvillaan oloa sängynpäätyä vasten ja kätilö teki mulle siihen kunnon nojailu paikan. Siinä vaikka olin polvillani niin pystyin torkkumaan ja se nauratti tätä kätilöäkin joka oli muuten aivan IHANA, vanhempi nainen joka oli tarpeeksi topakka eikä mikään lässynlässy vaan just sellanen kultanen keskitie. Olin ihan solmussa kaikkien piuhojen ja letkujen kanssa lopulta kun mulle meni sokerivettä ja oksitosiinia, epiduraalia ja jalkovälissä oli vauvan pinnin piuhat ja paineanturi. Jossain vaiheessa alko tulla taas sydänäänten laskuja ja siinä vaiheessa lääkäri tutki ja olin 4 cm auki. SItten lääkäri sano ne kirosanat: hänen mielestään olis paras luovuttaa ja mennä leikkuriin (okei, ei ihan näillä sanoilla mut...) Itku kurkussa nyökkäilin koska oli niitä sydänäänten laskuja joka supistuksella joita tuli koko ajan. kello oli 20 jotain ja mä itkin kun mua irrotettiin kaikista koneista ja supistukset lopetettiin ja siirryttiin toiselle pedille, kätilöt yritti lohduttaa mut mun maailma kyllä romahti siinä niin mikään ei auttanu. Leikkurissa ihmiset esitteli ittensä mut en kyenny edes tervehtimään kun vaan itkin. Sitten sain spinaalin ja taas pyysin henkilökuntaa pitämään mua kovaa kiinni et anestesialääkäri saa laitettua sen kunnolla. Se yritti siinä vitsailla että kuinka korkeelle laitetaan, että hoidetaanko hampaat samalla jos olisin ollu yhtään vitsikkäämmällä päällä niin olisin pyytäny poistaa viisurit samalla. Tällä kertaa ei tullu sellasta tukehtumisen tunnetta. Sitte lääkärit alotti, alko tuntumaan inhottava napsuna ja töniminen ja lopulta pieni paine
Ja maailman ihanin parkasu. Poika oli maailmassa 21.25.apgar 9-10 napanuora kerran kaulan ympäri. Kätilö lähti viemään poikaa isälle saliin punnittavaksi ja pestäväksi kun mua kasattiin. Tuntu ikuisuudelta se aika. Sain tietää pojan mitat ja suu varmasti loksahti auki kun hoitaja sano että 3665g ja 52 cm. Aattelin oikeasti et sieltä tulis vähän pienempi vauva kun viikkojakin "vasta" 38+6. Siinä kun mua ommeltiin niin olin jo vähän toipunut pettymyksestä ja juttelin lääkärin kanssa sektiosta ja lasten lukumäärästä. Pääsin saliin takas 22.20 ja kuulin et poika oli käyny ottaa alkuvauhdit teho-osastolla jossa oli saanu hengitysapua 25 min samoin kuulin että lääkäri oli nirhassu poikaa poskeen leikkauksessa, pieni pinta naarmu. Mua tarkkailtiin salissa vielä melkein 3 tuntia ja sain imettää poikaa ihan omaan tahtiin, kukaan ei yrittäny tunkea sitä tiukkaa kapaloa väkisin mun rintaan. sen jälkeen mies lähti kotiin ja mä pääsin takasin osastolle. Vauva meni kansliaan ja sovittiin että tuovat hänet ensin mulle rinnalle ettei anneta pullosta muuta kun tarvittaessa. Aamulla sain aamupalan jälkeen nousta ylös ja katetrin pois. Pääsin pian hoitaan itsekin vauvaa ja liikkumaan vaikka kipeä olinkin. 3 päivää oltiin osastolla vauvan kanssa vaikka itselle niitä kertykin 6. Lääkäri kävi mun kanssa leikkausta pikasesti läpi ja sano että mun lantio ei olis sopinut synnyttämiseen, on väärän mallinen ja liian ahdas. toisaalta olen kyllä tyytyväinen siihen että sain yrittää alateitse vaikka lopputulos olisi saanu olla toinen. ja tietenkin olen iloinen siitä että poika on elossa ja terve!!
Joku voi pitää mua itsekkäänä ihmisenä kun petyin synnytykseen vaikka sain maailman ihanimman palkinnon ja tiedän kyllä itsekin että olen ihan yhtälailla äiti vaikkakin sektiolla synnyttänyt. ja pettynyt osin siksi että esikoisen synnytys meni samalla kaavalla paitsi että käynnisty itsestään. olisin niin toivonut normaalia synnytystä toipumisineen esikoisen takia.
Tsempit vielä hautoville!
Kista ja E 22 vrk
