*** Elokuun 2011 masumurut KESÄKUUSSA ***

Unigallupiin, meillä on 4.5 vuotias tyttö, joka nukahtaa klo 20 jälkeen (noin 20:15-20:30), ja nukkuu noin klo 7:ään asti aamulla. Eli siis vajaan 11 tunnin yöunet. Kuopus on 2 v 9 kk ja nukahtaa kanssa klo 20 jälkeen JOS ei ole nukkunut päiväunia, ja nukkuu sitten varmaankin jonnekin tuonne klo 8:aan asti ainakin. Jos nukkuu päiväunet niin sitten illalla nukahtaminen menee yli klo 21, joskus jopa lähemmäs klo 22. Mutta hän tarvitsee vielä vähän reilut 12 tuntia unta vuorokaudessa. Nyt lomalla olisi tarkoitus koittaa jättää päiväunet pois joskos nämä illat vähän helpottuisivat...

Bump, en ole miettinyt vauvan ulkonäköä, kun en sukupuoltakaan tiedä. Mutta yhdyn toteamukseesi, että lapset voi olla tosi eri näköisiä, tai ainakin värisiä kuin vanhempansa. Meidän esikolla on kyllä aikas lailla mun tukanväri, mutta siniset silmät (mulla on harmaat ja miehellä vihreät). Ihonväri on sellainen kohtuu perussuomalainen, ei pala 5 minuutissa mutta vaalea kuitenkin. Kuopuksella on ruskeat (!?!) silmät ja aika tumma ihonväri. Syntyessään hän oli vähän keltainen ja oli sitten ihan meksikolaisen värinen monta kuukautta. Tukka taas on alta aikas sellainen perusruskea, mutta se haalistuu tosi helposti, eli hän on sen näköinen kuin hänellä olisi vaaleat raidat. Eli aikas blondi noin kokonaisuutena. Esikoinen on muuten perinyt mun supisuomalaisen maalaistalonemännän kropan: levelä pehva ja muutenkin aikas rotevatekoinen. Kuopus puolestaan on tosi hoikka, ihan eri mallinen peppu kuin esikolla. Ja naamat on ihan eri näköiset... ainoa, mikä taitaa siskoksilla olla yhteistä on reilusti yli sentin pituiset silmäripset.

Samaa arvelen Miuskiksi kuin Raitapaitanenkin =)
 
Unigalluppiin Meillä on 7v, 4v ja 2½v ja alkavat nukkumaan n 22.00 näin kesäaikaan, talvella 21.00. Yksi herää aamulla n 7.30 ja toiset n 9.00. Kaksi pienempää nukkuu päikkärit n 13-15 välillä.
Mä olisin ainakin hyvin aamu-uninen ja nukkuisin mieluusti ainakin lähemmäs 10 jos saisin.

Lasten ulkonäkö Vanhin lapsista on melkein mustatukkainen ja sinisilmäinen, kahdella nuoremmalla on semmonen melko maantienvärinen tukka hieman alkaa ehkä muuttumaan toisella vaaleanruskeaksi ja toisella oranssiksi, heillä myös siniset silmät.
Mulla itsellä on melkein musta tukka ja siniset silmät, joissa hieman ruskeaa. Miehellä on keskiruskea tukka ja siniset silmät, tosin lapsena ollut oranssi tukka ja pisamiakin naama täynnä.
Toivoisin et tälle tulokkaalle tulisi myös tumma tukka. Tukkaa ainakin on jo syntyessään kun siinä yhdessä kokoarvio ultrassa jo näkyi tukka hulmuavan päässä. Paksut pitkät hiukset on kaikilla ollut syntyessään.

Meillä alkas miehellä kesäloma 18 pv taisi olla nyt n 3 viikkoa lomalla ja sit pitää heti perään sen isyysloman 18 pv, eli on kotona koko elokuun ja vielä puolet syyskuustakin. Kiva homma kun tuo isommainen aloittaa elokuussa koulunkin niin on hieman saattamassa ja vastassa. ( resukalla koulumatkaa 2.7km ja pitäs se kävellä, kun kyytiraja on sen 3km) Myös keksii tekemisiä noille pienemmille et mä saan alussa huilata kunnolla vauvan kans ja keskittyä vaan siihen :heart:

Mulle on sit iskeny ihan hirmuinen tonnikalan himo, parasta ihan vaan leivän päällä tai raejuuston kanssa...ja tacoja on tehnyt mieli jo jonkin aikaa. Nyt on tuolla uunissa lämpenemässä :p hyvät on iltapalat...
 
Eea
Eilisiä neuvolakuulumisia tiivistettynä:

-Paino noussut neuvolan mukaan 800g/viikko, aamupainojen mukaan ei läheskään noin paljon.
-hemppa pikkasen laskenut
-paineet ja pissat ok
-kohdunpohjn korkeus 30,5. Pomppas keskikäyrän ja yläkäyrän väliin.

sain myös vauvan asennosta varmuuden. Pää alapäin hän siellä köllöttelee. Jes! Toivottavasti ei enää päätä kääntyä. Pää ei ole vielä kiinnittynyt.

Oli ehkä hieman omituista käydä noin tutulla terveydenhoitajalla, mutta ihan hyvä maku jäi. Harmi vaan, että heinäkuun lopussa tulee taas joku uusi.

Yö meni miulla taas valvoessa. Pyörin monta tuntia ennen unen tuloa ja yöllä heräilin monta kertaa vessaan. Onneks tyttö nukkui tänä aamuna melkein kahdeksaan. Näin myös viime yönä unta, että vauva oli syntynyt, mutta olin UNOHTANUT imettää häntä syntymän jälkeen. Vauva oli siis unessa pari päivää ilman ruokaa. Mistähän tuokin uni kertoo? :)

Esikoinen lähtee tänään appivanhempien kanssa päiväksi mökkeilemään, joten saan puuhailla koko päivän omiani. Ihanaa! Taidan ottaa ainakin pitkät päiväunet.

Eea & Urkki 31+6
 
Huomenta!

Raitis
, musta selitit hyvin tota napasuoniasiaa, ja lähinnä ymmärrän ton kireän napasuonivirtauksen niin, että verenkierto niissä napasuonissa eli sikiön puolen suonissa jonkv normaalia heikompi, ja se taas saattaa vaikuttaa sikiön ravinnon ja hapensaantiin, mutta en olekaan mikään gynekologi, joten sen tarkemmin en osaa asiaa valottaa...Oliko sulle Hyppy sanottu noin suonista? Sillon käsittääkseni tiheämmin seuraavat ultralla miten tilanne kehittyy ja miten vauva kasvaa, ainakin.

Biliga, ootko varhennetulla äippälomalla? Kun ajattelin vaan ett eiks meillä oo sama la 1.8 ja mä saan ekat rahat vasta heinäkuun lopulla?

Luna, mä alotin sen raudan viime vkolla kun Hb oli 99...Ei vielä ole ole siitä kummentunut, ens vkon neuvolassa katsotaan kontrolli. Mulla laski Hb yhtäkkiä viikossa aivan normaalista 121-->99, joten sen kyllä jo olossakin huomasi...|O

Kiva perhepotretti Raitiksella!

Päivittämisestä, jos ei halukkaita ole, voin hyvin vielä ensi kuun jatkaa, saa nähdä tosiaan syntyykö seuraavan pinon aikana jo vauvoja!:) Ollaan tosin lähdössä tänään Tampereelle minilomalle josta todnäk palataan perjantaina, joten ehdin uuden pinon tehdä vasta perjantaina tai viimistään lauantaina (jos tullaakin vasta silloin). Jos kaikille siis sopii jatkaa tässä pinossa siihen asti?

Toivon muuten, ettei tää pino aivan hiljene, jos moni kirjottelee myös sinne FB:n puolelle! Toivoisin että keskustelu jatkus täälläkin vilkkaana jatkossakin! :)

Kirppiina ja Rooneymuru 35+2
 
Pikaisesti ennenkun lähdetään esikoisen kanssa mun vanhempien mökille ! :)
Eilisestä powerparkki reissusta selvitty, ainut mikä alkoi lopussa vaivaamaan oli jalkojen väsymys ja turvotus. Yöllä sainkin sit kokea tämän raskauden ensimmäiset suonenvedot, huh se on kyllä niin kauheaa. Joutui ihan ylös asti nousta jalkaa venyttämään.

Uni galluppiin - Meillä tässä kuussa täyttänyt 3v nukahtaa myös klo 20 jälkeen noin 20:15-20:30 ja herää aamusta 7-8 aikaan, joskus nukkuu omassa huoneessa koko yön joskus tulee aamuyöstä viereen. ( viime yönäkin tuli 5:30 viereen ) Ja koska itse olen iltauninen ja enemmänkin aamuvirkku niin tämä toimii meillä hyvin. Toivon että saadaan sit myöhemmässä vaiheessa tällä toisellekkin tulokkaalle samanlainen rytmi!

Luna - Mä onneks pystyin nukkumaan jotenki mahallani, mutta jos meni tavallista kauemmin seuraavaan imetyskertaan niin sit kyllä alkoi ottamaan rintoihin kipeetä, ja muutenki oli sit vaatteet ja kaikki maidos..

Vauvan ulkonäkö galluppiin - Oletan että olis aika paljon samaa näköä esikoisen kanssa, tai sitten ihan ääripäästä. Esikoinen on todella vaalea, isot siniset silmät ( kuitenkin ehkä vähän erikoisemmat silmät, ei aivan tavalliset pyöreät mitä monilla on ). Enemmän isän näköinen tuo tyttö on. Ultrakuvan mukaan olis tulossa samanlainen nenä mitä minulla ja esikoisella on ! :) Saa nähdä. Ollaan oltu kyllä miehen kanssa molemmat pienenä vaaleita, mutta nyt tua mies on aika tumma.

majj & 33+2
 
Huomenia!

Leo-81 samalta kylältä näytettäs olevan kotosin, juu :) On se maalima pieni :)

kirppiinalle jo etukäteen kiitokset jos jaksat ens kuun päivitellä :) Ei tosiaan tiiä, kuinka moni meistä mahtaa jo vauvautua ens kuun aikana :) Ja miuskille kiitokset patjan pesuohjeesta, täytyypä ottaa patja käsittelyyn jahka kerkiää.

Neuvolassa
olin eilen ja kaikki ok. Ei kummempia. Parin viikon päästä olis sitten lääkäri niin sais sitten jo painoarviota sun muuta. Oltiin eilen ukon kans synnytysvalmennuksessa ja täytyy sanoa et aika kauniilta,nopealta ja kivuttomalta saivat koko synnytyksen kuulostamaan :D Eipä paljoo uutta tullu mitä ens olis jo jostainlukenu, mut ukko tykkäs, meinas et ei oo ihan niiiiin pihalla sitten kun sairaalaan lähdetään kun tietää edes vähän mitä sillon tapahtuu kun pieni tuolta ulos tuloo. :) Ens viikolla olis sairaalaan tutustuminen ja sitä eilinen kätilö ainakin kehui tai siis nim.om. tän sairaalan tutustumiskierrosta mihin tarkotus mennä synnyttään. Se tosin tuli yllätyksenä, että vastakun päästään viikolle 38 niin saan synnyttää Lohjalla sitä ennen kiikuttavat mut Jorviin tai naistenklinikalle :O Eli viel nelisen viikkoa täytyy pysyä kasassa, koska haluan kyllä synnyttää tuos "naapurissa" :)

Eilen sain ekat vauvanvaatteet pestyä nyt pitäs viel jaksaa ne viikkailla laatikkoon :heart: Täytyy kyllä vie jonkin verran vaatehankintoja tehdä mutta onneksi ne kaupaut ei katoa lapsen syntymän jälkeenkään.

Jahas jos sitä taas tuon koiruuden kanssa ulos kun vielä edes suht siedettävä ilma. Päivällä on "muutaman" asteen liian lämmiontä tuollaselle pitkäturkille.

Ai niin ja missä huikkis?

Päivänjatkoja kaikille mammoille :cool:

Piianappula + PikkuPena 33+6
:heart:

Ja ai niin, käytiin eilen kaverilla pyörähtään missä 2 viikon eikäinen rinsessa ja luoja kun oli sulonen :heart: Ei sitä kyl vieläkäään oikeen usko, et itellä kasvaa samanlainen pieni elämä tuol mahas.. Ehkä se sitten konkretisoituu kun saa vauvan rinnalle. Nyt mä varmaan vueläkin oletan, et mulla on joku jalkapallo tuol mahas :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille! :wave:

Unipussi En ole kokeillut sitä aiemmin. Nyt olen ostanut 2 unipussia ja otan ne ilomielin käyttöön, piti jo kuopukselle silloin ostaa mutta sepä sitten jäi...

Lasten unigalluppiin Kuopus 2v menee unille n. klo 21-22 aikaan ja herää 8 aikaan aamulla. Päiväunia nukkuu tunnin verran.
Oma nukkuminen onnistuu liiankin hyvin. Väsyttää kamalasti ja päiväuniakin tulee otettua aina, kun siihen on mahdollisuus. Mistä ihmeestä tuota unta riittää... Yöt menee ihan mukavasti, jos ei ole kuuma. Mitään ei kolota tai pakota :)

Tukivyö on käytössä. Ilman sitä tulee kipuja :| Esikoisen aikana en pitänyt tukivyötä mutta neljässä seuraavisssa raskauksissa on se ollut ehdoton ykkönen.

Patja esikoisella taisi olla vähän käytetty patja tutuilta. Muille olen sitten ostanut aina uuden patjan. Aloin silloin juuri miettimään mitä puklut ja pissat patjalle aiheuttavat ja miten sitten vauvaan vaikuttavat. Silti käytössä on aina ollut se patjansuojus muovi, mikä se olikaan nimeltään :D Petari on tälle vauvalle sama kuin kuopuksella oli vauvana.

Lisäraudasta Jokaiselta olen aloittanut lisäraudan jo ennen puoltaväliä raskautta.

Vauvan ulkonäkö Olen miettinyt sitä paljonkin :) Luulisi, että samaan näköön tulee sisarusten kanssa :heart:

Tyyny vauvoille ei käytetä. Pientä tyynyliinaa käytetään puklusuojana. Tyyny otetaan käyttöön n. 1 vuotiaana.

Eiliset neuvolakuulumiset
Rv 34+0

Paino tippunut -350g/vko :cool:
RR 118/65
pissa puhdas
sf 32cm
hemppa: ei otettu nyt
syke 125
liikkeet ++

Kaikki hyvin. Seuraava käynti 2 vkon päästä ja sitten neuvolat alkaakin viikon välein. Mahottoman nopeasti tää aika menee :O miten tästä masusta taas raskii luopua......
Nyt on pakko alkaa silittää pestyt vaatteet vauvalle kaappiin, vielä olisi pesemättä ainakin 3 koneellista ja ikkunatkin vielä pesemättä :whistle: kiirehän tässä tulee. Onneksi muuten paikat on jo saatu puunattua :D

Pieni Tähtönen ja neiti 34+1 :heart:
 
Raitis Tuosta perhepotretista, minusta teidän tyttö näyttää äkikseltään katottuna ihan isältään.. :) mikäli isä on se joka on kuvassa, näin oletan :LOL: mutta sinun nenä taitaa olla. Mutta ihana vaalea eloveena, vaikka te molemmat tummia :)

Kirppiina Mulle vaan sanottiin että painoa seurataan vauvalta, kun viikossa oli noussut paino vain 1910kg-1950kg.. eli ei kovin paljoo, ja uusinta ultraa tiedossa. Mutta samalla mietin että miks ne halusi sitten kovasti seurata mun verenpainetta, ja kyselivät neuvolassakin olisiko toksemian oireita..?

Vauvan ulkonäkö oon miettiny paljonkin, onkohan hällä tukkaa ja minkäväriset silmät tulee :) mulla oli syntyissäni musta tukka ja miehellä vähän haituvia, tummia :) ja mulla on ruskeet silmät ja miehellä siniset.. että saas nähdä :)

Tosiaan, missä huikkis? Kuulumisia kaipaillaan! :)

Puuh tätä hellettä.. ei kiva ei... :(
 
Asiasta ulkonäköön ;)

Tuli mieleen vuosien takainen juttu täällä kotipaikkakunnallani:

Pariskunta sai lapsen. Äiti vaaleaverikkö ja isä tummaverinen. No, lapsi oli totaali punapää liekehtivällä paksulla pehkolla ja erittäin vaalealla iholla. Isä ei uskonut omakseen. Vaati isyystestiä ja todella "yllättävää", että suhde kariutui vaikka testi osoitti hänen olevan isä. Musta aika kamalaa, että tuollaista tapahtuu oikeasti ja ei varmasti äidillä ole ollut mitään sutinaa kenenkään kanssa, että isännän olisi tarvinnut edes epäillä :(

Oma esikoinen(eri isä kuin kuopuksella) on vaalea kuten mäkin luonnostaan ja kuopus sitten on perinyt isänsä ihanat ruskeat simmut, mutta mun hiusten värin ja muutenkin on aika paljon mun näköinen, mutta samalla isänsä. Löydettiin miehen lapsuuskuvia ja ovat kuin kaksi marjaa, poika ei usko, että siinä on isi vaan se on hän ja piste :D

Huhuu Huikkis! Missä olet ja miten voit?
 
Viimeksi muokattu:
Kirppiina Oon aikaistetulla äitiyslomalla. Aloitin jo 1.6., ku olin muutaman kuukauden työttömänä ennen sitä ja Kela maksaa paremmin ku liitto. Saan melkein tuplasti enemmän Kelalta. Tää tietysti lyhentää äitiyslomaa toisesta päästä, mut se on sitten sen ajan murhe.

Just kun eilen valitin huonosta unesta, nukuin viime yönä pitkästä aikaa hyvin. Aika luksusta.

VArsinaista lisärautaa en oo tarvinnu, hemoglobiini kävi alimmillaan 120, nyt on taas yli 130. Oon syöny koko raskauden ajan multivitamiinia (sinisestä purkista), siinä taitaa olla vähän rautaa mukana ja se on riitäny.

Vauvan ulkonäköä oon joskus yrittäny miettiä. Sillä on varmaan siniset silmät ja vaalea tukka, niin ku meillä molemmilla on ollu lapsena. Tosin hiukset muuttuu sit maantienharmaaksi vähän isompana. Ja toivoisin, että poikanen saa isänsä tummat kulmat ja nätin nenän. Meiltä molemmilta se tulee varmaan myös saamaan persjalkaisen ruumiinrakenteen, eli pyllyä riittää, jalat on lyhyet töpöt. Valitettavasti poika perii todennäköisesti isänsä (ja ukkinsa) kaljugeenin ja siitä tulee kalju ennen ku täyttää 30...

HelleHelleHelle...

Biliga ja poikanen 35+2
 
Taas on mennyt pitkä tovi etten ole tänne kirjotellut, lukenut kylläkin.

Ajattelinkin tulla tänne kysymään että onko mahdollista että jo nyt (viikolla 35+2) irtoaa limatulppa? Parina päivänä on alakerrasta tullut paksua limaa mikä ei ole kyllä valkovuotoa. Muuten vauva on kovin tukevasti jo kiinittynyt ja välillä vihloo jo aika kivasti tuolta kohdunsuun kohdilta.

Torstaina lähdetään IKEAAN hakemaan vauvalle puuttuvia juttuja.. patjat yms. Vaunukopan tilasin eilen BRION ratasosaan, rattaat ostin käytettynä.

Eipä tässä tällä kertaa muuta..

Maami 35+2
 
Huikkis huikkaa pikaisesti.. Kasassa olen toistaiseksi, mut yöllä lopetettii sup.estotippa ja olo on sen mukainen!! Saa nähä kuin käy.. kovasti siis supistelee.. Voi olla et tippa laitetaan takas mut se on muutenki menny mulla jo liian pitkän ajan suositusten mukaan..
 
Hyppy: Meillähän ei voi 100% varmasti tietää ollaanko me edes lapsemme biologisia vanhempia, koska ei olla oltu paikalla, kun heitä on tehty.. ;) Siis kun nämä on labrassa alkunsa saaneita koeputkilapsia. Mutta kyllä mä tuon samaisen miehen kanssa olen tietääkseni molemmat lapset tehnyt. :D

Maami taitaa päästä pian synnyttämään.. Tai sitten ei. Kuulostaa kyllä ihan limatulpalta. En ehkä menis mihinkään järviveteen uimaan ennenkuin olisin käynyt tarkistuttamassa paikat.

(.) Mun äitipolikuulumiset on vain positiivisia. Vauvalla kaikki juuri niinkuin pitääkin, painoarvio 2,4-2,5kg ja lääkärin sanoja lainatakseni "ennemmin tämä on siro kuin pulska". :)
Näin sokerivaivaisena oli todellinen ilo kuulla tämä! Sukupuoli oli edelleen sama kuin tähänkin asti.
Parin viikon päästä taas ultraan. Vähän turhilta nämä tuntuu, mut saapa ainakin varmuutta ettei tuolla masussa jättiläistä kasva.

Raitis ja Salarakas 34+2
 
Pikainen poksuminen 33+0.

Räkäolo vain pahenee ja tämä tyttö suuntaa nyt lääkäriin ja saikulle (oletettavasti määrää loppuviikoks. Ylläri ku ois just kolme vapaapäivää.. :headwall: ).


u & Liipukka 33+0
 
Tämä mamma kotiutui juuri synnäriltä - ja edelleen kokonaisena! Eilen aamulla alkoi ihan järkyttävät kivut alavatsalla ja lantiossa ja kipu oli enemmänkin jatkuvaa kuin sellaista supistuskipua. Käskivät synnäriltä tulla heti näytille ja lääkäri ultrasi, ettei istukka ole lähtenyt repeämään. Ei onneksi ollut, mutta kivut muuttuivat siinä hyvin nopeasti selviksi supistuksiksi, joita tulikin napakasti sitten koko iltapäivän ja illan 2-3 minuutin välein. Oltiin miehen kanssa tarkkailuhuoneessa ja sain kipuun Litalgin-piikin, mutta supistuksiin en mitään, kun nyt on viikkoja sen verran kasassa, ettei enää estellä. JEE!! :D Sain jopa olla pystyasennossa supistusten aikana, mikä olikin paljon parempi kuin vain maata sängyssä.

Luulin jo, että vauva tosiaankin syntyy, mutta kivunlievitys laannutti myös supistuksia ja koska lopulta kohdunsuulla ei tapahtunut enempää edistystä aamupäivästä (jolloin kohdunsuu oli pehmeä ja kahdelle sormelle auki, mutta kanavaa vielä vähän jäljellä) laitoin miehen kotiin nukkumaan. Itse jäin vielä synnärin tarkkailuhuoneeseen yöksi, sillä vauvan sydänäänissä oli pieniä laskuja ja halusivat sitä seurata sekä myös supistuksia. Illalla antoivat kuitenkin vielä supistusten estoon Briganyliä, kun supistuksia tuli edelleen säännöllisesti sekä nukahtamislääkkeen, jotta saisin yöllä nukuttua. Yöllä heräsin taas koviin kipuihin ja sain lisää Briganyliä ja Tramalia kipuun piikkinä. Samalla otettiin vauvan sydänkäyrää ja se oli suht hyvä, yhtä laskua lukuunottamatta. Aamuksi supistukset laantuivat kokonaan ja kotona siis ollaan jälleen. Alkaa hieman jo olla kypsä olo sekä henkisesti että fyysisesti. Ja ansaitsisin varmaan jo jonkinlaisen kanta-asiakaskortin tuonne synnärille ja äippäpolille. Ainakin kaikki hoitajat ja lääkärit siellä jo minut tunnistavat ja mahtavatko miettiä, että taas tämä rouva täällä...!

Mutta kasassa ollaan ja pitäisi varmaan yrittää vauvan tavaroita valmistella kuntoon, ennen kuin hän tosiaan meinaa syntyä. Huikkikselle tsemppiä ja jaksamista sairaalaan ja voimia muillekin kipuilijoille! :heart:

Blanco + Öttiäinen 34+2
 
Blanco: Voimia noihin supistelu sessioihin. Tää tällainen pienikin supistelu päivittäin vie kyllä voimia/hermoja niin en yhtää ihmettele sun oloa. Mulla on se hyvä puoli, että kohtu on terästä ja mitään ei ole tehnyt. TOivotaan, ettei sun tarvii montaa vikkoa enää kärsiä tuollaisista vaan pääsisit tosi toimiin. Hyvät viikot sulla alkaa jo olla.

Mua niin tympäisee tää vaihe. Ei tapahdu mitään, siltikin jo supistelee ja painetta alkaa olla alakerrassa liikaa. Edessä oleva viikko määrä hirvittää näillä helteillä. Kontrolli pissanäytteen vein eilen, mutta vastausta ei vielä tänään ollut tullut. Sellainen kirvely/nipistely tuntuu tuolla joko emättimessä tai pissaputken suulla kun vauva painaa päällään. Antibiootit loppui maanantaina. En tiedä, jos ei ole enää pissatulehdusta niin mitä tuo on. Paikat oli viime viikolla kiinni ja muutenkin hyvin. Supistelut tuskin johtui tuosta pissatulehduksesta jos näyte puhdas. Ihan samalla lailla supistelee kuin viime viikollakin. Pinna on melko viritettynä kaikenaikaa. Vaivaa toisen perään, ei ole tuttua edellisistä raskauksista. Ne on mennyt paljon helpommin. Vali vali vaan tänäänkin.

Huikkikselle tsemppiä sinne sairaalaan!!! =)

Piianappula: kylä tosiaan.... :LOL: Pieni paikka mutta paljon mukavia muistoja. :D

Leo
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy tulla päivittämään taas pitkästä aikaa...

Lisärautaa joudun taas syömään, kun hemppa oli pudonnut kk sisällä 133 ->117, no hyvä tuokin on mulle kun yleensäkin hemppa pyörii sielä 100 korvilla...

Oma asiaa sen verran että tänään piti sitten aamulla mennä suoraan synnärille kovien alavatsakipujen takia.. Lääkäri totesi, että syynä oli/on rasituksesta johtuva lantion luun murtuma.. auts... no, onneksi nyt tietää mistä nuo kivut tulevat, että jotain hyvää siinäkin :)
Toinen asia mikä sillä reissulla paljastui on, että me saatiin tyttö lupaus :D kiva päästä kolmen pojan jälkeen hoitamaan tyttöäkin..

Vicy+Tirppa rv31+6
 
Kiitokset kirppiinalle, minulle ainakin tuo sopii oikein hyvin :). Mukavaa reissua teille!

Täällä taitaa kyllä tosissaan alkaa kuulua kohta vauvauutisia! Jännää jännää :heart:!

Ulkonäkö: Mä olen jotenkin vakuuttunut että poika on isänsä näköinen ja vaalea ja sinisilmäinen niin kuin me molemmat. Jännästi on tietty mielikuva jo siis vastasyntyneestä, saas nähdä kuinka se vastaa todellisuutta :). Niin ja toivoisin ja uskoisin että pojalla tulee myös olemaan minun luonnonkiharat hiukset. Isällään ja heidän suvullaan tosin aivan suorat mutta meillä aika paljon kiharaa mun molempien vanhempien puolelta.

Raitis Ihana kuva teistä :)! Mäkin sanoisin että isänsä on näköinen mutta sun nenä!
 
Huomenta vaan kaikille! Ei nukuta ei, viimeyön saldo 4 tuntia ja siinäkin välissä kerran vessassa. Edellisenä yönä en nukkunut ollenkaan, aivan käsittämätöntä. Päivällä sit sain nukuttua jonkun 3,5 tuntia ja sillä kyllä pärjäs eilisen.

Onko kenellekään tullut pahoinvointi takasin? Mä oon tässä sillointällöin käyny moikkaan pönttöä. Neuvolassa eilen meinasi, et johtuu raskaushormooneista joita taas erittyy enemmän kun vauvan pää painaa kohdunsuuta.

teelikki ja plikka 34+1
 
En huomannu olisko kukaan vastannu kirppiinalle pul-vaippojen pesusta?mutta siis mie olen keittopessyt niitä silloin tällöin eli 90 asteessa..hyvin on kestäneet :) yleensä pesen kuitenkin 60 asteessa kaikki vaipat..

tänään kotiin <3

mammy+piippa 33+1
 
Pitkästä aikaa sain aikaseks kirjottaa tännekin, luen kyl lähes päivittäin :)

Neuvola oli aamulla ja siellä kaikki hyvin. Paineet 107/78, painoa +240, hb:tä ei otettu tällä kertaa, viimeks se oli hienosti noussu lisäraudalla 116 -> 130! :) , pissa puhdas ja liikkeet ++. Analyysinä sain: kaunis maha :D Painosta täti meinas, et jos ei loppu ajasta nouse reilummasti niin imetysaikana pitää syödä enemmän. Miten mä voin syödä vielä enemmän?! Tuntuu, että nyt jo syön koko ajan :D
Vaatteita oon pessy urakalla. Menee vaan muutama hetki, että saan ne järjestettyä kaappiin... Oon vaan lyöny laatikosta järjestään koneeseen lajittelematta siinä vaiheessa mitään kokoja. Iso osa on mun ja veljen vanhoja vaatteita ja äiti on tehny niitä paljon ite. Joten eihän niissä kaikissa oo kokolappuja, eli vertailen niitä siis ja arvon oikeen kasan... :) Ei lopu heti tekeminen :)

Ulkonäköä en oo osannu vielä ajatella :) Täällä kans mies, sen molemmat veljet ja isänsä on kaljuuntuneita, joten se todennäkösesti edessä mahdollisella pojalla ennen kun täyttää 30. Noilla myös kasvaa kulmakarvoissa muutama piiiitkä karva siellä seassa! Mä tosin pistän ton miehen leikkaan ne lyhyeksi :)

Nukkuminen onnistuu tässä vaiheessa oikein hyvin. Välillä nukuin tosi huonosti ja pätkissä, mut nyt taas uni maistuu :) Vessaan herään muutamana yönä viikossa ja muuten päästelen aamuun asti. Myös kyljen kääntö ja selällään nukkuminen onnistuu. Sitä odotellessa, kun tilanne muuttuu...

Ens viikolla ois sit Tayssin käynti. Josko ois eka sisätutkimuskin sit :)

Ottiko Raitis osaa siihen unitutkimukseen? (Olikohan se yleinen vai Tayssin tutkimus, en muista :D ) Me päätettiin ottaa ja ekat lappuset on täytetty :)

Salama 32+0
 

Yhteistyössä