*** Elokuun 2011 masumurut HEINÄKUUSSA ***

Paljon onnea Vimmu ja Hilda! :heart: Mä yritän vieläkin orientoitua, että elellään loppuraskautta ja ihan kohta meitä on viisi. Ei tahdo mahtua päähän, ihan vastahan tässä plussattiin ja nyt periaatteessa koska vaan voisi alkaa tapahtumaan.

Oletteko kaikki saaneet kelan päätöksen äitiyspäivärahoista? Mä odottelen edelleen omaani, täytynee taas huomenna käydä konttorissa. :mad: Olen jättänyt hakemuksen 4.5. ja jouduin viemään uuden palkkatodistuksen, mutta senkin viemisestä on jo kuukausi. Kaiken lisäksi äitiyslomani alkaa käsittääkseni jo ensi viikolla.

Täällä ei muuten esitietolomakkeeseen täytetä mitään vauvan nimiä, onneksi, sillä meillä ei ole hajuakaan nimiasiasta. Tai mulla on montakin, mutta mies ei ole niistä yhtään innoissaan. :D

(.) Palattiin viikon reissusta, Suomi ja sukulaiset kierretty. Reissu meni loistavasti, edes pitkät automatkat ei tehnyt tiukkaa. Muutenkin olo on ollut aivan loistava, jos vertaa siihen "seesteiseen keskiraskauteen", joka oli mulla liitoskipujen takia ihan syvältä. Kesäloman alettua olokin parani, vaikkei mun työ edes ole mitenkään fyysistä. Nyt on tarkoitus alkaa laittamaan vauvaa varten kaikkea valmiiksi. Alkutekijöissä ollaan, mutta voihan tässä mennä vielä 8 viikkoa ennen kuin mitään edes tapahtuu. ;)

Voimia kaikille helteistä tai pukamista kärsiville, supisteleville ja muillekin tietty. :) Jään jännityksellä odottelemaan kuka seuraavana ilmoittelee vauvauutisia. Huikkis kenties? ;)
 
Paljon onnea Hildalle! :flower:

Johan näitä vauvauutisia alkoi tulla jatkuvalla syötöllä =)

Blanco, mulla on ollut peräpukamia joka raskauden aikana, ja vielä synnytyksessäkin (kipuaste on kyllä vaihdellut). Edellisen synnytyksen päätteeksi kätilö oikein kommentoi sitä ja piti huolen siitä, että sain siihen osastolla jonkun lääkkeenkin (sellaisen, joka työnnettiin sisään peräaukkoon, auttoi tosi hyvin). Mutta koskaan en ole synnytyksen yhteydessä siitä kivusta kärsinyt, muut kivut on vieneet voiton... :p Eli älä sitä asiaa sure =)

Lyyli, suosittelen synnytyksessä pystyssä olemista niin pitkälle kuin vain pystyy (paitsi ehkä en ihan siinä ponnistusvaiheessa, mä pelkäsin, että mulla menee voimat, vaikka hyvin se loppujen lopuksi meni. Mutta on varmaan helpompaa ponnistaa sellaisessa asennossa jossa saa lantion kunnolla auki). Joka tapauksessa mun supparit on pystyasennossa sattuneet vähemmän, ja veikkaisin että avautuminen on tapahtunut nopeammin kuin makuuasennossa. On siitä painovoimasta synnytyksessäkin jotain iloa... ja jos ei voi seistä ilman tukea niin yleensä kai sairaaloissa on sellaiset "kävelytuolit", korkeat tuet siis, joita vastaan voi nojata. Mulla sellaisessa oli myös renkaat alla, eli olisin päässyt sen varassa kävelemäänkin jos olisin raaskinut sen ilokaasumaskin jättää...

Lomatunnelmat täällä jatkuu, mies nousi jostain kumman syystä klo 7 ylös, vaikka lapset nukkuivat ja olis ollut mun vuoro nousta aamulla :O Sain sitten nukkua melkein klo 10:een. Totesin sitten hänelle että saat ottaa nokoset iltapäivällä, mutta meikäläinenhän se oli se, joka ne nokoset otti :ashamed: Aikas ihanaa =) Ja ylihuomenna tulee kuopuksen kummitäti miehineen kylään pariksi päiväksi, tosi kivaa sekin kun en itse enää jaksa mihinkään matkustaa (ei tässä muuten mitään, mutta kun nukun helposti tosi huonosti muutenkin niin vieraassa ja todennäköisesti liian kovassa ja kuumassa sängyssä sitten vielä huonommin).
 
Onnea vauvautuneille :flower:

Huomenna olis lääkäri/nla, saapi istua sen takia 100km autossa, kun täällä se neuvola heinäkuun kiinni :headwall:
Kiva tietää alakerran tilanne kun se viimeksi katsottu rv 12. Nyt kuitenkin alkaa jo 38 viikko. Ainakin omista tuntemuksista päätellen ei enää kovin kauan mene kun pieni toivottavasti jo syntyis.
Lemongrass mulla tuli päätös äitiyspäivärahasta n viikossa kun jätin paperit kelaan. Käy ihmeessä hätyyttelemässä sitä päätöstä.
 
Lemongrass: mä jätin hakemukseni toukokuun lopussa ja päätös tuli reilussa parissa viikossa. Eli hätyyttele ihmeessä Kelaa!

Hildalle lämpöiset onnittelut! :heart: Hyvänkokoinen pikkuneiti teille syntyi!

Mulla on nyt tiistaina seuraava poliaika ja mulla on silloin 35+6 viikkoja ja epäilen, meneekö tytöllä vielä ees 2kg silloin rikki. Toivon, että menis, mut tähänastisella kasvuvauhdilla..jaa-a, no saa nähdä. Mä niin toivosin, että tämä syntyis ennen laskettua aikaa, mut toisaalta jos tyttö on niin pikkuruinen, niin kai sen olis hyvä vielä kohdun suojissa olla. Jos mulla nuo verenpaineet nyt vaan pysyy kurissa.

Yhtään kipeää supistusta mulla ei kyl olekaan ollut. Hätinä huomaan edes niitä kivuttomia harkkasupistuksiakaan... niitäkin tuntuu tulevan niin vähän. :confused: Ei taida neidillä olla mikään kiire maailmaan.

Mä sen sijaan oon taas ihan puhki tämän helteen kanssa. Piti vaunuja pestä täs viikonloppuna mut se jäi. Onneks ees kaukalon kankaat sain pestyä. En tahdo jaksaa muuta ku istua ja olla (siks kai niitä supistuksiakaan ei tuu...), oon normistiki tosi huono kestämään helteitä ja raskaana tämä tuntuu olevan ihan sietämätöntä. Yöt onneks menee suht ok, kun makkarissa on ilmastointilaite viilentämässä. Voimia muillekin näihin helteisiin!

Jahas, kukas onkaan seuraava jakautuja?

Koralli & Tähkäpää 35+5
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea Vimmu ja Hilda! :heart: Mä yritän vieläkin orientoitua, että elellään loppuraskautta ja ihan kohta meitä on viisi. Ei tahdo mahtua päähän, ihan vastahan tässä plussattiin ja nyt periaatteessa koska vaan voisi alkaa tapahtumaan.

Oletteko kaikki saaneet kelan päätöksen äitiyspäivärahoista? Mä odottelen edelleen omaani, täytynee taas huomenna käydä konttorissa. :mad: Olen jättänyt hakemuksen 4.5. ja jouduin viemään uuden palkkatodistuksen, mutta senkin viemisestä on jo kuukausi. Kaiken lisäksi äitiyslomani alkaa käsittääkseni jo ensi viikolla.

Täällä ei muuten esitietolomakkeeseen täytetä mitään vauvan nimiä, onneksi, sillä meillä ei ole hajuakaan nimiasiasta. Tai mulla on montakin, mutta mies ei ole niistä yhtään innoissaan. :D

(.) Palattiin viikon reissusta, Suomi ja sukulaiset kierretty. Reissu meni loistavasti, edes pitkät automatkat ei tehnyt tiukkaa. Muutenkin olo on ollut aivan loistava, jos vertaa siihen "seesteiseen keskiraskauteen", joka oli mulla liitoskipujen takia ihan syvältä. Kesäloman alettua olokin parani, vaikkei mun työ edes ole mitenkään fyysistä. Nyt on tarkoitus alkaa laittamaan vauvaa varten kaikkea valmiiksi. Alkutekijöissä ollaan, mutta voihan tässä mennä vielä 8 viikkoa ennen kuin mitään edes tapahtuu. ;)

Voimia kaikille helteistä tai pukamista kärsiville, supisteleville ja muillekin tietty. :) Jään jännityksellä odottelemaan kuka seuraavana ilmoittelee vauvauutisia. Huikkis kenties? ;)
mä jätin kan keväällä ja kolmisen kerttaa on paper hävinnyt, nyt odotan taas ja mulla äippis lomakin alkanu et vatuttaa tällänen toiminta.
 
Hildalle onnittelut :heart:

Jestas kun aika on mennyt siivillä...nyt liki päivittäin jo joku jakautunee kahtia :D

Helteiden ja olotilan vuoksi alan kyllä jo itsekkin toivoa että vauveli syntyisi hieman etuajassa...vaik raskaana olo onkin ihan mukava juttu...niin tää loppu aika ei oo enää niin auvoista ;) Mulla Sf mitta huitelee tuolla 38cm joten reilusti mennään yläkäyrillä ja tuntuukin että vauva on yhtä mahaa eli pää tiukasti alapäässä kiinnittyneenä ja jalat ihan tuossa rintojen alla...eli kumartelu, yskimis tai ääneen nauramis varaa ei juuri ole : /
Masun ympärimitta on reilut 120cm...huh huh :eek:

Äitiyspäiväraha päätökset tuli jo ajat sit mutta kuulemma olin hakenut äitiysavustusta liian myöhään ja tappelin liki kuukauden siitä että saanko avustuksen vai en. Tyonantaja oli toimittanut Kelan paperit palkkalaskentaan ja paprut olivat siellä seisseet liian kauan :( ei siis minusta riippuvaa mutta silti minä siitä meinasin kärsiä...no mutta viime keskiviikkona oli Kelan sivuille ilmestynyt päätös että avustus matkalla...jee...jos vaikka ehtisi vielä ennen vauvan syntymää :p

Mulla alkaneet kipeät supparit myös...nyt kolmas päivä menossa kun niitä tulee öisin sekä päivisin silloin tällöin...ja siis oikein kivuliaita kunnon synnytyksen alkamis supistuksia, ei niinkään mitään harjoitus juttuja...hmm...saas nähdä kauanko tässä ollaan kokonaisena vielä :whistle:

 
Tulin poksumaan, mutta täällä olikin taas ihania vauvauutisia. Paljon Onnea Hildalle:flower::heart:

Täällä taas nihkeä yö takana. Meillä on makkarissa tuuletin, mutta siitä ei tunnu olevan mitään hyötyä, päin vastoin, tulee vaan niskat kipeeks ja nenä tukkoon. Ja ihan yhtä tukalaa tuntuu olevan. Mulla jää kohta suunniteltu suursiivous tekemättä, kun en vaan jaksa! :ashamed:. Täällä ukkosti koko viikonlopun, muttei se näköjään vaikuttanut tohon ilmaan mitenkään. Ärsyttää kun kaikki ympärillä vaan vauhkoo kuinka ihanan lämmintä on ja paasaa että "muista sitten talvella kun on 20 astetta pakkasta että mitäs valitit kesällä". :kieh:.

Salamatkustaja myllersi viikonloppuna oikein urakalla, ja eilen olin tekevinäni sellaisen havainnon, että maha on alkanut roikkumaan..näinköhän pikkuinen on asettumassa lähtökuoppiin? :eek: Onneksi kassi on jo pakattu, mutta voisi se tän pari viikkoa vielä massussa viihtyä. :heart:

Ei auta, pakko se on raahautua kaupungille palauttamaan vuokrafilmi. Kiva kun mies otti mun auton jossa on ilmastointi ja jätti mulle ton karvalakkiversion. Valivalivali....

Niin ja Kelan päätöstä äitiyspäivärahasta ei oo tullu vieläkään, mä kerään kiukkua tän päivän ja meen huomenna kovistelemaan niitä. :kieh:

Siiruska ja salamatkustaja 37+0 (piti ihan neuvolakortista tarkistaa :O)
 
  • Tykkää
Reactions: Hopsula
Onnea Hilda! :flower: Meitä elokuisia jo tosi moni saanut vauvan syliin!

Lemongrass ja äippäraha. Mä luulin, että tulis tosi myöhään jälkikäteen äitiysloman alettua (alkoi jo 2 vkoa sitten), koska haen rahoja edeltävien 6 kk tulojen mukaan ja mulla lisät on eri joka kk, joten työnantaja ei voi toimittaa omia tietojaan ennen ku oon viimisen työpäivän tehnyt. Sitten jäinkin sairaslomalle jo niin ajoissa että ei tarvinnut odotella lisien tietoja ja kun työnantaja oli toimittanut tietonsa kelalle 17.6, päätös oli tehty 21.6 ja mä sain tiedon 27.6. Nyt varmaan heinäkuu hidastaa kyllä käsittelyaikoja. Mutta ekat maksuthan tulevatkin jälkikäteen, eka maksu seur kk lopussa siitä kun äippäloma alkaa. Kannattaa kyllä silti tosiaan patistella niitä viraston tätejä, jos se nopeutuis se käsittely.

Nimi on melko varma jos tää on poika. Jos tyttö, pitää vielä hieman miettiä.

Onko kaikilla kummit jo tiedossa? Meillä todnäk on, jos ei ihmeempiä tapahdu, pitää vaan vielä varmistaa että tää toinen pariskunta kuuluu edelleen kirkkoon, kun tuli mieleen että erosivatkos ne sieltä jossain vaiheessa.

ON: Esikoinen lähti kummiensa kanssa eläintarhaan ja mulla olis nyt muutama tunti ainakin ihan OMAA AIKAA. Mitähän sitä keksis? Mehujää ja lehti kouraan ja pihakeinuun, kai..?:)

Kirppiina ja murunen 37+0 *poks täysiaikaisuudelle!!* = ensi yönä näillä viikoilla syntyi esikoinen spontaanisti, saa nähdä kuin nyt käy :popcorn:
 
Onnea Vimmu!!!

Viola mulla menee nyt aamulla yks tabletti ja illalla 2. Ja toi atarax, ihan turhake tosiaan. Sitä oon ottanu 2 illalla et jos mukamas auttais, mut ei. Vähän auttaa kun käyn muutaman kerran yössä pistämässä märät sukat jalkaan :) Mulla sappiarvo oli noussu perjantaina 26:een, tänään kävin taas labrassa ja iltapäivällä saan tulokset. Alat oli tänään 174. Aika hurja toi sun reilu tuhannen arvo...huh! Voin vaan kuvitella! Eipä ole onneksi kauaa enää odottelua kummallakaan :) Mut pakko myöntää et alan olla tosi väsyny, nukahtelen tutkimuspöydillekin...

Päksäkkä onnea uuteen kotiin :) Miltä muutto näin loppumetreillä tuntui? Mulle tuntu aika raskaalta, mut oon ilonen et kuitenkin muutettiin näinkin lopussa eikä vasta vauvan synnyttyä.

Onnea myös Hildalle :)

Eilen haettiin vihdoin vauvanvaatteet kotiin. On ne niin pikkuruisia :heart: Ihanaa päästä niitä laittamaan paikoilleen ja sairaalakassinkin pääsen pakkaamaan. Koska tahansa voi kuitenkin tulla lähtö.
Eilen oltiin myös mansikkaa poimimassa. Ei siellä pellolla kauaa voinu olla, mut kyllä me kolmisen kiloa saatiin pakkaseen, jee! Ja pakkohan niitä oli syödä taas paikan päällä niin paljon että illalla sai istuskella vessassa, heh...
Esikoista koitetaan nyt totuttaa omaan huoneeseen ja omaan isojen sänkyyn nukkumaan. Ekana yönä heräili tosi useesti, mut viime yönä heräs ekan kerran vasta kuudelta :) Eli eiköhän tuo opi ennen ku vauva syntyy. Vielä ku oppis itse tulemaan meidän makkariin yöllä jos herää, niin ettei tarttis hakea.
Kotia pitäis kovin laittaa, mut oon aivan kuoleman väsyny tän kutinan kanssa, niin että ei laittamisesta tule mitään. Harmittaa. Mut eipä tässä kauaa ole.
Mulle tuli pieni stressi siitä, kun mun vanhemmat lähti 10 päivän purjehdukselle just nyt, ja heidän piti tulla esikoista katsomaan kun synnytys käynnistyy. Ketäs mä nyt saan ton tytön kanssa? Kun haluisin jonkun tutun ja luotettavan. Mun äiti olis ollu tosi hyvä, mut luulenpa että hän on vielä merellä. höh.

hemari ja helmiäinen 37+3
 
kirppiinalle vielä onnittelut täysaikasuudesta :)

ja kummit ei tosiaankaan ole tiedossa...Ollaan varmasti eri mieltä niistä. Ihan niin kuin kastepapista ja kastepaikastakin. Mut varmaan menee niin että mä annan periksi pappiasiassa ja mies saa antaa periksi paikassa. En vaan jaksa ottaa puheeksi mitään vähänkään stressaavaa nyt.
 
Onnea Hildalle!

Mullakin oli viime yö ihan huono. Vissiin supisteli välillä ja muutenkin nukuin levottomasti ja pyörin koko ajan. Mulla menee aina sit tuosta pyörimisestä alamaha tosi kipeäksi ja pitikin ottaa jo särkylääke.

Minä sain keväällä äityispäivärahapäätöksen parissa päivässä. Jätin sen Kelan tiskille. Ja tää siis tapahtui Kuopiossa, jossa saa yleensä odottaa päätöksiä.

Kummit ollaan mietitty, mut ei olla vielä kysytty yhdeltäkään :). Kai tässä ehtii vielä. Myös kastepaikka (kirkko) ollaan mietitty, mut sitäkään asiaa ei olla viety ajatustasoa eteenpäin.

Täällä sataa vettä ja aurinko paistaa. Oho ukkonenkin jyrähti.

Biliga ja täysiaikainen poikanen (37+0)
 
Viimeksi muokattu:
Kirppiina: Kirjoitit, että Mutta ekat maksuthan tulevatkin jälkikäteen, eka maksu seur kk lopussa siitä kun äippäloma alkaa.

Tässä on varmaankin jotain eroja, koska mun äippäloma alkoi 4.7 ja ekat rahat maksetaan 5.8, ei elokuun lopussa. Näin siis on ainakin Kelan sivuilla.
 
Paljon onnea Hildalle vauvasta! :heart:

Kiitos hemari ja Siobhan onnitteluista! =)

Ja onnea teillekin hemari uuteen kotiin. Musta tuntuu että mä selvisin ihmeen hyvin muutosta. Monta päivää tehtiin aamusta yömyöhään hommia ja istua en kyllä kerennyt hetkeäkään kun vielä esikosien kanssa piti touhuta. No mulle kyllä alkoi perjantaina tulla niitä kivuttomia supistuksia ja niitä on sit tullut koko viikonlopun kun oon hommia tehnyt. Tänään koitan ottaa vähän rauhallisemmin, olla vaan esikoisen kanssa ja tehdä ihan perus kotihommia. Toinen jalka mulla turposi illalla ihan palloksi ja sitä yritän nyt lepuuttaa. Meilläkin on vielä tavarat ihan sekaisin ja osa laatikoissa mutta kai ne kerkeää. Mustakin oli kuitenkin parempi muuttaa ennen vauvan syntymää.

Äh mun on pakko lopettaa kun salaatti pitää vielä tehdä ja mies on jo tulossa ruokatunnille. Harmi kun sen loma loppui. Nyt sitä olisi vähän tarvittu. :)

Päksäkkä 37+3:heart:
 
Onnea Vimmu ja Hilda!!! :heart:

Hemari: saas nähdä kuinka pian alkavat käynnistää kun sulla arvot vieläkin noin korkeita. Sulla kuitenkin menossa jo rv38. Ja se Atarax oli kyllä ihan turha. Mulle lääkäri vielä kehui kuinka se nukuttaa niin toimi ihan päinvastoin ja olin hetken kuluttua lääkkeen otosta ihan tärppänä :kieh:. Vähän kuin ylikierroksilla. Ite tässä arvon milloin menis taas kokeisiin. Kutinoita on lisääntyvästi, mutta toisaalta on ollut helteitäkin ja turvotukset.Voi, että tää on rasittavaa kun tiedät, että saa mennä heti jos siltä tuntuu, mutta sitte tulee se tunne, että mä vain kuvittelen. Mä haluan, että jos nousua tulee niin saatais ne arvot heti kiinni. ja sillä tavalla mahdollisesti saatais estettyä käynnistäminen. Mun kropalle tuo käynnistäminen oli liian raju.
Hemari ja Viola: Miten teillä noita kutinoita on? kun mulla on lähinnä nyt ollut iltaisin ja öisin ja siksi olen epäillyt jotta johtuuko vain turvotuksista. Toisaalta mua kutiaa myös kasvot ja maha...en tiedä. Tänään on jo saanut jalkapohjia hinkat maton reunaan. En tiedä, sitä pelkää niin paljon tuon vauvakin puolesta, ettei mitään rajaa. Tuntuu, että mitä useampi raskaus sitä enemmän noita riskejä miettii. Hullua. : /

Violalle vielä: sullahan niitä arvoja seurattiin jo etukäteen niin mistä arvoista ne lähti sitten nousuun. Mulla on ollut pientä nousua nyt oikeastaan koko ajan. viimeiset kaksi kertaa on mennyt asat/alat 27/10 sappihappo 2 ja viimeisin asat/alat 30/13 sappihappo 4.


Onnea muuten kaikille jo täysiaikaisuuden ylittäneille. Täällä yritetään tulla perässä... :wave:

Leo
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

( . ) Neuvola/lääkäri tänään rv 36+6

Paino + 400g/vk
turvotus ++
pissa puhdas
sf mitta 36cm
rt
syke ++
liikkeet ++
Mut mun verenpaine 127/98 ja toka mittaus 140/96, alapaine alkaa olla kohta liian korkea! Olis jo laittanu heti äitipolille, mut mulla sinne ens torstaina aika. Kotona pitää kuitenkin mitata eikä saa yhtään nousta tuosta, sain mukaan myös muutaman pissitikun ja pitää kattoo sekin. Jos paine yhtään nousee niin sit vaan äitipolille heti.
Lääkäri teki myös sen kauan odotetun sisätutkimuksen, paikat pehmeät, sormelle auki, kanavaa n 2cm eli tilanne aikas hyvä. Aattelin et vois olla enempikin auki kun noita supistuksiakin jo näkyy olevan aikas paljon, osa sattuu osa ei.

Kummit Olis jo mietittynä, mut ei ole vielä kysytty. Lähipäivinä kysytään.

Jos sitä lähtis pikku päikkäreille, jaksaa sit illalla seisoa jonkin tunnin urheilukentällä. Lapset haluaa käydä viikkokisoissa juoksentelemassa. Luultavasti yöllä tietää sit seisoneensa jonkun tunnin...
 
Onnea Hildalle! :)

Täällä yks kummi kysytty, muista vielä vähä epätietoa :) Ehtiihän tässä onneks vielä. Kastetilaisuus pidetään kotona pienellä porukalla.

Sokerirasituksen uusinta oli tänään ja tulokset sain hetki sitten. Hyvältä näytti kaikki arvot. Saa jatkaa normaalia säännöllistä syömistä :)

Mahan ympärys on 106cm :) Jos joku on jotain kommentoinu niin yleensä naiset on ollu sitä mieltä, että on pieni maha ja muutama mies on todennu, et aivan suunnattoman kokonen maha, ja oonko varma et vaan yks tulossa :D

Salama 33+4
 
Onnea Hildalle! :flower:

Äitiyspäiväraha päätös - Kesti varmaan max 1kk että tuli päätös, ja siinä välis jouduin toimittaan jotain lisätietojakin kelaan.

Kummit - jotain ollaan mietitty, mut kysytään vasta kun vauva on syntynyt !

Ja tämän päivän neuvolalääkäri kuulumiset:

RV: 35+0
Paino: -100g eli yht. 8,9kg tullut.
Turvotus: + -
RR: 108/72 ( alapaine ei ole kertaakaan ollut noin "korkea" )
SF: 30 eli vähän keskikäyrän alapuolella mennään.
Syke: 150+
Tarjonta: RT mut sai vielä pään heilumaan, mutta tuntui kuulemma alakautta eli aika alhaalla oli.

Kohdunsuun tilanne - Pehmeä, 1-2cm auki ja pituus 1cm !! Meinas että ei kyllä viittä viikkoa masussa enään malttais pysyä, mutta en usko et syntyis etuajas ennenkun nään, koska esikkokin meni yli.. :)

majj & 35+0 POKS POKS ! :heart:
 
Heips!

ONNEA VAUVAN SAANEILLE :heart:

Tänään oli neuvola, tosi kova turvotus ja paino noussu nyt tasan 20kg!!!!56 kg sta 76 :(
Keskiviikolle sokerirasitukset, vielä tässä vaiheessa :confused: noh ei voi mitään, mutta on ihan kamalaa olla :( maha sf oli 35, elikkäs melkoisen suuri..Ja kamalan tuskainen olo ihan koko ajan.. :( Arpia ei ole vatsaan tullut mutta nyt kun niin kamalan turvotuksen pukkas niin reidet repeilee :( sormia ei saa enään koukkuun ja jalat ei taivu minnekkään :( Ja vettä kittaan kun viimestä päivää, ja suolaseen ruokaan en koske..tuntuu tosi epäreilulta kun ei voi nauttia yhtään olosta..tyttö tuntuu jättiläiseltä ku liikkeet sattuu välillä tosi kovaa..


Nti+ pikku nti 35+3
 
Onnea hilda <3

Neuvolakuulumisia täälläkin:
-rv34+5
-paino +600g/vko ja turvotukset plussalla
-rr 118/63 ei koskaan ole ollu noin alhaalla yläpaine
-hb laskenu 120 paikkeille..aloitan sektioo varten raudan
-sf-mitta 36cm eli laski yläkäyrän tuntumaan eka kertaa ;)
-pissa puhdas
-sykkeet 150 pintaan

kaikki siis ok..painon nousu vähä riepoo..tullu nyt melkein 12 kiloa jo..
 
Hemari Epäilen kans niinku Leokin että varmaan pian sulla käynnstävät kun viikot on jo niin liki 38. Varsinki jos arvot jatkaa ylöpäin! Sulla varmaan lääkettä kestää nostaa vielä yhellä, mutta liekkö alkavat enään nostaan jos mitään vastetta ei ole tuollakaan kolmella. Kun kuitenkin lääkkeelläkin menee n.viikko-kaksi ennenkuin vaikuttaa (tai niin lääkäri kerrattain sanoi.) Jos arvot alkavat lääkkeen ansiosta vielä laskea niin yleensä kutina helpottaa, joten sitten ehkä saisit vähän vielä huilattuakin!!! Väsyneenä ja huonosti nukkuneena jokainen päivä on niin raskas että ei yhtään tunnu lohduliseselta että pian käynnistys ja sitten helpottaa, jokainen päivä tuntuu liialta!!!! VOIMIA :hug:

Leo81 Kyllä mää menisin sinuna käymään taas katsomassa arvot. Etenki tuo että "Tänään on jo saanut jalkapohjia hinkat maton reunaan." kuulostaa ihan maksakutinalle! Ainut oire mistä pystyt itse tunnistamaan arvojen nousun on kutina ja jos se lisääntyy niin verikokeet on ainut keino erottaa se onko se maksa-arvoista johtuvaa vai jostain muusta. Tiedän kyllä itsekin että on vaikeaa aina mennä verikokeisiin jos meneekin turhaan, mutta olen yrittänyt ajatella että parempi niinkuin se ettei mene ja arvot onki nousussa. Mulla arvot pysy pitkään asat/alat n.35/50 ja sappihapot alle 6. Sitten asat/alat arvot oli eka noussu normaalin rajoissa jonkun verran ja itse epäilin että enteilisikö kunnon nousuja. Viikossa tästä olikin maksa-arvot noussut n.70/160:n ja silloin sappihappo ei ollut vielä ehtinyt reagoida oli 6. Kontrolli kokeissa sitten muutaman päivän päästä maksa-arvot 150/230 ja sappihappo 14. Eli nopeasti voi muuttua!!! Ja mulla ei tuolloin es kutissu mitenkään niin pahasti että oisin niihin osannut reagoida vaan juurikin mietin että oisko turvotuksesta/nahan venymisestä johtuvaa. Sitten kun sappihappo pomppas 14->26:n niin silloin oli jo kunnon riivaava kutina ja tiesin että arvot on nousussa.

Tänään siis äitipoli käynti: Ensi viikolla kontrolli maksa-arvoista, jos niissä ei erityistä nousua niin kontrolli 1,5 viikon päästä perjantaina äitipolille sillä ajatuksella että synnytys käynnistetään!!!!! :-O Kauheaa kuin nopsaan aika menee. Tuolloin siis kasassa 38+1. Tänään vauvan painoarvio 3,1kg eli hiven keskikäyrän yläpuolella. Pissa ja paineet ok! Painoa oli tullut (kiitos ihanan turvotuksen jaloissa) noin 1kg parissa päivässä. Kohdunsuu oli lyhentynyt nyt siis n.1,5cm max.2cm. ja sormelle auki. Vauva alhaalla, mutta pää liikkui vielä. Lääkärin ohjeena metsästää supistuksia nyt jotta kohdun suu aukeaisi noin kahdelle sormelle/pehmenisi. Tällöin pääsisin perjantaina suoraan saliin kalvojen puhkaisuun ja synnytys käynnistyisi nopeammin. Lääkäri meinasi ettei tarvitse ollenkaan nyt sitä cyto...? (en muista nimeä) vaan yritetään heti kunnolla saada käyntiin. Hui, alkoi jo tosissaan jännittään ja vähän pelottaankin... :eek: Esikoinen syntyi huonokuntoisena ja se jotenkin kummittelee mieltä vaikkei mitään pysyvää esikoisella jäänytkään. Tähän asti olen pystynyt työntään pelot syrjään kun synnytys ei ole ollut ajankohtainen mutta nyt alkaa tosissaan jännittää!!! Ei kai auta kuin yrittää kaikki ÄSSÄt ottaa viikoksi käyttöön jos es sen yhen "sormen" verran saisi edistystä aikaan kohdun suulla. Toisinaan supistaa ja toisinaan ei mitään, mutta ei ne kyllä vielä mainittavan kipeitä ole ollut. Lääkäri meinasi että yleensä hepatoosi potilailla paikat on hyvissä ajoin hieman pehmenneet jostain syystä. Niin on ollut mullakin molemmissa.

Hildalle Onnittelut pikkuisesta :flower:

Jotain muutakin oli tarkoitus kommentoida, mutta hatarapää vaivaa :D

Jännittynyt Viola ja "Wilhelmiina" 36+4

ps. Kysyin lääkäriltä että vieläkö tulokas näyttää tytölle niin sanoi ettei pysty vahvistamaan kun jalat oli niin sikkuralla. Eli edelleen mennään yhdellä veikkauksella ja jännätään pitikö paikkaansa :D
 
Onnea Hildalle!

Omaa napaa pikaisesti: Eilen alkanut supistelu rahoittuu ja jatkuu ja rauhoittuu ja jatkuu ja muikeat kivut jää päälle, että katsellaan onko tässä aineksia etenemiseen vai vaan kiusaamiseen....

Painun taustalle taas :wave:
 
Viola: Niin se vain äkkiä menee sinne puolentoista viikon päähän :heart:. Toivotaan, että pääset suoraan saliin. Mulla kypsyteltiin cytotecillä ekaa ja toimikin hyvin, muutamassa tunnissa. Oli kuitenkin niin rajuja ne supistukset ja taukoa ei yhtään. Nyt olen kuullut jostain katetri käynnistyksestä ja jos yhtään alkaa näyttää siltä, että joutuu käynnistykseen niin ajattelin kysyä tuosta. On luonnollisempi. Mulla on alkanut nyt kutinoiden myötä myös supistuksen tihentyä ja mä kyllä luulen, että joka tapauksessa tässä ei loppuun asti mennä. Pakko se varmaan oman mielenrauhan vuoksi on huomenna kokeissa käydä. On ainakin sitten huoli pois jos arvot vielä normaaleja. Meillä muuten myös tuon esikoisen kanssa hieman pitkittynyt ponnistuvaihe (melk. kaksi tuntia), vihreä puuromainen lapsivesi ym. aiheutti hieman huolta alussa. Tuon synnytyksen vuoksi haluaisin vielä äitipolilla käydä sen läpi, että mitä siinä oikein tapahtui. hetken aikaa tarvi olla vain pojan kaapissa vähän virkoamassa mutta onneksi ei sen enempää. Toinen olkapää oli jonkun aikaa lapsukaisella pois pelistä. En muista mitä sai pisteitä aluksi. Ei kuitenkaan mitään mahottoman huonoja. Mutta ymmärrän kyllä huolen! Toinen synnytys meni onneksi hyvin. :)

Miuski: toivotaan, että vielä supistukset hellitäis.

Nti: Voi toivottavasti olo helppaa ja saat turvotuksia pois. Ananasta, mansikkaa nyt kehiin josko niistä apua.?

Mammy: Hyviä neuvolakuulumisia siellä. :)

Majj: Hyvä tilanne siellä kohdunsuulla jo. :) Toivotaan, että ymmärtää nyt edetäkin sopivalla vauhdilla.

Leo rv 32+6
 

Yhteistyössä