ELOKUU 5

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uusi ketju
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hienoa Mervi, että pääsit sairauslomalle. Minä palasin juuri kahden viikon s-lomalta töihin. Ensimmäinen päivä oli pelkkää tuskaa. Aamulla pyörrytti ja oksetti enkä loppujen lopuksi tehnyt koko päivänä yhtään mitään muuta kuin juoruilin työkaverien kanssa ja siivosin sähköpostejani. Taitaa mennä samalla linjalla koko loppuaika. Lyhentelen työpäiviä lisäksi molemmista päistä reippaasti, jotta saisin nukkua tarpeeksi. Meillä kylässä oleva anoppi ihmetteli, teenkö töitä nyt osa-aikaisesti. Ei sitten ymmärrä, että kipeänä ei pysty tekemään töitä ja huilimaan on pakko päästä.

Eilen illalla nukkumaan mennessä poika potki mahassa ainakin kaksi tuntia. Olen taas ihan rättiväsynyt, kun unet jäivät vähiin.

Sinda 28+2

 
Heippa!

Meillä kaikki kunnossa. Kävin tänään ylim. lääkärikäynnin kun finnair vaatii todistuksen raskauden normaaliudesta rv 28 ->. Ihan 1h kotimaan lennosta kyse, mutta ovat kuulemma tarkkoja. Neiti oli raivotilassa, mutta mahtuu vielä kääntyilemään. Toivottavasti pysyisi vaan siinä asennossa.

lena
 
Tosi hyvä, että Mervi sai sairaslomaa, työsi on varmaan aika fyysistä ja siten rankkaa. Lepäile siis hyvin. Avokkisi lapsi taisi olla vuoroviikoin teillä ja äidillään, vai miten se meni?
Sinda, jotenkin kuulostaa, että taitaisit saada saikkua loppuajaksi, jos haet. Aika kauheata tuo pahoinvointisi vaan on. kyllä minullakin on nyt tosi helpottunut olo, kun olen pois töistä jäänyt. Viime yönä tosin näin työ(painajais)unia ja heräilin muutamaan tosi tiukkaan supistukseen.
Hassua Lena, että vaativat kotimaankin tunnin lennolle todistuksen. Multa sitä todistusta ei sitten kyllä kysytty missään, kun toukokuussa lentelimme Euroopassa. Varaudu siihen, että vatsassa käy kauhea myräkkä, kun kone nousee ja laskee. Taisi ainakin meidän pikkuisella mennä korvat lukkoon, ja purkkaa on tuonne kohtuun hieman vaikea tarjota, heeh! Ja toivottavasti siis vauvasi pysyy RT:ssä. meidän vauva on RT:ssä ja monottelee tuonne kylkiluihin. Tila alkaa selkeästi vähenemään ja potkut muuttuvat "potkuilusta" selkeisiin "tömpsähdyksiin" tai "tönimisiin".
Neuvolassa kaikki kunnossa, vatsankasvu nyt keskikäyrällä ja omaakin painoa hillitysti. Helle tekee varmaan sen, että en jaksa syödä paljoa. turvotusta silti kyllä on. Puhuttiin jo synnytyksestäkin, ihan positiivisesti siihen suhtaudun. Nyt on siis rv 32 ja 2, parin viikon päästä synnytystä ei esteltäisi, jos on käynnityäkseen. Uskon silti, että heinäkuulle asti päästään!
voikaahan hyvin helteessä tai työpaikan ilmastoinnin parissa!

Puh rv 32 ja 2
 
Poikahan auu meillä ja aiemmin kävi joka viikonloppu äitinsä luona, mutta nyt tuli huoltajuuteen muutos, ja poika on äitinsä luona jokatoinen viikonloppu parillisina viikkoina. Toivottavasti kitinä ja tappelu loppuu, kun avoni sai yksinhuoltajuuden.
Minä en kyllä taas yhtään tiiä miten päin tuo mukula tuolla mahassa myllertää kun eilen illallakin tuntui ihan alamahassa tuolla lonkkien sisällä myllerrys. Sitä kun on tuota "suojakerrosta" kertynyt mahan kohtaan niin ei niin selvästi tunne muotoja. Viimeksi terkka kyllä sano viikko sitte että oisi rt:ssä.. toivomma siis sitä =)

Korvat on ollu vähä oudon tuntuiset paripäivää... Nyt pitää liitää, sisko viemään rautatieasemalle.
Aurinkoisia hellepäiviä toivottelen.

Mervi 31+4
 
Äitiyspakkaus tullut postiin.... Jipii!!! Nyt vaan sais mies tulla töistä kotiin et pääsisi hakemaan. Ei malta odottaa. Eiköhän tämä ilta mene sitten sitä tutkiessa. Onkos muille tullut jo pakkaus?

Leppoisia hellepäiviä toivottelee lena 29+3
 
Joo meille tuli kans eilen äitiyspakkaus. On kyllä tosi ihania ne vaatteet.. Itekseni sain vaan niitä katella kun avo oli töissä ja sitte ku se tuli kotiin, niin taas sillä piti kiireellä lähteä.. sen verran se kahteli et miten se naisten kondomi toimii ja et "hei, täällä on liukuvoidettakin" =) taidanpa nyt ottaa ton ukon väkisin mukaani sitä katselemaan..
 
Olisipa ihana päästä hypistelemään uutta äitiyspakkausta, varsinkin sen talvihaalari näytti kuvissa aivan ihanalta. Tosin elokuussa syntyvillä ei juuri ole käyttöä topppapuvulle, koska ensimmäisenä talvena vauva hukkuu siihen ja toisena talvena se on liian pieni. En ymmärrä, miksi noinkin tärkeää vaatetta ei voisi tehdä kahta eri kokoa sen mukaan, milloin vauva syntyy. Ä-pakkauksen ihastelu jää nyt väliin, kun otin tällä kerralla pelkkää riihikuivaa. Esikoisen vaatteet odottavat varastossa lähes uudenveroisina.

Meidän nykyinen neuvola tuntuu kovin nahkealta sairauslomien suhteen. Ihan kuin siellä vähäteltäisiin raskaudesta johtuvaa sairastamista, ja saikkua saa anomalla anoa. Esikkoa odottaessa suorastaan tyrkytettiin kotiin jäämistä heti, kun alkoi vähänkin olla huono olo. Kun päällisin puolin näyttää terveeltä ja arvot ovat kunnossa, niin jopa ammattilaisten näyttää olevan vaikea uskoa, että silti voi olla oikeasti kipeä. Yritän sinnitellä töissä vielä ainakin ensi viikon ja käyn sen jälkeen taas yrittämässä, jospa saisin armahduksen loppuajaksi ja pääsisin saikulle. Ei tässäkään juuri järkeä ole, että istuskelen aamupäivät työpaikalla netissä surffailemassa ja puolen päivän aikaan onkin jo pakko lähteä kotiin, jotta pääsee nukkumaan tai edes makuuasentoon huilimaan.

Ihania kesäpäiviä toivottaen

Sinda 28+5
 
Se uudessa äippäpaketissa oleva toppapuku on kokoa 68 eli ei se minusta (ainakaan näin heti ajateltuna) ole iso seuraavaksi talveksi, riippuen tietysti lapsen kasvusta.. aiemminhan toppapuku on ollut isompi, mutta uuden pakkauksen puku tosiaan on pienempi.
 
Olipa kamala aamu, kun jouduin jättämään itkevän esikoisen hoitopaikkaan. Oma hoitotäti on sairauslomalla tämän viikon ja tyttö on nyt oudossa varapäiväkodissa. Muuten kyllä olo on mitä mainioin, harvinaista herkkua tällainen. Eilen aamulla oksensin töissä, mutta nyt olo tuntuu täysin normaalilta, ihanaa.

Minä katselin esikoisen aikaisia muistiinpanojani ja huomasin, että näillä viikoilla tyttö hikotteli mahassa kovasti. Tajusin, ettei pikkukakkonen ole hikannut vielä kertaakaan. Miten muilla elokuulaisilla, onko hikkailuja tuntunut?

Sinda 29+2

 
Itse en ole hikkailua kuullut muuten kuin viimeksi kun sydänkäyrää ottivat niin alkoi hikottelemaan ja se tuntui kun sitä anturia kädellä jouduin hieman painamaan, että saa kuulumaan kunnolla. sen yhden ainoan kerran olen kuullut/tuntenut. Muutoin ei ole kyllä tuntunut ollenkaan..
 
Moi! Meillä vauva hikottelee päivittäin useastikin. Yölläkin tuntuu, että kun nousen vessaan, niin toinen taitaa oikein ryystää lapsivettä, koska hikottelua tulee silloinkin. Yleensä kuitenkin aina, kun olen syönyt jotain. Sydänääniä kuunnellessakin eräällä kerralla nakutti juuri niin sopivasti, että ei meinattu sykettä saada, kun hikka aina sen katkaisi. Siitäpä osaan myös päätellä, missä vartalo on. Nyt arvelen, että pää on jo alhaalla, mutta vielä saattaa kääntyä niin, että peppu ja jalat vaihtavat puolia.

Tänään on hieman viileämpää ja nautin siitä kyllä aivan täysillä! Mutta nyt päikkäreille itsekin, kun esikkokin vetelee unta!

Minäkin otin nyt rahana ä-pakkauksen, ja onneksi, koska noita vauvanvaatteita on todella paljon. Suurinta osaa en edes enää muistanut, kun niitä kaappiin taittelin. Pinnis tarvii vielä koota makkariin, niin sitten ollaan jotakuinkin valmiita. :)
Puh rv 33
 
Terve siis pitkästä aikaa kaikille!
Kesä on jo pitkällä ja raskaus alkaa tuntua/näkyä niiin todelliselta, että ihan jännittää.. Myö siis pientä neitiä odotellaan..mutta eihän se koskaan niin sata varmaa ole. Kevät/kesän alku on sujunut hyvin, tosin asuinpaikkaa vaihdettiin etelämmäksi miehen töiden vuoksi. Täällä siis majaillaan kuukausi ja sitten takaisin kotiin ja kiireellä vauvan tavaroita ja vaatteita laittelemaan paikoilleen.

Hg tippui minulla matalaksi, rautakuurista huolimatta, sepä tässä ainoa miinus onkin ollut.. ja tietysti vähän väsyttää..

Nyt kun kerrankin saisi oikein luvan kanssa lomailla ja olla tekemättä mitään, niin kova hinku olisi töihin tienaamaan ja touhuamaan (ehkä se vaan on se ajatus.. jos oikeasti olisin töissä, niin tod.näk. valittasin täällä, kuinka kurjaa ja ikävää on kun ei saa tehdä mitä haluaa ;)
Muuten kyllä olisi ihanaa, jos saisi jo nähdä tämän tulevan pienokaisen ihan livenä.

Mukavaa kesää kaikille ja toivotaan, että säästytään pahimmilta aavikko-helteiltä.. toivottavasti saa pulikoida, eikä tulehdusvaara iske!
t. Antsa 31+1
 
Moi!

Täällä on työmotivaatio nollassa. Eilen oli nla ja kaikki ok. RR 120/73 p.92, Hb vaan 115. Rautaa olen yrittänyt syödä päivittäin, mut hemppa ei vaan nouse. Painoa oli tullut nyt ihan kivasti n.300g viikkotahtia, kun viimeeksi tais olla kilon viikkovauhti =). Nyt tullut n. 10kg, miten muilla?

Mulla alkaa tosiaan työnteko tökkiä. Neuvolan terkkari sanoikin että on ihan psykologinen juttu, että alkaa näillä viikoilla mielenkiinto ja ajatukset olla muualla kun työssä. Sanoi, että jos et jaksa hae vaan saikkua. Katsellaan josko vielä pari viikkoa jaksaisi. Mulla ei ole oikeastaan muuta vaivaa kun, että ei vaan jaksa. Tunnen itseni ihan lusmuksi, vaikka kai se on ymmärrettävää että olo alkaa olla jo aika tukala. Yötkin menee vessassa ravatessa eli uni aika katkonaista. Seli, seli joo... Muilla vastaavaa?

Olipas valitus, sori... Noh, kyllä tämä tästä.

Päivän jatkoja! Lena 30+



 
Neuvolassa käyty.. RV 32+5
Hemppa 146
Pissa puhdas
SF-mitta 29-30cm (ku ei puolikkaita kehannu laittaa.)
Paino on hitusen tippunut, (luulen sen johtuvan säännöllisestä ruokailusta)
verenpaine 148/82
Turvotusta plussan verran. Iteki ruennu jaloista huomamaan sormien lisäksi.
Ja käsikopelolla vauvan pää olisi alhaalla.
Seuraavaksi mulla onkin 25.6 äippäpolille ultra ja sitte 2.7 seuraava neuvola.
 
Moikka pikaisesti!

En ole kadonnut kokonaan vaan olen hautautunut muuttopuuhiin =)! Olo on ihan hyvä ja maha on valtava!! Ensi viikolla taas neuvola, palaillaan!

Toiveikas rv 30+4
 
Heipähei,

Arvatkaapas ketä on alkanut lievästi jännittämään, sillä noita supistuksia vaan tulee jo aika hyvissä sarjoissa. Ikävähköä on se, että ne kyllä tekevät jo kipeätä, kestävät puolesta minuutista minuuttiin.. Nyt justiin mulla on kyllä rv:tkin ihan sekaisin, olenkos nyt sitten jo rv 34..? Onneksi ensi viikolla on lääkäri, joten saadaan joku kokoarvio. Mutta että tässä tarvii oikeasti alkaa jo miettimään sitä lähtöä!

Toiveikkaalle tsemppiä muuttoiluihin, ehkä se on vielä helpompaa, kun vauva kulkee mahassa? Mutta tietty nostella ei paljon saa. Mervin vauvan pää on jo alhaalla, hyvä hyvä. Mua nauratti toi "käsikopelolla" määrittelysi, vaikka sitähän se juuri on :)
Ja lenalle työmotivaatiosta sen verran, että kai ihan tyypillistä, että ajatukset suuntautuvat muualle kuin työhön. Ajatelkaa vaan, että omassa kehossa, tai sen sisällä kasvaa IHMINEN! Eipä se ole ihme, jos työjutut eivät aivan totaalisesti jaksa kiinnostaa. Toisaalta se muukin tekeminen on hyväksi, että ei pelkkää raskautta ehdi pohtimaan viikkotolkulla! Toisessa raskaudessa sitä vaaraa ei ole.. heeh.

Nonni, minä jään jännittämään noita suppareitani. Kävin kurkkimassa heinäkuun ketjuakin ja yksi minua viikon edellä oleva näytti jo myös pyörivän supistusten kourissa. Voihan olla, että olen vielä elokuussakin yhtenä kappaleena, mutta kyllä jotenkin olen aivan varma, että etuajassa kakkonen maailmaan saapuu. Ja saa kyllä saapuakin!

vointeja elokuisille toivottelee Puh r 34.. eikö? :)
 
Iiks, jännittää ihan Puhin puolesta. Toivottavasti ei ihan vielä ole tosi kyseessä. Minäkin olen sitä mieltä, että vauva saisi syntyä mielellään viikon-pari ennen laskettua aikaa. Vauva tuntuu niin vauhdikkaalta, että luulen senkin haluavan aiemmin ulos.

Tänään taas vaihteeksi oksensin aamulla. Meni päivän suunnitelmat mönkään. Jäin kotiin makaamaan, kun mies ja esikko lähtivät meren rannalle piknikille sukulaisperheen kanssa. Pikkuisen harmitti, mutta toisaalta pitkät päiväunet tekivät hyvää.

Sinda 30+3
 
Minä täällä vaan ilmoittelen olemassaolostani, Kamalasti teiltä tullut tekstiä, että olikin työ saada luettua kaiki =)

Mulla on ollu aina semmonen poika fiilis, että "mitenhän sitä osaisi ees tyttöä hoitaa"
Itsellä ei ole kyllä tullut suuremmin ajateltua että "pojat on poikia" mutta tottahan (ei ehkä koske kaikkia) on että tytöille on hivenen hellempi kasvatus, eikä (näin pahasti sanottuna) tytöille voi huutaa, myöhän ollaan niin herkkiä =)
Eli kerran keskusteltiin tuttavan kanssa aiheesta, että emme tiedä yhtään tyttöä jota kärsisi "komentaa kovemmin"..
Mulla on ihan hirvee vaunukuume!! Avo on vaan niin ärsyttävä että kerkeehän ne myöhemminkin ostaa, ku minä oon jo silleen et nyt heti äkkiä tänne kaikki! =D rattaat on siis jo päätetty millaiset haluamme ja varattukin ne on. Eripaikkakunnalta saatiin 100€ halvemmalla vaunut mitä täältä meidän kaupungin putiikista. rahti tuo ja silti tulee halvemmaksi. Turvakaukaloakin käytiin eilen autoon sovittelemassa, että onko parempi sellainen jalustalla oleva jossa on säätö, vai ilman säätöä. Minun autoon säädöllä oleva oli istuvampi.

Nyt ei kyllä ole tähän hätään mielenpäällä mitään kerrottavaa enmpää.. Tai siis järki ei juokse!

Mervi ja ötö 33+3
Lainaa
 
Mervi: Meillä on ainakin tyttö, joka ei ole moksiskaan 'kovemmasta komentamisesta'. Tyttö on kyllä todella kiltti, mutta silloin harvoin, kun äidiltä hermo pettää (maitomuki heitetty taas lattialle) ja olen sortunut huutamaan tytölle ja laittanut pois keittiöstä, niin tämä menee vain iloisena omaan huoneeseen leikkimään. Kummisetä yritti kerran myös komentaa tyttöä. Sanoi, että kerran kun karjaisee niin kovaa, että lapsi alkaa itkeä, niin eiköhän usko. Oli kuulemma tepsinyt hänen poikiinsa. Noh, meidän neitihän vain katseli ihmeissään, että mitä setä oikein karjuu. On siis todistettu, että huutaminen ei tehoa meidän neitiin, mikä onkin ihan oikein. Löytyyhän niitä paljon parempiakin konsteja lapsen kasvattamiseen.

Onkos teidän kunnissa mahdollisuutta sylkitestiin ja onko joku käynyt sellaisessa? Minä varasin itselleni ajan, kun kerran sellaisen ilmaiseksi saa.

Hyvää juhannusta kaikille elokuulaisille!

Sinda 30+4
 
Sylkitestissä mitataan äidin/isän Streptococcus Mutans -bakteerin määrä syljessä eli sen hampaiden reikiintymistä aiheuttavan bakteerin. Tämä taitaa olla aika uusi juttu. Pitoisuus mitataan odottavilta äideiltä (yli rv 30) tai synnytyksen jälkeenkin voi vielä mennä testiin ilmaiseksi. Isiltä testi maksaa. Tiedän, että minulla tuota bakteeria on reippaasti, koska reikiä yhä tulee hampaisiin, mutta onpahan kiva kuulla taas uusimmat ohjeet hampaiden hoitoon ja bakteerin siirtymisen estämiseen lapselle.
 
nostelee..

Hyvää juhannuksen jälkeistä viikon alkua!
Meillä siis nyt neuvola tulossa, saadaan toivottavasti joku kokoarvio. Supistuksia tulee, välillä ihan 5 min välein, onneksi lakkavat joko suihkussa tai lämmitetyn kauratyynyn kanssa.. Mutta että kyllä se lähtö taitaa pian tulla! tai sitten ei, ja kärväilen täällä viimeisenä :)

Sylkitestiä ei ole tarjottu, en ole ainakaan menossa nyt, mutta kuulostaa kyllä ihan hyvältä. Voisihan sitä käydä ihan tarkistuksessakin.

Juhannuksena lähti talviturkkiin pois, vaikka paljon rannassa ollaankin oltu, niin nyt vasta uin. Ja meinasin painua pinnan alle, kun koitin selkää uida. Heeh, enpä tajunnut, että ei se ainakaan minulta onnistunut!

Puh rv 35 (vielä pari päivää vajaa, mutta sitten se 35 on täynnä )
 
Itse kävin äsken äitipolilla ja kaikki oli hyvin. RV 34+2 Painoarvioksi saatiin 2660g ja edelleen on kasvussaan viikkoa edellä (ollut jo varhaisesta vaiheesta asti) raivotarjonnassa pötkötteli, onneksi!
Mullahan oli sokeriarvot kaikki poikkeavat ja niitä on nyt seurailtu ja ainut mikä on korkealla on paastoarvo. Siitä sitten hoitaja soitteli viime torstaina, että varaudu siihen että joudut ilta insuliinin ottamaan ja että pari-kolme päivää olet osastolla seurannassa. No, luojan kiitos ihana lääkäri sanoi, että eivät ottaisi minua vaikka haluaisinkin, eli ei huolestunut siitä kun vauva muuten kasvaa normaalisti. =) Helpotti tosi paljon. Verenpainetta käski mittailla päivittäin kotona ja sanoi että jos alapaine nousee yli 95 pitää ottaa yhteyttä äitipolille, muuten ei mitään ja seuraava käynti rv37 jolloin on ilmeisesti se synnytystapa-arvio jne.
Oli sama lääkäri joka oli lapsivesipunktiossakin ja on tosi mukavan oloinen "ukkeli". Tuumi kohdunsuun tilanteesta vaan että, tämähän on pitkä ku näläkävuosi =) (eli ei hälyyttävää sielläkään päässä.)

Nyt minä täällä hymyssä suin olen kotona ja ei taas oikein mitään voi järkevästi ajatella kun on niiiiiin hyvä mieli.
Sen verran vielä että juhannus meni hyvin mökillä ollessa. Isäni tuumi, että meillä pitää hetteestä hakea vettä kun meidän mökin kaivovesi on testattu silloin kun kaivo on tehty (pitkä,pitkä aika sitten) ja siinä oli lukenut, että ei suositella raskaana oleville, imettäville ja pienille lapsille. niin haettiin sitten hetteestä vettä joka oli todella hyvää! On meidän mökin kaivovesikin tosi hyvää juomavettä (monessa kaupungin verkossakaan ei ole niin hyvänmakuinen vesi) mutta ero oli huomattava. Piti sitte eilen lähtiessä koukata hetteen kautta ja ottaa mukaan kotiin asti.
Vissiin jonkinmoinen myötätuntokrapula oli sunnuntai aamuna, kun puuron syönti piti lopettaa kuvottavan olon vuoksi, koko la-su yön oikeastaan oli paha olo ja nukuin todella huonosti ja päivälläkin huono olo jatkui kunnes haettiin kaupalta jätskiä ja sitte olo helpottui kun sai jotain syödäkseen.

Jeps jeps ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Mervi rv 34+2
 
Moi!

Täällä sitä nyt minäkin lomailen, vihdoin! Loma alkoi viikko sitten. Ihmeen hyvin sitä jaksoi töissä ollaan loppuun asti, vaikka välillä miettikin saikun hakemista.

Kaikki mennyt masun kanssa oikein hyvin. Vauva noin 2600 g ja lääkäri arvioi, että noin 3500g on syntymäpaino, jos lasketun ajan kieppeillä syntyy. Siis keskikokoinen vauva tulossa. Vihdoin sain muuten hemoglobiininkin nousemaan, nyt se on jo 120, kun pitkän aikaa oli tuolla 100 tuntumassa. Obsidan-kapselit ei autttaneet, mutta luontaistuotekaupan Floradix-yrttirautajuoma tehosi heti. Suosittelen!

Kaikenlaista pitäisi vielä touhuta kotona ennen vauvan syntymää ja jotenkin sitä pelkää, että aika muka loppuu kesken. On sitä mullakin stressin aiheet..;)

Hyviä vointeja kaikille ketjulaisille!

Tuikku 34+4
 
Jiihaa, sain lopultakin sairauslomaa koko loppuajaksi. Eipä tarvitse tuhlata edes kesälomia sairastamiseen. Onneksi sattui mukava uusi työpaikkalääkäri kohdalle. Kohdunsuu oli pehmennyt ja pituutta jäljellä 2,5 cm (normaalisti 3 cm). Kuulostaa lupaavalta. Ehkäpä pääsen piinastani jo vähän aikaisemmin. Poika köllötteli raivotarjonnassa. Sain kokeilla päätä. Selkä ja peppu oikealla ja potkut tuntuvat edelleen vasemmalla puolella. Varsin eläväinen veitikka masussa asustelee. Välillä olen hätää kärsimässä, kun yritän nukkua, mutta poika saattaa testailla tunninkin putkeen jalkapalloilijan taitojaan.

Sitä kyllä vähän epäilen, kun lääkäri veikkasi pahoinvointini syyksi mahakatarria. Kumma, ettei se ole raskauksien välissä mitenkään oireillut. Määräsi myös ummetukseen lääkkeitä. Uutena vinkkinä pahoinvointiin sain jääkylmän veden juomisen aamulla ensimmäisenä. Pitääkin kokeilla sitä seuraavaksi.

Sinda 31+2
 

Yhteistyössä