S
stitch 24+5
Vieras
Hei taas!
Mulla on vatsa kasvanut viime päivinä voimakkaasti ja niiden mukana ovat tulleet ilmeisesti ne liitoskivut. Samoin vauvan liikehdintä ja potkujen voimakkuus on lisääntynyt huomattavasti. Ajattelin ostaa huomenna sellaisen tukivyön mikäli vaan löydän.
Katselin päivällä ohjelmaa perheestä, jossa oli ennestään jo kaksi poikaa. Perheeseen syntyi sitten yllättäen tyttö, joka kuitenkin eli vain 13 kk sairastaen jotain vaikeaa tautia joka jäi hieman epäselväksi. Ohjelmassa esitettiin valokuvia ja videopätkiä vauvasta ja taustalla soi tunnelmallinen musiikki. Kun selvisi ettei tyttö selviä enää niin purskahdin vuolaaseen itkuun jolle ei meinannut tulla loppua. Liikutun yleensäkin tuollaisista ohjelmista, mutta koskaan ennen en ole tuolla tavoin menettänyt ""kontrollia"" tv-ohjelman seurauksena. Kaikkea tämä raskaus saakin aikaan
No jotain hyvääkin se tuo mukanaan, nimittäin täällä on alkanut jo siitepölyaika ja normaalisti lääkityksestä huolimatta silmäni kutiaisivat ja nenä vuotaisi mutta nyt en tarvitse edes nenäsumutetta päivittäin kun oireita on niin vähän jos ollenkaan.