Elokuu 2006/17

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jatkuu..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei!

Yläkäyrällä vetelee se sf-mitta täälläkin. Pistää mietityttämään, kuinka iso vauva sieltä mahtaa olla tulossa... vaikka sf-mitta riippuu kai myös paljon mahan muodosta ja ruumiinrakenteesta?

Vauva on ollut tosi aktiivinen viime päivät, eilen oli oikein show käynnissä jota miehen kanssa ihailtiin. Ihan nyt viime päivinä on toisinaan tullut sellainen olo, että ilma meinaa loppua... Justiinako sitä kyseli? Vauvelit taitaa painaa meidän keuhkoja kasaan. Samoin potkuja satelee virtsarakon seutuville sillä seurauksella, että on jatkuva pissahätä. Moni useamman lapsen äiti on muuten sanonut just niin, että vauvan luonteen huomaa jo kohdussa. Eli kun toiset melskaa ja toiset on rauhallisempia, niin sama meno jatkuu myös syntymän jälkeen. Tai että jos vauva on illalla aktiivisempi, niin sitä se on myös jatkossa.

Vaunuasioissa ollaan edistytty sen verran, että olemme kallistumassa 3-pyöräisten rattaiden suuntaan, joihin sitten lisävarusteena hommattaisiin pehmeä koppa. Yhdistelmät tuntuu raskailta kaupunkikäyttöön ja vaunuosan käyttöikä lyhyeltä. Toisaalta sellainen pehmeä koppa voi olla aika ahdas... täytyy nyt vielä funtsia tätä. Ei todellakaan olla vielä valmiita tälläkään suunnalla.

Onnea kaikille ultrassa käyneille!

Viikonloppuja!
-Minttu 28+4
 
Nostanpa meitä etusivulle kun kerran ollaan oltu hävöksissä! ;)

Onnittelut Shantille poika uutisista ja tervetuloa takaisin Suomeen! Näillä viikoilla ei varmaan tuo erehtymisen todennäköisyyskään ole enää kovin suuri. Meillehän on tyttöä veikattu rakenneultrassa, mutta edelleen olen ostanut lähes kaikki tarvikkeet hyvin sukupuolineutraalein värein, varmuuden vuoksi!

Minttu ja muut isomahaiset, yläkäyrällä on sf-mitta ollut täälläkin ja koko ajan. Toivon kanssa, että se ei automaattisesti tarkoita isoa vauvaa vaan että oma ruumiinrakenne voisi vaikuttaa näin.

Potkut alkaa kyllä olla jo voimakkuudeltaan sitä luokkaa, että välillä ihan tosissaan tuntuu ilkeältä. Semmoisen olen huomannut, kun menen oikealle kyljelle makaamaan alkaa usein ihme värinä molemmissa kyljissä...en tiedä mitä se vaavi silloin oikeen touhuaa, kun ei ne varsinaisia potkujakaan ole!? Ihan hauskaa sinänsä, en valita! :)

Anopeista ja äideistä puheenollen, luulen että pääsen aika helpolla molempien suhteen. Kummankaan en usko puuttuvan meidän kasvatukseen ja vauvan hoitoon, ovat sen luonteisia ja hyvä niin!

Äitiyspakkausta odotellessa! :)

 
Hei taas!

Tein eilen listan vaatteista, jotka olen jo hankkinut/saanut lahjaksi ja tuntuu että niitä on aivan liikaa :p Ainakin listasta tuli pitkä ja varsinkaan kokoa 62 ei varmaankaan tarvitse enää yhtään lisää :p Huomasin myös että sama koko voi olla todella erikokoinen valmistajasta riippuen. Esim. yksi body kokoa 62/68 oli yhtä pieni kuin useimmat bodyt kokoa 50/56 joten listasin sen samaan nippuun noiden pienempien kanssa.

Tänään saadaan suurin osa vauvatarvikkeista kun lanko tulee perheineen kylään :) Mukavaa kun pääsee niitä jo tutkailemaan vaikka ehdittiin me jo vaunut ja rintareppu testatakin aikaisemmin :)

Omasta voinnista sen verran, että pahin vatsan kutina on kadonnut ja muutenkin esim. selkäsäryt jne eivät ole vaivanneet juuri ollenkaan viime aikoina. Sen sijaan vauvan muljahtelut tuntuvat päivä päivältä voimakkaammilta mutta varsinaista kipua ne eivät aiheuta vaikka välillä henki ns. salpautuukin yllättävästä potkusta tms...
 
moikka Hobitti + muu elokuun porukka!

Ihmettelin vähän tota, kun moni kirjoittaa, että lääkäri on vaihtunut... Mulla on vikkoja nyt 30+0 ja mulla on neuvolan lääkäri ollut tasan yhden kerran! ja tämä käynti oli joulukuun lopulla.. ja laskettu aika elokuun alussa.

Mulla ei kyllä ole ollut mitään ""ongelmia"", eli ei ole ollut kyllä tarvettakaan lääkäriin. Neuvolan tädin käynneillä kaikki arvot on olleet ok.

Kertoisitteko kuitenkin, miksi teillä on ollut usemman kerran lääkäri...?
tuli pikkanen huoli meikäläiselle...
 
Mulla on ollut lääkäri nyt kolme kertaa. En sitten tiedä montako pitöis olla, koska vielä on tietääkseni ainakin kaks kertaa tulossa muistaakseni.
Vartsa möyrii ihan hirvaaesti ja viime yönä jouduin ekan nouseen käveleen suonenvetojen takia. Närästys on myös löytänyt mun luo. Lisäätyyköhän nää vaivat vielä paljon. Mutta kyllä ne unohtuu, kun katselee masua, kun se velloo puolelta toiselle ja aattelee, että muutaman kuukauden päästä vois jo saada lapsen syliin. Oon lukenut ihan kauheesti noita toukokuun-ketjun synnäri juttuja ja hymy tulee aina naamalle.
Masu rupee jo välillä oleen tiellä js vaikka kumartuu jotain ottaan. Ja huomaan kyllä väsyväni todella paljon nopeammin. No viikko vielä töitä ja sitten alkaa äippäloma.
Viikonloppu meni puutöissä mökillä. Tai siis muut teki puutöitä ja minä vaan kattelin.
Hyvää viikonalkua kaikille.....
 
Konkreettisemmalta se vauvan tulo tuntuu täälläkin, varsinkin nyt kun vauvan sänky verhoineen seisoo paikallaan yhteisessä makuuhuoneessamme :)

Saimme myös muita tarpeellisia tarvikkeita kuten kylpyammeen telineineen, babysitterin, rintarepun ja paljon pieniä juttuja. Myös käytettyjä vaatteita ison kassillisen. Vaikka ne ovatkin käteviä, ne eivät aiheuttaneet samanlaisia aah-huokauksia kuin vastaavat uutena, kai johtuen siitä että niistä näki jo mitä se tuleva arki tulee olemaan - paljon pyykinpesua :p

Kai tuo lääkärikäyntien määrä on Suomessa osin kuntakohtainen joten ei kannata huolestua jos ei tule yhtä monta käyntiä kuin muilla. Tasoittaakseni tilastoja oikein kunnolla voin kertoa ettei täällä ole ollut vielä yhtään lääkärikäyntiä enkä ole varma tuleeko sellaista. En ole lukenut mistään esim. synnytystapa-arvion tekemisestä tai ultraamisesta jotta näkisi miten päin vauva on kohdussa. Pitää kysyä ensi viikolla seuraavassa tarkastuksessa.
 
Mulla neuvolalääkärikäyntejä takana kolme. Kaksi ultraa ja yksi kohdunsuun tarkastus. Sama lääkäri ollut (valitettavasti) koko ajan. Tiedän myös paikkakuntia jossa ultrauksen hoitaa kätilö joten ehkä siksi vähemmän lääkärikäyntejä joillain.

Makuuhuonetta järjesteltiin viikonloppuna uuteen uskoon. Sängyn ja turvakaukalon hankinta seuraavaksi listalla. Kyllä tämä tästä vähitellen järjestyy. Veljen vaimon kanssa pitäisi jutella sitterin ym lainaamisesta.

Keskiviikkona taas neuvolaan. Paino noussut liikaa viimeisen kahden vkon aikana. Saa nähdä joko joudun sokerittomalle dieetille...

Justiina rv 30+3
 
Hei vaan!

Olis kyllä kiva tietää, mikä on ""liikaa painonnousua""? Mullakin tulee kohta 10kg täyteen ja sanottiin vain, että oikein hyvältä näyttää. Ei yhtään liikaa. No, toivottavasti et joudu millekään kuurille - musta ainakin on inhottava seurata mitä suuhunsa panee.

Joku sanoi uteliaisuuttaan lukeneensa toukokuulaisia - minä kävin tänään lukemassa kaksi viimeisintä ketjua:)) Voi vitsi. Se ei auta ku ootella, että ite on siinä pisteessä. Joko teitä hermostuttaa synnytys? Mulla se on yhä enemmän ja enemmän mielessä. Synnytysvalmennus ois sitte kesäkuun puolessa välissä. Siihen asti pitänee olla vielä ihan asioista tietämätön. Saapa nähdä onkohan mulla vähän turhan kovat odotukset siltä valmennukselta...

Masu poukkoilee. Välillä hiljenee hetkeksi, mutta taas kohta aloittaa muljuilemisen. Joskus kun potku tai nyrkki osuu useamman kerran samaan kohtaan, se alkaa sattua pikkuisen. Samoin kyljet mulla alkaa olla aika kippeet. Taitaap toukka laajentaa pesäänsä kylkiluiden alle. Väsymyskin on kyllä palannut takaisin oireiden listalle. Nytkin nukuttais niin mielettömästi...

Pakko jatkaa töitä - vaikkei kyllä pätkääkään enää kiinnostaisi:) Vielä tasan 4 viikkoa!

Hobitti & Toukka 31+0
 
Huih...mä alan vasta pikkuhiljaa tajuta, kuinka lähellä synnytys oikeastaan onkaan. Oon tässä ajatellut jatkuvasti, että hui kun aika kuluu nopeasti, enää vajaa kolme kuukautta jäljellä, mutta itse asiassa vasta nyt alkaa iskeä paniikki, kun tajusin, ettei meillä ole oikeastaan MITÄÄN valmiina. Oon vaan odotellut, että pääsis muuttamaan, kun ei tähän kämppään mahdu yhtään mitään. Mutta kun muuttoa ei kuulu vieläkään. Apua. Tässä taitaa tulla todella kiire.
 
Heippa!

Lääkärintarkastusten määrä on kuntakohtainen ja kyllähän ne neuvolasta ohjaa lääkärille jos on syytä. Meillä lääkärintarkatuksia on kolme (rv.12, rv.26 ja loppuraskaus). Olen muuttanut kesken raskauden paikkakunnalta toiselle, mutta samat käytännöt molemmissa kaupungeissa.

Mä ole niin hajamielinen etten edes muista mistä olen kirjoittanut aikaisemmin =). Mua vähän (siis paljon) kauhistuttaa anopin ja oman äitini vauvaintoilu. Omalle äidilleni voin tietenkin sanoa suoraan jos hänen käytöksensä alkaa hermostuttamaan ja hän sen ymmärtää, mutta anoppi onkin sitten toinen juttu. Hän loukkaantuu ystävällisestäkin sanomisesta ja ei varmasti unohda jos tuntee itsensä loukatuksi tuoreena ja neuvomishaluisena mummona.

Meillä on vaatekomerot täynnä ystäviltä saatuja vauvanvaatekasseja, mutta siinäpä ne valmistelut sitten onkin... Vaunuja tai muuta ei vielä ole hankittu. Pinnasänky saadaan myös ystäviltä ja ajattelin maalata sen. Mutta osaisko joku sanoa että voinko mä nyt maalata ollenkaan vai on ne kalustemaalihuurut jotenkin haitallisia?

Aurinkoista viikkoa,

sitrus 31+0
 
Voit maalata kun pidät ikkunat auki ja taukoja sopivasti maalauksen lomassa. Muistathan valita ns. lapsiystävällisen maalin pinnasänkyyn.

Mulla on kai sen verran pitkä selkä ja muutenkin lapsi tuntuu viihtyvän enemmän tuolla alavatsan puolella ettei kylkiluihin ole osunut vielä yhtään potkua. Vaikea sanoa missä asennossa vauva on, luulen että pää alaspäin mutta välillä on varmaan poikittainkin. Olen yrittänyt etsiä pientä pyllyä tai päätä mutta vaikeaa vatsan läpi on tunnustella varsinkin kun on tuo istukka edessä :D

Missä vaiheessa kannattaa muuten ostaa niitä imetysliivejä?
 
Jossain sanottiin että noin kk ennen laskettua aikaa imetysliivejä voisi ostaa. Ite ajattelin ostaa yhdet ennen ja sit kun maito noussut rintoihin ja tietää todellisen koon niin täydennän varastoa. E-kuppi jo nyt niin tuki ja istuvat liivit tärkeät.

Tultiin just synnytysvalmennuksesta. Vähän tuli uutta tietoakin etenkin oman sairaalan valmiuksista. Synnytysvideo oli kuvattu Haikaranpesässä ja antoi todella pehmeän kuvan synnytyksestä. Shokeeraustarkoituksessa kuvattuja videoita nähneenä sanoisin et oikea valinta valmennuksen pitäjältä. Turha sitä paniikkia on enää lisätä liikuttuneessa tilassa olevien keskuudessa.
 
Meillä sama homma, muutto vasta heinäkuussa ja nyt tuli paniikki kun mitään ei ole ostettu ja 10 viikon päästä voi vauva tullla jo. Nyt tarttis sit tosissaan ruveta miettii mitä kaikkea pitää ja kannattaa ostaa...
Ootteko muuten miettineet noita rokotus juttuja? Mä ainakin päädyin siihen etten sitä calmette-rokotusta lapselle anna. Ja muutkin rokotukset vähän epäilyttää. Kävin lukemassa rokotusinfo.fi sivuilta kaikkia tutkimustuloksia ja eipä ollu kivaa luettavaa. :(
 
Niin ja piti kysyä että onko synnytysvalmennus eri asia kuin perhevalmennus? Missä sellainen sitten järjestetään? Ja ilmeisesti synnytyssairaalaan pääsee tutustumaan etukäteen. Koska sinne voi ja kannattaa mennä? Itse oon menossa kättärille synnyttämään. Muita sinne tulossa?
 
Hei vaan,

kyllä se niin on, että lääkärikäyntien määrä vaihtelee kunnittain. Mulla on ensi viikolla (rv32) kolmas lääkärikäynti ja vielä liene tulossa yksi. Ruotsissa ei käydä koko raskauden aikana lääkärissä, jos ei ole tarvetta. Eli hyvin vaihtelevaa.

Mulla ei enää työt kiinnostais pätkääkään. Pakko vain jaksaa yrittää. Kellokin käy niin hitaasti:(((

Oma napa voi hyvin. Liikkuu ja muljahtelee:)

Aurinkoisin terkuin,
Hobitti & Toukka 31+1
 
Heissan pitkästä aikaa!
Olen joutunut pitämään hiljaiseloa kaiken maailman virusjuttujen vuoksi..
Meille on tapahtunut tässä välillä seuraavaa: sokerirasituksessa oli 2 arvoa hieman koholla, jonka vuoksi mittailen päivittäin sokeriarvoja. Onneksi ne on olleet ok.
Vatsan mittauksessa mennään jatkuvasti yläkäyrillä, mutta ä-pkl:lla on varmistettu, että vauva on juuri ""oikean"" kokoinen. Siellä käyn nyt kerran kuukaudessa noiden sokeriarvojen kontrollissa, vaikka kaikki onkin ollut rasituksen jälkeen ok. No, saapahan kurkistella säännöllisesti vauvaa, jos ei muuta. :) Muuten meidän kunnassa ei olisi ollut vasta kuin 1 lääkärikäynti tähän mennessä.
Meillä hankintoja ollaan tehty jo aika pitkälti, vaunut ja rattaat sekä pinnasänky on saatu tuttavilta, muutamia vaatekertoja pitää ehken vielä hankkia.
Mullakin alkaa työt takuta oikein kunnolla... Ei huivittais olla töissä yhtään, kun ajatukset on jatkuvasti jo muualla.
Supisteluja on päivittäin, mutta eivät ole kivuliaita. Ötökkä (kummilapseni käyttämä nimi vauvasta) liikkuu ja tanhuaa päivittäin. :) Hyvä niin.
 
Moi!

Mä olin viime viikon saikulla / lomalla, ja nyt on töissä niin kiire ettei ehdi tähän oleellisimpaan eli nettisurffailuun perehtyä... Pidin tosiaan pari päivää saikkua kun terkkari suositteli, jalat on olleet tosi kipeät ja selkä ei tahdo kestää kahdeksan tunnin päätetyöskentelyä. Nyt on sit vielä turvotus lisääntynyt paljon ja (kivuttomia) supistuksia alkanut esiintyä iltapäiväsin, eli oon aika varma etten täällä töissä kärvitele juhannukseen asti. Mutta yritän nyt tän viikon ainakin.

Vauva on aika aktiivinen, musta tuntuu että on enimmäkseen naama mun selkään päin koska liikkeet tuntuu semmosena ryömimisenä, vauvan peppu vissiin on vähän napaa ylempänä. On aika vinkeän näköistä, kun maha heiluu puolelta toiselle!:) Meidän juniori hikottelee tosi paljon, mites muilla? Vähintään kerran päivässä tunnen vauvan hikan, ja aina alavatsassa, eli eiköhän kaveri pysyttele jo aika tiukasti pää alaspäin (niin päin on ollut aina ultratessakin). Nyt kun vauva on jo niin iso että sen tuntee jo hyvin mahan päältäkin, siitä on tullut jotenkin paljon konkreettisempi ja läheisempi. Kyllä se on jo ihan meidän oma pieni kulta, tuntuu ettei malttaisi odottaa kahta kuukautta että sen sais ihan ""livenä"" syliin! :)

Äidistä / anopista: kummatkin on tulevasta lapsenlapsesta ihan innoissaan (anopin eka, mun äidillä kaksi ennestään mutta ovat jo teinejä). Mun äiti on enemmän hössääjä, hankkii ja suunnittelee jo kaikenlaista vauvalle, mutta hänet pystyn kyllä pitämään aisoissa, voin sanoa hälle suoraan jos pinna alkaa palaa. Eikä äiti kuitenkaan tuppaudu kutsumatta kylään eikä soittele joka päivä tms. Anoppi taas on vähän enemmän syrjäänvetäytyvä, ei nähdä kovin usein eikä hän soittele mulle oikeastaan ikinä. Tiedän kyllä, että lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja tuleva beibi on varmaan tällä hetkellä tärkeintä maailmassa. Hänestä tulee varmaan oikein perinteinen hemmotteleva mummi, ostaa lapselle kaiken mitä vaan keksii haluta ja antaa karkkia ja pullaa minkä napa vetää. En kuitenkaan usko, että rupeaa mulle neuvoja tyrkyttämään tai arvostelemaan meidän lapsenkasvatustaitoja. Mutta saamme nähdä...

Rokotuksista: en oikein tiedä mitä calmetten kanssa tekisi, varmaan toimitaan niikuin neuvolasta suositellaan. On kamalaa ajatella, että lapsi saisi jonkin niveltulehduksen tms., mitä rokotuksen sivuvaikutuksina on esiintynyt, mutta toisaalta taas lapsemme ennen pitkää menee tarhaan, missä kuitenkin on venäläis- ja somalitaustaisia lapsia. Ja näillä ryhmillähän sitä keuhkotuberkuloosia (oliko se nyt se calmetten tauti?) on just esiintynyt. Eli en tiedä. Muut rokotukset kuitenkin lapselle annetaan taatusti, niistä on ihan varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Parvovirusta vastaan haluaisin myös lapsen rokottaa, mutta vesirokkorokotus tuntuu aika turhalta.

No niin, tulipas taas romaania, pitänee sulkea työkone ja suunnata kotiin päin. Illan jatkoja!
 
Meidän vauvalla on toisinaan hikka mutta ei kai kovin usein tai sitten en aina huomaa sitä. Pää alaspäin tuolla vatsassa ollaan potkuista päätellen ja eilen oli kaksi kertaa tunnin sisällä hikka ja nikottelut tuntuivat alavatsassa :)

Sain päänsärkyä ja ahdistusta tänään kun luin kestovaipoista niin suomalaisilta (www.kestovaippainfo.fi) kuin ulkomaalaisilta sivuilta ja tein hintavertailuja eri maiden ja nettikauppojen välillä. Varsinkin saksankielisten sivujen lukeminen tuotti tuskaa kun lukioajoista on sen verran aikaa enkä ole sen jälkeen käyttänyt saksaa juuri ollenkaan. Mutta nyt alkaa jo selkiytyä mitä kestovaippailu on käytännössä, siis teoriassa. Eri systeemit ja materiaalit ovat jo tiedossa ja hinnoistakin on jonkinlainen käsitys.

Tiedän siis mitä pyydän lahjaksi vauvalle jos esittävät uteluja. Sen verran hintavia nuo valmiit systeemit ovat ja itse en ala tekemään kun laskin, että kunnon materiaalit maksavat jo lähes yhtä paljon kuin edullisimmat valmisvaipat. Sitä paitsi en oikein usko että osaisin itse tehdä hyvin istuvia ja vuotamattomia vaippoja. Ehkä sitten kun kestoista on enemmän kokemusta niin voisi jo kokeilla itse värkätä muutaman kappaleen :)
 
No niin, ja eilen oli sit viikot laskettu ihan päin honkia... Eli siis nyt vasta alkoi 32. viikko.

Mä sain äsken vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun soitin labrakoevastauksista terveyskeskukseen, ja sairaanhoitaja joka mulle tulokset kertoi, sanoi että on täällä nyt kyllä poikkeavia arvoja, valkosolut on koholla, ja hän ei nyt kyllä lähde sanomaan yhtään mitään sen aiheuttajasta, parempi että keskustelen neuvolan hoitajan kanssa. No, onneksi sain mun oman terkkarin kiinni, ja hän sanoi että veren valkosolut on mulla ollut aikaisemminkin koholla, on vaan ihan pikkasen yli raja-arvon eikä sen katsota johtuvan mistään muusta kuin raskaudesta eli on ihan normaalia. Paastoverensokeri oli taas ihan ok ja hemoglobiinikin oli noussut 123:een. Eli kaikki kunnossa.

Mutta sit sain uuden stressin aiheen... Kysäisin terkalta pitäisikö tässä vaiheessa jo tehdä liikelaskentaa, kun musta tuntuu että vauvan liikkeet vaihtelee tosi paljon, joinain päivinä möyrii lakkaamatta ja joinain päivinä selvästi vähemmän. Terkka sanoi, että liikelaskentaa ei edes ehdoteta ellei jotenkin käy ilmi että vauva tuntuisi liikkuvan epätavallisen vähän, mutta jos liikkeitä alettaisiin laskea, pitäisi levossa tuntua noin 20 liikettä puolessa tunnissa! Siis apua, en mä ainakaan niin montaa liikettä tunne! No, tunnen kuitenkin liikkeitä päivittäin useampaan otteeseen, joten ehkä en vielä panikoi ennen kuin pääsen kyselemään asiasta terkalta ihan nokikkain.
 
Johanna: Älä panikoi vielä! Täällä tuntemukset aivan samanlaiset eli tänään voi olla että potkitaan ja möyritään koko päivä ja sitten huomenna nukutaan tiiviisti. Normaalia siis oletan!!! Mun terkka ainakin oli sitä mieltä että ennen viikkoa 34 ei tarvitse eikä kannata minkäänlaisia liikelaskentaa harjoittaa.

Neuvolassa tänään kaikki hyvin! Hg 128 ja painoa tullut vain 150g/vko. Mulla alkaa pää ihan totaalisesti ilmeisesti pehmetä kun mielestäni omalla puntarilla mitattuna painoa tullut viime viikkoina ainakin 1kg/viikko. No parempi näin! Sf-mitta meni jo yli yläkäyrän mutta ei sekään kuulemma hälyttävää. Iso vaavi sieltä ilmeisesti kuitenkin tulossa.

Nyt alkaa jo tuntua että tarviin joka päivä pienet päikkärit vaikka yöunet olisivatkin olleet hyvät. Onneksi olen nyt viime viikot ollut vapaalla/saikulla niin mahdollisuus päikkäreihin on ollut. Viikonloppuna viimeiset työvuorot ja sitten ei tarvitse melkein 1,5 vuoteen töihin mennä. Taidan tulla mökkihöperöksi =D

Ostettiin muuten tänään pinnasänky! Ihan tavallinen Brio Basic. Illalla kasaamaan sitä! :))

Justiina rv 30+5
 
Ai niin piti sitä kommentoida että kun sticth oli saanut ahdistusta kestovaipoista mä sain sitä kantoliinoista. Kantoliinakanavaa ja babyideaa ym ym selattuani sain kyllä pääni sekaisin millaisen sitä kannattaisi hankkia. Nyt olen sitten kaiketikin päätynyt perus Tricot Slen. Tuntuis että käyttäjien kommenttien perusteella olis hinta-laatusuhde kohdallaan. Hug-a-Bub vaikuttais houkuttelevalta mut huikea 85€ hinta ei houkuta. Huuto.netissäkin noitten hinnat nousevat melkein uusien tasalle joten jos ei ole sittenkään mun juttu niin kai sen sitten myytyä saa.

Suomalaisia hyviä vaihtoehtojakin oli tarjolla mut kun niissä sitten pituus oli melkein 2 metriä lyhyempi ja mieheni isokokoinen niin kai sitä täytyy tällä kertaa ulkomaiseen luottaa.
 
Me ostettiin perhepiiristä tuo kantoreppukin käytettynä, maksoi 5-10 euroa ja on Baby Björn -merkkinen. Luin jostain vuonna 2000 tehdystä testistä, jossa tässä merkissä todettiin hieman puutteita, kuulemma jalat roikkuvat liikaa tms... Mutta tämä on uudempi malli eikä reppua ole tarkoitus kai käyttääkään kovin pitkiä aikoja kerrallaan.

Kestovaipparintamalta sellaisia uutisia että löysin mukavan ja todella edullisen nettikaupan, josta tilasin innoissani vastasyntyneelle sopivia flanelli/hamppufleecekestovaippoja, parit PUL-kuoret sekä lisätäytteitä tai mitä lie ovatkaan. Yhteishinta näille oli niin edullinen että vaikkeivat olisikaan aivan täydellisiä tai sopivia niin ei haittaa. En voinut vastustaa suloisia kangasvaihtoehtoja :D Noilla pääsee kokeilemaan ja jos kestoilu on meille sopiva juttu niin voi tilata lisää tuolta tai jostain muualta :)

Vauvan liikkeistä sen verran, että minä olen päättänyt olla turhia murehtimatta. Kunhan vaan tunnen vauvan liikkuvan useampia kertoja päivässä niin olen tyytyväinen. Viime aikoina pikkuinen on ollut turhankin vilkas - mulla on häntäluu kipeytynyt kun siihen suuntaan tulee usein sarjapotkuja. Välillä potkuja taas tulee molemmille puolille ylävatsaa joten taitaa vauva vielä miettiä miten päin lopullisesti meinaa asettua valmistautumaan syntymäänsä.
 
Kantoliinailusta:
Mun ystäväpiirissä ollaan kierrätetty Kanga-liinaa, joka on sellainen pussimallinen yli-olan-liina. Se sopii tosi hyvin pienten vauvojen kantamiseen, mutta isompien kanssa ei enää niin hyvä. Aion itse käyttää sitä Kangaa aluksi (jos vauva tykkää) ja siirtyä sitten trikoiseen pitkään liinaan. Tämä siis suunnitelma, todellisuus voi olla toisenlainen :).

Olen taas ihan silmät ristissä kun yöunet jää katkonaisiksi. Vauva on tosi aktiivinen mikä tarkoittaa sitä, että minä valvon myös... Hyvää harjoittelua tulevaan...

sitrus 31+3

 
Kantoliinailusta ollaan täälläkin kiinnostuneita, ja ostinkin jo sellaisen trikoisen pitkän liinan, merkkiä en muista. Harjoiteltiin vähän jo sidontoja, ja mies varsinkin on liinailusta innoissaan. Taidetaan hankkia vielä kantoreppu, mutta jotenkin tuo liina tuntuu mukavammalta vaihtoehdolta.

Kestovaippoja on tullut hankittua tasaiseen tahtiin, ja hahtuvalangasta aion neuloa villahousuja heti kun jään kokonaan vapaalle. Ollaan suunniteltu että käytetään harsoja ja villapöksyjä, sen lisäksi on pari sisävaippaa ja pari kuorivaippaa. Kokeiltavaksi oon hommannut myös nauhavaippaa, taskuvaippaa ja taittovaippaa. Vanhoista pyyhkeistä ajattelin ommella lisäimuja.
Stitch, haluaisitko kertoa minkä nettikaupan löysit? ;) Vertailu eri kauppojen / vaippojen välillä on tosi hankalaa.

Vauva potkii ja myllertää kovasti, ja on ilmeisesti oikein päinkin kun pikkujalat tuntuu ylävatsalla :). Hikka tuntuu melkein päivittäin. Heti on vointi parantunut ja supistukset vähentyneet kun oon lepäillyt tarpeeksi.

Onkos täällä muita Haikaranpesään menijöitä? Kiinnostaisi kuulla jos joku on käynyt noissa Haikaranpesän vapaaehtoisissa teemaryhmissä. Varsinainen valmennus siellä on vasta heinäkuulla.

Hyviä vointeja kaikille!
 

Similar threads

J
Viestiä
101
Luettu
3K
M
U
Viestiä
105
Luettu
3K
P
J
Viestiä
105
Luettu
3K
S
O
Viestiä
125
Luettu
4K
Lapsen saaminen
Jemma29 (37+3)
J
S
Viestiä
106
Luettu
3K
Lapsen saaminen
Minttu 33+risat
M

Yhteistyössä