ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - toukokuussa

Heippa taas kaikille!

On taas jokunen sivu tullut uutta tekstiä, ihan kaikkea ei ehdi millään kunnolla lukemaankaan mutta jotain jäi kyllä mieleen =)

Kikka Tsemppiä sinulle, jos saan sanoa niin minusta miehesi olisi nyt TULTAVA mukaan sinne neuvolaan kun on kerran sen jo aiemmin sinulle luvannut!!! Oma mieheni on yhtälailla päivätöissä, silti on kahteen otteeseen päässyt mukaani "tavalliselle" neuvolakäynnille ja molemmissa ultrissa oli tietysti mukana. Eikä se töistä poissaolo hänellekään ole ihan tosta vaan -juttu vaan siinä on aina sopimista. Ymmärrän tietysti että koulu on tärkeää mutta kuulostaa aika oudolta että oli sinulle jo luvannut ja yhtäkkiä viikonloppuna ilmoittaakin että on sinä päivänä koulua, eikä se neuvolakäynti edes kestä kuin puolisen tuntia! Voihan miehesi senkin jälkeen kouluun mennä! Järjestelykysymyksiä nämä ovat, ei niistä kannata tehdä niin monimutkaisia asioita. Kyllähän ne neuvolassa haluavat nähdä molemmat tulevat vanhemmat (varmaan ainakin kerran toivovat isänkin näkevänsä ), eri asia jos odottaisit lasta yksin..Jaksamista sinulle, harmittaa puolestasi kun joudut niin paljon olemaan kotona yksin ym... :hug:

Jalkakrampit tulleet valitettavsti tutuksi täälläkin :( Ihan mieletön kipu mikä siitä tulee, aloin het ottamaan iltaisin magnesiumia kun ensimmäinen kramppi tuli ja se onkin helpottanut.

Lauantaina oltiin perhevalmennuksessa, oli kyllä ihan mukava ja antoisa kokemus, tykättiin miehen kanssa molemmat tosi paljon. :) Siellä oli kestovaippayrittäjäkin pitämässä esittelyä ja minähän innostuin oikein urakalla!! Olin jo aiemmin miettinyt että ainakin kokeilla haluan ja nyt kun kuulin niistä lisää niin innostuin vaan enemmän =) Vaikka ne alkukustannukset tuntuvat suurilta niin täytyy muistaa että jos saamme enemmän lapsia niin silloin ei tarvitse vaippoihin satsata laisinkaan. Huutonetissä moni myy äippäpakkausten mukana tulevia vaippoja käyttämättöminä, sitä kautta ainakin pystyy säästämään.

Mukavaa alkanutta viikkoa! B)

Jeppis & Pikku-papu 28+2
 
Tuossa aiemmin kyselin SF-mitoista. No tänään ole kontrolli minulla tuon asian suhteen. Oli eri mittaaja ja se sai nyt 24cm, kun aiemipi sai viime viikolla 27! No tiedän kyllä, että tulokset voi riippua mittaajasta, mutta aika paljon! Ihan erilainen fiilis muutenkin jäi tuosta käynnisstä. Tuttu neuvolatäti oli, mutta paljon varmempi ja jakoi tietoa ihan eri tavalla. Sanoi, että ei syytä huoleen ja seurataan nyt tiiviisti. Oli ihan helpottunut olo.
Supisteluja on täällä aika tavalla. Sairaslomaa on perjantaille, eikä silloin ole neuvolalääkäriä, joten jos edelleen supistelee, niin minun kai sitten pitää soittaa terveyskeskukseen.
En ole oikein jaksanut kahlata teidän pinojanne läpi, kun tekstiä on niin paljon B)Nyt yritän lukea päivittäin, että pääsisin juttuun mukaan...
Tuosta neuvola-asiasta, meillä mies oli esikoista odottaessamme kerran mukana neuvolassa. Juuri ja juuri sille päivää sanottiin, eikä sitten mitään muuta, koki olevansa turha, joten ei enää tullut. Todellakin eivät juuri odottaneet/toivoneet miestä mukaan, eikä neuvolatäti sitä mitenkään huomioinut, sama täti oli esikoisella ja toisellakin neuvolassa. No minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että mies ei ollut mukana, koska muutoin on ollut mielestäni mukana odotuksissa ihan hyvin, ultrissa on ollut kerran, koska aina sattunut päälle sellaiset työjutut, joista ei ole voinut olla pois (ihan oikeasti) Ultriin olisin kyllä vähän miestä kaivannut, tuli sellainen fiilis, että se itse jää jostain paitsi. NO hyvä isä on ollut, vaikka ei tuon enempää ole neuvoloissa ravannut.
ssihinä 27+3
 
Tuohon isien mukanaoloon neuvolakäynneillä vielä, että ei meilläkään neuvolantäti miestäni sinne mitenkään ole odottanut, mutta olen kait kuvitellut että mahdollisuuksien mukaan ainakin yksi yhteinen käynti olisi hyvä tehdä...Riippuu varmasti niin paljon neuvolasta ja hoitajastakin, itse ainakin tykkäsin että mieheni oli sillä ihan ensimmäisellä käynnillä mukana kun neuvolantätiin vasta tehtiin tuttavuutta ja hän näki meidät molemmat vanhemmat.
 
kikka89 Tuntuu tosi pahalta sun puolesta, kun miehesi lupaa lähteä neuvolaan mukaan ja peruu sitten :( Ja varsinkaan jos ei ole kertaakaan ollut vielä mukana. Sehän on teidän yhteinen lapsi ja nuo neuvolassakäynnit on ainakin minun mielestä sellanen juttu, mikä kuuluu molemmille.
Toki ymmärrän, jos mies ei joka kerta ole mukana, mutta että ees muutaman kerran.
Meilläkin miehen on melko vaikeaa lähteä töistä kesken päivän pois, mutta hän on aina sopinut että korvaa sitten sen ajan kun on pois, eli tekee sen verran pidemmän työpäivän, kun mitä neuvolassa on mennyt.
Mä uskon, että miehesi koulussa/työpaikalla kyllä ymmärretään, kun hän kertoo miksi pitää olla pois..

hellis tervetuloa :flower:

Mulle on tullut joku ihmeen ientulehdus tai muu vastaava. Tuossa edessä on ien ihan vetäytynyt ja muutenkin turvoksissa ihmeellisesti :eek:

Ihanan aurinkoinen päivä tänään ollut, täällä toimistotöissä ei siitä kyllä paljoa nautita.
Onneksi enää parisen tuntia töitä, niin ja enää 3 työpäivää ennen kesälomaa!

Mä nyt kuitenkin päädyin siihen etten kehtaa saikkua hakea vaan oon töissä ihan normisti kun loma alkaa, ei tässä oo enää ku muutama päivä =)

Outiko 29+5
 
Kommentoin nyt minäkin tuohon neuvola-asiaan. Mun mies ei myöskään ole ollut kertaakaan mukana neuvolassa. Np-ultrassa ja 4D:ssä oli mukana. Ekalla kerralla terkka sanoi että miehen olisi hyvä olla kerran ennen perhevalmennusta mukana, mutta ei oo myöhemmin kysellyt mitään. No viimeksi kysyi että pääseekö mies perhevalmennukseen mukaan.

Miehellä on ollut työjuttuja, mutta olisi toki järkännyt vapaata tai oisin voinut siirtää aikoja sopivammiksi, jos mies ois kovasti halunnut tulla tai jos oisin kokenut sen tarpeelliseksi. Mun mielestä taas mun neuvolakäynnit on ollu aika turhia. Lisäksi ne kaks viimestä kertaa oli tosiaan harjottelijalla eikä niistä ollu mitään hyötyä..

Kikka Siitä tulikin mieleeni että oisiko neuvola-aikaa voinut siirtää päivällä että miehesikin pääsisi mukaan? Musta tuntuu että sun taustojen takia (siis etkö ollut jälkihuollossa), teidän tekemisiä syynätään ihan turhaan liian tarkkaan ja pahoitetaan sun mieli..
 
permis sun ei kannata huonoa omaa tuntoa potea jos saikulla lepäilet ja lueskelet. Eikös sulla kuitenkin ollut ihan pakko lepo. Mulle taas lääkäri sanoi, että voin touhuilla jaksamisten mukaan. Mulla kun ei kohdunsuun tilanne ollut mitenkään muuttunut. No tämän päivän mäkin olen ottanut rennosti. Auringossakin on tullut istuttua ja kirjaa luettua. B) Jos huomenna sataa vettä niin on oikein otollista aikaa tehdä taas kotihommia.

Meillä mies ei ole vielä ollut mukana neuvolassa. Ens kerralla on vissiin tulossa kun se on ennen sen töitä. Ultrissa ja perhevalmennuksessa on ollut. Innokkaasti se on kuitenkin kaikessa mukana. Se meillä on lukenut netistä turvakaukaloista ja vaunuista. =)

Meillä olisi huomenna illalla viimeinen perhevalmennus. Siellä on vissiin aiheena ainakin vauvanhoito.

Päksäkkä 27+6 :heart:
 
Niin siis mies on kerran ollut neuvolassa mukana+ ylimääräisellä neuvolalääkäri käynnillä mikä oli tämän mun halvauksen takia.
Mutta siis ne käynnit oli silloin siellä edellisessä neuvolassa ennenkun muutettiin.
Eli siis mies ei ole kertaakaan tuolla uudessa ollut mukana ( tosin käyntejäkin on ollut vasta muistaakseni 3 ) .

aurora81 kyllä sitä aikaa varmaankin saisi siirrettyä, mutta jotenkin se tuntuu vähän tyhmältä.
Edellisestä käynnistä on alle 2 viikkoa, ja sitten taas jo parin viikon päästä menen käymään siellä äitiyspolilla.
Eli tämä käynti on juuri hyvin siinä välissä.
Ja luulen että jos nyt soittaisin sinne neuvolaan, niin voisi olla ettei tälle viikolle olisi enää muita vapaita aikoja.
Eli menisi aika vaikeaksi..
Ja siis kyllä varmasti tuo jälkihuolto ja kaikki muukin mun taustoissa vaikuttaa moniin asioihin, ja sitten vielä miehen taustat, missä ei ole myöskään kehumista.
Mutta välillä kyllä tuntuu että vähän kaikki yrittävät vaan hankaloittaa meidän elämää.
Osa tietysti ei tee sitä tahallaan, mutta kyllä varmasti meidän tekemisiä tarkkaillaan vähän tarkemmin kuin yleensä.
 
SpringSummer, on mulla supistellut ennenkin. Mut ihan pari viikkoa vasta. Ja edelleen olen hieman epävarma siitä onko kyseessä supistus vai mikä, mutta aika varmaan supistus. Maha kovettuu tuohon napaan asti ja sen yläpuolelle tulee pehmeä kohta. Sitten on jotenkin samaan aikaann sellainen outo olo masussa, en osaa selittää :D Välillä ei tuu mitään muutakuin se mahan kovettuminen ja senkin huomaan vain laittamalla käden vatsalle.

Neuvolasta, meillä mies on ollut kerran mukana 13+3 viikolla ja sitten ultrassa. Ja nyt toki valmennuksissa.

Harmittaa Kikka kyllä sinun puolesta tuo tilanne :(
 
Voi hitto, kun miulla on alun jälkeen pelko keskenmenosta hävinnyt (ei ollut mitään syytä, pelkäsin vain) ja olo on nyt ollut mitä mainioin, olo on ollut varma ja olen nauttinut raskaudesta.
Mutta nyt tuli tumma pilvi ylle... ainakin omiin ajatuksiin. Viime keskiviikkona kaaduin meidän sisäportaissa pahasti. Tulin kierreportaat ihan ylhäältä alas asti ryminällä. Satututin vähän joka paikan: vasen jalka nilkasta reiteen valtavilla mustelmilla, kantapää kipeä kävellessä, oikean käden peukalo ja peukalon tyvi turvoonut ja kipeä, oikea kyynärpää ruhjeilla ja mustelmalla, oikea olkapää kipeä, oikeassa lantiossa mustelmaa, löin pääni: niskat kipeät, ja ruhje on myös mahan oikealla sivulla. Onneksi sentään selkään ei sattunut, se onkin melkein ainoa paikka...
Kävin hoitajalla tarkastuksessa kun alamahaan koski tuon rytäkän jälkeen. Vauva liikkui ja sydänäänet normaalit, kipu johtui kai siitä kun se kohta mahasta osui portaaseen. Käski tulemaan uudestaan jos käy supistelemaan enemmän tai vuodan lapsivettä.
Nyt olo epävarma: supistelee, mutta niin tehnyt aikaisemminkin, vuodan jotain vetistä, mutta voi olla valkovuotoa. Soitin tänään ja kysyin pitäisikö olla huolissani. Pyysi soittamaan huomenna neuvolan soittoajalla jos vielä jatkuu vuoto tai supistukset.

Inhottaa tämä epävarma olo. Beibe liikkuu kyllä. Mutta välillä koskee mahaan enkä tiedä onko se normaalia vai ei. Nyt tosiaan tuo varma olo tästä vauvasta ja odotuksen hehku vähän hyytyi...olen ajatellut, että kuinka ihanaa kun olo on näin hyvä ja postitiivinen. Nyt taas sellainen no katotaan-olo.

Olkaa muutkin varovaisia! Näköjään tasapaino ihan arsesta. Alkuraskaudestakin kaaduin kerran noissa portaissa, silloin alaselkä otti osumaa. Nyt pitää kyllä hommata liukuesteet.

OnSiisKevät ja beibe 28+0
 
Heips kaikille! Käyn aina töissä lukemassa kirjoitetut jutut, mutta sitten aika loppuukin siihen ettei ehdi edes kirjoittaa. :)

Tsemppiä ja :hug: kaikille! Niitä tarvitaan aina! :) Ja tervetuloa uusille, siellä ainakin yksi sellainen oli!

vilmav2 täällä kans on supistellut. Tai luulisin. Juuri samanlaisia, että välillä vatta vetää kovaksi, ja tulee tuonne peräsuoleenkin tunne niinkuin se olisi kakkaa täynnä. Ihan ihmeellinen tunne. Viime viikolla supisteli torstaina ja perjantaina useasti näin, joten pelkäsin jo, että pitääkö lähteä käymään polilla. Mutta nyt ei sitten eilen supistellu ku kerran tai kaksi ja tänään tainnut pari kertaa. Kaikkia supistuksia ei huomaa, välillä vain vetää kovaksi, ja sen huomaa vain kokeilemalla vattaa. Vain pari kertaa aiemmin on tullut sellaisia supistuksia, että tuntuu kuin oikein kunnon vanne kiertäisi vattan ympäri. Eilen ja tänään oon pitäny tukivyötä, ja se ehkä on vähän auttanut ettei ole supistellut. Tai vain eilinen vapaakin auttoi asiaa. Voisikohan joku vauvan liike tuolla vattassa aiheuttaa myös tällaista tunnetta, joka tuntuu supistuksilta? Jos kesäkuun alkuun sais oltua töissä, se olisi toive.
Ylihuomenna onneksi neuvola, pitää siellä puhua näistä. Ja ens viikolla olisi neuvolalääkäri, pääsee tarkastettavaksi. Toivottavasti paikat on kiinni eikä pehmenneet, vaikka niitä harjoitussupistuksia tuli paljon parin päivän aikana. Kipeitä ne ei onneksi ole ollut. Osaako joku sanoa, mikä olisi vielä normaalimäärä harjoitussupistuksia per päivä?

Onsiiskevät toivottavasti kaatumisestasi ei aiheudu mitään piilovaurioita vauvalle (tai sinullekaan).

Miehen neuvolakäynneistä: meillä mies on ekalla neuvolakerralla ollut mukana, ja ekaan ultraan se ei päässyt. NP-ultrassa tuli niitä kamalia uutisia, joten rakenneultraan mies tuli mukaan. Nyt olisi kasvukontrolliultra viikon päästä, ja mies ei vissiin pääse. Tekisi mieli perua, en tahtoisi mennä yksin, jos vauvalla on jotaki.. Mutta töistäki on jo vapaata pyydetty.

Jeee, sain vietyä kelan paperit. Nyt vain odottelemaan äitiyspakkausta! :D

Vaavitar + tintta
 
Sen verran vielä, että käyttääkö joku muu vielä vatsanahkaan yms. BodyShopin rasvoja? Oon käyttäny sitä kaakao-cream-voidetta, mutta mietin, että uskaltaako sillä rasvata loppuunasti, ettei siitä ole sikiölle haittaa.. Tiedä mitä myrkkyjä noissa rasvoissa on.. Ei myyjä kyllä sanonut mitään, sanoi vain että tätä menee paljon.

Vaavitar
 
unikuu108
kestovaipoista:

meillä esikoinen kestotettiin melkein kokonaan. välillä on ollut kertakäyttöisiä(esim tarhassa halusivat ja en jaksanut tapella vastaan)
nyt onkin päiväkuiva ja osaa mennä pöntölle ja ilmoittaa hädästään.öisin on laitilla imulla oleva tasku. se riittää kun yöllä ei tule joka kerta pissiä,mut se onkin varmistus vain.

harkkasuppareista:
normaalimäärää ei ole. kaikki kivuttomat supistukset on normaaleja. vaikka ne tuntuu oudolta ja erikoisilta niin ne ei haittaa mitään.

nahkanrasvaus:mä rasvaan melkein millä sattuu. Rasvasin tosi tiheeseen esikoisen kohdalla ja iho pysyi kivan kimmoisana ja arvettomana.tissit sen sijaan sai arvet.. nyt olen pistänyt ihan rypsiöljyllä ympäri kehoa. myrkyistä en osaa sanoa. en usko että siitä on sikiölle mitään haittaa. olis varmaan jossain neuvolan ohjeissakin jos siitä olis. mä en ainakaan usko että siitä on. kehoitetaanhan aurinkorasvojakin laittamaan ja ne vasta myrkkyjä onkin.

mut lääkärineuvolassa käyty:
verenpaine laskenut roimasti 1½ viikossa : 130/80 ->107/72.. ihan mielettömän siistiä. painoa on tullut ekaan neuvolakäyntiin verrattuna 4kg ja ennen raskautta olleeseen painoon noin 7-8kg. Lisäksi tämä kaveri kääntyi eilen pää alaspäin ja suihkussa pestessä koklasin niin siellähän se pää oli. poika kans kääntyi tosi aikaisin pää alaspäin ja jumahti siihen. nyt nyrkkeillään virtsarakkoa ja painetaan alaselkää..
eli hyvää kuuluu tänne.

muoks.
viikot aina unohtuu eli 26+5
 
OnSiisKevät, oon niin pelännyt että kaadun meidän portaissa, kun olen vähän nopea liikkeissäni. Täytyy heti tilata niihin kunnolliset liukuesteet. Mene käymään äitipolilla, jos yhtään tuntuu, että tarviit vielä varmistusta siitä, et kaikki on kunnossa. Onneksi kuitenkin vauva on monen kerroksen alla sisällä pehmeässä, että on varmaan vaan ihmetellyt et missä vuoristoradassa hän menee. :hug:

Neuvolakäynneistä, meillä mies on ollut jokaisella neuvolakäynnillä. Viime lääkärikäynnillä ei ollut, kun oli reissussa. Mutta kaikissa on ollut omasta halusta ja tulee kaikkiin jatkossakin. Näin oon ymmärtänyt. Ja oon ollut ihan iloinen et on mukana. Pelkopolille ei tullut, kun sanoin, että menisin mieluummin ainakin ekalle kerralle yksin.

Rasvoista; edelleen käytän bodyshopin cacao bodybutteria ja ajattelin käyttää loppuun asti. Mulla on niin kuiva iho muutenkin, että pakko rasvata. Dermosilin bodyvoidetta, jossa mieto greipin tuoksu, käytän myös. On enemmän lotion -tyyppinen.

Jeppis84, mä kans käyttänyt magnesiumia. Meinasi vaan käydä hassusti kun apteekissa farmaseutti myi mulle magnesiumporeen (D- alkava olisko ollut joku diasporal) ja huomasin kotona, että siinä on makeutusaineena sitä sakkariinia, jota ei saa raskausaikana käyttää. Vaihtoivat onneksi sen tavalliseen tabletti magnesiumiin, jossa ei siis ylimääräisiä aineita.

Shoppasin tänään uusia sisustustyynyjä. Limenvihreitä, jossa valkoisia ja pinkkejä perhosia. Nyt ovat olohuoneessa, mutta siirtyvät varmaankin vauvan huoneeseen, jos epäilyt pitää paikkansa, että on tyttö. :) ja niinkin eksoottisesta kaupasta ostin kuin Prisma!

Luminella ja matkustaja 28+2

 
Alkuperäinen kirjoittaja Luminella:
Eka satsi äityspakkauksen vaatteista ym. pesukoneessa ja kohta kuivumassa. Pääsen illalla silittelemään niitä ja saan ne lipastoon odottamaan käyttöä. :heart: ihan hassua kun en ole ennen pikkuisia pyykkejä pessyt. Tämä raskaus kyllä herkistää, kun pyykinpesukin on jotenkin tunteellista. :D

Luminella ja matkustaja 28+2

Luminella! Tiedän tismalleen tuon tunteen, josta puhut! Muistan edelleenkin esikoiselta, kun pesin eka kertaa niin pientä pyykkiä ja ku niitä ripusti kuivumaan! :heart:

Mä en nyt tälle toiselle ottanut äitiyspakkausta, kun on jo ihan tarpeeksi esikoiselta vauvavaatetta. Täytyis ne vaan joku kerta tuolta ullakolta kaivaa esille ja pestä...ja voin kuvitella, että miten se taas herkistää! Täytyis myös vaan tilaa johonkin niille raivata. Oli niin ihana, kun esikoisella oli oikein se oma huone, jonka kaappiin sai vauvavaatteet yms. laittaa, vaikka nukkuikin meijän huoneessa. Nyt en taas halua tietystikään esikoisen kaappeja täyttää vauvanvaatteilla, joten muualle on tilaa tehtävä niillekin ja hoitopöydälle yms. Katotaan, että milloin tään kaiken saa tehtyä...

Ihanan vajaa työviikko, kun on tuo helatorstai! B)
 
Tänään oli keskiraskauden lääkärikäynti!

Kaikki hyvin, mitä nyt tosiaan kärsin vähän tuosta "kuivuudesta" alakerrassa, voisi kuvitella että esikoisen aikaiseen lotinaan verrattuna voisi olla ihan mukavaa, mutta ei. Aristaa, ja muutenkin tuntuu että koko alakerta on ihan piesty ihan perille asti... :ashamed:
Lääkärin mukaan siihen nyt vaikuttaa monet seikat, mm. se kun esikoisen syntymästä on vielä niin vähän aikaa. Ei kuitenkaan mitään tulehduksia ja paikat on pysyneet kiinni, mikä on tosi jees. Pelotti vähän, kun on tosiaan paikat olleet tosi kipeinä, muutto ja esikoisen kanniskelu, mutta onneksi ei nyt siitä tarvitse huolta kantaa :)

Täällä on varmaan sf-mitoista jo puhuttukin, mutta on mennyt viheltäen ohi meikäläiseltä. Tänään rv 28+1, ja mittaa masulla on 24,5 cm, onko se sitten paljon vai vähän vai keskikäyrällä, en tiedä? Paino oli LASKENUT viime kerrasta puoli kiloa! Ihme juttu, jos sitä painoa tulee, niin rutistaan. Jos sitä ei tule, niin sekään ei ole hyvä, mikähän olisi tämänkin asian kultainen keskitie meidän terkkarin mielestä? Painoa nyt tähän mennessä tullut 6,2 kg (laskin ovelana laskimella, muuten ei olisi mitään hajua :D ), ja tähän käyntiin asti on aina tullut hienovaraista vihjausta ruokavalion suhteen... pyh. No onneksi nämä jaksavat stressata ehkä juuri sen verran mitä tätä viestiä kirjoitan :) Suosittelen muillekin.

Vauvan sydän sykki hienosti ja voimakkaasti jotakuinkin 140, liikkeet plusplussaa ja tarjontana viisto raivotarjonta, meinaakohan tyyppi tulla poikittain ulos? :LOL:

Eipä oikeastaan muuta... pitänee lähteä tästä nostamaan taas jalat kohti kattoa, oikein tunnen, miten turvotus uhkaa nousta ja nesteet kertyä. Eivät muutenkaan ota enää illasta toimiakseen, mutta pääasia se kai on että jaksaa Leevin perässä taapertaa :)
Mistä tulikin mieleen, esikoinen oppi tosiaan viime vkl aikana kävelemään oikein kunnolla, ja viettääkin nyt suurimman osan vuorokaudesta pystyasennossa, ikää siis nyt 11kk :heart:

Tällä kokemuksella voin sanoa että ensimmäinen vauvavuosi menee kuin meneekin nopeasti ohi, yrittäkää nauttia :)

kielletty & pikkuinen 28+1
 
HUI OnSiisKevät tuota sun kaatumista! toivottavasti - ja todennäköisesti - kaikki on hyvin!

Mun kaveri on tekemässä lehteen juttua raskaana olevista ja nyt hakee odottavaa äitiä joka haluaa tietää mahdollisimman vähän tulevasta vauvasta. Siis että ei sukupuolta tiedossa, mahdollisesti mm.veriseerumi/ultrat käymättä jne.. lupasin kysellä onko joukossamme, ehkä lähinnä pääkaupunkiseudulla odottajaa joka haluaa tietää mahdollisimman vähän tulevasta vauvasta etukäteen, ja olisi kiinnostunut haastateltavaksi??!
Pikaisia vastauksia mieluusti vaikka yv:nä niin saisin tiedot eteenpäin :)
Olisin itse mieluusti osallistunut, mutta kun uteliaana kyselin sukupuolen niin ei mua kelpuuteta haastateltavaksi :LOL:
Mutta se siitä.
meidän perhe suuntaa huomenna kohti tukholmaa, risteily ihan vaan. Pitäkää pino lyhkäsenä ;)

Miiwa& salama LA190809

hö, en saanu tummennettua teksitä :kieh:
 
kielletty Oma masuasukki on myös mieltynyt ihan selvästi poikittaiseen asentoon. Potkii kauas oikeaan kylkeen, mutta silti tuntuu samalla myös navan kohdalla liikehdintää. Meillä ei ole täällä keskiraskauden lääkärikäyntiä ollenkaan. Harmi. Ois kiva tietää, mitä tuolla sisuksissa on tapahtunut vai onko mitään.

Mandy ja nappula 29+0 POKS!
 
kielletty me mennää muute samoilla sf-mitoilla ,mut ei sulla mikää ybermegabig masu ollu esikostakaa vissii?

potkuista kyljellää maaten tuntuu usein kova potku vasemmalla tai oikealla ja sitten pieni kutitus,hipaisu vastakkaisella puolella et en sit tiedä MITEN neiti siellä viihtyy :D Napaan se potkii ja lujaa välillä
 
Hei

OnSiisKevät Auts. Tiedän tunteen. Kaaduin itse saunassa raskauden alkupuolella ja sain mukavat mustelmat. Toivottavasti kaikki on teillä hyvin. Pystyvät sairaalassa testaamaan onko se lapsivettä vai valkovuotoa. (Neuvoivat myös kotikonstiksi laittamaan värilliset pikkuhousut jalkaan ja mikäli vuoto on valkovuotoa siitä jää jälki housuihin, lapsivedestä ei ilmeisesti jää...) Kävin tässäkin testissä (ei kuitenkaan liittynyt kaatumiseeni), kun alkuraskaudessa pelkäsin keskenmenoa ja tuli vetistä vuotoa. Ei kuitenkaan ollut lapsivettä ja kaikki oli silloin hyvin pikkuisella.

Tänään oli keskiraskauden lääkärineuvola. Paino oli "siirtynyt uusille kymmenluvuille". Kauhistus! Vaikka olikin tullutkin vain 333g viikossa... Kaikki oli ihan hyvin ja sf mitta oli 24,5 cm.

Mies ei tällä kertaa ollut mukana, kun sillä oli ensimmäinen päivä kesätöissä ja se joutuu mun valmistujaisten takia olemaan jo keskiviikonkin poissa. :) Muuten ollut mukana joka kerta neuvolassa ja ultrissa sekä muilla käynneillä... jopa labrakäynneillä. :D Perhevalmennuksessa oltiin ensimmäistä kertaa viime viikolla ja huomenna olisi seuraava kerta. On vain niin kiirettä keskiviikon valmistujaisten takia, että harkitsen vielä mennäänkö ollenkaan.... :( Olisi harmi olla poiskin. Aiheena varhainen vuorovaikutus.

Siskolle syntyi perjantaina poika! :heart: Ja sain kuulla, että toinenkin entinen kämppikseni on raskaana ja la on heinäkuulla! :D

Illusia + Emppu 27+3
 
Onnea kaikille hyvistä neuvolakuulumisista :heart: Mulla jää tuo keskiraskaudenkin lääkärikäynti väliin kun oon ravannut siellä synnärillä vasta ja kun jo 9.6 on se äitipoli. Kyllähän sitä esikoisen odottajana olisi halunnut, että kaikki olisi mennyt normaalisti ja sillai kuin muillakin, mutta minkäs teet :) Ja pääasia, että nyt on kaikki vaihteeksi hyvin ja olo muutenkin hyvä!

OnSiisKevät, hui mikä kaatuminen! Onneksi se pikkuinen on kuitenkin mahassa tosi hyvässä suojassa :hug:

Illusia, on saanut paljon hyvä uutisia, onnea niistä!

Vaavitar, juurikin noin mullakin tuntuu supistukset! Tuota paineen tunnetta ei vissiin sais tulla, mutta mä en siitä edelleenkään huolestu kun mulla se paineen tunne tulee ja menee ja todennäkäisesti liittyy munuaisiin jos niissä niitä kiviä yhtään on tai altaissa jäännösvirtsaa.

Voi prkl, löysin eilen kaksi lupaavaa suonikohjun alkua pohkeesta ja kaksi alkavaa raskausarpea etureidestä :| Joo ei tähän maailma kaadu, mutta kyllä taas hetki piti hengittää :D Nyt vaan taas entistä enemmän rasvaa ihoon, vaikka kyllä mä oon aika lahjakkaasti sitä lotrannutkin.

Vilma ja Elma 27+4
 
OnSiisKevät Kurjaa, että oot kaatunut, mutta eiköhän pikkuisella ole kaikki hyvin. Onneksi kuitenkin on aika hyvin suojassa masussa. Mutta ymmärrän kyllä, että on epävarma olo. Itsekin stressaan ihan pienistäkin kolhuista (esim jos vahingossa maha osuu johonkin)

Rasvoista Mä olen siirtynyt Bodyshopin voiteesta ihan sellaseen paksuun perusvoiteeseen. En sillä, että pelkäisin lapselle tulevan siitö jotain vaan yksinkertaisesti siitä että se Bodyshopin voide kuivuu mun mielestä niin hitaasti ja oon jotenkin ällööntynyt siihen tuoksuun.

Onko muuten kenellekkään tullut raskausarpia? Mä olen ainakin toistaiseksi välttynyt niiltä, vaikka maha onkin kasvanut paljon. Mutta enpä tiiä onko rasvaus auttanut, kun rasvailen ehkä noin pari-kolme kertaa viikossa vaan.

Mandy81 Se on kyllä tosi harmi ettei teillä oo sitä lääkärikäyntiä siellä :( Kun oishan se kiva tietää ja nähdä ultrassa miten pikkuinen voi =)

Täällä lasketaan jo työaamuja. Enää kaksi herätystä ja lomaloma, wihii!!

outiko 29+6
 
Heippa taas!
mä jouduin sitten jättämään työpäivän kesken. Joka paikkaa kolottaa niin tautisesti, ei meinaa saada sängyssä asentoa ees vaihdettua. Ku istuin työmatkan (10min) autossa niin alko "salamointi" lonkassa. Eikä töissä tullu mistään mitään.. :( no neuvolaan päivällä.

Raskausarpia on mulle ainakin jo tullu mahaan. Mulla niitä on aiemmasta lihomisesta jo ollutkin, joten arvelinki niitä tulevan helposti rasvaamisesta huolimatta. Onneks se on vaan nahkaa :D

Kauheesti metsästelen vaunuja huuto.netissä. viime aikoina kaikki liikenevä vapaa aika on menny vaan netissä :)

aniit ja taneli 26+4
 
Ai niin, piti kysyä vielä, että onko teidän seksielämä muuttunut raskauden myötä?
Meillä on jonkun verran vähentynyt, ei kuitenkaan kauheasti. Ja on vielä löytynyt ihan mukavia asentojakin vaikka maha onkin välillä tiellä,
välillä mietin, että oon varmaan aika koominen näky :LOL:
Mies sen sijaan aina pelkää, että mun tisseistä alkaa taas ruiskuamaan maitoa, kun pari kertaa on niin käynyt :D Ei enää koskettele tissejä niin paljon, kun ennen :D

Täälläkin yks aktiivinen huuto.netin selaaja, päivässä menee helposti parikin tuntia siellä..
 
Raskausarvista: Mulle on tullut kaksi.. Tai siis yksi tuli esikosta, mutta nyt vasta revennyt senverran että on ihan punainen.. Ei noi mitään pahoja onneksi ole, sellasia sentin pituisia..

Mä en millään kestä meidän nykyisiä emman matkarattaita, olin kaikille sanonut että jos haluavat jotkut rattaat ostaa niin ei missään nimessä emmaa tai carenaa. Gracoa mieluiten... Mutta ei perkele kun mua ei kuunnella, mummi oli sitten mennyt ostamaan noi emman rattaat ja vielä lastentarvikkeesta, maksoivat melkein 70 e ja jostain cittarista tms. olis gracot maksanu sen 109 e... Ja noi on ihan jumalattoman kököt rattaat.. Ihan pilipalia, ja eniten hermostuttaa se etten halua olla kiittämättömän oloinen, kun toinen ne kuitenkin meni ostamaan... Sitten vaan riehun yksinäni tuolla liikenteessä ja kiroan kun jousitukset puuttuu ja pyörät pyörivät ihan minne haluavat..
 
Kimalle84 Minäkin olen kuullut että Emman ja Carenan rattaat on ihan surkeet :/ Harmi, kun ei oltu sun toiveita kuunneltu. Pystyykö niitä enää vaihtamaan? Ymmärrän kyllä, että kun lahjaksi saatu, niin vähän noloa, mutta..
 

Yhteistyössä